Orphan Blackin ensimmäinen tuotantokausi oli hyvä, mutta lyhyt. Sain sen binge katsottuakahden illan aikana, kummastakin syystä.
Orphan Black on scifi ja draamasarja, jonka keskiössä on ihmisten laiton kloonaaminen. Pääosassa on pikkurikollinen Sarah Manning. Muut keskuskloonit ovat tieukkapipoinen kotiäiti Alison ja rento evoluutisen biologian opiskelija Cosima. Kausi alkoi, kun Sarah varasti kaksoisolentonsa Bethin henkilöllisyyden. Hän saa minien vaiheiden kautta tietää olevansa klooni ja että hullu sarjamurhaaja-klooni Helena jahtaa heitä.
Sarahille ja muille tilanne menee entistä synkemmäksi ja vaarallisemmaksi, kun he alkavat ymmärtää olevansa tarkkailtavana. Heillä on valvojat, jotka varmistavat heille tehdyn kokeen onnistuminen. Ei siinä vielä mitään, mutta heille selviää myös, että valvojat ovat heille ennestään tuttuja. Lisäksi poliisitkin alkavat olla heistä kiinnostuneita, eräiden valitettavien kuoleman tapauksien johdosta. Jokaisella kloonilla on lisäksi omat ongelmansa, niin kuin kellä tahansa.
Tatiana Maslany jatkaa hyvää työtänsä kloonien parissa. Erityisen viihdyttäviä olivat kohdat, jossa toinen klooni esittää toista. Vaikka Sarah on edelleen enemmän tai vähemmän päähahmo, muihinkin tutustutaan paremmin sarjan edetessä. Heidän elämäänsä ovatkin lähes yhtä kiinnostavia kuin Sarahinkin. Hahmona pidän edelleen vähiten Alisonista, vaikka hänen vainoharhaisuutensa onkin viihdyttävää katsottavaa. Cosiman motivaatiot ovat ymmärrettäviä. Ei ihme, että tiedenaista kiinnostaa neolutistien tarjoama mahdollisuus, eikä kauniista ranskattaresta ole suinkaan haittaa. Siitä huolimatta, Cosima luotti sekä Delphineen, että kauden isoon pahaan, Aldous Leekieen liian helposti.
Kaudesa on kaksi pahista, salaperäiset ja älykkäät neolunistit ja klooneja vastustavat uskonnolliset kiihkoilijan, johtajanaan minulle vieraaksi jäänyt Tomas. Uhkaa ei vähennä se, että kummallakin on klooni puolellaan. Uskonnollisilla kiihkoilijoilla Helena, neolunisteilla Rachel Duncan, uusi kylmänviileä klooni.
Yksi tärkeimmistä, jos ei tärkein sivuhahmo, on Sarahin adobtioveli, kunnia-klooni Felix. Aluksi hän toi sarjaan lähinnä huumoria, mutta mitä pitemmälle mennään, sitä tärkeämmäksi hahmoksi hän muuttuu. Felixin ja Allisonin ystävyyttä oli viihdyttävä seurata, niin epätodennäköinen kuin pari onkin.
Mita mainittavia sivuhahmoja ovat kuolleen poliisi-kloonin Bethin pari Art, joka haluaa vain ratkaista yksinkertaisen murhan, mutta huomaakin olevansa syvissä vesissä ja että hänen parinsa on kuollut. Toinen tärkeä sivuhahmo on Bethin valvoja Paul, joka päätyy kuitenkin auttamaan Sarahia rakastuttuaan tähän. Sarahin kasvattaja, Kiran huoltaja, mrs. S ja Cosiman tyttöystävä Delphina tuo sivuhahmoihin naisväriä.
Orphan Blackissä hahmot ovat tavallisia ihmisiä ja tekevät virheitä. Siinä piileekin sarjan vetovoima. Tämä käy ilmi mm. Sarahin ensimmäisessä tehtävässä poliisina, Alisonin vainoharhaudessa, Helenan hulluudessa, Paulin sokeudesta (miten hän ei huomaa, että Sarah esittää Bethiä) ja vaikka mistä muusta. Poliisella on onneksi samaa vikaa, sillä jossain perus rikossarjassa poliisit olisivat selvittäneet asiat jo aikaa sitten. En kuitenkaan valita, sillä se jos mikä lisää sarjan uskottavuutta.
Ensimmäinen kausi päättyi räväkästi. Sarah, Cosima ja Alison olivat päätöksen edessä, Heille tarjottiin sopimusta, josta on vaikea kieltäytyä. Saavathan he turvaa itselleen ja läheisilleen sekä elämään normaalia elämää. Ei siis ihme, että tarjous houkuttaa, mutta voiko tohtori Leekieen luottaa.
Jakso loppui tramaattisesti, sillä Sarah tappoi Helenan dramaattisten käänteiden jälkeen ja hänen lapsensa siepataan. Cosima puolestaan sai tietää kloonien olevan vain omaisuutta neolutisteille. Cosiman kohtalo ei muutenkaan ole selvä, sillä hän kärsii salaperäisestä sairauksesta. Alison päätti kirjoittaa sopimuksen paholaiksi paljastuneen tohtori Leeksien. Allisonilla myös tuli aiheuttaneeksi viattoman naisen kuoleman.
