Blyn kartanossa kummittelee

 Ilokseni voin sanoa, että nyt arvostelemani The Haunting of Bly Manor oli lähes yhtä hyvätasoinen kuin syystäkin hyvin arvostettu edeltäjänsä The Haunting of Hill House.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää pienoisia juonipaljastuksia!

On vuosi 1987. "Dani" Clayton (jo the Haunting of Hill Housestakin tuttu Victoria Pedretti) muuttaa Amerikasta Englantiin, sillä hän tarvitsee omista syistään pikaista maiseman vaihdosta. Hän saakin työpaikan Blyn kartanosta molemmat vanhempansa menettäneiden lasten Fionan (Amelie Bea Smith) ja Milesin (Benjamin Evan Ainsworth) lapsenvahtina/kotiopettajana/au pairina.

Kartanoa asuttavat myös kokki Owen (iZombien Rahul Kohli), talonhoitaja Hannah (T'Nia Miller) sekä puutarhuri Jamie (Amelia Eve) kanssa, joiden kanssa Dani huomasi pian tulevansa hyvin toimeen. Pian hän tulee kuitenkin huomaamaan, että kartanolla on traaginen menneisyys, joka tulee, erittäin kirjaimellisesti, kummittelemaan kartanon nykyisiä asukkaita. The Haunting of Bly Manor perustuu löyhästi kirjailija Henry Jamesin tuotantoon, erityisesti hänen The Turn of the Screw-romaaniinsa.

Netflixin The Haunting of Hill House oli syystäkin menetys. Se oli harvinaisen hyvä, harvinaisen tehokkaasti tunteisiin vetoava sarja perheestä, jonka elämää sattuu liittymään traumoja aiheuttamia kummitukia. Niinpä ei ole ihme, että sen seuraaja, The Haunting of Bly Manor, oli myös sarjana harvinaisen loistava. Täydellinen sarja ei missään tapauksessa ollut. Se kärsi muun muassa liian monesta takautumasta.

The Haunting of Bly Manor ei ollut läheskään niin pelottava kuin kauhutarinalta voisi luulla. Sarja olikin kummitustarinan lisäksi tai joku voisi jopa sanoa tilalla, rakkaustarina. Tarinan keskiössä, vaikka se ei vielä alkujaksoista näekään, olikin Danin ja Jamien harvinaisen herkkä, mutta myös traaginen, rakkaus. Se olikin myös koko sarjan parasta antia. Owenin ja Hannahin melkein ollut vastaava sai myös paljon huomiota.

Edellisen, traagisesti kuolleen, au pairin Rebekan (Tahirah Sharif) ja talon yleismiehenä toimivan Peterin (Oliver Jackson-Cohen) paljon noita kahta epäterveellisempi suhdekin sai myös paljon ruutuaikaa. Hyvin tarpeellisesti, sillä se liittyi olennaisesti osana tarinaan, mutta en silti voinut olla pitämättä heidän kohtauksiaan koko sarjan tylsimpinä.

Lähes jokainen sarjan hahmo sai oman takauma-jaksonsa. Rebekka ja Peter jopa kaksi, ja muutenkin tarina pomppi aika paljon eri aikakausien välille. Tämä ei ole itsestään paha asia, joskus takaumat ovat tarinan kannalta tarpeellisia, mutta liika on liikaa. Erityisesti Danin töihin palkkaava Henry-sedän oma jakso oli erittäin tylsä ja tarinallisestikin turha lisä sarjaan.

Tarinallisesti sarjalla ei ole mitään tekemistä The Haunting of Hill Housen kanssa. Sen kertoma tarina on aivan uusi. Sarjojen väliset yhtäläisyydet näkyvätkin lähinnä tyylissä, tyylilajissa, korkeassa tasossa ja American Horror Storyn tapaan osittain samoissa näyttelijöissä. Victoria Pedrettin lisäksi kummasakin sarjassa nähdään muun muassa Oliver Jackson-Cohen, Henry Thomas, Carla Gugino ja Kate Siegel.

Heistä kaikki hoitivatkin hommansa mallikkaasti, joskin näyttelijöistä parhaiten esiin nousi uusi tulija T'Nia Miller. Hänen hahmolleen omitettu "The Altar of the Dead" -jakso kuulukin sarjan parhaimpien joukkoon, jos ei ollit vielä jopa paras. talon aavemaista taustaa lopullisesti valoittava kahdeksas "The Romance of Certain Old Clothes"-jakso tuli myös aika lähelle. Samoin sarjan "The Beast in the Jungle"-niminen finaali.

Sarjan kertomistyyli ei ollut aivan niin tavanomainen kuin esimerkiksi edeltäjällä, vaan sillä oli myös nimettömänä pysyttelevä Kertoja (Carla Gugino). Itseasiassa koko sarja alkaa häiden harjoitusillallisista, joiden osallistujille nimetön vieras aloittaa tarinan kertomisen. En ole varma, että sarja olisi sellaista tarvinnut, tai ainakaan en ollut varma ennen sen viimeistä jaksoa, mutta en vihaakaan ratkaisua.

Sarjasta löytyy monta hahmoja, joista on helppo pitää. Heihin kuului koko jo alussa mainitsemani Bly Manorin henkilökunta ja Rebekka. Eniten pidin kuitenkin päähenkilö Danista, mikä ei ollut mikään ihme. saihan hän luonnollisesti eniten hahmokehitystä. Henry-setä (Henry Thomas) oli myös sympaattinen, joskaan ei mielestäni kovin kiinnostava, hahmo.

Vihatuin hahmo oli puolestaan jo mainitsemani Peter, jos katson sarjaa, niin ei ole helppo huomata miksi. Peter ei kuitenkaan ollut koko sarjan pääpahis, jos sellaista sarjassa edes oli, vaan se tehtävä kuului itsekin traagisen taustan omaava, kauan sitten kuollut Bly Manorin edellinen asukas Viola (loistava Kate Siegel), mutta ei häntäkään varsinaisesti pahaksikaan voisi sanoa.

On vaikea sanoa, tuleeko niin sanotusta The Haunting-sarjaan enää lisäosia ja jos tulee, niin mitä mistä ne kertovat. Jos aiemmat osat kuitenkin jotain kertovat, niin se perustuisi taas johonkin kummitussatuun, keskittyisi kertomaan ihmisten tunteisiin kummitustarinaa enemmän ja luultavasti olisi taas katsomisen arvoinen. Varmaa on kuitenkin se, että jos kyseinen kolmas osa tehdään, niin tulen katsomaan sen.

Tiivistetysti harvinaisen toimiva pääsuhde, loistavat näyttelijät ja tunteisiin vetoava tarina tekivät The Haunting of Bly Manorista harvinaisen katsomisen arvoisen sarjan. Neljä ja puoli tähteä!