Amerikkalainen kauhutarina-Hotelli edition

Ylensä hotellit eivät ole pelottavia paikkoja, hylättynäkään. Poikkeuksen sääntöön tekee kuitenkin American Horror Story: Hotellin, kummituksia ja vampyyreitä vilisevä Hotell Cortez.

Varoitus: Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.

Poikansa Holdenin traagisesti kadottanut etsivä John Lowe (Wes Bentley) tutkii raamatun kymmeneen käskyyn liittyvää murhasarjaa, Jäljet johtavat Hotelli Corteziin, joka ei kuitenkaan ole mikään tavallinen hotelli. Sitä johtaa vampyyri Elizabeth Johnson, kutsumanimeltään Kreivitär ja hänen työntekijöinään toimii niin muut vampyyrit kuin hotellissa kuolleiden kummituksetkin.

Nämä ovat kuitenkin vain maistiaisia siitä, millaisia salaisuuksia hotelli oikein pitää sisällään, minkä John saa pian huomata. Mysteereitä löytävät myös hotellin sekalainen työntekijöiden joukko, johon kuuluu muun muassa Kreivittären oikea käsi Donovan (Matt Bomer), narkkarikummitus Sally (Sarah Paulson), transukupuolinen Liz (Denis O'Hare) ja hotellia emännöivä Iris (Kathy Bates).

Jos Buffya tai muita vastaavia ei lasketa sellaiseksi, en ole koskaan ollut kauhusarjojen suurin fani. American Horror Story on kuitenkin aina tehnyt sen kuuluisan poikkeuksen sääntöön. Se onkin minun tyyliseni kauhusarja: Synkkä, verinen, paikoittain pelottava ja jopa vastenmielinen, komediaa unohtamatta. Lisäksi siihen oli lisätty jonkin verran uutta, kuten sarjalle hyvin sopivat vampyyrit.

En kuitenkaan ole aina pitänyt kaikista tuotantokausista yhtä paljon, vaikka laatu usein tasaista on ollutkin. Suosikkini on Cove, ainakin tähän asti katsotuista. Sarja nimittäin jatkuu vielä ja katsonkin nyt Subilta sen viimeisintä, Ronaoke-nimistä osaa. Syy kauden suosioon oli lähinnä sen noita teemassa. Muita on sitten mahdottomampi laittaa tiettyyn järjestykseen.

Hotel kuului puolestaan sarjan keskikastiin, mikä ei suinkaan ole paha asia. American Horror Story: hotellilla olikin paljon hyvää. hotellia johtava salaperäinen Kreivitär. Hotelli oli tapahtumapaikkana tyylikkäämmästä päästä ja se on jo paljon sanottu. Sarja ei vieläkään ottanut itseään turhan vakavasti, mikä oli myös plussaa. Joka jakso olikin täynnä sysimustaa huumoria.

Pidin kaudesta ensimmäisestä jaksosta alkaen, mutta se pääsi vauhtiin vasta keskijaksoissa. Silloin kuin hotellin ja sen asukkaiden salaisuudet alkoivat vihdoin paljastua. Loppujaksot olivatkin sitten hurjaa menoa. Kausi loppui sarjalle tyypillisesti eli katkeransuloisesti. Se ei siis ollut läpeensä onnellinen ja siten tylsä, mutta ei myöskään liian surullinen.

Oli kiva nähdä sarjassa jo aikaisemmissa kausissa nähtyjä hahmoja ja paikkoja. Saerjan tekijät ovatkin paljastaneet, että kaudet sijoittuvat samaan universumiin. Muuten sarjan kaudet eivät liity toisiinsa juuri olleenkaan, mikä onkin lähinnä hyvä asia. Siten sarjaa aiemmin katsomattomatkin voivat päästä kelkkaan mukaan ilman minkäänlaisia vaikeuksia. 

Kaudella oli kuitenkin yksi suuri ongelma. Se on jo sarjan viides ja vaikka joitakin muutoksia olikin tehty, kuten tapahtumapaikan vaihdos hotelliin ja sarjan veteraanin Jessica Langen vaihtaminen laulaja Lady Gagaan, sarjaan oleellisesti liittyvä shokkiarvokin alkaa jo menettää merkitystään. Ja pahasti. Niinpä kausi ei onnistunutkaan tarjoamaan oikein mitään erityisen uutta tai säväyttävää.

