Näytetään tekstit, joissa on tunniste kloonit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kloonit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kloonien toinen kierros- Orphan Blackin 2. kausi

Kloonit ovat taas täällä! Netflix näyttää nyt kulttisuosion saaneen scifisarjan Orphan Blacin toisen tuotantokauden, jonka katsoinkin heti tilaisuuden tullen. 



Orphan Black kertoo laittoman kloonauksen avulla alkunsa saaneista samannäköisistä, mutta hyvin eri luonteisista naisista. Klooneja esittää loistava Tatiana Maslany. Klooniteeman ei kannata alkaa pelottaa. Sarja on kaukana kovasta scifistä. Se kertoo enemmänkin ihmisistä ja heidän suhteistaan. Edes kloonien kohdalla heidän ei ajattele olevan klooni, vaan yksi erinomainen ja persoonallinen hahmo. 
Toinen kausi alkaa päähenkilö Sarahin yrittäessä saada lapsensa takaisin kylmäpäiseltä sisarklooniltaan, Rachelilta. Rachel onkin eräänlainen toisen kauden päävastustaja, hyvänä vastakohtana edellisen kauden aivopessulle ja henkisestiepävakaalle Helenalle. Muillakin klooneilla riittää ongelmia. Cosima, oma suosikkini, etsii parannuskeinoa omaan hengenvaaralliseen tautiinsa ja Allison kärsii omantunnontuskista annettuaan parhaan kaverinsa kuolla.

Sarjassa ei ole yksipuolista hyvä vs. paha-asetelmaa. Hahmoja pitää täysin erillaisina ja erillisinä ihmisinä, joilla on omat ongelmansa ja tapansa nähdä maailmaa. Toki klooneilla riittää vihollisia, joista osa on jopa toisia klooneja, mutahekään eivät ole yksiselitteisesti pahoja, niin kuin kloonitkaan eivät ole yksiselitteisesti hyviä.

Sarja on vakavistakin aiheista huolimatta erittäin hauka, varsinkin kloonin yrittäessä esittää toista kloonia. Onhan aihe aika ilmiselvä ja sarjassa hieman kulutettukin, mutta entäs sitten. Hauska on hauskaa siitäkin huolimatta. Muutenkin sarja sisältää paikka paikoin keventäviä kohtia. Sellaisia ovat mm. melkein kaikki Allisonista kertovat kohtaukset.

Tatiana maslanyn suoritusta on kehuttu paljon, eikä suinkaan turhaan. Hän on ehdottamasti sarjan suola. Muita näyttelijöitä ei pidä kuitenkaan aliarvioida. Pidän myös Sarahin kasvattiveljeä Felixiä näyttelevästä Jordan Gavarista. Erityisesti Felixin ja Allisonin ystävyyttä oli mielenkiintoista seurata.

Orphan Blacissä on kaikkea, mitä hyvä sarja tarvitsee: Loistavat näyttelijät, kiinnostavat hahmot, kekseliäs dialogi, tärkeitä aiheita ja huumoriakin sopivassa suhteessa. Täydet viisi tähteä.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Ensimmäinen kausi kloonien kanssa

Orphan Blackin ensimmäinen tuotantokausi oli hyvä, mutta lyhyt. Sain sen binge katsottuakahden illan aikana, kummastakin syystä. 

Orphan Black on scifi ja draamasarja, jonka keskiössä on ihmisten laiton kloonaaminen.  Pääosassa on pikkurikollinen Sarah Manning. Muut keskuskloonit ovat tieukkapipoinen kotiäiti Alison ja rento evoluutisen biologian opiskelija Cosima. Kausi alkoi, kun Sarah varasti kaksoisolentonsa Bethin henkilöllisyyden. Hän saa minien vaiheiden kautta tietää olevansa klooni ja että hullu sarjamurhaaja-klooni Helena jahtaa heitä.



