Paholainen kohtaa vihdoin isäongelmansa- Ja isänsä

Netflixin Lucifer-sarjan viides tuotantokausi sai viimein toinen puoliskonsa. Se nousikin heti videopalvelun katsotuimmaksi, hyvästä syystä. Lisää tässä arvostelussa.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Lucifer-sarjasta sen monine tuotantokausineen. Yritän kuitenkin pitää nyt arvostelemani viidennen kauden toisen puoliskon paljastukset suhteellisen vähäisenä.

Lucifer (Ton Ellis) oli ottamassa yhteensä manipuloivan kaksoisveljensä Mikaelin (myöskin Tom Ellis) kanssa, kunnes kaksikon isä, Jumala (Dennis Haysbert), keskeytti heidät. Kaikkivaltiaan paluu lopettaakin Mikaelin pyrkimykset Luciferin elämän tuhoamiseksi heti alkuunsa, mutta se myös tuo heti Luciferin vanhat isäongelmat pintaan. Varsinkin kuin syy miehen Maahan tuloon on mysteeri.

Luciferin kumppaneillakin on omat huolensa. Chloe Decker (Lauren German) haluaa tietää, miksi Lucifer ei enää ole hänen seurassaan haavoittuvainen, Maze (Lesley-Ann Brandt) toivoo iselleen sielua, Amenadiel (D.B.Woodside) ja Linda (Rachael Harris) yrittävät olla hyvät vanhemmat puoliksi enkeli pojalleen olla hyvä isä ja Dan (Kevin Alejandro) tajusi vasta maanneensa Jumalan vaimon kanssa.

Lucifer kuuluu niihin hyvin harvinaisiin sarjoihin, jotka on lopetettu jo kertaalleen, mutta joille kuitenkin annettiin fanien ahkeran kampanjoinnin ansiosta jatkoa. Sarjan saamat kaksi ylimääräistä kautta ovatkin osoittaneet, että sarjan takaisin vaatiminen kannatti. Myös Netflixiä. Sarja kuuluu vieläkin  Netflixin katsotuimpiin sarjoihin.

Sarjan suosiolla on syynsä, että sarja herättää tunteita on selvät syynsä, joista tärkeimpiä ovat sarjan harvinaislaatuinen hauskuus, hahmojen kaikenpuolinen hyvyys, niin kiinnostavuudessaan kuin samaistuttavuudessaankin, ja erittäin onnistuneet näyttelijävalinnat, erityisesti Tom Ellis on kuin tehty Luciferin osaa varten.

Erittäin tyytyväisenä voin sanoa, että Luciferin viinen kauden toinen osa ei jäänyt yhtään aikaisempia kausia huonommaksi. Musikaalijakso "Bloody Celestial Karaoke Jam" ja vähemmälle huomille jääneeseen Daniin keskittynyt "Daniel Espinoza: Naked and Afraid" olivat jopa tasaisen hyvän Luciferin jaksoiksi harvinaisen loistavia.

Kaudella Jumalan Maan päälle tulemiseen ongelmiin, sekä henkisiin, että käytännönläheisiin ja ne olivatkin kauden kiinnostavinta antia. Toiseksi kiinnostavinta oli Mazen yritykset saada sielu, mutta syy sihen taitaa enemmänkin olla siinä, että rakastan Mazen hahmoa.  ja Linda Amenadiel vanhemmuus haasteetkin menettelivät sivujuonena enemmän kuin hyvin. 

Sen sijaan Luciferin ja Chloen ikuiselta tuntua suotaaminen ja huopaaminen olisi voitu jättää vähemmälle, niin paljon kuin parista pidänkin. Kaksikko on mennyt yhteen ja eronnut niin monta kertaa, että sen seuraamisesta alkaa mennä maku. Päättäkää jo haluatteko olla yhdessä vai ette, aikuiset ihmiset! 

Kaudella nähtiin tietenkin myös Luciferin ja kumppaneiden selvittämät rikostapauksia. Heistä jäi mieleen vain kaksi. Toinen siksi, että se osui musiikkijaksoon ja toinen sen päätöksen ansiosta. Tämä ei kuitenkan ole sarjalle mitään uutta. Se on edennyt jo viidenteen kauteen ja vähänkin mielenkiintoiset "viikon jutut" voi laskea yhden käden sormin.

Kaudella ei juuri uusina hahmoja löytynyt ja niistä harvoistakin mieleen painui vain ja ainoastaan Jumala. hän vain oli hahmona niin inhimillinen, niin hyvässä kuin pahassa. Pääsääntöisestä hän kuitenki  oli enemmän hyvä kuin paha. Hän haluaa selvästi ihmiskunnan ja lapsiensa parasta, mutta se ei poista hänen vikojaan isänä.