Juonikin oli vanhan toistoa uudessa paketissa, ainakin melkein. En inhonnut sitä millään lailla, mutta ihmisiä huvikseen tai hyödykseen murhaavat kummitukset, sarjamurhaajat ja muut vastaavat on jo nähtyä kauraa. Tosin lieventävänä asianhaarana sanottakoon, ettei kauhu oli genrenä kovinkaan monimuotoinen, joten sitä ei kyllä pitäisi odottaa siihen kuuluvilta teoksiltakaan.

En ollut iloinen Jessica langen vaihdosta, enkä kyllä ole vieläkään. Siitäkin huolimatta, että nainen näytteli kaudesta toisen melkein samaa roolia. Lady Gagaa oli kuitenkin kiehtova katsoa. Pidänkin häntä yhtenä parhaana lisänä sarjaan. Tähän kuitenkin on hyvä lisätä, että ihan joka kauteen nainen ei olisi sopinut. Tai joka hahmoon. Kreivittären rooliin hän kuitenkin sopi täydellisesti.

Hahmoista hyvä poliisi John oli kohtuullisen samaistuttavia, jopa joidenkin kausien päähenkilöitä enemmän. Siitäkin huolimatta, että häneltäkin löytyi oma pimeä puolensa. Oman huomionsa sai myös Johnin vaimo Alex (Chloë Sevigny) ja tytär Scarlett (Shree Crooks). Lopulta heidän roolinsa jäivät kuitenkin pieneksi, syystäkin. He eivät nimittäin kuuluneet kauden mielenkiintoisimpien hahmojen joukkoon.

Poikkeuksellisesti oman osansa tarinasta sai myös lapset, siis muutkin kuin Johnin lapset. Minusta lisä oli yllättävän toimina, varsinkin loppujaksoja ajatellen. Varsinaista lempihahmona minulla ei ole, joskin Liz tuli jo aika lähelle. Erityisesti hänen ja Iriksen ystävyys oli jotain hyvin erikoista. Hahmoista vähiten nappasi hotellin alkuperäinen omistaja James Partrick March (Evan Peters).

Tiivistetysti American Horro Story: Hotell antoi minulle juuri sen, mitä siltä odotinkin. Se vain enää riitä. Kolme ja puoli tähteä.

Sarjamuhaaja saapuu Eurooppaan

Hannibalin kolmannessa ja samalla viimeisessä tuotantokaudessa on kaksi osaa vähän Olipa-kerran-sarjan tapaan. Niinpä myös arvostelen sarjan kahdessa osassa.

Varoittaisin juonipaljastuksista, mutta Hannibal on tuttu niin Thomas Harrisin kirjoista kuin niiden elokuvasuvituksestakin. Niinpä suurin osa tietää jo, mitä tuleman pitää. Toki sarjan kehittäjä, Bryan Fuller, on lisännyt siihen myös aimo annoksen omaa. Sen verran kyllä sanon, että sarja on erittäin jatkuva juoninen, joten jaksot kannattaa katsoa järjestyksessä. Nyt arvostelun pariin.

Hannibalin (Mads Mikkelsen) todellinen luonne paljastui toisen kauden lopussa. Niinpä hän pakoilee lakia väärän nimen ja entisen psykiatrinsa Beverlyn (Salaiset kansiot tähti Gillian Anderson) turvin. Häntä jahtaa kuitenkin FBI:n eliitti, kuten lahjakas profiloiva Will Graham (Hugh Dancy), jolla on hyvin monimutkainen suhde sarjamurhaajan kanssa.

Lyhyesti sanottuna Hannibal on aina ollut harvinaisen laadukas sarja ja sellaisena se on pysynyt koko ensimmäisen puolikkaan ajan. Kaikki se, mitä tekee sarjasta loistavan on saanut jäädä. Tälläkään kaudella sarjasta ei puutu kauhua, niin järkyttäviä kuolemia, että heikompiakin hirvittää, psykologista silmää ja ajoittain jopa suoraa toimintaakin. 

Uuttakin löytyy. Hannibal on siitä erikoinen sarja, että konsepti muuttuu joka kausi. Esimerkiksi ensimmäisellä kaudella sarja muistutti enemmän tai vähemmän rikossarjoja Willin selvittäessä murhia. Will joutui vankilaan ja konsepti muuttui taas. Nyt Hannibalin salaisuudet alkavat paljastua ja sarja on muuttunut mielenkiintoiseksi kissa- ja hiirileikiksi.

