keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Suomen suurin scifi ja fantasia tapahtuma – Finncon

Ensimmäinen Finncon järjestettiin vuonna 1986. Nykyään tapahtuma on jokavuotinen, ja se järjestetään vuorotellen Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella. tarjoaa yli sata tuntia ohjelmaa kirjallisuudesta, elokuvasta, sarjakuvista ja ylipäätään fantastisesta kulttuurista suomeksi ja englanniksi, jopa ruotsiksi. Finnconissa kuulet myös scifin ja fantasian tutkimuksen tuoreimmat uutiset. Finncon erottuu useimmista muista maailmalla järjestettävistä coneista siinä, että se on osallistujille täysin ilmainen.  Kävijöiden määrä onkin noussut parhaimmillaan noin 5000:een päivässä.


Tänä vuonna se järjestetään Jyväskylässä 11.–13.7.2014. Tapahtuma keskittyy Yliopistolle Liikunnan laitokselle, mutta myös muita lähialueen tiloja tullaan hyödyntämään. Teemana ovat mikro- ja makrokosmokset. Kunniavieraina ovat Elizabeth Bear, moninkertainen Hugo-voittaja, Hannu Rajaniemi, maailmankirjallisuuden huimin ja vielä matemaatikko ja Jukka Halme, suomalaisen science fiction ja fantasiaskenen big man. Finncon on järjestyksessään 20, minkä vuoksi ohjelmistossa on myös toiveuusintoja aikaisempien Finnconien parhaista ohjelmista. Luvassa on myös tiedeohjelmaa, luentoja paneeleja, kisailuja, bileitä, naamiaiset, tutkijatapaaminen ja paljon muuta. En tiedä vielä, menenkö paikalle. Yritän ainakin. Jos menen, kirjoitan aiheesta koosteen myös blogissani. Majoitus saattaisi järjestyä, sillä siskoni opiskelee Jyväskylässä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti