Vampyyri on ihmiselle susi- ja ihminen vampyyrille

Netflixin V Wars on uusin jo ennestään ylitäyden vampyyrigenren yrittäjistä. Valitettavasti se ei nouse keskinkertaista paremmaksi lajityyppinsä edustajaksi, vaikka siinä kieltämättä oli hetkensä.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia V Warssin ja erityisesti sen lähdeteoksena toimineen Jonathan Maberryn samannimiseen sarjakuvien juonesta! Lue omalla vastuullasi!

Luther Swann (Vampyyripäiväkirjojen Ian Somerhalder) elää suhteellisen tavallista elämää tutkien ihmisiä piinaavia viruksia ja viettäen tavallista perhe-elämää Jess-vaimonsa (Jessica Harmon) ja poikansa Dezin (Kyle Breitkopf) kanssa. Tämä kuitenkin muuttuu, kun hän tuo vahingossa tutkimansa jäätiköllä pitkään nukkuneen muinaisen viruksen takaisin ihmisten ilmoille.

Virus teki hänen parhaasta kaveristaan ja työtoveristaan Michael Faynesta (Adrian Holmes) vampyyrin, josta virus leviää nopeasti ja pain maailma täytyy vampyyreistä, kuten siskoset Dani (Kimberly-Sue Murray) ja Mila Dubov (muun muassa Smallvillestä tunnettu Laura Vandervoort). Parannuskeino olisi tärkeä löytää ennen kuin tilanne karkaa täysin kädestä.

Pidän vampyyreistä ja niistä tehdyistä tv-sarjoista kohtuullisesti- En tietenkään kaikista, esimerkiksi V Warssin tähden Ian Somerhalder Vampyyrinpäiväkirjat eivät ole minun juttuni, vaikka olen sitä muutaman jakson katsonutkin. Kuitenkin huomatessani Netflixin uuden vampyyrisarjan, tai ehkä yleisemmin yliluonnollisen sarjan, V Warssin se vaikutti lupaavalta ja päätin antaa sille mahdollisuuden.

Sarja ei ole parasta, mitä Netflix tarjoaa, mutta pidin siitä tarpeeksi, jotta jaksoin katsoa sen koko ensimmäisen tuotantokauden. Sen ensimmäiseltä kaudelta nimittäin löytyi myös paljon tarjottavaa, kuten astetta moniulotteisemmat vampyyrit ja jännittävä, joskin melko ennalta-arvattava juoni. Sarja sentään kyllä tarjosi vanhat kliseet edes jokseenkin nautittavaan pakettiin.

Perusjuonikin oli tarpeeksi kiinnostava, jotta katson luultavasti myös toisen kauden. Varsinkin kuin sillä ei ole ristinään ensimmäisen kauden maailman esittelyt sun muut. En ehkä heti sen tullessa Netflixiin, on nimittäin hyvin mahdollista, että minulla on silloin jotain vielä enemmän minua kiinnostavampaa Netflix-katsottavaa. Mutta katson kuitenkin.

Pidin erityisesti siitä, että vampyyrit kuvattiin joitakin muistakin kuin sydämettömiä saalistajia. He jopa kamppailivat vampyyrin luontoa vastaan, mikä teki heihin, erityisesti Michael Faynen johtamalla Blood-jengiin, liittyvistä kohtauksista sarjan, tai ainakin kauden kiinnostavimpia. Toki pidin Lutheria vähän tylsähkönä, hieman liian hajuttomana ja mauttomana, joten sekin vaikutti asiaan.

Tekninen toteutus oli ihan ok, joskin vampyyrit näyttivät hieman korneilta. Näyttelijät osasivat työnsä, samoin lavastajat ja muut vastaavat kameran takana työskentelevät. Käsikirjoitus oli keskinkertaista. En löydä siitä mitään haukuttavaa, kuten jotkut arvostelijat, mutten myös mitään kehuttavaakaan. Se taitaa vähän olla tämän arvostelun teema.

