perjantai 9. toukokuuta 2014

Äitienpäivän historiaa ja perinteitä

Nyt on taas aika muistaa äitiä, sillä äitienpäivä on tulevana sunnuntaina. Äitejä sopii arvostaa koko vuoden, mutta mistä kyseinen päivä sai alkunsa. Kerron myös äitienpäivään liittyviä perinteitä, vaikka jokaisella perheellä voi olla omansa.

Äitejä on juhlittu jo Antiikin Kreikassa, jossa vietettiin keväisin jumalten äidin juhlia. 1600-luvun Englannissa juhlittiin Mothering Dayta, jolloin perheistään erossa asuneet nuoret piiat ja rengit saattoivat mennä vierailulle äitinsä luo. Varsinainen äitienpäivän vietto alkoi kuitenkin Yhdysvalloissa. Äitienpäivän alullepanija Anna Jarvis huomasi menetettyään oman äitinsä, ettei äitejä arvostettu tarpeeksi sen ajan yhteiskunnassa. Niinpä hän järjesti vuonna 1907 kaikille äideille muistotilaisuuden Andrewsin metodistikirkossa. Seuraavana vuonna äitienpäivän muistojuhlaa vietettiin Jarvisin kotikaupungissa Philadelphiassa. aate sai suosiota ja vuonna 1912 perustutettiinkin asiaa ajava Mother's Day International Association. Äitienpäivästä tuli virallista vuonna 1914, jolloin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi. Äitienpäivän äiti kääntyi kuitenkin sitä vastaan huomattuaan kauppiaiden hyödyntävän päivää röyhkeästi. Suomessa äitienpäivää alettiin viettää vuonna 1918, jolloin kansanedustaja ja kansakoulunopettaja Vilho Reima. Hän oli ehdottanut äitienpäivää aikaisemminkin, mutta laihoin tuloksin.  Ensimmäisenä äitienpäivää vietettiin Alavieskassa, mutta tapa levisi nopeasti. Seuraavana vuonna juhlaa vietettiin jo monella paikkakunnalla.


Äitienpäivän perinteet muuttuvat maittain. Suomessa äitienpäivän viettoon kuuluvat perinteisesti kortit, ruusut, lahjat ja äidille vuoteeseen tuotu aamiainen. Käytännössä tavat vaihtelevat perheittäin. Äitienpäivä näkyy myös kansallisesti, sillä presidentti palkitsee vuosittain ansioituneemmat äidit Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ensimmäisen luokan mitaleilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti