Uutisia: iZombie ja muutama muu sarja sai jatkumisajankohtansa

Minulla on sekä hyvä, että huonoja uutisia. Hyvät: Aivan viime aikoina on tullut uutta tietoa koskien monien tv-sarjojen alkamisajankohtaa. Huonot: Kyseisiä sarjoja joutuu vielä odottamaan hyvän aikaa, sillä kyseiset alkamisajankohdat ovat vasta kuukausien päästä.

Tässä ne nyt kuitenkin ovat:

iZombie: 4.4

Orange is New Black: 9.6

Orphan Black: 10.6

Stranger Things: 31.10 eli Halloweenina (kaikki jaksot Netflixissä)

Erikoismaininnan ansaitsee yksi uusi tv-sarja, Iron Fist, joka onn myös saanut alkamisajankohtansa. Se alkaa marraskuun 17. päivä. jaksot löytyvät luonnollisesti netflixistä, kuten myös Stranger Things:inkin.

Klooniklubi palaa neljännen kerran

Orphan Black on yksi parhaista tällä hetkellä tulevista scifisarjoista. Kiitänkin Netflixiä siitä, että se näytti jaksot tuoreeltaan. Nyt arvostelen sen uuni tuoreen neljännen kauden. 

Orphan Blackin perusjuoni on varmaan kaikille tätä juttua lukevalle tuttu. Ollaanhan nyt jo neljännessä tuotantokaudessa. Kertaus on kuitenkin opistojen äiti, joten menen siihen lyhyesti. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!!!

Sarja kertoo Sarah Manningista (Tatiana Maslany) ja hänen klooneista (myös Tatiana Maslany), jotka yrittävät selvittää omaa alkuperäänsä ja säilyttää identiteettinsä maailmassa, joka pitää heitä omaisuutenaan. Erityisesti heidät luoneet Neolutistit, jotka haluavat omistaa heistä joka ikisen, heidän ihmisyydestään viis. Porukka on, kuitenkin ollut hieman sivusta sitten ykköskauden.

Neolutistien lisääminen oli hyvä idea. Uusi pahis olisi jo liikaa, sillä juonesta on tullut muutenkin jo liian sekava moninaisine luonteenkäänteineen. Kausi ei kuitenkaan pidättäydy pelkästään vanhassa. Neolutisteillä on nimittäin uusia juonia, jonka yhtenä toteuttavana on heille työskentelevä, mutta katsojille uusi tuttavuus, Evie Cho (Jessalyn Wanlim) ja hänen poliisikäskyläisensä Martin Duko (Gord Rand).

Kauden tärkeämpänä teemana on tällä kertaa perhe, ja ennen kaikkea heidän puolesta uhrautuminen. Sitä käsitelläänkin monesta näkökulmasta. Toinen kauden suuri teema on klooneja vaivaava sairaus, jonka parannuskeino olisi hyvin tärkeä erityisesti Cosimalle. Sarja käväisee myös muunlaisten ihmiskokeiden maailmassa Neolutistien etsiessä uutta suuntaansa, kloonit kun ovat jo vanha juttu.

Kauden ensimmäinen jakso kertoo kuitenkin mystiseksi jääneestä Bethista. Naisesta, jonka kuolema aloitti koko sarjan, mutta josta olemme saaneet tähän mennessä vain toisen käden tietoa. Ensimmäisen jakson lisäksi hänelle on omistettu myös takaumia, jotka toivatkin oivaa lisämaustetta kauteen. Sen lisäksi ne selittivät monia, katsojan kannalta oleellisia, tietoja Orphan Blackin maailmasta.

Kauden pääjuoni on aiempaa suoraviivaisempi, menettämättä kuitenkaan moniulotteisuuttaa. Pahat olivat selkeästi pahoja ja hyvät hyviä, ainakin joskus. Liian yksinkertaiseksi hyvä-paha asetelmaksi sarja ei kuitenkaan äidy missään vaiheessa. Orphan Blackissä kun on loppuen lopuksi kyse erilaisista pyrkimyksistä, joista suurin osa on hyvin inhimillisiä. Ihmisillä pyrkimysten takana on omat hyvät ja pahat puolensa.

