Valokeilassa Jeffrey Epstein, sikarikas sika

Aina joskus löytyy dokumentteja, jotka ovat ihan yhtä mielenkiintoisia kuin fiktiokin. Sellainen on myös nyt arvostelemani Netflixin Jeffrey Epstein: Filthy Rich.

Vielä vuosi tai pari sitten nimi Jeffrey  Epstein ei kertonut suurelle yleisölle mitään. Nykyään harva nimi on kuitenkin yhtä pahamaineinen kuin muun muassa alaikäisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja seksin myymiseen syyllistyneen sijoitusmogulin. Kiinnostusta lisää vielä se, että kyseinen ihmishirviöllä oli yhteyksiä monen alan silmiintekeviin.

Niinpä oli melkeinpä itsestään selvää, että miehestä ja kaikesta hänen tapaukseensa on tulossa kasapäin dokumentteja. Ensimmäinen niistä on Netflixin neliosainen Jeffrey Epstein: Filthy Rich. Se keskittyikin käsittelemään Epsteinin rikoksia sekä uhrien, että niitä tutkivien näkökulmasta. Ja kysymystä siitä, kuinka mies selvisi käytännössä rangaistuksetta koko tämän ajan. Itse Jeffrey  Epstein jäi puolestaan katsojalle vieraaksi.

Katson nykyään suhteellisen vähän dokumentteja. Viimeisin oli Tiger King, mutta se olikin dokumenttina ainoa laatuaan. En kuitenkaan siksi, etten pitäisi niistä. Kuitenkin etsiessäni itselleni katsottavaa törmäsin neliosainen Jeffrey Epstein: Filthy Richiin. Koska tapaus kiinnosti minua jonkin verran, niin päätin ainakin antaa dokumentille mahdollisuuden.

Dokumentti olikin erittäin mukaansatempaava ja aiheensa vuoksi hyvin mielenkiintoinenkin. Samalla kannattaa myös ottaa huonon, ettei sarja sovi kaikkein herkimmille, sillä siinä kuvaillaan Epsteinin tekemiä rikoksia hieman yksityiskohtaisemmin. Niiden kauheuksilla ei mässäillä, mutta niitä ei myöskään kaunistella.

Juonellisesti dokumentti seurasi suurin piirteistä aikajanaa, aloittaen Epsteinin ensimmäisistä rikoksista ja lopettaen hänen kuolemaansa. Suurin piirteistä siksi, että aina välillä juoni pomppasi ajassa joko eteen tai taakse. Ei kuitenkaan niin, etteikö katsojat pysyisi mukana. Dokumentti oli kaikkea muuta kuin sekava.

Jeffrey Epstein: Filthy Richissä tapahtumia käytiin läpi monesta näkökulmasta. Oman äänensä sai esiin niin Epsteinin entiset työntekijät, miehen aikaisemmin tunteneet, uhrit ja moni muu. Tämä olikin dokumenttiin ehdottomasti suurin vahvuus, sillä se auttoikin antamaan tapauksesta monipuolisemman kuvan. 

Dokumentin ote vakava, ajoittain melkeinpä kliininen. Arvostan sitä, että dokumentti oli shokkiarvoon turvautumisen yläpuolella, enkä toivoisi, että se niin tekisikään. Varsinkin kuin tämä ei tarkoita sitä, että dokumentti olisi millään tasolla tylsä. Se ei ehkä ole läheskään yhtä värikäs kuin esimerkiksi Tiger King, mutta se ei vähennä sen arvoa.

Epsteinin puolustusasianajaja Alan Dershowitz

Asiaa auttaa vielä se, että dokumentti herätti myös tunteita. Se sai myös tuntemaan vihaa Epsteiniä ja kaikkia häntä rikoksissaan ja/tai niiden peittelyssä auttavia, oli kyseessä sitten häntä aktiivisesti auttava tai joku, joka tiesi hänen teoistaan, mutta ei tehnyt sille mitään, ja toki myös tuntemaan myötätuntoa uhreja kohtaan. 