Orphan Black jaksoi viihdyttää loppuun asti. Se sai katsojansa nauramaan ja itkemään. Katsoja jäi janoamaan lisää. Kausi olikin liian lyhyt, kymmenen jaksoa ei riitä vielä mihinkään. Sarja kuitenkin käytti ajan hyvin. Yhtään täytejaksoa en kaudesta löytänyt. Sarja on televisiota parhaimmillaan, minkä vuoksi se on viisi tähteään ansainnut.
Sarahille ja muille tilanne menee entistä synkemmäksi ja vaarallisemmaksi, kun he alkavat ymmärtää olevansa tarkkailtavana. Heillä on valvojat, jotka varmistavat heille tehdyn kokeen onnistuminen. Ei siinä vielä mitään, mutta heille selviää myös, että valvojat ovat heille ennestään tuttuja. Lisäksi poliisitkin alkavat olla heistä kiinnostuneita, eräiden valitettavien kuoleman tapauksien johdosta. Jokaisella kloonilla on lisäksi omat ongelmansa, niin kuin kellä tahansa.
Tatiana Maslany jatkaa hyvää työtänsä kloonien parissa. Erityisen viihdyttäviä olivat kohdat, jossa toinen klooni esittää toista. Vaikka Sarah on edelleen enemmän tai vähemmän päähahmo, muihinkin tutustutaan paremmin sarjan edetessä. Heidän elämäänsä ovatkin lähes yhtä kiinnostavia kuin Sarahinkin. Hahmona pidän edelleen vähiten Alisonista, vaikka hänen vainoharhaisuutensa onkin viihdyttävää katsottavaa. Cosiman motivaatiot ovat ymmärrettäviä. Ei ihme, että tiedenaista kiinnostaa neolutistien tarjoama mahdollisuus, eikä kauniista ranskattaresta ole suinkaan haittaa. Siitä huolimatta, Cosima luotti sekä Delphineen, että kauden isoon pahaan, Aldous Leekieen liian helposti.Yksi tärkeimmistä, jos ei tärkein sivuhahmo, on Sarahin adobtioveli, kunnia-klooni Felix. Aluksi hän toi sarjaan lähinnä huumoria, mutta mitä pitemmälle mennään, sitä tärkeämmäksi hahmoksi hän muuttuu. Felixin ja Allisonin ystävyyttä oli viihdyttävä seurata, niin epätodennäköinen kuin pari onkin.
Mita mainittavia sivuhahmoja ovat kuolleen poliisi-kloonin Bethin pari Art, joka haluaa vain ratkaista yksinkertaisen murhan, mutta huomaakin olevansa syvissä vesissä ja että hänen parinsa on kuollut. Toinen tärkeä sivuhahmo on Bethin valvoja Paul, joka päätyy kuitenkin auttamaan Sarahia rakastuttuaan tähän. Sarahin kasvattaja, Kiran huoltaja, mrs. S ja Cosiman tyttöystävä Delphina tuo sivuhahmoihin naisväriä.
Orphan Blackissä hahmot ovat tavallisia ihmisiä ja tekevät virheitä. Siinä piileekin sarjan vetovoima. Tämä käy ilmi mm. Sarahin ensimmäisessä tehtävässä poliisina, Alisonin vainoharhaudessa, Helenan hulluudessa, Paulin sokeudesta (miten hän ei huomaa, että Sarah esittää Bethiä) ja vaikka mistä muusta. Poliisella on onneksi samaa vikaa, sillä jossain perus rikossarjassa poliisit olisivat selvittäneet asiat jo aikaa sitten. En kuitenkaan valita, sillä se jos mikä lisää sarjan uskottavuutta.Ensimmäinen kausi päättyi räväkästi. Sarah, Cosima ja Alison olivat päätöksen edessä, Heille tarjottiin sopimusta, josta on vaikea kieltäytyä. Saavathan he turvaa itselleen ja läheisilleen sekä elämään normaalia elämää. Ei siis ihme, että tarjous houkuttaa, mutta voiko tohtori Leekieen luottaa.
Jakso loppui tramaattisesti, sillä Sarah tappoi Helenan dramaattisten käänteiden jälkeen ja hänen lapsensa siepataan. Cosima puolestaan sai tietää kloonien olevan vain omaisuutta neolutisteille. Cosiman kohtalo ei muutenkaan ole selvä, sillä hän kärsii salaperäisestä sairauksesta. Alison päätti kirjoittaa sopimuksen paholaiksi paljastuneen tohtori Leeksien. Allisonilla myös tuli aiheuttaneeksi viattoman naisen kuoleman.
Orphan Black jaksoi viihdyttää loppuun asti. Se sai katsojansa nauramaan ja itkemään. Katsoja jäi janoamaan lisää. Kausi olikin liian lyhyt, kymmenen jaksoa ei riitä vielä mihinkään. Sarja kuitenkin käytti ajan hyvin. Yhtään täytejaksoa en kaudesta löytänyt. Sarja on televisiota parhaimmillaan, minkä vuoksi se on viisi tähteään ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti