Mahdin prinsessat tähdittävät yhtä parhaista Netflixin lapsille suunnatuista animaatiosarjoista

Ensimmäistä kertaa jo 80-luvulla ilmestyneestä taikalyylistä kertova She-Ra: Mahdin prinsessat yllätti minut positiivisesti. Se on oikeasti hyvä tavalla, joka sopii myös aikuisempaan makuun.

Varoitus: Tämä arvostelu saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Huomautus: En osaa verrata She Ra: mahdin prinsessoja sitä edeltäneeseen She Ra: mahdin prinsessaan, koska en ole katsonut kyseistä sarjaa. Niinpä en sitä tee.

Adora (äänenä Aimee Carrero) on elänyt koko elämänsä Kammolassa hänet kasvattaneessa Koplassa, jossa hän viettää aikansa taistelemaan vaarallisia kapinallisia, prinsessoja vastaan. Eräänä päivänä Adora kuitenkin päätyy Kammolan ulkopuolelle ja saa selville jotain, mikä kääntää hänen elämänsä päälaelleen. Todellisuudessa prinsessat ovat hyviä ja Kopla paha. Kaiken lisäksi hän on itsekin prinsessa, vieläpä taikamiekan avulla supersankarimaiseksi Mahdin prinsessaksi She Raksi muuttuva sellainen.

Yhdessä uusien ystäviensä teleporttaavan kruununprinsessa Glimmerin (äänenä the Boysin Karen Fukuhara) ja jousimies Bown (äänenä Marcus Scribner) sekä muiden supervoimia omaavien prinsessojen kanssa hän käykin Koplaa vastaan. Siitäkin huolimatta, että toiselle puolelle jää hänen paras kaverinsa kissamainen Catra (äänenä AJ Michalka). She Ra: Mahdin Prinsessat on uusintafilmatisointi vuoden 1985 She Ra: Mahdin-sarjasta.

Pitkään olin sitä vahvasti mieltä, että lapsille suunnatut animaatiot sopivat vain ja ainoastaan lapsille, ei suinkaan aikuisille. Tai ainakaan minun kaltaiselleni aikuisille. Olen nimittäin kaukana esimerkiksi My Little Ponya fanittavasta aikuisryhmästä. Sitten tuli syystäkin kehuttu Avatar: The Last Airbender, joka avasi silmäni. Jos lapsille suunnattu animaatio on tehty tarpeeksi hyvin, niin siitä voi nauttia myös aikuisetkin.

Siksi päätin antaa myös jonkinlaiseksi ilmiöksi muodostuneelle She Ra: Mahdin prinsessalle mahdollisuuden. Hyvin pian sainkin selville, että vaikka se ei ihan Avatar: The Last Airbenderin tai edes sen spin offin Legend of Korran tasolle yltänytkään, niin varsin viihdyttävä sarja se kuitenkin. Tai ainakin tarpeeksi viihdyttävä, jotta katsoin sen kaikki viisi kautta ilman, että edes mietin sen kesken jättämistä.

Sarja kuitenkin kärsi, on omaperäisyyden puutteessa, vaikka astetta harvemmin nähdystä alkuasetelmista voisi päätellä ihan päinvastaista. Jos on nähnyt Avatarit tai muut vastaavat animaatiot, niin voi juonikuviot päätellä aika lailla. Lisäksi onhan muun muassa yksisarvisia, prinsessoja, hahmoja, joilla oli nimiä, kuten Glimmer ja Perfuma kieltämättä makuuni vähän turhan lälly.

Niin kuin Avatar-sarjatkin She Ra: Mahdin prinsessa käsittelee yllättävänkin vakavia aiheita, kuten aivopesua, oman paikkansa löytämistä, identiteettiä ja hyväksikäyttöä. Eikä sen maailmankuvakaan ole ihan niin mustavalkoinen kuin voisi olettaa. Kaikki Koplalaiset eivät suinkaan ole, pahoja ja niistä pahoistakin, kuten Adoran ottoäiti Varjotar (äänenä Lorraine Toussaint).

Parasta sarjassa oli Adoran ja Catran välinen suhde sillä heidän vastakohtansa todellakin täydentävät toisiaan niin ystävinä, vihollisina, kuin romanttisena parinakin. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että heistä tulee lopulta pari. Heidän finaalissa tapahtuma suudelmansa, ja samalla lasten animaatiosarjan ensimmäinen naisparin aiheutti nimittäin paljon kohua.

Sarjan ääninäyttelijät, joihin kuuluu sellaisia rautaisia ammattilaisia kuin Sandra Oh, Lorraine Toussaint ja Geena Davis, olivat harvinaisen asiansa osaavia. Sarja he olivat myös etnisesti hyvin monipuolia, mistä sarja ansaitseekin kiitosta. Varsinkin kuin sama monipuolisuus koski myös sarjan hahmojakin ja muukin ulkonäky, etnisyyden lisäksi, oli hyvin vaihteleva.

Pidin sarjan piirtotyylistä, vaikka siihen menikin jokin aika tottua. Kuulemma se oli aiheuttanut sarjan vasta tullessa jonkinlaisen kohun, mitä en kyllä ymmärrä. Ei se niin erikoinen ollut, tai rumakaan. Muutenkaan toteutus oli oikein onnistunutta. Tai minulla ole mitään valitettavaa miltään sen osa-alueelta, jos ei kyllä kehuttavaakaan. En ole millään mittapuulla pätevä arvioimaan sellaisia asioita.

Lempihahmokseni muodostui Catra, mikä ei suinkaan yllättänyt minua. Pidänhän sekä kissoista sekä niin sanotuista ”pahoista naisista”. Toisena tuli Koplaan kuulumisestaan huolimatta yllättävän lempeä ja vilpitön Scorpia (äänenä Lauren Ash). Adorakin oli hahmona hyvä, joskin myös varsin stereotyyppinen päähahmo. Minulle meni aikaa lämmetä Glimmerille ja Bowille, mutta lopulta opin pitämään heistä silti.

Varjotar oli pahikseksi yllättävän moniulotteinen ja melkein koko sarjan pääpahiksena toimineesta lordi Hordakista (äänenä Keston John) löytyi yllättäviä puolia. Toisin oli viimeisellä kaudella pääpahiksen tittelin saaman Koplan Priimuksen (äänenä myös Keston John) kohdalla, hän jäi varsin yksiulotteiseksi maailmanvaltaajaksi. En kyllä olisi hahmolta muuta kaivannutkaan.

Tiivistetysti She-Ra loistaa monella osa-alueella ja sitä voidaankin pitää lajityyppinsä mallikelpoisena teoksena. Mikään Avatar: The Last Airbender se ei kuitenkaan ole. Neljä ja puoli tähteä!