Jos on seurannut  Jeffrey  Epsteinin juttua lähempään, dokumenttiin ei kannata tuhlata aikaa, sillä ei juuri uutta tietoa löydy. Itse en niihin kuulu, joten sainkin dokumentista jotain. Dokumentti olisi lisäksi kaivannut jonkin verran lisää syvällisyyttä. Se tyytyi kuvailemaan tapahtumia, analysoimatta sen niitä tarkemmin yhteiskunnallisesta tai muustakaan näkökulmasta.

Tiivistetysti Jeffrey Epstein: Filthy Rich on katsomisen arvoinen dokumentti, joskin tuskin viihdyttävin, mitä aiheesta tullaan tekemään. Kolme tähteä!

Tiikereiden kuninkaan totuus on taruja ihmeellisempää

Tänä levään aikana yksi sarja on ollut kaikkien huulilla, Netflixin Tiker King. Ja hyvästä syystä. Joe Exoticin ja kumppaneiden elämä voittaa fiktionkin, myös viihdyttävyydessään.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Lue siis omalla vastuullasi!


Joe Exotic pitää tiikereistä ja muista isoista kissoista koostuvaa okhalomalaista pieneläintarhaa GW Zoota, on naimisissa kahden miehen kanssa ja vieläpä yhtäaikaa sekä riitelee arkkivihollisensa, isoja kissoja pelastavan järjestön Carole Baskinin kanssa. Enkä ole päässyt vielä hänen elämänsä hulluimpiin vaiheisiin.

Eikä Joe Exotic ole ainut dokumentissä nähdyistä persoonallisista hahmoista. Heihin kuuluu muun muasta Joen kollega, ja ehkäpä seksikultin johtava, Bhagavan Antle sekä  Scarfacen Tony Montanan esikuvana pidetty Mario Tabraue. Jo manitsemani Joen kilpakumppanin Carole Baskinillakin saattaa hyvin olla luurankoja kaapissaan.


Kun minulle kerrottiin siitä, kuinka hullu Tiger King oikein on, en uskonut sitä. Sitten päädyin katsomaan sitä, lähinnä koska en halunnut jäädä ulkopuolelle ja huomasin, kuinka väärässä olin. Tiger King on yksi oudoimmista koskaan näkemistäni sarjoista, fiktiivisistä tai tosipohjaisista. Eikä ihme, mitään hullua on mahdotonta keksi omasta päästään.

Juuri tuo omituisuus onkin suurin syy sarjan hyvyyteen, suorastaan sen myyntivaltti. Tai tarkemmin sanottuna sitä kansoittamien ihmisen omituisuus. Ja omituisia he ovat, mistä kertoo ehkä parhaiten se, että sarjassa esiintyvä huumediileri kuuluu niihin normaaliinpiin. Ja ehdottomasti myös sympaattisempiin.

Jeff Lowe oli henkilökohtainen inhokkini

 Iso osa sarjassa esiintyneistä eivät nimittäin ole vain outoja, vaan myös enemmän tai vähemmän vastenmielisiä. Voisi luulla, että hahmojen epämiellyttävyys veisi pois sarjasta, mutta juuri se on osa sarjan viehätystä. Se saa katsojan tuntemaan itsensä hyväksi ihmiseksi. Siksi ihmiset katsovat sosiaalipornoa sen monissa muodoissaan.

Osasyy sarjan suosioon voi löytyä myös sen ajankohdasta. Korona pakotti monet ihmiset kotiin ja luonnollisesti he tarvitsivat jotain sekä ajan tappamiseen, että unohtaakseen huolensa. Tiger King tarjoaa kumpaakin. Uskon kuitenkin, että se olisi pärjännyt ilman koronaakin. En tiedä, olisiko ihan yhtä hyvin, mutta kuitenkin.

Lisäksi sarjan toinen aihe, Joen Exoticin ja muiden värikkäiden hahmojen lisäksi, eli isojen kissojen yksityisomistus oli erittäin kiinnostava. Valitettavasti sitä ei sarjassa käsitelty juuri lainkaan. Aihe taisi olla liian raskas "junttien game of throneseksikin" kutsutulle sarjalle. Jos haluat katsoa dokumenttia aiheesta, niin kannattaa katsoa jotain muuta.