Kausi onnistuu syventämään vanhoja hahmojaan loistavasti. Lisäksi kaikki sivuhahmot, olivat he kuinka pienessä roolissa tahansa, saavat edes jonkinlaisen mielekkään tarinan. Suosikkejani ovat edelleen Helena, Cosimasa, Felix ja Krystal. Valitettavasti Felix jää tällä kertaa hieman sivuun. Kausi saa minut tuntemaan myötätuntoa Bethiä kohtaan enemmän kuin ennen. 

Inhokkeja minulla ei ole. Paitsi Rachel. nainen on ollut sivussa sitten kakksokauden, mutta nyt hän tulee taas, entistä kavalampana. pakko sanoa, että olen käänteen ystävä. Rachelista ei ole hyvikseksi, vaikka hänestä löytyy inhimillisiäkin puolia. Itseasiassa hänen tilanteensa onnistuu herättämään, ainakin minussa, jonkin verran myötätuntoa. Ennen lopun juonenkäännettä.

Uudet hahmotkin ovat mielenkiintoisia, ainakin hyvät. Siis Felixin siskoa lukuun ottamatta. Suomikin mainitaan, sillä uusista hahmoista M.C on täältä kotoisin. Muutenkin hahmo toi sarjaan oman, mielenkiintoisen, lisänsä. Eikä pelkästään siksi, että saimme vihdoin tietää, mitä Helsingissä oikein tapahtui. Nainen taitaa myös tietokoneiden salat paljon muita hahmoja paremmin.

Pahikset ovat sitten vähän. Heidän työnantajanaan toimivasta, herkullisen pahasta, organisaatiosta huolimatta. Tämä on totta erityisesti Dukon kohdalla. Miehellä ei ole juuri persoonallisuutta. Siski hänen kuolemansa tuskin järkytti ketään. Neolutistit puolestaan ovat ehdottomasti Orphan Blackin paras päävastus, vaikka se joskus vaikuttaakin turhan kliseiseltä pahalta organisaatiolta. 

Olen hehkutta Tatiana Maslanyn näyttelijänkykyjä ennenkin ja teen sen taas. Hän on ehdottomasti parasta tässä sarjassa, sillä sarjan hyvyys tai huonous riippuu täysin hahmoista. Samaistuttavat hahmot ovatkin Orphan Blackin paras puoli muutenkin. Sarja ei kuitenkaan nojaa täysin Maslanyn harteilla, vaan muutkin sarjan tekijät hoitivat työnsä mallikkaasti. Niin näyttelijät kuin kameran takana työskentelevätkin.

Vaikka päätunnelma on vakava, johtuen hauskuuden jäämisestä pahasti vakavampia asioita käsittelevän pääjuonen jalkoihin, löytyy sarjasta edelleen koomisiakin hetkiä. Niitä tarjosi niin perinteiset” klooni esittää toista kloonia”-kohtaukset kuin hauskat sivuhahmot, kuten Alison, Helena, Donnie ja uutena tuttavuutena huvittavalla tavalla väärässä oleva, mutta yllättävän tuloksellinen Krystal.

Kaikean kaikkiaan erinomainen kausi Orphan Blackilta. Olen jokaisen kauden fani, mutta neljäs kausi oli erityisen hyvä, jopa melkein yhtä hyvä kuin ensimmäinen kausikin. Viisi tähteä. Valitettavasti herkkua ei ole tarjolla loputtomiin, sillä kausi loppuu seuraavaan, eli järjestyksessään viidenteen, tuotantokauteen.

Tyttö- ja poikakloonit kilpasilla

Netflix näytti tuoreltaan yhden maailman parhaista scifisarjoista, Orphan Blacin, kolmannen tuotantokauden. Sillä nähdään myös poikaklooneja.