Tämän viidennen kauden piti jäädä Luciferin viimeiseksi ja joissain ratkaisuissa se näkyi. Kuitenkin fanit puhuivat taas ja sarja sai armonaikaa vielä yhden kauden verran. Toistaiseksi tiedän kuitenkin siitä vain kaksi asiaa: Sen ilmestymistä saa odottaa ja minä en mistään hinnasta jätä sitä väliin kun se vihdoin tapahtuu kun se tapahtuu.

Tiivistetysti Epäilen, että Luciferin tekijät ovat tehneet sopimuksen Paholaisen kanssa, sen verran laatusarja on kyseessä ja sen verran monta kertaa se on pelastettu. Täydet viisi tähteä!

Paholainen rikoksia selvittämässä

Huomasin juuri, ettei ole vielä tehnyt arvostelun arvostelua etsiväsarjojeen aateliin kuuluvasta Luciferista. Korjaan asian välittömästi. Arvostelussa on sarjan ensimmäinen ja toinen tuotantokausi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Luciferin ensimmäisestä ja toisesta kaudesta! Lue siis omalla vastuullasi.

Lucifer Morningstar (Tom Ellis) kyllästyi työhönsä Helvetin johtajana ja päätti aloittaa uuden elämän ihmisten keskuudesta. paikaksi valikoitui luonnollisesti Los Angeles, Enkelten kaupunki, jossa mies nyt pyörittää yökerho Luxia parhaan ystävänsä Mazen (Lesley-Ann Brandt) kanssa ja hyppii pinnallisesta suhteesta toiseen. Kaikesta tästä huolimatta hän tuntee kuitenkin olevansa tylsistynyt.

Sitten miehen ystävä murhataan ja Lucifer päättää selvittää tapausta, myöskin tapausta selvittävän etsivä Chloe Deckerin (Lauren German) vastustuksesta huolimatta. Pian hänkin kuitenkin huomaa, että Luciferin kyvystä saada ihmiset paljastamaan synkimmätkin salaisuutensa on tutkimuksessa hyötyä ja mies pääsee tutkintaan mukaan. Ei mene aikaakaan kuin rikos onkin selvitetty.

Koska Lucifer nauttii Cloen seurasta ja huomasi, että murhien ratkaisu käy lääkkeeksi tylsistymiseen, hän päättää tehdä järjestelystä pysyvää. Poliisipäällikön luvalla heistä tuleekin oikea rikosten ratkaisun tehokaksikko. Asiassa on vain yksi mutta, Chloe ei nimittäin tiedä, kuka hänen työparinsa oikeasti on. Lucifer perustuu hyvin löyhästi samannimiseen Neil Gaimanin sarjakuvaan.

Ensimmäisellä kaudella keskityttiin ennen kaikkea Chloen ja Luciferin suhteen syventämiseen sekä Luciferin Amenadiel-veljen (D.B. Woodside) pyrkimykset saada Lucifer takaisin omalle paikalleen Helvetin valtiaaksi. Välillä selvitettiin murhia ja käytiin terapiassa, terapeuttina pätevä tohtori Linda (Rachael Harris). Kuvioissa pyöri myös lauma korruptoituneita poliiseja, mutta heidän roolinsa jäi suhteellisen pieneksi.

Toisella kaudella lähemmän tarkastelun sai Luciferin perhe, erityisesti Helvetistä karannut äiti (Tricia Helfer), joka ei kaihda mitään keinoja pyrkimyksissään päästä takaisin kotiinsa, taivaaseen ja samalla kostaa ex-miehelleen Jumalalle. Tietenkään myöskin viikoittaisia murhia, terapiaa tai eri hahmojen suhdeasioita ei missään vaiheessa päästetty unohtamaan. Ne vain saivat ensimmäistä akutta vähemmän huomiota.

Kuullessani Luciferin juonen ensimmäinen ajatukseni oli, että vaikka muuten idea itse Paholaisesta maan päällä vaikutti erinomaiselta, niin se piti pilata pakottamalla mukaan sitä pakollista rikosten ratkaisua. Etsiväsarjoja televisiossa jo aivan liikaa. Katsottuani sarjaa huomasinkin pian, että tapahtunut murha oli yleensä epäkiinnostavinta, mitä sarjan aikana tapahtui.

Kyllä. Tämäkin kuuluu olellisesti etsivätyöhön.

