Hiukkaskiihdytin kiihdyttää hiukkasten lisäksi myös tunteita-puolesta ja vastaan

Huomasin joku aika kirjastosta Douglas Prestonin Rienaus-nimisen kirjan. Koska sama kirjailija on myös toinen Pendergast-kirjasarjan kirjoittajista, päätin lainata sen. Nyt kerron, kannattiko se.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia.

Toinen varoitus: Tämä kirja on loukannut useita kristittyjä, ainakin kiihkosellaisia. Jos tunnet kuuluvasi ryhmään, kirja ei ehkä ole sinulle paras vaihtoehto.

Arizonassa sijaitsevan vuoren sisään rakennettu Isabella on maailman suurin ja tehokkain hiukkaskiihdytin, jonka uskotaan paljastavan alkuräjähdyksen salaisuuksia. Kaikki eivät kuitenkaan näe laitetta hyvänä asiana. Paikalliset navajo-intiaanit eivät pidä siitä, että se on rakennettu heidän pyhille maalleen. Äärikristityille koko projekti on silkkaa jumalanpilkkaa, yrittäähän se todistaa alkuräjähdyksen tapahtuneen.

maailman luomisen salaisuudet uhkaavat kuitenkin jäädä paljastumatta, sillä laitteen käynnistämisen yhteydessä tapahtuu jotain odottamatonta, jota tutkijat yrittävät pitää salaisuutena kaikin keinoin. Heidän selitykset jatkuvista teknisistä vioista eivät kuitenkaan enää tyydytä tuloksia odottavaa hallitusta. Niinpä he pyytävät entisen CIA-agentin Wyman Fordin selvittämään tilannetta.

Vastaan ensimmäiseksi alussa esittämääni kysymykseen. Kyllä. Kirja kannatti lainata, niin juonensa kuin mielenkiintoisen aiheensa takia. Douglas Prestonin paras tuotos se ei kuitenkaan ollut. Esimerkiksi yhdessä Lincoln Childin kanssa kirjoitettu Pendergast-kirjasarja oli vielä paljon parempi. Se kertoo kuitenkin enemmän kyseisen kirjasarjan hyvyydestä kuin Rienauksen huonoudesta.

Rienaus kuvasi kristittyjä negatiivisessa valossa, minkä vuoksi jotkin kristityt ovat pitänyt sitä kristinuskon vastaisena. Olen eri mieltä. Tavallisia kristittyjä ei kirjassa juuri kuvattu, joten miten se muka voisi kuvata heitä yhtään mitenkään. Ainoat kirjassa esiintyvät kristityt, varsinkin huonossa valossa kuvatut, olivat kiihkosellaisia. Niinpä kirjan voisi sanoa vastustavan enemmänkin kiihkokristittyjä, kuin kristittyjä yleensä.

Kirjailija itse

Tieteen ja uskonnon vastakkainasettelu tarjosi kirjalle hyvän lähtökohdan. Varmasti moni, minäkin, lainasin kirjan juuri kyseisen teeman takia. Kirjalla oli siis paljon potentiaalia. Valitettavasti tämä potentiaali jäi ainakin osittain käyttämättä. Rienaus käsitteli tärkeää aihetta suhteellisen mielikuvituksettomasti, tarjoamatta siihen mitään uutta tai ennen näkemätöntä.

Päähenkilö ei ollut huono, muttei kyllä erityisen mieleenpainuvakaan. samaa voisi sanoa muistakin hahmoista. Varsinkin tutkijoista. Eli juuri ne, joihin kirja eniten keskittyy. Heistä mainitsemisen arvoisia oli vain kaksi: Tutkijaryhmän karismaattinen johtaja Gregory North Hazeliuksen sekä hänen oikea kätensä Kate Mercer. Muut tyytyivät lähinnä olemaan tiedemiesten, - ja naisten, karikatyyrejä.

