Tunnetut fiktiiviset viikingit

Vähän aikaa sitten kirjoitin viikinki aiheisesta dokumentista. Dokumtista innostuneena käyn läpi joitakin viikinki-aiheista fiktiota ja kuuluisia fiktiivisia viikinkejä.

Viikingit-sarja: Viikingit kertoo legendaarisesta viikinkisoturin Ragnar Lodbrokista, joka perustuu vieläpä löyhästi oikeaan historialliseen henkilöön. Yksi suurimmista juonikuvioista on viikinkien ryöstöretket Englantiin. Sarjassa sivutaan myös mukavasti viikinkijumalia ja heidän uskontojaan. Historian lisäksi näemme vauhdikkaita taisteluja, jännittäviä juonikuvioita ja visuaalisesti hienosti totetutettua kuvamatskua.

Vaikka sarja on paras, ja ainut, viikingeistä näkemäni, sitä on syytetty historiallisesti epätarkaksi. Kyllä se osittain onkin, viikingit esimerkiksi puhuvat englantia. Oma mielipiteeni on, että ei sarjaa kannata dokumenttina ottaa, mutta kyllä siitä faktojakin varmasti löytyy. Lisäksi se voi, niin kuin omassa tapauksessani, innoittaa viikinkeihin tutustumiseen. 

Itselleni sarja oli pienoinen pettymus, koska odoten Spartacusta viikingeilla maustettubna, jostain kummallisesta syystä. Sarja alkoi kuitenkin pikkuhiljaa maistua ensimmäsitä kautta vähän aikaa seurattuani. Sarjassa on paljon hyvää. Tunnelmanluonti on onnistunut yleisesti ottaen kohtalaisen hyvin. Tarina ei sekään ole kovin monimutkainen, mutta jaksaa silti pitää otteessaan jo ihmisten erikoisten tapojen takia. 

Michael Crichtonin The Eaters of the Dead: Eaters of the Dead sai aiheensa 900-luvulla eläneen arabialaisen suurlähettilään ja oppineen Ahmed Ibn Fahdlanin vanhoista käsikirjoituksista. Ibn Fahdlan karkotetaan suurlähettilääksi silloisten bulgaarien maille Volgan varrelle, koska hän on koti-Bagdadissa sekaantunut väärään naiseen. Matkallaan Ibn Fahdlan kohtaa joukon pohjanmiehiä, viikinkejä, jotka yllättäen saavat tiedon kotiseutujaan uhkaavasta vaarasta. Näin päähenkilö joutuu taistelemaan itselleen vieraan kansan puolesta.

Kirjasta on tehty myös elokuvam 13. soturi, jossa pääosaa näyttelee Antonia Banderas. En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, joten en voi sitä lähteä arvostelemaan. Sama tilanne on kirjan kohdalla.

Harald Hirmuinen: Harald Hirmuinen on Dik Brownen piirtämä sarjakuva, koka kertoo kuvitteellisesta viikinkipäälikko Haraldista. Työkseen Harald lähinnä ryöstää englantilaisia ja ranskalaisia linnoja. Haraldilla on tyhmänsitkeä "adjutantti" Orm Onnekas ja muu viikinkivenemiehistö. Haraldin perheeseen kuuluu lisäksi vaimo Helga, poika Hamlet ja naimaikäinen tytär Hulda.

True Bloodin Eric Northman: Ennen vampyyriksi muuttumistaan Eric oli huoleton viikinkiprinssi. Asia kuitenkin muuttui hänen vamhempien kuollessa Missisipin vampyyrikuninkaan ansiosta. Viikinaikaan pääsee sarjassa tutustumaan juuri Ericin takautumissa. Niitä ei kuitenkaan ole turhan paljon.

Thor: Thor menee ehkä aiheen sivusta. Kyseessä on hahmo, jonka perustuna on viikinkien mytologia, mutta itään muuta yhteistä Thor-sarjakuvilla tai elokuvilla ei viikinkeihin ole. Thor on siitä huolimatta yllättävän viikinkimäinen ilmestys.

Mietityttää juuri nyt

Löysin viime viikonlopulla historiasta ja murhamysteereistä kiinnostuville passelin ohjelman: Euroopan verinen historia. Siinä tutkitaan vanhoja Euroopassa tapahtuvia kuolemia, joiden syistä ei olla varmoja. Onko kyseessä sairaus vai kenties salamurha? Ohjelma nähdään Foxilla yhdeksän pintaan.