Vampyyreitä verrattiin myös vähemmistöihin, mutta vertaus että heidän ontui ja pahasti. He nimittäin tappoivat ihmisiä täysin surutta, tai ainakin suurin osa heistä. Toki heillä tai ainakin heillä Bloodiin kuuluvilla oli sääntönsä, kuten älä tapa lapsia, mutta se tuskin se heidän uhrejaan, tai mahdollisia uhrejaan, hirveästi lohduttaa. Ihmisten pelko heitä kohtaan olikin erittäin ymmärrettävää.

Sarjan paras, mutta valitettavasti myös rikollisen alikäytetty, hahmo olikin vampirisminsä kanssa taisteleva Mila Mila. Kuulemma kirjassa jopa toisten, pahempien vampyyrien kanssa. Kuulemma kirjassa hän oli vielä parempi. Toivottavasti se näkyy enemmän toisella kaudella. Kauden lopulla hän ja Luther kohtasivat, joten ainakin toinen kausi näyttäsi antavan hänelle jotain tekemistäkin.

Muista hahmoista mielenkiintoisin oli Michael Fayne. Pidin myös netissä uutisia julkistavasta Kaylee vosta (Jacky Lai), joka pääsee vampyyreiden jäljille.Pahiksena Calix Niklos (Peter Outerbridge) oli vihattava ja siksi hyvä. Dezkin oli lapseksi ihan jees. Danikassa oli potentiaalia, mutta valitettavasti sitä ei ihan täytetty. Muista hahmoista ei ole paljon sanottavaa suuntaan tai toisen.

Muutenkin toinen kausi vaikuttaa siltä, että siitä voisi saada lupaavamman kuin tästä ensimmäisestä. 

Vain aika näyttää olenko oikeassa. Aika näyttää myös sen, että tuleeko sitä toista kautta. Sitä ei nimittäin ole vielä julkistettu, tai ehkei edes päätetty. Olisihan se hyvä, tarina nimittäin jäi kesken. Toisaalta, en kyllä jäisi sarjaa hirveästi kaipaamaankaan. 

Tiivistetysti V Wars oli hyvä, mutta ei millään tasolla muistettava vampyyrisarja. Lajityypin ystäville löytyy parempia, mutta myös paljon huonompia, ehdokkaita. Kaksi ja puoli tähteä!

True Blood- Viimeinen kausi

Katsojat joutuvat jättämään hellät hyvästit, vampyyrisarja True Bloodin heittäessä torahampaat naulaan, seitsemän tuotantokauden jälkeen. JUONIPALJASTUKSIA luvassa.

Olen käynytkin läpi jo kauden alkua aikaisemmassa postauksessani, joten siihen en suuremmin paneudu. Lyhyesti sanottuna, ryhmä hepatiitti V:hen sairastuneita vampyyreitä hyökkäsi Bon Tempsiin. Siinä hötäkässä kuoli niin ihmisiä ja vampyyreitäkin, joihin lukeutui mm. Sookien paras kaveri vampyyri-Tara. Heidän uhreihinsa kuului myös, joidenkin käänteiden jälkeen, toinen tuttu hahmo, Sookien kanssa seurustellut ihmissusi Alcine.  Pahis-vampyyrit voitettiin lopulta, mutta kovaan hintaan. Liian kovaan. Varsinkin, jos ottaa huomioon, että sairaiden vampyyrien pitäisi olla heikkoja. Kauden toinen pahis, joskaan häneen ei turhan paljon keskitytty, oli True bloodin johtaja Gus ja hänen Yakuzasta poimitut miehensä. Pahiksena hän ei vakuuttanut. Gus voitettiinkin helposti, joskin vasta viimeisessä jaksossa, Ericin muistaessa olevansa voimakas vampyyri. Vakavasti, kuinka sen voi unohtaa. Hän kalpenee True Bloodin suosikkipahiksen, Russell Edingtonin, rinnalla.

