torstai 22. toukokuuta 2014

Sarjamurhaajan lopun alku (SPOILEREITA)

Katsoin Netflixista Dexterin seitsemännen eli toiseksi viimeisen kauden. Koska olen katsonut jo viimeisen kauden muuten, aloitin sarjan alusta. Nyt keskityn seitsemänteen kauteen, mutta muutkin kaudet voivat esiintyä. SISÄLTÄÄ SPOILEREITA


Edellinen kausi loppui jännästi, kun Dexterin sisko Debra sai tietää veljensä olevan sarjamurhaaja. Sinällään mielenkiintoinen tilanne, mutta jotenkin en kuitenkaan usko, että oikeasti poliisi olisi toiminut samoin, vaikka kyse olisikin hänen perheenjäsenestään. Kauden päävastustaja oli ukrainalainen mafia-pomo  Isaak Sirko, jolla on kuolema kostettavana. Sarjassa on totuttu näkemään sarjamurhaajia jos toista, mutta en usko, että järjestäytynyt rikollisuus olisi koskaan ollut noin isossa osassa. Voin olla väärässäkin, sillä en ole katsonut alkukausien jaksoja, sarjan pilottia lukuun ottamatta. Näin asian sivusta, pilotti oli mieleeni. Se esitteli hahmokaartia ja Dexteriä, mutta ei turhaan kainostellut. Murhallaan aloitettiin. Sarja alkoi keskeltä, mikä oli ainoa negatiivinen asia jaksossa. Nyt takaisin seitsemänteen kauteen. Mielenkiintoisin hahmo oli minusta Hannah McKay, entinen murhaajan avustaja, joka nyttemmin murhasi mm. mentorinsa ja aviomiehensä myrkyllä. Voiko myrkyttäjään luottaa? Se Dexterin piti tällä kaudella päättää. Jo aikaisemmin mainitsemieni  uhkien jälkeen Dexterillä on muutakin kiusaa, nimittäin Louis Greene, Masukan harjoittelija. hahmo on sinällään mielenkiintoinen, sillä hän ei ole murhaaja, muuten vain lapsellinen kusipää. Loppu oli vakuuttava ja se sitoi hyvin yhteen koko kauden tapahtumat. Pienillä muutoksilla se olisi voinut olla jopa koko sarjan viimeinen jakso. Loppu olisi varmaan ainakin ollut parempi, kuin mitä se nyt oli. Ei sentään niin huono, kuin How I Met Your Morherissa, mutta parempikin olisi voinut olla. Kaiken kaikkiaan kausi oli hyvä, jos ei loistava. Pidin enemmän aikaisimmista kausista. kannattaa katsoa järjestyksessä, nimittäin spoilaannuin aika pahasti edellisistä kausista. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti