Löysin suuri värikuulasota

Heinola. Löysi. Vuosi 2014. Heinolan työpaja Torppa ryhtyi sotaan, värikuulasotaan.

Ennen kuin kerron päivän tapahtumista enemmän, pieni selvennys lienee tarpeen. Mitä värikuulasota oikein on? Siis paintball eli värikuulasota on urheilulaji, jossa kaksi joukkuetta pyrkii eliminoimaan vastustajiaan ampumalla heitä värikuulilla. Se joukkue voittaa, jonka pelaaja tai pelaajat ovat jääneet viimeisenä pystyyn. Sitä pelataan jo 110 maassa eri puolilla maapalloa. Laji on yksi nopeimmin kasvavista urheilulajeista ja nykyinen harrastajamäärä on yli 15 miljoonaa harrastajaa.

Nyt itse päivään. Ennen värikuulasodan aloittamista kokoonnuimme Torpalla ja ajoimme Löysille. Matka oli suhteellisen lyhyt, mutta ajoittain töyssyinen. Löysille menevä tie ei nimittäin ole kunnossa millään mittapuulla. Saavuttuamme Löysille kävimme läpi turvallisuusohjeet. Ne kävivät järkeen, kuten se, ettei maskia oteta päästä ennen varikkoaluetta. Pukeuduimme Torpan puolesta saatuihin maastokuvioiseen takkiin - ja housuihin ja pelissä käytettävään suojamaskiin. Lisäksi meille kerrottiin aseen käsittelystä ja saimme kokeilla sitä itsekin.

Sitten pelaaminen voi alkaa. Saimme aseet, menimme aloituspaikalle ja peli voi alkaa. Ensimmäinen erä meni minulla opetellessa. En törmännyt jostain syystä yhteenkään vastustajaan. Maasto oli rankka. Taistelimme metsässä, jossa oli paljon ylä- ja alamäkiä. Voitimme sen erän, tosin pikemminkin minusta huolimatta, kuin minun takiani. Erän jälkeen kokoonnuimme huoltopaikalla eli Löysin ulkopuolella. Luvassa oli pieni tauko, jonka aikana sai juoda mehuja ja kerrata erän tapahtumia.

Toinen erä alkoi heti perään. Tällä kertaa vaihdoimme aloituspaikkoja päikseen ja tasasimme joukkueet. Edellisessä erässä meitä oli seitsemän ja vastustajia viisi. Erä alkoi samalla tavoin kuin ensimmäinenkin eli tulta päin. Pientä kehitystä oli tapahtunut. Esimerkiksi metsässä kulkeminen oli vähän tottuneempaa. Kuolin, mutta en ihan ensimmäinen, joka oli voitto sekin. Sain ammuttuakin pari laukausta. Tällä jertaa hävisimme, mikä ei kuitenkaan haitannut. Toisen erän jälkeen oli ruokatauko. Tarjolla oli jauhelihakeittoa. Se maistui.

Kolmas ja minun kannaltani viimeinen erä meni samaa latua kuin muutkin. Ampumista, kuolema. Tällä kertaa sain osuman silmään. Selvisin säikähdyksellä, olihan minulla maski. Jotkin pelasivat vielä, mutta minä ja moni muu ei. Join iltapäiväkahvit pelaajia odotellessa. Sitten olikin jo kamojen kasaaminen ja Torpalle lähdön vuoro. Pääsimme kotiin heti Torpalle saavuttuamme.

Päivä oli kivaa vaihtelua normaaliin arkeen. Päivä sujui hyvässä tunnelmassa. Uskon, että kaikilla, ei vain minulla, oli mukavaa. Paintballia voisi harrastaa joskus toistekin. En kadu siihen osallistumista, sillä sain päivästä mielenkiintoisen uuden kokemuksen ja paljon mukavia muistoja.