Toki dokumentin kunniaksi on sanottava, että vaikka se käsittelikin tiikerien ja muiden isojen kissojen tarhausta vaihtelevasti, jos ollenkaan, niin sentään se herätti kiinnostusta aiheeseen, mikä on aina positiivinen asia. Huomio kuin voi johtaa siihen, että asialle tehdään jotain. Paitsi, jos huomio ei ole niinkään tarhauksessa kuin siinä, että haluaisi ison kissan.



Toisin kuin voisi luulla, sarjasta löytyi myös ihmisiä, joita voi kannustaa hyvällä onnella. Esimerksiksi Saff, kätensä tiikerin puremasta menettänyt Joen työntekijä, oli oikein sympaattinen. Muutenkin yksityisten eläintarhojen työntekijät vaikuttivat kunnollisilta ihmisiltä, jotka vielä vaikuttivat näyttävän välittävän aidosti hoitamistaan eläimistä.



Joe Exotic ei ole yksi heistä, vaikka miehestä nähtiinkin myös niitä parempia puolia. Ei kuitenkaan niin paljon, että ainakaan omasta mielestäni, että ne korvaisivat ne huonot. Siksi en kananta heitä, joiden mielestä hänet pitäisi vapauttaa. Mies kuuluu vankilaan. Jos ei muusta syystä, niin epäinhimillisestä tavasta, jolla hän käsitteli eläimiä.

Muutenkin dokumettia katsoessa kanttaa muista, että sen näkökulma on puhtaasti viihteellinen, mikä tekee siitä kieltämättä hyvää televisiota, mutta antaa hyvin epätarkan, dramatisoidun ja mahdollisesti jopa vääristellyn kuvan oikeista ihmisistä.Esimerksiksi Joen ex.mies John Fillay on valittanut tavasta, jolla sarja kuvasi häntä.

Siksi toivonkin, että sillä ei ole mitään tosielämän vaikutusta, vaan ihmiset ottaisivat viihteen viihteenä. Paitsi tietenkin sen, että kissojen yksityisomistus saataisiin loppumaan. Ja tietenkin menen katsomaan myös siitä tekeillä jos ei tekeillä olevan, niin ainakin suunnitellun, elokuvan. Joskin en tiedä, lasketaanko se tosielämän vaikutukseksi.

Tiivistetysti Tiger King oli paras koskaan näkemäni puhtaasti viihteellinen dokumentti. Sen suuri suosio ei siis suinkaan johdu pelkästän sopivasta ajankohdasta. Täydet viisi tähteä!

Kuolemattomuuden tavoittelijat

Joku aika sitten päätin mennä pitkästä aikaa dokumenttien maailmaan. Netflixiin kuin oli tullut vanhenemisen pysäyttämistä tavoittelevista tutkijoista kertova The Immortalists.

Cure ageing... or die trying, älyvapaasti suomennettuna paranna ikääntyminen tai kuole sitä yrittäessäsi. Näin ajattelee toinen dokumentin päähenkilöistä, kuusikymppinen maratoonari ja biologian asiantuntija Bill Andrews. Hän ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Ne jakaa myös hänen kollegansa olutta lipittävä partaveikko Aubrey de Grey.

Kuolemattomuus on mielenkiintoinen aihe, yksi mielenkiintoisimmista. Miten se vaikuttaisi yhteiskuntaan? Kannattaako ihmisille edes antaa iankaikkista elämää? Dokumentti olikin parhaimmillaan, kun tieteilijöiden piti perustella epäilijöilleen juuri näitä asioita. Epäilijöitä heilä riittääkin. Ala on yllättävänkin epäarvostettu. Niin nyt kuin menneisyydessäkin.

Dokumentin kohteiden tutkimukset, samoin näkökulmat asiaan poikkeavat toisitaan kovasti. Valitettavasti se ei näytä juuri dokumentin tekijöitä kiinnostavan, vaan tutkijoiden oma persoonallisuus, joka taas ei jaksa kiinnostaa minua juuri ollenkaan. Ihan susi tylsä dokumentti ei kuitenkaan ole ja jaksoin jopa katsoa sen loppuun. 