Tapauksilla oli kuitenkin aina oma roolinsa. Ne nimittäin auttoivat Luciferia käsittelemään omat, sisäiset tai ulkoiset ongelmansa. Tärkeintä ei ollutkaan itse murha tai juuri murhattu ihminen, vaan itse se ratkaisuvaihe. Matka on paljon tärkeämpi kuin määränpää. Luciferin tapauksessa se matka tarjoaakin parhaan etsiväsarjan vähään aikaan.

Sarjan suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin muualla, sen karismaattisessa, sympaattisessa, kiehtovassa, hauskassa ja inhimillisessä antisankarissa itsessään. Toisin kuin Raamatun Luciferia, häntä kannustaa jo vähän väkisinkin. Tahtomattaan. Toki osa hahmon suosiosta, aika suurikin on kokonaan Tom Ellisin ansiota, jonka tumman komea ulkonäkö on varmasti monen heteronaisen, ja homomiehen, mieleen. 

Hahmona Chloe on stereotyyppisyytensä ja normaaliutensa ansiosta vähemmän kiinnostava, muttei niin paljon vähemmän kuin voisi luulla. Hänestä on helppo pitää ja rikostenratkaisijanakin nainen on omaa luokkaansa, ilman minkäänlaisia yliluonnollisia voimia. Miksikään nainen pulassa tyyppiseksi ratkaisuksi ei Chloe siis todellakaan jää.

Kuitenkin mikä tärkeintä niin hahmon kuin sarjan toimivuudenkin kannalta, hän ja Lucifer muodostavatkin vielä tavallistakin toimivamman voimakaksikon, melkein yhtä toimivan kuin Sleepy Hollown Isabob Crane ja Abby Mills. Ja se on jo paljon sanottu se. Kaksikon välinen sutkauttelu onkin se, mikä tekee siitä niinkin nautittavan katsoa. ilman sitä olisin lopettanut sarjan katsomisen jo kauan aikaa sitten.

Muilta osin sarja nimittäin tarjoaa hyvin perinteistä rikossarjaa. Melkein kaikki sarjassa nähty on nähty jo kertaalleen muissa sarjassa, joskaan ei näin hyvin tehtynä. Enemmän kuin yhdellä tavalla. On tapaus, on sitä ratkaiseva persoonallinen kaksikko, on ihmissuhde huolia ja muuta sellaista. Vieläpä sellaista, joka ei ota minkäänlaisia riskejä oikein millään tavalla.

Hyvänä puolena tässä on se, ettei sarja siten myöskään loukkaa ketään. Lukuun ottamatta joitakin kiihkokristittyjä, joiden mielestä Paholaista ei saisi esittää myönteisessä valossa. Nyt onkin hyvä aika varoittaa, että jos olet heidän kannallaan, Lucifer ei ole sinulle. Muuten kehottaisin antamaan sille edes mahdollisuuden, ainakin jos lajityyppi on edes jokseenkin mieleen.

En kuitenkaan menisi väittämään, ettei sarjalla ole omaa persoonallisuutta. Päinvastoin. Lucifer on iso persoona niin hahmona kuin sarjanakin. Niinpä vaikka tarinat ovat vähän turhankin tuttuja, niin tyyli jolla ne kerrotaan ei. Se on hyvällä lailla, voisin jopa sanoa, että kiehtovalla, omaperäinen. Ei niin omaperäinen, että se karkottaisi katsojia, eikä sen niin omaperäinen tarvitse ollakaan, mutta kuitenkin.

Muut hahmot ovat melkein yhtä pidettäviä kuin aikaisemmin mainitsemani Lucifer ja Chloe, vaikka heitä onki kehitetty luonnollisista syistä paria vähemmän. Pidin erityisesti Mazesta ja Tohtori Lindasta. Chloen vähän alle kymmenvuotias tytär Trixielle (Scarlett Estevez) toi hyvänlisän sarjaan. Muihinkin kiintyi, joskaan ei niin paljon. Erityisesti Cloen ex-aviomis Dan (Kevin Alejandro) äityi joskus turhan ärsyttäväksi.

Tiivistetysti pääkaksikko, omaperäinen tyyli ja Tom Ellis tekevät Luciferista odotettua paremman poliisisarjan. Sellaisen, joka vetää katsojat mukaansa ensihetkistä lähtien. Täydet viisi tähteä.

Ihmistietokoneen seikkailut

Agenttisarja Intelligence loppui Foxilta noin viiko sitten. Sarja kesti harmillisesti vain yhden kauden. Kysessä oli kuitenkinenemmän tai vähemmän seurattava sarja.