Olen miettinyt myös naisen asemaa sarjakuvien fanina. En pidä itseäni sellaisena, mutta kuulemani perusteella naisten kohtelussa olisi parantamisen varaa. Toinen tasa-arvoon liittyvä asia, joka on mietityttänyt minua, on uskontojen epätasa-arvoinen esittäminen fiktiossa. Tietoni asiasta on valitettavan rajalliset, mutta näkemäni perusteella, kristinuskoja ja erityisesti Jumalaa, käsitellään amerikkalaisessa tv:ssä silkkihansikkain, kun taas muita uskontoja saa mollata mielin määrin. Ymmärrän kyllä syyn, varsinkin kun puhumme amerikkalaisista ohjelmista, mutta kannatan tasa-arvoa tässäkin asiassa. Hyvänä esimerkkinä toimii Da Vinci's Demons ja Supernatural. Ensimmäisessä todistetaan kyllä Amerikan alkuperäiskansojen uskomukset vääriksi, muttei kosketakaan kristinuskoon. Sentään kristinuskon edustajista voi antaa huonon kuvan. Supernaturalissa taas tapetaan ja muuten vaan tavataan muiden uskontojen jumalia aina silloin tällöin. Kristillistä Jumalaa ei kuitenkaan näy missään.

Vielä yksi asia mietityttää. Miksi myöhällä tulevat sarjat tulevat aina eri aikaan? Kyllä, katson sinuun Sub! Miksi hyviä sarjoja edes tulee myöhään? Nimittäin nauhoitan mielelläni kaikki haluamani ohjelmat suoraan. Se ei onnistu, jos ohjelman aikataulu vaihtelee. Kyseessä on se ns. first world problem, mutta ongelma silti.

Kun fakta ja fiktio kohtaavat

Fiktiokin voi olla uskottavaa, esimerkiksi Vallan linnake, jota sekä politiikassa mukana olevat että politiikasta kiinnostuneet katsoivat miettien, että noin se saattaa hyvinkin mennä. Kun kirjailija rakentaa kuvitteellisen tarinan ja yhdistää siihen tosiasiat, lopputuloksena voi olla hyvinkin ymmärrettävä selitys todellisten tapahtumien kululle. 

Silti hyvä fiktio ei ole totuuden orja, eikä romaani tietokirja tai elokuva dokumentti. Joka teoksella on oma sisäinen logiikkansa. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä kaikkien toimiminen tuon saman logiikan mukaan lisää tarinan uskottavuutta. Myös yksityiskohdat tekevät tarinasta uskottavan. Lukijan pitää pysyä kärryillä siinä, miksi hahmo tekee niin kuin tekee.Ns. väärät faktat voivat hyppiä silmille, minkä vuoksi huolellinen taustatyö kannattaa aina. Virheen bongannut lukija saattaa pudota hänen luomastaan fiktiivisestä maailmasta. Tämä näkyy erityisesti todelliseen maailmaan sijoittuvissa fiktioissa, esimerkiksi historiallisissa teoksissa tietty uskottavuus on tärkeää. Ainakin minulle. Haluan luottaa siihen, että historialliset faktat ovat oikein. Pieniä vapauksia voi toki aina ottaa, varsinkin jos ne liittyvät oleellisesti teoksen juoneen. Suomessa eniten tämänkaltaisia vapauksia on tehty sotakirjallisuudessa, koska kirjailija on ollut harvemmin sodassa. Sotakirjoja kirjoitetaan lähinnä, koska ne myyvät edelleen hyvin.

Entäs sitten tavarat, tapahtumapaikat yms? Keksisikö ne itse vai käyttäisikö tunnettuja tuotteita? Scifissä ja fantasiassa ne yleensä keksitään itse, mutta jos tarina keskittyy nykyaikaan, on oikeiden tuotteiden käyttö kustannustehokasta, sillä niiden kuvaamisen ei tarvitse käyttää paljon aikaa. Kaikilla on joku kuva esimerkiksi Rolexista tai McDonaldsista. Oikeat tapahtumapaikat taas lisäävät uskottavuutta, minkä takia tapahtumapaikkojen todentuntuisuus on tärkeää.  Jopa todellisetkin paikat ovat fiktiivisia, sillä tarinoissa niillä ominaisuuksia, joita ei todellisuudessa ole, esimerkiksi oikeasti päähenkilö ei asu siellä. Scifiin tai fantasiaan niitä ei kuitenkaan kannata laittaa, vaan keksiä oma, mielellään jotenkin omalaatuinen, maailma. Fiktion uskottavuus ei välttämättä liity siihen, voisiko joku asia tapahtua oikeassa elämässä. Fiktiivisessä teoksessa ei s voi esiintyä todellisia henkilöitä, vaan teoksessa esiintyy henkilön fiktiivinen vastine. 