Kirjaa vaivasi myös tietty mustavalkoisuus. Sen hahmot olivat selvästi joko hyviä ja pahoja, yhtä hahmoa lukuun ottamatta. Siitä hyvä esimerkki on kirjan pääroisto, järkensä totaalisesti menettävä pastori Russell Eddy. Hänessä, tai hänen ”armeijassaan”, ei juuri ollut mitään sympaattista tai pelastamisen arvoista. Tilanne oli sama myös muilla ns. pahishahmoilla, joita kirjassa kyllä riitti.

Sitä Kirjan ehdottomasti paras osa oli loppu, ennalta-arvattavuudestaan huolimatta. Pidin siitä, ettei se ei ollut liian siirappinen, mutta ei liian synkkäkään. Juuri sellaisia loppujen pitäisi olla. Huonoin osa puolestaan oli hitaasti etenevä keskiosa, jota tiivistämällä paksua kirjaa olisi saanut helposti lyhyemmäksi. Vieläpä ilman, että se olisi menettänyt mitään juonen kannalta oleellista.

Tiivistetysti Rienaus oli lukemisen arvoinen kirja. Olen lukenut parempiakin, mutta se ei estänyt kirjasta nauttimista. Kolme ja puoli tähteä.

Pikkukaupungin pappi taivaallisten asioiden äärellä

AMC on tullut tutuksi huippusuositusta The Walking Dead sarjasta. Nyt arvioin yhtiön uusimman sarjan, juuri ensimmäisen kautensa lopettaneen Peacherin. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Preacher seuraa teksasilaisen Annville-nimisen pikkukaupungin pappi Jesse Custeria (Dominic Cooper). Mikään hyvä pappi Jesse ei ole. Hän juo, pelaa uhkapeliä, eikä oikein jaksa välittää seurakunnastaan muutenkaan. Hän omaa lisäksi hyvin hämärän menneisyyden, johon kuuluu muun muassa ex-tyttöystävä, taparikollinen Tulip (Ruth Negga), joka yrittää saada Jessen takaisin pahalle tielle.

Hänen rauhallinen, joskin viinan kyllästämä elämänsä muuttuu salaperäisen voiman tunkeutuessa miehen sisään. Voima antaa Jesselle kyvyn saada ihmiset tekemään tahtonsa mukaan. Pappi aikookin selvittää, mistä oikein on kysymys. Hän saakin apua irlantilaisvampyyri Cassidyltä (Joe Gilgun). Tilannetta ei paranna se, että hän saa vastaansa salaperäiset ”Valtion agentit” (Tom Brooke ja Anatol Yusef).

Preacher perustuu köyhästi samannimiseen Garth Ennisin ja Steve Dillonin sarjakuvaan. Lähdeteos ei ole minulle ennestään tuttu, Preacher-sarjakuva. Tiedän kuitenkin sen, että tv-sarja alkoi paljon ennen sarjakuvaa. Kyseessä olikin jonkinlainen esiosa. Sen takia sarja oli pienoinen pettymys joillekin sarjakuvan faneille. Itse olen jäävi sanomaan asiasta suuntaan tai toiseen. 

Preacheria voisi pitää tyylilajinsa mallikelpoisena teoksena, vaikka kyseinen tyylilaji ei ole ihan selvillä. Ainakin tunnelmaltaan sarja lähestyy länkkäreitä. Tyyli ei kuulu suosikkeihini, minkä vuoksi sarja ei yllä suosikkeihini. Kyseessä on toki vain omat mieltymykseni. Pidin kyllä sarjasta. Se on hyvä, jos ei suorastaan erinomainen. Sarjassa oli luonnollisesti myös omat vikansa.

Niistä suurin oli helppo löytää. Kaupunkilaiset kuvattiin nimittäin aika yksiulotteisesti. He olivat punaniskastereotyyppejä, ilman omaa persoonaansa. Ongelma on tuttu monista elokuvista ja tv-sarjoista, ja miksei kirjoistakin, mutta Preacherissä se kuitenkin korostui tavallista enemmän. Sarjasta äityi myös välillä liian hidastempoiseksi makuuni.