Tutkijoiden rakkauselämä sai kohtuuttoman paljon huomiota. Bill Andrew on kihloissa hänen rakkautensa maratooneihin jakavan Mollyn kanssa. De Grey puolestaan on naimisissa itseään huomattavasti vanhemman geneetikon Adelaiden kanssa, joskin hänellä on myös pari nuorempaa tyttäystävää. Hänen mukaasa kuolemattomuus muuttaisi ihmisten käsitystä avioliitosta.

Myös kummankin motivaatiot tulivat hyvin esille. Kuolemattomuus olisi paitsi palvelus yhteiskunnalle, niin myös heille itselleen. Kukapa haluaisi kuolla tai nähdä perheenjäsenensä vanhenevan. Kummankin vanhemmat ovat jo vanhoja, yli kasikymppisiä, eikä heillä ole enää paljon aikaa. Asia, johon monet voivat varmasti samaistua.

Opin siis jonkin verran vanhenemista parantamista yrittävistä meihistä, en läheskään tarpeeksi siitä, miten siihen pyritään tai miten se vaikuttaisi ihmisiin ja maailmaan yleensä. Dokumentti oli kuitenkin katsomisen arvoinen. Kolme tähteä.

Tappajat puhuvat

Uutta, mielenkiintoista katsottavaa etsiessäni silmiini osui dokumenttiin The Killer Speaks, jossa murhasta tuomitut kertovat rikoksistaan.

Mielen pimeimmät nurkat jaksavat kinnostaa ihmisiä. Minuakin. Se, mikä saa ihmiset tappamaan. The Killer Speaks haastattelee oikeita, tuomittuja murhaajia. Joka jakso käydään läpi eri murhia ja siihen johtavia tapahtumia heidän, psykologien, uhrien omaisien ja lainvalvojien näkökulmasta. Sarjasta on kaksi, viisi jaksoa sisältävää kauutta.

Sarja nostaa yhden eettisen kysymyksen. Kannattaako murhaajille antaa vielä enemmän huomiota? Minulla ei kysymykseen vastausta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sarja on harvinaisen viihdyttävä. Eikä pelkästään aiheensa takia. Suosittelisinkin dokumenttia kaikille aiheesta kiinnostuneille. Jos haluat katsoa yhden murhaavista kertovan dokumentin, tai tarkemmin dokumentti sarjan, katso tämä.

Merkille pantavaa on kuitenkin se, että murhaajat ovat epäluotettavia kertojia. Jo haastateluista näkee heidän maailman kuvansa olevan olennaisella tavalla vääristynyt. Esimerkiksi teot ovat aina jonkin muun syy. Asia, josta asiantuntijat ovat eri mieltä. He korostavat murhaajan omaa syyllisyyttä. He eivät ole hulluja, vaan tietävät oikean ja väärän eron. Siitäkin huolimatta, että he päättävät tehdä väärin.

Joku voisi huomauttaa, että jos ihmisten tappaminen ei ole hulluutta, niin mikä sitten. Sarja ei saa katsojia tuntemaan mitään myötätuntoa murhaajia kohtaan. Päinvastoin. Se voi saada heidät miettimään uudestaan kuolemanrangaistuksen julmuutta. Tietynlaisia ihmisiä ei voi vaan päästää liikkumaan vapaana.

Sarjassa on omat ongelmansa. Ensinnäkin amerikkalaisille tositv-sarjoille tyypillinen tapahtumien kertaaminen. Jossain kohtaa se alkaa jo ärsyttää. Ymmärrän kyllä jo ensimmäisellä kerralla. Lisäksi se olisi voinut olla syvällisempikin. Hieman erilaisesta näkökulmasta huolimatta se ei tarjoakaan mitään uutta aiheesta jo jotain tietävälle.

The Killer Speaksissä yhdistyvät mielenkintoinen aihe sekä amerikkalaisen dokumentit hyvät ja huonot puolet. Onneksi hyviä on enemmän. Neljä ja puoli tähteä.

Joukkohauta täynnä viikinkejä

Miettiessäni seuraavaa katsottavaa tv-sarjaa, katseeni osui National Geographin Viking Apocalypse -dokumenttiin. Koska aihe näytti kiinnostavalta, päätin katsoa, millainen dokumentti on kyseessä.