Sarahille ja muille tilanne menee entistä synkemmäksi ja vaarallisemmaksi, kun he alkavat ymmärtää olevansa tarkkailtavana. Heillä on valvojat, jotka varmistavat heille tehdyn kokeen onnistuminen. Ei siinä vielä mitään, mutta heille selviää myös, että valvojat ovat heille ennestään tuttuja. Lisäksi poliisitkin alkavat olla heistä kiinnostuneita, eräiden valitettavien kuoleman tapauksien johdosta. Jokaisella kloonilla on lisäksi omat ongelmansa, niin kuin kellä tahansa.

Tatiana Maslany jatkaa hyvää työtänsä kloonien parissa. Erityisen viihdyttäviä olivat kohdat, jossa toinen klooni esittää toista.  Vaikka Sarah on edelleen enemmän tai vähemmän päähahmo, muihinkin tutustutaan paremmin sarjan edetessä. Heidän elämäänsä ovatkin lähes yhtä kiinnostavia kuin Sarahinkin. Hahmona pidän edelleen vähiten Alisonista, vaikka hänen vainoharhaisuutensa onkin viihdyttävää katsottavaa. Cosiman motivaatiot ovat ymmärrettäviä. Ei ihme, että tiedenaista kiinnostaa neolutistien tarjoama mahdollisuus, eikä kauniista ranskattaresta ole suinkaan haittaa. Siitä huolimatta, Cosima luotti sekä Delphineen, että kauden isoon pahaan,  Aldous Leekieen liian helposti.

Kaudesa on kaksi pahista, salaperäiset ja älykkäät neolunistit ja klooneja vastustavat uskonnolliset kiihkoilijan, johtajanaan minulle vieraaksi jäänyt Tomas. Uhkaa ei vähennä se, että kummallakin on klooni puolellaan. Uskonnollisilla kiihkoilijoilla Helena, neolunisteilla Rachel Duncan, uusi kylmänviileä klooni.

Yksi tärkeimmistä, jos ei tärkein sivuhahmo, on Sarahin adobtioveli, kunnia-klooni Felix. Aluksi hän toi sarjaan lähinnä huumoria, mutta mitä pitemmälle mennään, sitä tärkeämmäksi hahmoksi hän muuttuu.  Felixin ja Allisonin ystävyyttä oli viihdyttävä seurata, niin epätodennäköinen kuin pari onkin.

Mita mainittavia sivuhahmoja ovat kuolleen poliisi-kloonin Bethin pari Art, joka haluaa vain ratkaista yksinkertaisen murhan, mutta huomaakin olevansa syvissä vesissä ja että hänen parinsa on kuollut. Toinen tärkeä sivuhahmo on Bethin valvoja Paul, joka päätyy kuitenkin auttamaan Sarahia rakastuttuaan tähän. Sarahin kasvattaja, Kiran huoltaja, mrs. S ja Cosiman tyttöystävä Delphina tuo sivuhahmoihin naisväriä.

Orphan Blackissä hahmot ovat tavallisia ihmisiä ja tekevät virheitä. Siinä piileekin sarjan vetovoima. Tämä käy ilmi mm. Sarahin ensimmäisessä tehtävässä poliisina, Alisonin vainoharhaudessa, Helenan hulluudessa, Paulin sokeudesta (miten hän ei huomaa, että Sarah esittää Bethiä) ja vaikka mistä muusta.  Poliisella on onneksi samaa vikaa, sillä jossain perus rikossarjassa poliisit olisivat selvittäneet asiat jo aikaa sitten. En kuitenkaan valita, sillä se jos mikä lisää sarjan uskottavuutta.

Ensimmäinen kausi päättyi räväkästi. Sarah, Cosima ja Alison olivat päätöksen edessä, Heille tarjottiin sopimusta, josta on vaikea kieltäytyä. Saavathan he turvaa itselleen ja läheisilleen sekä  elämään normaalia elämää. Ei siis ihme, että tarjous houkuttaa, mutta voiko tohtori Leekieen luottaa.