True Bloodin lopusta ei puuttunut mitään, edes sarjan loppujen kliseitä. Valitettavasti se tarkoitti sitä, että viimeinen jakso piti ahtaa täyteen. Moni asia ei käynyt järkeen, kuten Lettie Maen synninpäästö, Billin marttyyrikuolema ja Hoytin ja Jessican häät. Häät eivät tosin ollet viralliset, koska vampyyrin ja ihmisten ei ole sallittu mennä naimisiin. Se toikin homoteeman esiin. Teeman, joka on tullut esiin koko sarjan ajan. Lisäksi niin kuin yksi sarjan hahmoista huomautti, Bon Tempsissä tapahtuu kaikenlaista ikävää ja hahmot asuvat siellä vielläkin. Miksi? Joka tapauksessa mielipiteeni sarjan viimeisestä kaudesta jäi positiivisen puolelle. 

Kaudessa riittikin valopilkkuja. Ericin ja Pamin seikkailut olivat viihdyttävää katsottavaa, samoin Lafaetten ja Jamesin suhde. Jessica osoittautuu yhdeksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Sam osoitti arvonsa jälleen kerran. Arlenesta oli tullut yllättävän pidettävä, vaikka en hänestä ole pitänytkään aiemmin. Vihdoin Andy ja Holly saivat ansaitsemansa häät. Tilaisuus olikin kaunis, vaikka siihen olisi voitu päätyä aiemminkin. Paljon aiemmin. Kuvio kuin ei ollut siitä kiinnostavimmasta päästä. Pääsin seuraamaan myös henkeäsalpaavaa toimintaa, koskettavia kohtauksia ja muutenkin True Bloodin laatuista draamaa.

Viimeisen jakson ehkä vaikuttavin kohtaus oli Billin uhraus, joskaan enää tässä vaiheessa sarjaa en jaksanut Billiä surra. Niin merkityksettömäksi hän on muuttunut. Sen sijaan, olen tyytyväinen Sookien ratkaisuun olla käyttämättä viimeisiä keijuvoimiaan ja muuttua samalla kokonaan ihmiseksi. Viimeisessä jaksossa vierailivat niin nuori Tara kuin Sookien isoäitikin. takautuma ei ehkä ollut sarjan, tai edes kauden paras, mutta se oli silti hyvä lisä.

Sarjan viimeminuuteilla hypättiin vuosia eteenpäin, niin kuin jo etukäteen veikkasin. Ericillä ja Pamilla meni hyvin, Sarah Newmanilla ei niinkään. Loppu oli yllättävän sovinnainen, varsinkin näin epäsovinnaiselle sarjalle. Hahmot menivät naimisiin ja saivat lasta. Olisi ollut kiva nähdä edes se mies, jonka kanssa Sookie päätyi yhteen.

Sarja loppui hyvään aikaan. En usko, että sillä olisi ollut enää hirveästi annettavaa. Sarjasta saatiin nauttia tarpeeksi pitkään, minusta semmoiset viisi ja vähän yli tuotantokautta riittää melkein sarjalle kuin sarjalle. Muuten he alkavat toistaa itseään tai vievät tarinan älyttömyyksiin. Poikkeuksena pitää kuitenkin mainita Supernatural, jonka kymmenes kausi alkaa tämän vuoden lopulla.

Minulle jäi  ikävä sarjan tunnusmusiikkia, joka on yksi sarjahistorian parhaista. Jään kaipaamaan myös sarjan tunnelmaa ja maailmankuvaa. Hahmoihinkin olen ehtinyt jo kiintyä. samankaltaisia sarjoja voisi tehdä lisääkin, joskin ei ihan samanlaisia. Kuka pelkkää kopiota jaksaa katsoa? Hyvästelin sarjan jotakuinkin haikeana. Onneksi maailmassa hyviä sarjoja riittää. Kausi ei ehkä ollut sarjan paras, mutta kyllä se vielä minua jaksoi viihdyttää. Kausi antoi hyvälle sarjalle, sen ansaitseman lopetuksen. Anna koko sarjalle vitosen, mutta kaudelle vain kolme. Kolme siksi, että vertasin kautta muihin sarjan kausiin. Lisäksi odotin sarjan päätökseltä enemmän.