Traumaattiset tunnit

Koululiikunta on pakollista, niin peruskoulussa kuin toisen asteen oppilaitoksissakin. Liikunnan pitäisi tuoda iloa ja auttaa jaksamaan, silti monilla nuorilla on siitä hyvin negatiivinen asenne. Miksi näin? Mitä sen eteen pitäisi tehdä? Ihan selvyyden vuoksi: Tarkoitukseni ei ole mollata koululiikuntaa, vaan antaa sille ansaittua kritiikkiä ja ehdotuksia sen parantamiseksi.

Minä itse en vihannut koululiikuntaa, mutta en pitänyt siitä myöskään. Se oli ihan kivaa, kuin laji oli sopiva, mutta kamalaa muulloin. En ollut liikunnassa koskaan hyvä, liikunnallinen kuin en ole ollut koskaan. Minua ahdistivat myös erilaiset kuntotestit. Tämä vaikutti sitten omaan itsetuntooni negatiivisesti. Vasta ihan äskettäin olen ruvennut liikkumaan aktiivisemmin vapaa-ajalla. teen sen pilateksen muodossa. En tietenkään tiedä, olisinko aikuisiällä liikkunut yhtään enempää, jos koululiikuntaa ei olisi ollut. Myönnän myös sen, ettei koululiikuntaa voi kaikesta liikunnattomuudesta syyttää. Uskon sen kuitenkin vaikuttaneen minun liikuntaharrastukseeni negatiivisesti. Se minusta. Nyt pureudun asiaan hieman yleisemmin.

Otetaan yksi yleinen esimerkki: hiihto. Kuinka moni voi sanoa rehellisesti pitäneensä koulun hiihdosta? En minä ainakaan. Vapaa-aikana hiihto puolestaan on ihan kivaa. Syykin on helppo löytää: vapaa- aikana hiihto on hauskaa, koulussa ei. Hiihto pakkasessa kovaa vauhtia, muiden seuratessa, ei kuulosta houkuttelevalta. Kaikki pitää naama totisena kellottaa ja laskea ja suorittaa. Sen sijaan rauhallinen hiihto, mukana vielä eväätkin, taas kuulostaa. Lapsena ja nuorena liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa, vasta aikuisena voi löytää siitä muitakin hyötyjä. Toivottavasti tämä otetaan huomioon koulujen uusitussa opetussuunnitelmassa. On ainakin tarkoitus, sillä jonkin aikaa sitten uutisoitiin koululiikunnan opetussuunnitelmaa tekevän työryhmän suunnitelmista. Siinä liikunnan opetuksen painopiste olisi terveydessä ja hyvinvoinnissa ja opetus aiempaa monipuolisempaa. Itse liikunnassa keskityttäisiin lajien opetteluun sijasta enemmän perustaitojen opetteluun. Liikunnan perustaitojen lisäksi halutaan nostaa esille henkistä puolta: sosiaalisia taitoja, henkistä hyvinvointia ja esimerkiksi myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Minusta muutos kuulostaisi hyvältä. Aika paljon on kiinni opettajista, niin kuin muissakin oppiaineissa. Jos opettaja on kauhea diktaattori, ei ainekaan kiinnosta ja päinvastoin. Minusta (tämä on puhtaasti oma mielipiteeni) opettajien pitäisi puuttua liikuntatunneillakin kiusaamiseen. Lisäksi huutovalinta ei auta ketään, sillä joku jää aina viimeiseksi. Se sama joku, joka ei pärjää liikunnassa muutenkaan. Se ei tee hyvää itsetunnolle, nimimerkillä kokemusta on. Koululiikunnan luonne voitaisiin lisäksi muuttaa enemmän sellaiseksi ”löydä oma lajisi” tunniksi. Kaikkea pitäisi kokeilla mutta kaikesta ei tarvitse tykätä.

Liikuntakammoaan voi onneksi vähentää helposti. Tarvitsee vain löytää sopiva laji, jota sitten harrastaa tutun ihmisen kanssa. Myöskään itseltään ei kannata vaatia liian paljon. Liikkua voi omaan tahtiinsakin. Liiku siis omilla ehdoillasi.