Pahoihin hahmoihin samaistuminen

Syitä pahaan hahmoon samaistumiseen on monia. Pahoihin hahmoihin samaistuminen voi avata katsojalle tien tutkimaan omia pimeitä puoliaan ja tunteita, joiden käsitteleminen on tosielämässä vaikeaa ja jopa vaarallista, varsinkin omia vihantunteitaan. Tästä syystä katsojien on suorastaan puhdistavaa nähdä pahan hahmon saavan rangaistuksensa, sillä siten omien pahojen, kiistatta epäterveellisten tunteiden ruumiillistuma tuhoutuu. Paha hahmo voi olla lähestulkoon millainen vain, mutta jotta pahaan hahmoon voi samaistua, hahmon on aina oltava hyvin tunnistettava ja tehdä voimakas vaikutus. Myös pahan hahmon motiivit on tultava ymmärrettävästi.

Pahat hahmot voivat aiheuttaa myös sympatian tunteita. Heitä voi vaivata esimerkiksi hylätyksi tulemisen pelko, köyhyys tai yksinäisyys, mistä syystä he haluavat kostaa kaikille, jotka tulevat heidän halujensa tielle. Olipa hahmo kuinka paha tahansa, hän voi olla eräänlainen sankari silloin, kun häntä kannustavalla henkilöllä on syy nähdä hänen uhrinsa vielä vastenmielisempinä olentoina. Mitä ymmärrettävämpi motiivi ja mitä enemmän vääryyttä paha hahmo tarinassa kokee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hahmoon samaistutaan.  Pahoihin hahmoihin liittyy myös aina salaperäisyyttä ja karismaa, mikä kiehtoo ihmisiä. 

Kuin sarjamurhaajista tulee fiktiota

Sarjamurhaajat ovat kiehtoneet meitä kautta aikojen, minkä vuoksi niistä on tehty lukuisia kirjoja, elokuvia ja tv-sarjoja. Sarjamurhaajia käsittelevät fiktiiviset teokset voidaan karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: kauhuun ja rikokseen. Syy sarjamurhaajien suosioon on ilmeinen: Kaikki mikä on kammottavaa, on kiinnostavaa. Kaikki kiinnostava puolestaan myy hyvin. Sarjamurhaajatarinat muuttuvat genrestä riippuen. Kauhussa sarjamurhaaja on aivan erilainen hahmo kuin rikollisuutta käsittelevissä teoksissa. Kauhussa sarjamurhaaja on usein varsin anonyymi tappajahahmo, eikä poliisilla ole suurta merkitystä sarjamurhaajajahdissa, mutta rikoksia käsittelevät teokset keskittyvät yleensä poliisin näkökulmaan. Niissä näytetään, kuinka poliisit ratkaisevat kirjassa, sarjassa tai elokuvassa esitetyn rikoksen. Sarjamurhaajat on oikeastikin olemassa, mikä tekee niistä aiheena erittäin pelottavan. Monet kauhutarinat perustuvatkin tositarinaan, kuten Tappajahai, Manaaja ja Psyko. Myös ehkä maailman tunnetuin todellinen sarjamurhaaja, Viiltäjä Jack, esiintyy lukuisissa kirjoissa ja elokuvissa. Toinen käytetty tosielämän sarjamurhaaja on Zodiac - tappaja. Näille yhteistä on se, ettei kumpaakaan koskaan löydetty.

Itse pidän eniten tv-sarja Dexteristä, joka kertoo vain toisia murhaajia tappavasta sarjamurhaajasta. Kuuluisin fiktiivinen sarjamurhaaja lienee kuitenkin Punainen Lohikäärme, Uhrilampaat, Hannibal ja Nuori Hannibal kirjoista sekä niihin perustuvissa elokuvista tuttu Hannibal Lecter. Kyseiselle sarjamurhaajalle on tehty myös oma Hannibal - niminen tv- sarja, joka sijoittuu ajalle, jolloin Hannibal oli vielä poliiseja auttava oikeuspsykiatri. Kauhu sopii genrenä täydellisesti sarjamurhaajille ja siksi niitä esiintyykin kauhuelokuvissa pilvin pimein, kuten Painajainen Elm Streetillä leffojen Freddy Krueger ja Halloween - elokuvien Michael Myers.