Supertyttö pelastaa jälleen-Niin ihmisiä pahalta avaruusolennolta kuin viattomia avaruusolentoja heitä vainoavilta ihmisiltä

Tv-kausi on taas vaihtumassa, minkä vuoksi useimmat sarjat jäävät tauolle tai loppuvat. Arvostelen niistä ensimmäiseksi Supergirlin toisen kauden, joka nosti sen huippusupersankarisarjojen joukkoon.

Varoitus: Tämä teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA Supergirlin ensimmäiseltä ja toiselta kaudelta.

Supergirl, suomalaisittain Terästyttö, ei ole vielä edes kunnolla päässyt juhlimaan voittoaan Myriadista kuin Maahan saapuu nimittäin salaperäinen avaruuskapseli, jonka kyydissä on vain yksi matkustaja, tajuton mies (Chris Wood). Hänet tunnistetaan pian jonkinlaiseksi avaruusolennoksi. Olisiko matkustaja kenties Karan kotiplaneetalta, Kryptonista? Niin hän ainakin toivoo.

Pian muut asia kuitenkin tulee salaperäisen miehen edelle, kuten Karaa opastamaan tullut Superman (Tyler Hoechlin) tai jostain kumman syystä kaupunkiin juuri muuttaneen Lena Luthorin (Merlinistä tuttu Katie McGrath) kohteeksi ottanut salamurhaaja. Vaikka kumpikin supersankari ottaa hänen pelastamisen vakavasti, he eivät voi olla varmoja, voiko tähän luottaa? Onhan hän Luthor.

Sarjat muuttuvat aina vähän kaudesta toiseen. Muutenhan se kulkisi vain samoja latuaja, eikä sitä kukaan katsoisi. Supergirlin kohdalla muutos ensimmäisestä kaudesta toiseen oli kuitenkin erityisen suuri. Vaihtoihan se CBS:stä CW:hen. Minulla olikin pieniä epäilyksiä kauden suhteen. Pelko oli kuitenkin turhaa. sarja onnistui säilyttämään hyvän laatunsa ja vieläpä hivenen parantamaan viime kaudesta.

Esimerkiksi Superman, yksi DC:n kuuluisimmista ja suosituimmista sankareista, olisi voinut viedä huomiota itse sarja päätähdeltä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Supergirl jäi oman sarjansa keskipisteeseen. Kaiken lisäksi kyseessä oli paras versio hahmosta vähään aikaan, paljon parempi kuin DC:n elokuvauniversumin vastaava. Hän oli yhtä hurmaava, yltiöoptimistinen ja helposti lähestyttävä kuin Karakin. 

Toinen mielenkiintoinen uusi tulokas on Lena Luthor. Toivottavasti naista nähdään vielä kolmannellakin kaudella ja mieluiten hyviksenä kuin pahiksena. Hänen ja Karan ystävyys oli yksi sarjan parhaimmista muutoksista. Toivottavasti Lena ei ala pitää avaruusolentoja uhkana ja käänny kaikkia avaruusolentoja, myös Karaa, vastaan, niin kuin velipuolensa Lex.

Parhaat muutokset liittyivät kuitenkin Karan Alex-siskoon. Ensinnäkin hän sai sarjassa edellistä kautta isomman roolin. Ne jaksot, jossa hän on juonen keskipisteessä, olivatkin kauden parhaita. Onhan nainen yksi sarjan mahtavampia hahmoja. Pidin, suorastaan rakastin, myös sitä, että hän tuli tällä kaudella myös kaapista ja sai tyttöystäväkseen hurmaavan poliisin, Maggie Sawyerin (Floriana Lima)

Kaikista muutoksista en tietenkään pitänyt, kuten Cat Grantin lähdöstä tai James Olsonin Guardian-storylinesta. Myös pääjuoni oli aluksi tylsä, sillä se keskittyi liikaa Mon-Eliin. En inhoa Mon-Eliä hahmona tai hänen suhdettaan Karaan, mutta mielenkiinnottomuutensa vuoksi hän toimii paremmin sivussa, ehkä ladellen joskus hauskoja kommenttejaan, kuin tapahtumien keskipisteessä. 

Aloin kuitenkin pitää pääjuonesta enemmän kuin sen keskipiste vaihtui Kuningatar Rheaan (Teri Hatcher), Mon-Elin äitiin. Hän oli varsin mainio roisto, niin vastuksena kuin persoonanakin. Hän voittikin edellisen kauden roistot täysin yksi-nolla. Tai tämän kauden toisen roiston, avaruusolentoja perustamansa CADMUS-organisaation avulla vainoavan Lillian Luthorin (Brenda Strong).