Haluaisitko mikrosirun aivoihisi ? Voisit ottaa yhteyden nettiin, päästä käsiksi puhelin- ja satelliittitietoihin sekä hakkeroitua mihin tahansa datakeskukseen miloin haluat. Pääsisit aina askeleen edelle vihollistasi. Gabriel Vaughnille tämä on todellisuutta. Hän käyttää kykyään vaarallisten, edistynyttä teknologiaa hyväksikäyttävien, rikollisten nappaamiseen. Apunaan hänellä on entinen Salaisen palvelun agentti Riley Neal ja työpaikkansa Yhdysvaltain kyperturvallisuuskeskuksen asiantunteja tiimi. 

Intelligence on ennen kaikkea poliisisarja, vaikka siinä scifielementteja onkin. Itse sarjassa ei ole kovinkaan paljon uutta ja ihmeellistä, vaikka tuotanto onkin laadukasta ja Vaughnin kyvyt tuova juoneen tarvittavaa erikoisuutta. Jotkin voisivat arvostella sitä, että siinä on ns. Monster of the week-jaksoa suurin osa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jakosjen väliin jättäminen ei haittaa. Pysyy hyvin mukana. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Tiedä häntä. Itseäni se ei haittaa, mutta eriäviäkin mielipiteitä löytyy.

Voisin verrata Intelligenceä moniin muihin sarjoihin, kuten Chuckiin tai Kohteeseen. Mutta en viitsi. Nykyään melkein joka sarjaa voi verrata toiseen. Se ei tarkoita, että kyseessä olisi huono sarja. Liian suuret odotukset kannattaa kuitenkin unohtaa. Ei sillä. Josh Hollowayn näyttelemä päähenkilö on tarpeeksi karismaattinen, eikä Megan Orykaan jää huonommaksi. Heidän kemiansa toimii loistavasti. Mikään kovin syvällinen se ei kuitenkaan ole.

Intelligenceen seurassa voi hyvin viettää aikaa ilman, että tuntee tuhlanneensa tunnin elämästään. Ainakin minusta. Kolme tähteä.

Melkein ihmisiä, mutta ei ihan

MTV:n nettitelevisio Katsomo on yllättänyt positiivisesti. Nyt siellä voi nähdä uusien sarjojen jaksoa viikko ennen tv-esiintymistä. Katsoin Almost Humanin kaksi ensimmäistä jaksoa. Myöhemmin on luvassa Tomorrow People.

Almost Human on tiivistetysti tulevaisuuteen sijoittuva poliisisarja. Rikolliset hyötyivät teknologian kehityksestä ja poliisien on pystyttävä samaan. He suunnittelivat joka poliisin pariksi oman robotin. Sankarimme on, totta kai, traumaattisen tapauksen johdosta robovastainen poliisi, joka aloitti työnsä pitkän vapaan jälkeen uudestaan. Hän sai mutkan kautta parikseen hyvin ihmismäisen robotin. Sarjassa mielenkiintoisinta onkin se, että robotti on itse päähenkilöä sympaattisempi. Syvällisesti ajateltuna sarja kertoo ihmisyyden määrityksestä ja teknologian kehityksen ongelmista. Pinnallisemmin se sisältää toimintaa, työparin kemiaa ja uusia cooleja laitteita. Sarja oli hyvä, vaikkei se tuonutkaan turhan paljon uutta poliisisarjojen tai scifisarjojen perheeseen. Vähän uutta, vähän vanhaa ja vähän lainattua. Otetaan poliisisarja, lisätään mielenkiintoisia laitteita ja robotteja, otetaan traumatisoitunut päähenkilö, outo, mutta nerokas tiedemies, sekä älykäs ja seksikäs kollega, jonka kanssa päähenkilöllä kipinöi. Tällä reseptillä Almot human on tehty. Maistiaisten perusteella sarja onnistui yhdistelemään aineksia hyvin. Almost human on sarja, jonka seuraamista ajattelin Amerikan tahtiin. Näin en kuitenkaan tehnyt, enkä ole pahoillani. sarja on laadukas, muttei niin hyvä. En ole millään lailla fani tai odota seuraavaa jaksoa kuin kuuta nousevaa. Viihteenä sarja pätee. Minulla ei ole vielä suosikkihahmoja, vaikka nerokas keksijätyyppi onkin hauska. Pilotti onnistui kertomaan tarkalleen, mistä on kysymys. Toisessa jaksossa sarja ei menettänyt tasoaan. Annan kolme tähteä. Kouluarvosana olisi kahdeksan