Konseptin lisäksi luvassa on myös pienenpiä muutoksia, kuten tapahtumapaikan vaihto Amerikasta Italiaan. Kaiken lisäksi jo ensimmäisessä jaksossa päästään seuraamaan Hannibalia enemmän ja henkilökohtaisemmin kuin koskaan ennen. Samoin murhia, nimenomaan Hannibalin tekemiä. Sarja kuin on enemmän tai vähemmän the Will Graham Show. Nimestään huolimatta. 

Uusia hahmoja tulee tottakai ja vanhoissakin tulee muutoksia. Esimerkiksi Alana ei ole koskaan ollut näin kiinnostava. Vergerit puolestaan saavat aiempaa enemmän ruutuaikaa. Will on yllättäen pysynyt aika samana. Uusista hahmoista mieleen ei tule mitään muistamisen arvoista. Paitsi Hannibalin vanha tuttu Chiyoh (Tao Okamoto). Häntäkin nähdään vain vähän.

Valitettavasti sarja ei jatku enää kolmannen tuotantokauden jälkeen, ainakaan näillä näkymin. Ehkä sarja on liian taiteellinen ja hidastempoinen katsojalle. Siis amerikkalaiselle sellaiselle. Muualla sitä kyllä katsotaan innolla. JUONIPLJASTUS. Toisaalta kauden toisella puoliskolla päästään jo ensimmäiseen kirjaan asti, joten kuinka pitkälle sarja voisi mennä.

Hannibal on edeleen yksi parhaita tällä hetkellä tulevia sarjoja. Heti Game Of Thronesin, Supernaturalin ja Olipa Kerran-jälkeen. Viisi tähteä. Sarja on ne ansainnut.

Tappajat puhuvat

Uutta, mielenkiintoista katsottavaa etsiessäni silmiini osui dokumenttiin The Killer Speaks, jossa murhasta tuomitut kertovat rikoksistaan.

Mielen pimeimmät nurkat jaksavat kinnostaa ihmisiä. Minuakin. Se, mikä saa ihmiset tappamaan. The Killer Speaks haastattelee oikeita, tuomittuja murhaajia. Joka jakso käydään läpi eri murhia ja siihen johtavia tapahtumia heidän, psykologien, uhrien omaisien ja lainvalvojien näkökulmasta. Sarjasta on kaksi, viisi jaksoa sisältävää kauutta.

Sarja nostaa yhden eettisen kysymyksen. Kannattaako murhaajille antaa vielä enemmän huomiota? Minulla ei kysymykseen vastausta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sarja on harvinaisen viihdyttävä. Eikä pelkästään aiheensa takia. Suosittelisinkin dokumenttia kaikille aiheesta kiinnostuneille. Jos haluat katsoa yhden murhaavista kertovan dokumentin, tai tarkemmin dokumentti sarjan, katso tämä.

Merkille pantavaa on kuitenkin se, että murhaajat ovat epäluotettavia kertojia. Jo haastateluista näkee heidän maailman kuvansa olevan olennaisella tavalla vääristynyt. Esimerkiksi teot ovat aina jonkin muun syy. Asia, josta asiantuntijat ovat eri mieltä. He korostavat murhaajan omaa syyllisyyttä. He eivät ole hulluja, vaan tietävät oikean ja väärän eron. Siitäkin huolimatta, että he päättävät tehdä väärin.

Joku voisi huomauttaa, että jos ihmisten tappaminen ei ole hulluutta, niin mikä sitten. Sarja ei saa katsojia tuntemaan mitään myötätuntoa murhaajia kohtaan. Päinvastoin. Se voi saada heidät miettimään uudestaan kuolemanrangaistuksen julmuutta. Tietynlaisia ihmisiä ei voi vaan päästää liikkumaan vapaana.

Sarjassa on omat ongelmansa. Ensinnäkin amerikkalaisille tositv-sarjoille tyypillinen tapahtumien kertaaminen. Jossain kohtaa se alkaa jo ärsyttää. Ymmärrän kyllä jo ensimmäisellä kerralla. Lisäksi se olisi voinut olla syvällisempikin. Hieman erilaisesta näkökulmasta huolimatta se ei tarjoakaan mitään uutta aiheesta jo jotain tietävälle.

The Killer Speaksissä yhdistyvät mielenkintoinen aihe sekä amerikkalaisen dokumentit hyvät ja huonot puolet. Onneksi hyviä on enemmän. Neljä ja puoli tähteä.

Hullu, hullumpi, Norman Bates- Sarjamurhaajan syntytarina jatkuu

Bates Motellin toinen kausi menee vielä lähemmäksi sitä, miten Norman Batesista tuli yksi fiktion kuuluisimmista sarjamurhaajista.Luvassa oli jälleen jännitystä ja Psyko-viittauksia.

