Simpsonien tekijöiden fantasiakomedia Disenchantmentin kolmas kausi vähensi komediaa ja lisäsi juonellista syvyyttä. Tuloksena oli viihdyttävä, mutta ei edelisen kauden veroinen, kausi.
Varoitus: Luvassa juonipaljastuksia! Jälleen kerran.
Prinsessa Bean (äänenä Abbi Jacobson) tuomittiin roviolle noitana hänen ammuttuaan isäänsä Steamlandistä tuomallaan aseella. Hänen juonitteleva äitinsä Dagmar (äänenä Sharon Hogan) kuitenkin ehti pelastaa tytön, joka piilottelee nyt kirjaimellisesti maan alla uskollisten ystäviensä demoni Lucin (äänenä Eric André) ja tonttu Elfon (äänenä Nat Faxon) kanssa.
Samaan aikaan hänen isänsä kuningas Zøg (äänenä John DiMaggio) makaa kuoleman kielissä ja valtaistuinta pitää Beanin nuorempi velipuoli Derek (äänenä Tress MacNeille) . Poikaa manipuloi kuitenkin Dreamlandin kurissa ja Herran nuhteeseen haluavat pääministeri Odval (äänenä Maurice LaMarche) ja Lumoojatar (äänenä Lucy Montgomery). Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää siis hyvin huonolta, joten suunta on vain ylöspäin.
Disenchantment ei ole koskaan ollut niin hyvä sarja kuin samojen tekijöiden Simpsonit ja Futurama. Ihan siitä yksikertaisesta syystä, että se ei ollut ihan yhtä hauska. Koska fantasia on lempigenreni, niin se oli minulle jonkin asteinen pettymys. Siitäkin huolimatta, että pidän sarjasta edelleenkin. Se oli kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi hyvä siihen, että katsoin myös sen kolmannen kauden.
Kolmas kausi keskittyi ensimmäistä kahta kautta enemmän pääjuoneen ja vähemmän huumorin. Kausi oli kyllä erittäin hauska, mutta huumoria ei oltu laitettu juonta tärkeämmäksi. Se riippuu ihmisestä, kuinka onnistunutta tuota valintaa pitää. Itse olisin toivonut enemmän sitä huumoripuolta, kyseessä on kuitenkin komediasarja.
Varsin monet kuitenkin pitävät suunnasta. mutta varsin monet pitävät suunnasta. Minunkin on myönnettävä, että siitä löytyy omat hyvät puolensa, kuten entistä enempi keskittyminen hahmokehitykseen, erityisesti Bean ja hieman yllättäen myös Derekin suhteen. Erityisesti Derek saikin hieman lihaa hahmoluunsa päälle, vaikka kiinnostavaa hahmoa hänestä ei vieläkään tullut.
Lucia olisi sitten voinut olla paljon enemmän. Sarjan ehdottomasti parhaana hahmona, joten hänen olisi pitänyt saada enemmän ruutuaikaa. Sitä olisi voinut ottaa vaikka kuningas Zøgilta, sillä hänen vajoaminen hulluuteen meni vanhaksi äkkiä. Vaikka kuningas tekikin niin enemmän kuin vain ymmärrettävästä syystä.
Dreamlandissä oliis vielä koluttavaa ja se olikin jälleen kerran erittäin hyvä miljöö sarjalle, mutta pidin siitä, että sarja matkaa aina joskus myös Dreamlandin ulkopuolelle, erityisesti Steamlanld jaksaa kiinnostaa. Olihan se maana hyvin erillainen kuin Dreamland. Samalla se vielä antoi Beanille ja kumppaneille mahdollisuuden ihmetellä ”nykyajan” höpötyksiä, kuten autoja, aseita ja tehtaita.
Sarjan tekijät, erityisesti ääninäyttelijät, olivat tälläkin kaudella tehtäviensä tasalla. Heistä edukseen nousi Abbi Jacobson ja Eric André. Viimeksi mainittu kuluu jo koomikoiden tähtikaartiin, joten suuri ihme se ei ole. Sarja myös näytti tälläkin kaudella hyvältä. Riippumatta siitä, missä maailmassa aina tai muuten vain paikassa oikein kulloinkin mennään.
Bean paranee hahmona, mitä enemmän hänen kanssaan viettää. Samoin Elfo, varsinkin nyt kuin hän on pikkuhiljaa pääsemässä ihastuksestaan Beaniin. Luci puolestaan on edelleen koko sarjan paras hahmo. Hänen ja Beanin jälkeen kolmantena tulee Beanin äitipuoli Oona (äänenä myöskin Tress MacNeille) , joka toimii tällä hetkellä merirosvolaivan kapteenina.
Uusista hahmoista paras oli merennneito syystäkin sarkastinen Mora (äänenä Meredith Hagner). Roistoista Odmal ja Lumoojatar olivat varsin mallikkaita ”kuninkaan paha neuvontaja”-stereotyypin edustajia. Hhamoista ärsytävin oli sekä kirjaimellisesti, että kuvainnollisesti sika Merkiner (äänenä Matt Berry), mutta onneksi häntä ei juuri kaudella näkynyt.
Kausi jätti vielä paljon kysymyksiä seuraavaa kautta ajatellen, olettaen, että sarja sellaisen saa. Netflixillä kuin on ikävä tapa lopettaa sarjansa kesken. Niistä tärkein liittyi Beanin suvun kiroukseen. Toivonkin, että se sarja saa myös neljännen kauden ja ehkä enemmänkin. Pakko kuitenkin myöntää, etten loppuen lopuksi kovinkaan hartaasti.
Tiivistetysti niin parantamisen varaa kuin Disenchantmentissa onkin, niin se osoitti jälleen kerran, että Simpsonien tyylinen huumori sopii myös fantasiaan. Neljä tähteä!