Viking Apocalypse kertoo teloitettujen 54 nuoren miehen massahaudasta Ridgeway Hillissä.
Dokumentti vie meidät 1000 vuotta ajassa taaksepäin aikaan, jolloin viikingit matkasivat meriä pitkin ryöstöretkille uusiin maailmoihin, myös rikkaaseen Englantiin. Yllättävää kyllä, vuonna 2009 löydetty massahaudan uhrit eivät ole viikinkien teloitettuja englantilaisia, vaan eliittisotureihin kuuluvia viikinkejä. Dokumentissä tutkijat selvittävät massahaudan ja sen uhrien salaisuuksia tieteen voimin.

Dokumentti yhdistää historiaa, murhamysteereitä, viikinkejä ja varhaiskeskiajan hallitsijoita. Näkökulma vaihtelee. Välillä näytettään tutkimuksia, välillä lavastettuja viikinkien sotaretkiä ja välillä luetaan tarinaa vanhoista kirjoituksista. Viking Apocalypse on kuitenkin nimenä turhan dramaattinen, vaikka siinä puhuttiin myös viikinkien viimeisistä vuosista. Mutta ei nimi dokumenttia pahenna, jos ei dokumentti nimeä.

Aihe on mielenkiintoinen. Toteutus puolestaan menetteli. Siitä olisi saatu paremmankin, mutta myös paljon huonomman. Ainakin minä jaksoin katsoa dokumentin vaivatta loppuun asti. Pidin erityisesti näyteltyistä kohtauksista, joita olisi sanut olla enemmänkin. Sen sijaan itse tutkimuksen näyttöä olisi voinut olla vähemmän. Vähän vajaat neljä tähteä.

Dokkareita ja paljon

Joku aika sitten löysin Netflixistä jotakin uutta: Dokumentteja. Periaatteessa tiesin jo aikaisemminkin, että niitä on, mutta en ole tullut katsottua. Viime viikonloppuna kuitenkin korjasin asian.

Ensimmäinen Netflix-dokumenttini oli Discoveryn Emmy-ehdokas Apocalypse How, joka kertoo nimensä mukaisesti maailmanlopusta. Tarkemmin sanottuna siitä, miten ihmiset tuhoutuvat. Vaihtoehtoja oli yllättävänkin paljon, eikä niistä läheskään kaikki sijoittunut hamaan tulevaisuuteen. Näistä eniten mieleen jäi maan alla lymyilevät supertulivuoret, jotka voivat dokumentin mukaan purkautua milloin vain. Aihe oli jännittävä, vaikka esimerkiksi avaruusolentojen hyökkäys oli aika kaukaa haettu. Lisäksi dokumentti on vuodelta 2008 ja näyttää osittain vielä vanhemmalta. Anna kolme ja puoli tähteä.

Toinen dokumenttini kertoi tyystin erilaisesta asiasta. For the Bible Tells Me So kertoo kristillisten ääripään suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja siitä, mitä raamattu asiasta oikeasti sanoo. En tiedä muista, mutta minulle dokumentti ei tarjonnut juuri mitään uutta. Se myös junnasi paikoillaan aika pahasti. Pidin kuitenkin aiheesta, vaikka se saikin minut kiroamaan ihmisten suvaitsemattomuutta. Kaksi tähteä.

Kolmas ja viimeinen dokumentti ei ole pelkästään dokumentti, se on sarja. Monarchy kertoo Englannin kuningashuoneen historiasta. Aihe kiinnostaa minua, varsinkin kuin katsoin sunnuntaina taas kaksi jaksoa Valkoista kuningatarta. Siitä tosin saa helposti kuvan, että kuninkaalliset eivät muuta tehneetkään kuin sotivat joko keskenään tai viikinkien kanssa. Nimiä tulee myös aika paljon, joten kaikkea on mahdotonta muistaa. Pidän sarjasta ja sen toteutuksesta. Yksi dokumentti ei aiheen kattavaan käsittelyyn riitä. Neljä ja puoli tähteä.