Normanin (Freddie Highmore) opettaja, neiti Watson on kuollut. Tottakai Normanilla on jotain tekemistä asian kanssa. Kärsihän poika muistikatkosta juuri samana yönä, jona opettaja menetti henkensä. Ja kyseessä on sarja Norman Bates-nimisen sarjamurhaajan alkutaipaleelta. Ongelmia tuottaa myös uusi ohikulkutie, joka jättäisi Batesien motellin ikävästi syrjään. 

Norma (Vera Farmiga) selvittääkin asiaa parhaansa mukaan, mutta kaupungin politiikka ei tee siitä mitenkään helppoa. Apua on kyllä saatavilta keinija kaihtamattomasta Nick Fordista, mutta kannattaako antaa pirulle pikkusormi. Se voi viedä koko käden. Muualla kaupungissa Normanin ex-petikaveri, itsemurhaa yrittänyt, Bradley (Nicola Peltz) selvittää isänsä murhaajaa seurauksista piittamatta. 

Murha liityy jotenkin kaupungissa riehuviin huumejengeihin, onhan huumeet sen pääsääntöinen tulonlähde. Bradleytä auttaa sotaan sotkeutunut Normanin veli Dylan (Max Thieriot), jolla on omat ongelmansa työnsä kanssa. Kaudella nähdään myös uusia naamoja, kuten Normanin uusi tyttäystävä nuori ja kapinallinen Cody Brennan. Kaudella päästään tapaamaan myös Norman veli, häntä toistuvasti raiskannut Caleb.

Bates Motellin toinen kausi oli yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin, ainakin melkein. Norman pääsi lähemmäksi sarjamurhaajaa. Hänen muistikatkoksensa toivatkin sarjaan mukavasti jotain erilaista. Myös Batesien teatterikarsinnat jäivät mieleen. Lähinnä Norman kauniin tulikinnan laulusta “Maybe This Time” takia.

Kausi onnistui myös kuvaamaan äidin ja pojan epäterveen suhteen erittäin vakuuttavasti. Sen sijaan Emmaa nähtiin liian vähän. Ymmärrän kyllä, että Norma ja Norman ovat pääosassa, mutta silti. Hahmoa olisi ollut kiva nähdä enemmänkin. Kausi ei myöskään onnistunut yllättämään juurikaan, tai järkyttämään. Ei niin paljon kuin olisi pitänyt.

Sarjassa oli jälleen ns. Big Bad. Tälläkertaa se otti huumeparonin juonen. Sivujuoni toi kyllä sarjaan tarvittavaa toimintaa, mutta jäi muuten tylsäksi. Viime kauden kiinalaiset seksiorjat olivat jonkin berran kiinnostavia. Tosin siitä voidaan olla montaa mieltä, onko kyseessä oikeastaan sivujuoni. Kuuluvathan huumeet olennaisesti kaupungin ekonomiaan.

Bates Motel tekee kunniaa paitsi lähdematerilleen, niin kuin muille sarjamurhaajista kertoville sarjoillekin. Samaa mieltä ovat myös amerikkalaiset katsojat. Onhan sarjasta menossa jo kolmas kausi. Neljä tähteä.

Elämää Motellissa - Ennen Psykoa

Psyko on varmaan suurimmalle osalle tuttu, edes elokuvamuodossa. Tänä uudelleen lämmityksen aikana siitä on tehty myös murhaaja Norman Batesin nuoruuteen sijoittuva Bates Motel-sarja.

Oma suhteeni Psykoon on lähes olematon. Olen lukenut kirjan, nähnyt pätkän uudesta elokuvasta ja tiedän tarinan pääpiirteissään, mutta hahmot kuin teoksen maailmakin on jäänyt itselleni hieman vieraaksi. Siksi epäröin sarjan katsomista, mutta päätin kuitenkin yrittää. Tässä tekstissä selviää, kannattiko se. Voisin sanoa, että teksti sisältää juonipaljastuksia, mutta voiko niinkin vanhaa ja kuuluisaa teosta spoilata.

Norman Batesin (Freddie Highmore) elämä mullistui, kun hänen isänsä kuoli. Niinpä hän tavoittelee uutta alkua MILF-tyyppisen äitinsä Norman (Vera Farmiga) kanssa. Äidillä onkin jo suunnitelmia. Norma on ostanut Oregonin White Pine Baysta hotellin, joka saa nimekseen Bates Motel. Uusia alku ei kuitenkaan ole helppoa. Siitä pitävät huolen niin paikalliset pahikset kuin perheen kyvyttömyys sopeutua uusiin muuttuneisiin oloihin. 