En inhonnut CADMUS-storylinekaan. Käsittelihän se hyvin ajankohtaista ja siten mielenkiintoista aihetta. Lisäksi siihen liittyi Lenan ja Lillianin vaikea äiti-tytär-suhde, joka ei ehkä olisi kantanut koko kautta, mutta toimi hyvin pienenä sivujuonena. Ehkä sinne mennään vielä kolmannella kaudella. Kauden pääjuoni oli vain sen verran hyvä, että CADMUS-storylinesta ei ollut juuri kilpailijaksi.

Supergilin budjetti pieneni jonkin verran kanavan vaihdon yhteydessä. Se ei kuitenkaan osoittautunut ongelmaksi, vaan sarjan toteutus oli juuri niin hyvää kuin tämän tasoiselta sarjalta sopii odottaakin. Menemättä yksityiskohtiin sen enempää. Ei se häikäissyt minua toteutuksellisilla avuillaan, mutta ei sen tarvitsekaan. Nautin sarjan katsomisesta paljon ja se on pääasia.

Kausi loppui monella tapaa erinomaisesti. Pidin erityisesti Supermanin ja Supergirlin kaksintaistelusta, joka voittikin Batmanin ja Supermanin vastaavan mennen tullen ja vaikuttavasta lopputaistelusta. Erikoistehostemätön ohella sitä juonellista puolta olikin sitten karsittu urakalla, jonka vuoksi kärsikin koko jakso. Onneksi siinä sentään nähtiin Cat Grand ja hänen hauskat one-linerinsä.

Tiivistetysti Supergirlin toinen kausi osoittautui paremmaksi kuin alkuaan uskalsin edes toivoa. Sillä oli kuitenkin myös ongelmansa, jotka toivottavasti korjataan seuraavalle kaudelle mentäessä. Neljä tähteä. Eli saman verran kuin ensimmäisellä kaudellakin.

Supertyttöenergiaa

Tv on miessupersankareita pullollaan, mutta naissupersankaria sieltä löytyy vielä yllättävän vähän. Asiaa korjaamaan on tehty Teräsmiehen serkusta kertova Supergirl-sarja.

Varoitus. Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Supergirl-sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta.



Krypton tuhoutuessa maailman hallinto päätti lähettää Zor-El-nimisen vauvan ja hänen serkkunsa Kara Zor-Elin turvaan Maapallolle. Karan pakokapseli meni kuitenkin pois reitiltään ja niinpä hänen päästessä määränpäähänsä, Zoe-Elistä on jo tullut kaikkien tuntema Teräsmies. Pakokapselin huomaa Danverssin perhe, jotka päättävätkin kasvattaa tytön omanaan.

Nykyisin 24-vuotias Kara (Melissä Benoist) elää tavallista elämää CatCo-mediatalon sihteerinä, mutta hänen adoptiosiskonsa Alex (Chyler Leigh) jouduttua lentokone-onnettomuuden, Karan on pakko paljastaa voimansa maailmalle. Luonnollisesti media huomaa naisen heti ja nimeää hänet Supergirliksi. Hän päättääkin aloittaa supersankarin jalon ammatin.



Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä Karalle hyvin tuttu hahmo on joukkoineen valmis käynnistämään pahan suunnitelmansa. Roistojen nappaamisessa häntä auttaakin tekniikkanero Winn (Jeremy Jordan), Supermanin ja nyt Karankin hyvä ystävä James Olsen (Mehcad Brooks) ja muukalaisia työkseen vangitseva DEO, jonka työntekijöiden myös Alex kuuluu. Karan suureksi yllätykseksi.

Kun puhutaan supersankareista Teräsmies ei ole niistä kaikkein kiinnostavampia, ainakaan minusta. Samaa voisi sanoa myös hänen vähän turhankin samanlaisesta serkustaan Karasta. Se ei tarkoita, etteikö heistäkin voisi tehdä viihdyttäviä tuotoksia, DC:n elokuvauniversumille tiedoksi. Tarvitaan vain oikeanlaiset tekijät. Sellaiset kuin niin sanotun Arrowversen Greg Berlanti ja Andrew Kreisberg.



Monille tuli jo ensimmäisiä näytteitä sarjasta katsoessa mieleen Saturday Night Live Black Widow-sketsi, jossa hahmot oli muutettu romanttisen komedian muotoon. Jos et ole vielä nähnyt sitä, käy toki katsomassa. Näen yhtenäisyyden, mutta vakuutan, että Supergirl ei ole pelkästään tyttöjen sarja. Eikä varsinkaan parodia sellaisesta. Vahvasta feministisestä viestistä huolimatta.

Ongelmaton sarja ei kuitenkaan ollut. Valitettavasti ensimmäiset jaksot eivät olleet erityisen hyviä, minkä vuoksi sarja menetti katsojia niinkin paljon, että jopa sen lopettamista mietittiin. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että sarja parani vanhetessaan. Siitä ei siis kannata luopua ihan heti. Toki se ei ole kaikkien kuppi teetä, varsinkaan niiden joita ns. Poliittinen Korrektius ärsyttää erityisen paljon.