Jakso loppui tramaattisesti, sillä Sarah tappoi Helenan dramaattisten käänteiden jälkeen ja hänen lapsensa siepataan. Cosima puolestaan sai tietää kloonien olevan vain omaisuutta neolutisteille. Cosiman kohtalo ei muutenkaan ole selvä, sillä hän kärsii salaperäisestä sairauksesta. Alison päätti kirjoittaa sopimuksen paholaiksi paljastuneen tohtori Leeksien. Allisonilla myös tuli aiheuttaneeksi viattoman naisen kuoleman.

Orphan Black jaksoi viihdyttää loppuun asti. Se sai katsojansa nauramaan ja itkemään. Katsoja jäi janoamaan lisää. Kausi olikin liian lyhyt, kymmenen jaksoa ei riitä vielä mihinkään. Sarja kuitenkin käytti ajan hyvin. Yhtään täytejaksoa en kaudesta löytänyt. Sarja on televisiota parhaimmillaan, minkä vuoksi se on viisi tähteään ansainnut.



torstai 4. syyskuuta 2014

Ensikosketus: Orphan Black

Warehouse 13 on katsottu. Mitä seuraavaksi? Onneksi satuin löytämään jo sarjan, joka on jo pitkään kiinnostanut minua: Orphan Blackin.


Orphan Black on kanadalainen scifisarja. Sarjan pääosassa on pikkurikollinen  Sarah Manning, joka varastaa kaksoisolentonsa henkilöllisyyden tämän tehtyä itsemurhan. Ajan myötä Sarah törmää muihinkin kaksoisolentoihin ja hänelle paljastuu, että hän on yksi monista kloonista.

Sarja muistuttaa nuortenkirjasarja Replicaa, jonka päähenkilö Amy Candler saa tietää olevansa yksi seitsemästä kloonista. Orphan Black on suunnattu vanhemmille ja se näkyy. Maailmankuvan on synkkä, kloonit ja hahmot, niin kloonit kuin muutamat muutkin, moniongelmaisia sekä vakivältaa ja seksiä riittää.

Scifi -määritelmän ei kannata  antaa hämätä.Vaikka sarjassa on klooneja vaikka muille jakaa, se on ennenkaikkea draamasarja. Hahmojen uskottavuus onkin yksi sarjan suurimmista vahvuuksista. Kiitos siitä kuuluu sarjan pääosanesittäjälle, Tatiana Maslanylle, joka esittää useita hyvin erilaisia hahmoja. Joskus on vaikea muistaa, että sama näyttelijä esittää kaikkien kloonien roolit.

Olen kiintynyt Sarahin hahmoon. Hän ei ole ehkä kaikkein pidettävin, mutta sitäkin inhimillisempi ja uskottavampi. Hänen pyrkimyksensä tyttärensä Kiran takaisin saamiseen tuo hahmoon oman haavoittuvaituutensa. Hyvän lisän sarjalle tuo sarahin homo kasvattiveli Feelix.

Muista klooneista pidän tähän asti eniten fiksusta Cosimasta, mutta  asia voi muuttua sarjan edetessä. Alison taas on hahmoista kaikkein narttumaisin tai siltä anakin vaikuttaa. Toisaalta olen lukenut joitakin arvosteluja, jossa häntä kehutaan, joten saa nähdä, millaiseksi hahmo oikein muodostuu.

Olen tutustunut vielä yhteen klooneista, psykopaattiseen Helenaan, joka tappaa ja piinaa muillakin tavoin muita klooneja. Hahmo tuo sarjaan hyvän lisän, konkreettisen uhan, joka pitää voittaa. Mielipuoleksi hän on vähän turhankin kliseinen.

Orphan Blackin sisältää räjähtävää toimintaa, draamaa, moniulotteisia kloonea ja vähän huumoria.  Ideasta on saatu laadukas ja ennen kaikkea koukuttava sarja, jonka maailmaan on ilo tutustua.

Sarjasta on myös toinen tuotantokausi, mutta sitä ei ole vielä Netflixissä. Niimpä suunnitelmissani on katsoa aikamatka-sarjaa Continuumia, josta olenkin nähnyt jo ensimmäisen jakson. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, ensin katson Orphan Blackin ensimmäisen, 10-osaisen tuotantokauden ja arvostelen sen.