Orphan Black kertoo laittoman kloonamisen tuloksena syntyneistä naisista. Pääosassa häärii pikkurikollinen Sarah Manning, mutta myös muut saavat ruutuaikaa riittämiin. Muut keskuskloonit ovat tiukkapipoinen kotiäiti Alison ja rento evoluutisen biologian opiskelija Cosima. Jokaista kloonia näyttelee taas erittäin taitava Tatiana Maslany.

Kolmannella kaudella klooneja uhkaa salaperäiset poikakloonit, jotka pyrkivät tavoitteeseensa keinoja kaihtamatta. Tavoite selviää kauden aikana. Aikaisempien kausien tapaan jokaisella kloonilla on omat ongemansa. Sarahin tehtäväksi jää viimekaudella kidnapatun Helenan pelastaminen. Tehtävä ei ole helppo, sillä häntä vartioi kovan luokan sotilaat.

Cosima kärsii monet muut kloonit tappaneesta sairaudesta ja yrittää keksiä itselleen parannuskeinoa. Samalla hän miettii suhdettaan Delphineen, josta on tullut uusi “Rachel”. Voiko naiseen luottaa? Alison puolestaan haluaa voittaa vanhempainyhdistyksen vaalit, hinnalla millä hyvänsä. Hän jopa tutustuu huumekaupan ihmeelliseen maailmaan. Nainen on kuitenkin sivussa melkein koko kauden.

Racheliakin nähdään. Hän kamppailee myös terveytensä kanssa. Viime kaudellahan klooni sai kynän silmäänsä, kiitos Cosiman ja kumppaneiden. Nyt hän on puoliksi sokea. Lisäksi hän vahingoitti aivonsa tavalla, joten puhe ei oikein kulje. Kaudella nähdään myös Sarahin adoptioveli, kunnia-klooni Felix, joka tuo siihen tarvittavaa keveyttä. Valitettavasti miehellä oli tällä kaudella vain vähän tehtävää.

Sivuhahmoja tällä kaudella riitti, sekä vanhoja, että uusia. Minulla oli kaksi suosikkia. Ensimmäinen on jo vanha tuttu Scott, Cosiman hauska tieteilijäkaveri. Hän on hahmona hyvin sympaattinen. Toinen on myös Cosiman storylinesta. Hän on cosiman nettideitti Shay (Lost Girlin Ksenia Solo). Osittain siksi, että pidin näyttelijän hahmosta Lost Girlissä.

Sarja onkin aiheestaan huolimatta erittäin hauka, varsinkin kloonin yrittäessä esittää toista kloonia. Onhan aihe aika ilmiselvä ja sarjassa hieman kulutettukin, mutta entäs sitten. Tämän kauden lempparini oli cosima Allisonina. En ole varma, onko Cosima esittänyt muita klooneja vielä kertaakaan. Tuskin, sillä niin huonosti se meni. Hauskalla tavalla tosin.

Tatiana Maslany loistaa tyttöklooneina, jälleen kerran. Antakaa hänelle Emmy! Poikaklooneja esittävä Ari Millen onnistui myös hyvin. Sarjan hyvyys ei ole kuitenkaan pelkästään Tatianan tai kenenkään muun näyttelijätyön varassa. Kiinostavat samaistuttavat henkilöhahmot, hyvä tarina ja ammattitaitoinen tekijätiimi tekivät myös osansa. Kaikki toimi.

Orphan Black on pitänyt tasonsa. Se on edelleen hauska, koskettava, jännittävä ja ennen kaikkea koukuttava. Odotankin jo malttamattomana neljättä tuotantokautta. Sarja ansaitseekin täydet viisi tähteä.

Kloonien toinen kierros- Orphan Blackin 2. kausi

Kloonit ovat taas täällä! Netflix näyttää nyt kulttisuosion saaneen scifisarjan Orphan Blacin toisen tuotantokauden, jonka katsoinkin heti tilaisuuden tullen. 