Kauden paras jakso oli The Flashin crossover-jakso ”Worlds Finest”. Kara ja Barry sopivatkin persoonina hyvin yhteen, sillä kummassakin on tietynlaista rentoutta. Pidin kyllä muistakin jaksoista, joistakin enemmän ja joistakin vähemmän. Ne olivat ehdottomasti katsomisen arvoisia. Tai ei ainakaan sen huonompia kuin muissakaan supersankarisarjoissa, oli sitten kyseessä DC tai Marvel.

Toteutus oli yleisesti ottane hyvää. Joskus dialogi oli vähän kökköä, mutta se ei menoa haitannut. varsinkin kuin asia parani, mitä pidemmälle kausi ehti. Erikoistehosteet sun muut puolestaan olivat juuri niin hyvin tehty kuin tämän kaltaiselta sarjalta sopi odottaakin. Niin hyvässä kuin pahassakin. Erikoismaininnan ansaitsee karan harvinaisen hieno ja hyvällä maulla tehty asu.



Supergirlin suurin vahvuus oli Supergirl itse, mikä käykin hyvin järkeen. Onhan hän sarjan keskiössä. Melissa Benoist oli oiva valinta nimikkorooliin. Jopa niinkin osuva, että minun on vaikea kuvitella ketään muuta hänen tilalleen. Sarja ei ottanut itseään liian vakavasti, mikä on ehdottomasti plussaa. Tunnelmaltaan sarja olikin kaukana DC:n elokuvauniversumin synkkyydestä.

Calista Flockhart oli myös hyvä valinta Paholainen Pukeutuu Pradaan pomoa kanavoivana Cat Granttina. Karan ja Catin väliset kohtaukset olivatkin sarjan suola ja pippuri. Myös Karan ja Alexin välinen sisaruussuhde ansaitsee kiitosta. Jos jossain sarja onnistui, niin terveiden naissuhteiden kuvaamisessa. Oli kyseessä millainen suhde tahansa.



Toki sarjasta löytyi myös mieshahmoja. Positiivista oli, että heistä vain yksi oli lähinnä Karan rakkauden kohde. James oli hurmaava, vaikka hän ei muistutakaan millään tavalla sarjakuvien Jimmy Olsonia. Asiaa onkin kritisoitu ja osittain ymmärränkin sen. En siis ihonvärin kohdalta, tuskin hahmo mihinkään muuttuu, vaikka se sattuukin muuttumaan, mutta luonnekin oli ihan erilainen.

Winnistäkin oppii pitämään, kunhan hahmo pääsi ylitse mukava mies friendzonessa-roolistaan. paras mieshahmo oli kuitenkin DEO:n johtaja Hank Henshaw. Vai pitäisikö sanoa J'onn J'onzz tai Martian Manhunter, jona sarjakuvafanit hänet paremmin tuntevat. Hänen traaginen tarinansa tarjosikin monia hyviä katseluhetkiä, vaikka hahmo pysyttelikin sivussa suuremman osan kaudesta.



Niille, jotka odottivat Teräsmiestä kuin kuuta nousevaa, minulla on huonoja uutisia. Häntä ei nähdä sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa. Viittauksia viittasankarista kuitenkin esiintyy, joten ei häntä unohdettukaan ole. Sitä paitsi asia korjaantuu sarjan toisella kaudella ja hyvin korjaantuukin. En nyt vielä kerro asiasta enempää, vaan palaan asiaan toisen kauden arvostelussa.

En ole paras ihminen sanomaan, kuinka paljon tv-sarja muistuttaa lähdeteostaan eli Supergirl-sarjakuvia. Ymmärtääkseni aika vähän. Esimerkiksi sarjakuvissa Supergirlillä ei ollut DEO:n tapaista organisaatiota apunaan. Hahmon faneja hemmoteltiin kyllä muilla tavoin. Sarjassa näyttelikin peräti kaksi aiemmin Supergirlin roolissa ollutta näyttelijää Laura Vandervoort ja Helen Slater.



Sarja kärsi samasta ongelmasta kuin monet muut supersankarielokuvat ja tv-sarjat. Nimittäin epäkiinnostavista roistoista. Jopa ne kauden pääroistot, joskin heissä oli jopa potentiaalia. Olihan heillä jopa hyvä syynsä tekoihinsa. Vaihtuvista roistoista huonoin oli Silver Banshee (Italia Ricci). Toiset mainitsemisen arvoiset eli Indigo (Vandervoort ja Likevire (Brit Morgan) eivät olleet sen parempia.

Tiivistetystä Supergirl sopii vallan mainosta muiden DC:n supersankarisarjojen joukkoon, joskaan täydellinen se ei missään mielessä ole. Neljä tähteä.