Mukaan mahtuu Normanin renttumainen velipuoli Dylan (Max Thieriot). Hahmon kunniaksi on sanottava, että hän yritti puhua Normanille järkeä moneen otteeseen. Valitettavasti tiedämme, mitä siinä sitten lopulta kävi. Muita hahmoja ovat mm. Normanin sairastunut ystävä Emma (Olivia Cooke), suosittu Bradley (Nicola Peltz), Normaan ihastunut seriffi Zack (Mike Vogel) sekä monia muita kyläläisiä.

Sarjan Norman on outo, mutta erittäin herkkä lapsi, jolla on epätavalinen suhde äitinsä kanssa ja jonka tunteet yleensä näkyvät fyysisesti. Hahmona hän jopa sympaattinen. Norma puolestaa on äärimmäisen kontrolloiva ja hieman epätasapainoinen äiti, joka rakastaa kuitenkin poikaansa aidosti. Ei häntäkään suoranaisesti pahaa voisi sanoa.

Se onkin asia, joka kiinnostaa minua sarjassa eniten. Päähahmot ovat ihmisiä. Ei hyviä, taikka pahoja. Heillä on omat heikkoutensa, suuretkin, mutta he tarkoittavat yleensä hyvää. Toinen mielenkiintoinen asia on luonnollisesti Norman ja Normanin yliläheinen suhde, joka ei ole ainakaan vielä ylittänyt sopivaisuuden rajaa, vaikka siitäkään ei paljon puutu.

Alkujaan mietin, miten aiheesta sadaan mitään kiinnostavaa. Onneksi alkuperäiseen ideaan on lisätty paljon kaikenlaista, kuten aasialaisia huumehuoria, ruohoplantaaseja, likaisia poliisia ja yrityksiä saada pieni syrjäinen motelli tuottamaan rahaa. Puhumattakaan Normanin ihmissuhteista, jotka ovat vähäisiä, mutta sitäkin tärkeämpiä.

Sarjan ympäristö on kaunis, vaikka pikkukaupunki vaikuttaakin hyvin tavanomaiselta. Monille voisi tulla mieleen esimerkiksi Twin Peaks. Vaikka sarja sijouttuu nykyaikaan, Batesien vaatteet muistuttavat mennyttä. Samoin koko muu motelli. Idea on ihan hyvä, jopa tarpeellinen alkuperäisteoksien tunnelman aikaansaamiseksi.

On Bates Motellissa jotain negatiivistakin. Se ei pidä otteessaan millään tavalla. Vaikka kiinnostavia aiheita löytykin, niistä ei saada kaikkea potentiaalia irti. Lisäksi juoni laahaa paikoittain, eikä ole läheskään aina tarpeeksi uskottava. Onneksi siitä on tehty myös toinen tuotantokausi ja ilmeisesti kolmaskin on tulossa.

Minulle sarja oli positiivinen yllätys. Katson kyllä siitä tehdyn toisen kauden, joka löytyy myös Netflixistä. Se ei kuitenkaan ole nuossut vielä suosikiksi, vaikka erottuukin valtavirtasarjoista edukseen. Neljä tähteä.

Legendaarisen sarjamurhaajan paluu - Toisen tuotantokauden muodossa

Sarjamurhaajasarja Hannibal on saanut uuden, järjestyksessään toisen, tuotantokautensa. Ahmin sen Netflixistä heti voidessani ja nyt onkin taas arvostelun aika.

Ennen arvosteluun menemistä annan muutavia varoituksia. Ensinnäkin arvostelu saattaa sisältää juonipaljastuksia, niin Hannibal kirjoista, elokuvista kuin sarjastakin. Lisäksi sarja ei sovi heikkohermoisille! Minua kannattaa uskoa tässä asiassa.

Hannibalin toinen tuotantokausi alkoi siitä mihin ensimmäinen loppui. Will on vankilassa syytettynä lukuisista murhista. Hän tietää nyt Hannibalin olevan sarjamurhaaja, mutta valitettavasti kukaan ei usko häntä. Pitäväthän he Williä itseään sarjamurjaahana. Ymmärtäähän hän heidän mielensä paremmin kuin kukaan.

Hannibal puolestaan auttaa FBI:ta hänen tilallaan. Hän myös työskentelee päivätyönään psykiatrina ja ottaakin uusia potilaita. Yksi näistä on kauden tarinalle olennainen, traagisen tarinan omaava, Margot Verger. Hän myös jatkaa murhaamista. Kuinkas muuten? Muuten hän ei ole se sarjamurhaaja, jota kaikki rakastavat vihata.