Orphan Black kertoo laittoman kloonauksen avulla alkunsa saaneista samannäköisistä, mutta hyvin eri luonteisista naisista. Klooneja esittää loistava Tatiana Maslany. Klooniteeman ei kannata alkaa pelottaa. Sarja on kaukana kovasta scifistä. Se kertoo enemmänkin ihmisistä ja heidän suhteistaan. Edes kloonien kohdalla heidän ei ajattele olevan klooni, vaan yksi erinomainen ja persoonallinen hahmo. 

Toinen kausi alkaa päähenkilö Sarahin yrittäessä saada lapsensa takaisin kylmäpäiseltä sisarklooniltaan, Rachelilta. Rachel onkin eräänlainen toisen kauden päävastustaja, hyvänä vastakohtana edellisen kauden aivopessulle ja henkisestiepävakaalle Helenalle. Muillakin klooneilla riittää ongelmia. Cosima, oma suosikkini, etsii parannuskeinoa omaan hengenvaaralliseen tautiinsa ja Allison kärsii omantunnontuskista annettuaan parhaan kaverinsa kuolla.

Sarjassa ei ole yksipuolista hyvä vs. paha-asetelmaa. Hahmoja pitää täysin erillaisina ja erillisinä ihmisinä, joilla on omat ongelmansa ja tapansa nähdä maailmaa. Toki klooneilla riittää vihollisia, joista osa on jopa toisia klooneja, mutahekään eivät ole yksiselitteisesti pahoja, niin kuin kloonitkaan eivät ole yksiselitteisesti hyviä.

Sarja on vakavistakin aiheista huolimatta erittäin hauka, varsinkin kloonin yrittäessä esittää toista kloonia. Onhan aihe aika ilmiselvä ja sarjassa hieman kulutettukin, mutta entäs sitten. Hauska on hauskaa siitäkin huolimatta. Muutenkin sarja sisältää paikka paikoin keventäviä kohtia. Sellaisia ovat mm. melkein kaikki Allisonista kertovat kohtaukset.

Tatiana maslanyn suoritusta on kehuttu paljon, eikä suinkaan turhaan. Hän on ehdottamasti sarjan suola. Muita näyttelijöitä ei pidä kuitenkaan aliarvioida. Pidän myös Sarahin kasvattiveljeä Felixiä näyttelevästä Jordan Gavarista. Erityisesti Felixin ja Allisonin ystävyyttä oli mielenkiintoista seurata.

Orphan Blacissä on kaikkea, mitä hyvä sarja tarvitsee: Loistavat näyttelijät, kiinnostavat hahmot, kekseliäs dialogi, tärkeitä aiheita ja huumoriakin sopivassa suhteessa. Täydet viisi tähteä.

Ensimmäinen kausi kloonien kanssa

Orphan Blackin ensimmäinen tuotantokausi oli hyvä, mutta lyhyt. Sain sen binge katsottuakahden illan aikana, kummastakin syystä. 

Orphan Black on scifi ja draamasarja, jonka keskiössä on ihmisten laiton kloonaaminen.  Pääosassa on pikkurikollinen Sarah Manning. Muut keskuskloonit ovat tieukkapipoinen kotiäiti Alison ja rento evoluutisen biologian opiskelija Cosima. Kausi alkoi, kun Sarah varasti kaksoisolentonsa Bethin henkilöllisyyden. Hän saa minien vaiheiden kautta tietää olevansa klooni ja että hullu sarjamurhaaja-klooni Helena jahtaa heitä.



Sarahille ja muille tilanne menee entistä synkemmäksi ja vaarallisemmaksi, kun he alkavat ymmärtää olevansa tarkkailtavana. Heillä on valvojat, jotka varmistavat heille tehdyn kokeen onnistuminen. Ei siinä vielä mitään, mutta heille selviää myös, että valvojat ovat heille ennestään tuttuja. Lisäksi poliisitkin alkavat olla heistä kiinnostuneita, eräiden valitettavien kuoleman tapauksien johdosta. Jokaisella kloonilla on lisäksi omat ongelmansa, niin kuin kellä tahansa.