Oman suunnan löytämiseen meni luvattoman kauan aikaa. Sitä voi pitää myös sarjan hyvänä puolena. Ainakaan sarja ei ollut turhan ennalta-arvattava. Yleensä tiedän aina, mihin suuntaan sarja on menossa ja se pilaa osan katselunautinnosta. Sitä paitsi mitä edemmäksi sarjassa mentiin, sitä paremmiksi se muuttui. Siksi olen valmis antamaan anteeksi monta alkukauden epäkohtaa. 

Juoni oli kohtuullisen mielenkiintoinen. Pidin sarjan, mustaakin mustemmasta huumorista. Se toi hyvän lisän sarjaan. Niin myös Jessen ja Cassidyn orastava ystävyys. Siitäkin huolimatta, että Jesse äityi välillä erittäin rasittavaksi. Syitä siihen kuitenkin selitettiin hyvin, niin kuin kuuluukin. Toinen ongelmani muuten kiinnostavan Jessen kanssa oli se, ettei hän käyttänyt uutta voimaansa mitenkään tehokkaasti.

Toteutus ei onneksi kuulunut näihin epäkohtiin. Näyttelijät onnistuivat rooleissaan erityisesti S.H.i.e.l.D:in agenteista tuttu Ruth Negga. Muutenkin sarjan laatu oli The Walking Deadin luokkaa eli erittäin hyvä. Ainakaan mikään ei pistänyt erityisesti silmään. En ole countrymusiikin ystävä, joten sarjan en ollut innoissani sarjan musiikista. Sarjan tunnelmaan se kuitenkin sopi. 

Cassidy oli hahmona hauska. Samoin lempihahmokseni päässyt Tulip. Onneksi näillä kaksi pääsivät vuorovaikutukseen keskenään. Jotkin muutkin hahmot saivat positiivisen kehityksen, kuten aluksi tylsältä vaikuttava Emily, ”Valtion agentit” Fiore ja DeBlanc, sarjan ihmispahiksen oikeakäsi Donny Schenck (Derek Wilson) sekä yllättävän älykäs seriffi Hugo Root (W. Earl Brown).

Sympaattinen Eugene (Ian Colletti) puolestaan muuttui hieman vähemmän sympaattiseksi, kun syy hänen naamansa epämuodostumiseen. En paljasta sitä tässä, vaikka kyseessä ei suuri juonipaljastus olekaan. Eniten kaupungin vaikutusvaltaisinta miestä, lihanvalmistamon omistaja Odin Quinncannonia (Jackie Earle Haley). Hänellekin annettiin jonkin verran inhimillisyyttä.

Hyväksi se ei hahmoa kuitenkaan tehnyt. En myöskään välittänyt sivussa olevasta Cowboyn, sarjakuvassa Saint of Killer (Graham McTavish), tarinasta. Onneksi sen merkitys paljastuu loppujaksossa. Mies ei suinkaan ole sarjassa turhaan. Hänestä tuleekin kuitenkin vaikuttava pahis toiseen kauteen, ainakin ensimmäisellä kaudella näkemäni perusteella. 

Pidin sarjan lopusta. Finaalijakso ei ehkä ollut yhtä räiskettä, mutta siitä löytyi draamaa sitäkin enemmän. Varsinkin lopussa, jossa pyyhittiin pöytä tyhjäksi varsin nopeasti. Alkukin oli hyvä. Kuinka mini sarja aloittaa viimeisen jaksonsa laskemalla, kuinka kauan Jumalan tulemiseen oikein on. Minulle jäikin kaudesta hyvää maku suuhun ja toisesta kaudesta odotan vieläkin parempaa.

Preacher-sarjakuvaa on sanottu olevan mahdotonta toteuttaa näyteltyyn muotoon. Sarja osoitti kuitenkin epäilijöiden olleen pahasti väärässä. Neljä ja puoli tähteä.

Mietityttää juuri nyt

Löysin viime viikonlopulla historiasta ja murhamysteereistä kiinnostuville passelin ohjelman: Euroopan verinen historia. Siinä tutkitaan vanhoja Euroopassa tapahtuvia kuolemia, joiden syistä ei olla varmoja. Onko kyseessä sairaus vai kenties salamurha? Ohjelma nähdään Foxilla yhdeksän pintaan.