Pakko myöntää, että olin skeptinen Hannibal-sarjan suhteen. Onhan verrattavana sekä aiheesta tehtyihin Thomas Harrisin kirjoihin, että niisä tehtyihin elokuviikin. Ensimmäisellä kaudella huomasin kuitenkin pitäväni siitä. Ja paljon. Ilahtuneena huomasin, että sarjan taso oli pysynyt laadukkaana. Ensimmäinen oli kuitenkin parempi, vaikka ero näiden kahden välillä jää mitättömän pieneksi. 

Hannibalin 2. kausi oli vielä edellistäkin synkempi, henkilövetoisempi ja verisempi. Mustaa huumoriakaan ei ole unohdettu. Sitä oli siitäkin huolimatta enemmän ensimmäisellä kaudella. Murhat olivat astetta järkyttävämpiä. Ne toimivat kuitenkin vain viitekehyksenä sille sanailulle, nokkeluudelle ja mielten taistolle, jota Lecter, Graham ja muut käyvät keskenään.

Myös Kaudelle tuli uusia hahmoja, kuten sisarukset Mason ja Margot Verger, jotka kumpikin olivat Hannibalin potilaana ja joita kumpaakin tämä tietenkin amnipuloi, minkä ehtii. He olivatkin herkullisen onnistuneita. Myös sarjassa aiemmin esiintyneet sivuhahmot saivat lisää. Heistä mielenkiintoisin oli rikostutkija Beverly Katz.

Sarjalla on oma painajaismainen ja paikoittain ahdistavakin tyylinsä. esimerkiksi huoneet ovat paljon tummempia ja tunnelmallisia kuin todellisuudessa. Ahdistavuutta lisää Willin harhanäyt, jossa Hannibal esiintyy eräänläisenä peuran ja demonin risteytymänä. Tyyli mielyttää silmää, mutta herkkähermoisille se ei sovi.

Tarina tiivistyy veriseen, mutta ah niin jännittävään loppuhuipennukseen, josta ei yllätyksiä lopu. Valitettavasti siitä löytyi muutamia epäloogisuuksia, mutat en mene nyt niihin. Juonipaljastuksia tulisi liikaa. Tarinaa jatketaan vielä kolmannellakin tuotantokaudella, jonka aion katsoa varmasti.

Hannibal on tällä hetkellä ehdottomasti paras televisiosta näkyvä sarja sarjamurhaajista, nyt kun Dexter on loppunut jo aikoja sitten. 2. tuotantokausikaan ei pettänyt odotuksiani, vaan ylitti ne.Viisi tähteä. Bon Appetit.

Hannibal – Maailman kuuluisamman sarjamurhaajan tv-sovitus

Kertoessani hyvistä sarjoista, olen unohtanut yhden kokonaan, maailman kuuluisammasta fiktiivisestä sarjamurhaajasta kertovan Hannibalin. Pieni varoituksen sana jo alkuun. Sarja ei todellakaan sovi herkkähermoisille. Lisäksi teksti sisältää spoilereita.

Niille, jolle Hannibal Lecter ei ole ennetään tuttu, pieni kertaus. Hahmo perustuu Thomas Harrisin kirjoihin Punainen lohikäärme ja uhrilampaat, jotka on kuvattu myös elokuvana. Hänestä on myös tehty esiosa, Nuori Hannibal, joka on myös kuvattu elokuvamuotoon. Hannibal on ihmisiä syövä sarjamurhaaja, joka kirjoissa auttaa psykologin koulutuksen ja oman kokemuksen perusteella sarjamurhaajan nappaamisessa. Tv-sarja perustuu aikaan, jolloin Hannibal oli vielä oikeuspsykologi, joka auttoi FBI:ta sarjamurhaajien kiinnisaamisesta.

Hannibal ei ole hahmona niitä kaikkein helpoimpia. Hän ei ole Dexterin kaltainen antisankari tai yliluonnollinen hirviö. Hän on mies, joka tappaa tappamisen ilosta. Lisäksi häntä esitti elokuvissa loistava Anthony Hopkins. Kuinka hänet voisi korvata? Siksi minulla oli epäilykseni sarjasta. Epäilykset kuitenkin kaikkosivat, kun näin sen ensimmäisen kerran. Minusta Mads Mikkelsen hoiti homman kunnialla kotiin. Mikkelsenin Hannibal, hänen omien sanojensa mukaan, näkee pahuudessa kauneutta. Hän on vielä siihen päälle joka alueen asiantuntija. Kaikkein parasta Hannibalissa on kuitenkin se, että hän osaa yhdistää älyä ja vaistoa tarpeen mukaan.