Tatiana Maslany jatkaa hyvää työtänsä kloonien parissa. Erityisen viihdyttäviä olivat kohdat, jossa toinen klooni esittää toista.  Vaikka Sarah on edelleen enemmän tai vähemmän päähahmo, muihinkin tutustutaan paremmin sarjan edetessä. Heidän elämäänsä ovatkin lähes yhtä kiinnostavia kuin Sarahinkin. Hahmona pidän edelleen vähiten Alisonista, vaikka hänen vainoharhaisuutensa onkin viihdyttävää katsottavaa. Cosiman motivaatiot ovat ymmärrettäviä. Ei ihme, että tiedenaista kiinnostaa neolutistien tarjoama mahdollisuus, eikä kauniista ranskattaresta ole suinkaan haittaa. Siitä huolimatta, Cosima luotti sekä Delphineen, että kauden isoon pahaan,  Aldous Leekieen liian helposti.

Kaudesa on kaksi pahista, salaperäiset ja älykkäät neolunistit ja klooneja vastustavat uskonnolliset kiihkoilijan, johtajanaan minulle vieraaksi jäänyt Tomas. Uhkaa ei vähennä se, että kummallakin on klooni puolellaan. Uskonnollisilla kiihkoilijoilla Helena, neolunisteilla Rachel Duncan, uusi kylmänviileä klooni.

Yksi tärkeimmistä, jos ei tärkein sivuhahmo, on Sarahin adobtioveli, kunnia-klooni Felix. Aluksi hän toi sarjaan lähinnä huumoria, mutta mitä pitemmälle mennään, sitä tärkeämmäksi hahmoksi hän muuttuu.  Felixin ja Allisonin ystävyyttä oli viihdyttävä seurata, niin epätodennäköinen kuin pari onkin.

Mita mainittavia sivuhahmoja ovat kuolleen poliisi-kloonin Bethin pari Art, joka haluaa vain ratkaista yksinkertaisen murhan, mutta huomaakin olevansa syvissä vesissä ja että hänen parinsa on kuollut. Toinen tärkeä sivuhahmo on Bethin valvoja Paul, joka päätyy kuitenkin auttamaan Sarahia rakastuttuaan tähän. Sarahin kasvattaja, Kiran huoltaja, mrs. S ja Cosiman tyttöystävä Delphina tuo sivuhahmoihin naisväriä.

Orphan Blackissä hahmot ovat tavallisia ihmisiä ja tekevät virheitä. Siinä piileekin sarjan vetovoima. Tämä käy ilmi mm. Sarahin ensimmäisessä tehtävässä poliisina, Alisonin vainoharhaudessa, Helenan hulluudessa, Paulin sokeudesta (miten hän ei huomaa, että Sarah esittää Bethiä) ja vaikka mistä muusta.  Poliisella on onneksi samaa vikaa, sillä jossain perus rikossarjassa poliisit olisivat selvittäneet asiat jo aikaa sitten. En kuitenkaan valita, sillä se jos mikä lisää sarjan uskottavuutta.

Ensimmäinen kausi päättyi räväkästi. Sarah, Cosima ja Alison olivat päätöksen edessä, Heille tarjottiin sopimusta, josta on vaikea kieltäytyä. Saavathan he turvaa itselleen ja läheisilleen sekä  elämään normaalia elämää. Ei siis ihme, että tarjous houkuttaa, mutta voiko tohtori Leekieen luottaa.

Jakso loppui tramaattisesti, sillä Sarah tappoi Helenan dramaattisten käänteiden jälkeen ja hänen lapsensa siepataan. Cosima puolestaan sai tietää kloonien olevan vain omaisuutta neolutisteille. Cosiman kohtalo ei muutenkaan ole selvä, sillä hän kärsii salaperäisestä sairauksesta. Alison päätti kirjoittaa sopimuksen paholaiksi paljastuneen tohtori Leeksien. Allisonilla myös tuli aiheuttaneeksi viattoman naisen kuoleman.