Olen miettinyt myös naisen asemaa sarjakuvien fanina. En pidä itseäni sellaisena, mutta kuulemani perusteella naisten kohtelussa olisi parantamisen varaa. Toinen tasa-arvoon liittyvä asia, joka on mietityttänyt minua, on uskontojen epätasa-arvoinen esittäminen fiktiossa. Tietoni asiasta on valitettavan rajalliset, mutta näkemäni perusteella, kristinuskoja ja erityisesti Jumalaa, käsitellään amerikkalaisessa tv:ssä silkkihansikkain, kun taas muita uskontoja saa mollata mielin määrin. Ymmärrän kyllä syyn, varsinkin kun puhumme amerikkalaisista ohjelmista, mutta kannatan tasa-arvoa tässäkin asiassa. Hyvänä esimerkkinä toimii Da Vinci's Demons ja Supernatural. Ensimmäisessä todistetaan kyllä Amerikan alkuperäiskansojen uskomukset vääriksi, muttei kosketakaan kristinuskoon. Sentään kristinuskon edustajista voi antaa huonon kuvan. Supernaturalissa taas tapetaan ja muuten vaan tavataan muiden uskontojen jumalia aina silloin tällöin. Kristillistä Jumalaa ei kuitenkaan näy missään.

Vielä yksi asia mietityttää. Miksi myöhällä tulevat sarjat tulevat aina eri aikaan? Kyllä, katson sinuun Sub! Miksi hyviä sarjoja edes tulee myöhään? Nimittäin nauhoitan mielelläni kaikki haluamani ohjelmat suoraan. Se ei onnistu, jos ohjelman aikataulu vaihtelee. Kyseessä on se ns. first world problem, mutta ongelma silti.

Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi

Elämänkatsomustiede on monitieteinen oppiaine, johon kuuluu aineksia filosofiasta, uskonto-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteistä. Se yhdistää mm. monialaisesti eettistä pohdintaa, lasten ajattelutaitojen kehittämistä, erilaisiin katsomuksiin tutustumista sekä kansalaistaitoja tukevaa demokratiakasvatusta. Tällä hetkellä siihen saa osallistua vain kirkkoon kuulumattomat oppilaat. Poikkeuksena ovat aikuiskoulutus ja esiopetus.

 Minusta elämänkatsomustieto pitäisi avata vapaaksi kaikille koululaisille. Se lisäisi uskontokuntaan kuuluvien oppilaiden ja heidän vanhempiensa päätösvaltaa elämänkatsomuksellisten aineiden opiskelussa. Myös aineen arvostus nousisi. Koulujen ei myöskään tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja lasten ja heidän vanhempiensa jäsenyyksistä eri uskontokunnissa. Koulussa olisi edelleen myös uskonnonopetusta, johon osallistuisivat kaikki niin valitsevat. Jotkut pelkäävät, että luterilaiseen kirkkoon kuuluvien oppilaiden myötä elämänkatsomustieto muuttuu uskonnon opetukseksi. Näin ei pitäisi kuitenkaan käydä, sillä elämänkatsomustiedolla on jo vakiintuneet opetussuunnitelmat ja oppikirjat, eikä opettaja saa opettaa opetussuunnitelman ulkopuolisia asioita. Pelätään myös, ettei päteviä elämänkatsomustiedon opettajia riitä kouluille. Pelko ei ole aiheellinen, koska tällä hetkellä elämänkatsomustiedon ryhmäkoot ovat keskimäärin pieniä, joten lisäoppilaita mahtuu hyvin mukaan. Luokanopettajakoulutuksessa sekä aineenopettajakoulutuksessa on myös helppo lisätä elämänkatsomustiedon opintoja opettajille. Helsingin yliopistosta valmistuvista luokanopettajista jo yli 80% hankkii pätevyyden elämänkatsomustiedon opettamiseen.

Asiasta on tehty adressi, joka luovutettiin opetusministerille 14.10.2010. Adressi pidetään kuitenkin auki kunnes elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuus toteutuu Suomessa.