Onhan sarjassa toinenkin päähenkilö, murhaajien mieliin helposti pääsevä Will Graham, jota esittää minulle ennestään tuntematon Hugh Dancey. Itse asiassa sarja on enemmän tai vähemmän hänen tarinansa. Miehen mielenliikkeitä kuvataan paljon muita hahmoja enemmän. Sivuhahmoja riittää myös. Yhtenä tärkeimmistä Jack Crawford. naishahmoja edustavat mm. Dr. Alana bloom, työyhteisön maalaisjärjen ääni, kivenkova toimittaja Freddie Lounds ja pahasti traumatisoitunut sarjamurhaajan tytär Abigail Hobbs. Hannibalilla on lisäksi oma psykiatsi Gillian Andersonin esittämä Bedelia Du Maurier. Myös Will Grahamin koirat ja FBI:n labranörtit näkyvät kuvissa. Muuten sarjassa nähdään vaihteleva näyttely erilaisia, mielenkiintoisia hahmoja.

Sarja keskittyy ihmismieleen, niin murhaajien kun muuten mielenterveyshäiriöstä kärsivien. Mielen hauraus onkin yksi sarjan kantavasta teemoista. Siksi se saattaa olla monista ahdistava. Erityisen ahdistavia ovat myös Will Grahamin unet. Will pystyy asettamaan itsensä murhaajan tilalle, josta on hyötyä rikosten selvittämisessä, mutta joka aiheuttaa ongelmia Willin henkilökohtaisiin suhteisiin. sarja keskittyy myös Will Grahan ja Hannibalin suhteeseen. Hannibalissa on myös perinteisen rikossarjan vikaa. Will kumppaneitaan selvittää lähinnä sarjamurhaajien tekemiä rikoksia. Ensimmäisen kauden pääjuoni keskittyy Chesapeaken Viiltäjän etsintään. Kyseessä on Hannibalin kutsumanimi. Katsojan on nautinnollista seurata, kuinka Hnnibal sumuttaa FBI:ta mennen tullen. Lisäksi kaudessa keskitytään Abigail Hobbsin tarinaan. kausi loppu dramaattisesti, kun Will pidätetään. Toinen kausi lähteekin käyntiin Will Grahamin ollessa syytettynä useista, nerokkaista murhista.

Hannibal on siirretty 1980-luvulta nykypäivään. Se vaikuttaa sarjan kulkuun, kun esimerkiksi rikollisten tutkimusmenetelmät olivat erilaiset. Tekniikan kehityksen lisäksi myös ihmisten elämänkatsomus muuttuu. Minusta sarja toimii näin hyvin, mutta ei olisi menettänyt mitään oleellista, vaikka se sijoittuisikin 80-luvulle. veikkaa, että vaihdoksen syynä on tietty samaistumisen hakeminen. Katsojat tuntevat nykypäivän parhaiten.

 Itse olen katsonut vasta ensimmäisen kauden, joten voin arvostella vain sitä. sarja on minusta erittäin laadukas. Se on tehty hyvin uskottavasti ja ennen kaikkea silloittelemattomaksi. Murhat ovat raakoja ja Willin mielenterveysongelmat ahdistavia. Hannibal on hitaasti rakentuvaa jännitystä, ei siis ADHD sukupolven heiniä, mutta minuun se puree silti. Itseäni kiinnostaa myös sarjan aihe. Juonen kulku kiihtyy loppua kohti. sarja on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Annan viisi tähteä.

Sarjamurhaajan lopun alku (SPOILEREITA)

Katsoin Netflixista Dexterin seitsemännen eli toiseksi viimeisen kauden. Koska olen katsonut jo viimeisen kauden muuten, aloitin sarjan alusta. Nyt keskityn seitsemänteen kauteen, mutta muutkin kaudet voivat esiintyä. SISÄLTÄÄ SPOILEREITA