Orphan Black jaksoi viihdyttää loppuun asti. Se sai katsojansa nauramaan ja itkemään. Katsoja jäi janoamaan lisää. Kausi olikin liian lyhyt, kymmenen jaksoa ei riitä vielä mihinkään. Sarja kuitenkin käytti ajan hyvin. Yhtään täytejaksoa en kaudesta löytänyt. Sarja on televisiota parhaimmillaan, minkä vuoksi se on viisi tähteään ansainnut.

Ensikosketus: Orphan Black

Warehouse 13 on katsottu. Mitä seuraavaksi? Onneksi satuin löytämään jo sarjan, joka on jo pitkään kiinnostanut minua: Orphan Blackin.

Orphan Black on kanadalainen scifisarja. Sarjan pääosassa on pikkurikollinen  Sarah Manning, joka varastaa kaksoisolentonsa henkilöllisyyden tämän tehtyä itsemurhan. Ajan myötä Sarah törmää muihinkin kaksoisolentoihin ja hänelle paljastuu, että hän on yksi monista kloonista.

Sarja muistuttaa nuortenkirjasarja Replicaa, jonka päähenkilö Amy Candler saa tietää olevansa yksi seitsemästä kloonista. Orphan Black on suunnattu vanhemmille ja se näkyy. Maailmankuvan on synkkä, kloonit ja hahmot, niin kloonit kuin muutamat muutkin, moniongelmaisia sekä vakivältaa ja seksiä riittää.

Scifi -määritelmän ei kannata  antaa hämätä.Vaikka sarjassa on klooneja vaikka muille jakaa, se on ennenkaikkea draamasarja. Hahmojen uskottavuus onkin yksi sarjan suurimmista vahvuuksista. Kiitos siitä kuuluu sarjan pääosanesittäjälle, Tatiana Maslanylle, joka esittää useita hyvin erilaisia hahmoja. Joskus on vaikea muistaa, että sama näyttelijä esittää kaikkien kloonien roolit.

Olen kiintynyt Sarahin hahmoon. Hän ei ole ehkä kaikkein pidettävin, mutta sitäkin inhimillisempi ja uskottavampi. Hänen pyrkimyksensä tyttärensä Kiran takaisin saamiseen tuo hahmoon oman haavoittuvaituutensa. Hyvän lisän sarjalle tuo sarahin homo kasvattiveli Feelix.

Muista klooneista pidän tähän asti eniten fiksusta Cosimasta, mutta  asia voi muuttua sarjan edetessä. Alison taas on hahmoista kaikkein narttumaisin tai siltä anakin vaikuttaa. Toisaalta olen lukenut joitakin arvosteluja, jossa häntä kehutaan, joten saa nähdä, millaiseksi hahmo oikein muodostuu.

Olen tutustunut vielä yhteen klooneista, psykopaattiseen Helenaan, joka tappaa ja piinaa muillakin tavoin muita klooneja. Hahmo tuo sarjaan hyvän lisän, konkreettisen uhan, joka pitää voittaa. Mielipuoleksi hän on vähän turhankin kliseinen.

Orphan Blackin sisältää räjähtävää toimintaa, draamaa, moniulotteisia kloonea ja vähän huumoria.  Ideasta on saatu laadukas ja ennen kaikkea koukuttava sarja, jonka maailmaan on ilo tutustua.

Sarjasta on myös toinen tuotantokausi, mutta sitä ei ole vielä Netflixissä. Niimpä suunnitelmissani on katsoa aikamatka-sarjaa Continuumia, josta olenkin nähnyt jo ensimmäisen jakson. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, ensin katson Orphan Blackin ensimmäisen, 10-osaisen tuotantokauden ja arvostelen sen.