Edellinen kausi loppui jännästi, kun Dexterin sisko Debra sai tietää veljensä olevan sarjamurhaaja. Sinällään mielenkiintoinen tilanne, mutta jotenkin en kuitenkaan usko, että oikeasti poliisi olisi toiminut samoin, vaikka kyse olisikin hänen perheenjäsenestään. Kauden päävastustaja oli ukrainalainen mafia-pomo  Isaak Sirko, jolla on kuolema kostettavana. Sarjassa on totuttu näkemään sarjamurhaajia jos toista, mutta en usko, että järjestäytynyt rikollisuus olisi koskaan ollut noin isossa osassa. Voin olla väärässäkin, sillä en ole katsonut alkukausien jaksoja, sarjan pilottia lukuun ottamatta. Näin asian sivusta, pilotti oli mieleeni. Se esitteli hahmokaartia ja Dexteriä, mutta ei turhaan kainostellut. Murhallaan aloitettiin. Sarja alkoi keskeltä, mikä oli ainoa negatiivinen asia jaksossa. Nyt takaisin seitsemänteen kauteen. Mielenkiintoisin hahmo oli minusta Hannah McKay, entinen murhaajan avustaja, joka nyttemmin murhasi mm. mentorinsa ja aviomiehensä myrkyllä. Voiko myrkyttäjään luottaa? Se Dexterin piti tällä kaudella päättää. Jo aikaisemmin mainitsemieni  uhkien jälkeen Dexterillä on muutakin kiusaa, nimittäin Louis Greene, Masukan harjoittelija. hahmo on sinällään mielenkiintoinen, sillä hän ei ole murhaaja, muuten vain lapsellinen kusipää. Loppu oli vakuuttava ja se sitoi hyvin yhteen koko kauden tapahtumat. Pienillä muutoksilla se olisi voinut olla jopa koko sarjan viimeinen jakso. Loppu olisi varmaan ainakin ollut parempi, kuin mitä se nyt oli. Ei sentään niin huono, kuin How I Met Your Morherissa, mutta parempikin olisi voinut olla. Kaiken kaikkiaan kausi oli hyvä, jos ei loistava. Pidin enemmän aikaisimmista kausista. kannattaa katsoa järjestyksessä, nimittäin spoilaannuin aika pahasti edellisistä kausista. Suosittelen.

Kuin sarjamurhaajista tulee fiktiota

Sarjamurhaajat ovat kiehtoneet meitä kautta aikojen, minkä vuoksi niistä on tehty lukuisia kirjoja, elokuvia ja tv-sarjoja. Sarjamurhaajia käsittelevät fiktiiviset teokset voidaan karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: kauhuun ja rikokseen. Syy sarjamurhaajien suosioon on ilmeinen: Kaikki mikä on kammottavaa, on kiinnostavaa. Kaikki kiinnostava puolestaan myy hyvin. Sarjamurhaajatarinat muuttuvat genrestä riippuen. Kauhussa sarjamurhaaja on aivan erilainen hahmo kuin rikollisuutta käsittelevissä teoksissa. Kauhussa sarjamurhaaja on usein varsin anonyymi tappajahahmo, eikä poliisilla ole suurta merkitystä sarjamurhaajajahdissa, mutta rikoksia käsittelevät teokset keskittyvät yleensä poliisin näkökulmaan. Niissä näytetään, kuinka poliisit ratkaisevat kirjassa, sarjassa tai elokuvassa esitetyn rikoksen. Sarjamurhaajat on oikeastikin olemassa, mikä tekee niistä aiheena erittäin pelottavan. Monet kauhutarinat perustuvatkin tositarinaan, kuten Tappajahai, Manaaja ja Psyko. Myös ehkä maailman tunnetuin todellinen sarjamurhaaja, Viiltäjä Jack, esiintyy lukuisissa kirjoissa ja elokuvissa. Toinen käytetty tosielämän sarjamurhaaja on Zodiac - tappaja. Näille yhteistä on se, ettei kumpaakaan koskaan löydetty.

Itse pidän eniten tv-sarja Dexteristä, joka kertoo vain toisia murhaajia tappavasta sarjamurhaajasta. Kuuluisin fiktiivinen sarjamurhaaja lienee kuitenkin Punainen Lohikäärme, Uhrilampaat, Hannibal ja Nuori Hannibal kirjoista sekä niihin perustuvissa elokuvista tuttu Hannibal Lecter. Kyseiselle sarjamurhaajalle on tehty myös oma Hannibal - niminen tv- sarja, joka sijoittuu ajalle, jolloin Hannibal oli vielä poliiseja auttava oikeuspsykiatri. Kauhu sopii genrenä täydellisesti sarjamurhaajille ja siksi niitä esiintyykin kauhuelokuvissa pilvin pimein, kuten Painajainen Elm Streetillä leffojen Freddy Krueger ja Halloween - elokuvien Michael Myers.