Löyhästi Marvelin elokuvauniversumiin, MCU:n, kuuluva supersankari sarja Helstrom oli hyvä, mutta valitettavasti turhan kliseinen demonien manaus-sarja.
Varoitus. Tämä arvostelu sisältää pieniä paljastuksia Helstrom-sarjan ensimmäisestä kaudesta ja mahdollisesti myös sen lähde materiaalina toimivista sarjakuvista.
Daimon Helstrommin (Tom Austen) sarjamurhaaja isä kidnappasi
hänen siskonsa Anan (Sydney Lemmon) ottaakseen hänet mukaansa tappopuuhiinsa, eikä
sisarukset ole pitäneet yhteyttä toisiinsa pitkään aikaan. He ovatkin
muodostaneet oman elämänsä, Daimon sivutyönään demoneita ihmisistä manaavana
etiikan professorina ja Ana pahoja ihmisiä aina tilaisuuden tullen murhaavana
huutokaupanpitäjänä.
Sisaruksia yhdistää demoninverensä ja sen ansiosta saatujen maagisten kykyjensä lisäksi vain yksi asia, demonin valtaama Viktoria äiti (Elizabeth Marvel). Ja hänkin on jäänyt lähinnä Daimonin huoleksi. Tilanne kuitenkin muuttuu kuin sisaruksille käy selväksi, että heidän äitinsä sisällä oleva demoni juonittelevan jotain hyvää pahaa. Ongelmaa selvittääkseen heidän ei auta muuta kuin tehdä yhteistyötä.
En ole itse lukenut Helstromiin liittyviä sarjakuvia, mutta
olin silti aluksi hyvinkin innoissani sarjasta, en vähiten siksi, että se
kuuluu MCU:hun. Siitäkin huolimatta, että niin sanottu manausgenre ei ole
koskaan minulle oikein uponnut. Pidin nimittäin DC:n samantyyppisestä ja liian
pian loppuneesta Constantinesta paljon. Sarjan katsottuna voi kuitenkin todeta
sen olevan jonkin asteinen pettymys.
Se ei missään nimessä ole huonoin mahdollinen sarja tai edes millään mittapuulla huono sarja. Pidin erityisesti Anasta hahmona ja sen varsin hyvästä perusideasta. Mutta ei kyllä myöskään niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Lisäksi sarja parani, mitä lähemmäs loppua kohden mennään. Se kannattaako odottaa sarjan muuttuvan mielenkiintoisemmaksi onkin sitten jokaisen katsojan oma valinta.
Hidas alku selittää kuitenkin sen, miksi se on saanut niin
huonoja arvostelua. Ainakin osaksi. Arvostelijat nimittäin olivat saaneet
arvosteltavaksi vain viisi ensimmäistä jaksoa eli puolet kymmenen jaksoisesta
ensimmäisestä kaudesta. Toki voi myös olla, ettei sarja kaikkien makuun ole
muutenkaan, eivät kaikki ole. Mutta on sanottava, että katsojat ovat antaneet
sille Rotten Tomatoessa 90 %.
Sarjan suurin ongelma oli se, että minun oli vaikea välittää
sen päähenkilöksi siskoaan enemmän päätyneestä Daimonista. Hän kuuluukin MCU:hin
tylsimpiin hahmoihin. Ei hän ihan Iron Fistin Danny Randia (Finn Jones)
voittanut, mutta silti. Asiaa ei parantanut se, että Daimonin ja häntä demonien
manauksessa avustavan nunnakokelas Gabrielin suhde, oli tylsääkin tylsempi.
Sarjan juoni seurasi liiankin kliseistä ja siten
yllätyksetöntä polkua. Asiaa ei paranna se, että juonen keskiössä toimi yksi
sekä manausgenren, että yleensä minkään yliluonnollisia elementtejä sisältävän genren,
huonoimmista juonenkäänteistä eli yliluonnollista laatua oleva yllätysraskaus. Varsinkin
kuin juoni vielä loppui huonosti, voisi jopa sanoa ongelmaisesti.
Helstrom käy läpi suhteellisen kiinnostavia aiheita, kuten lapsuuden traumoja ja kasvatusta vs. geenejä. Sarja muistuttikin manausaiheisten elokuvien ja sarjojen lisäksi myös Foxin Prodigal Sonia, sillä siinäkin syvästi ongelmaiset lapset pyrkivät jättää sarjamurhaajaisänsä jälkeisen varjon taakseen. Aihe olikin hyvin valittu, sillä se oli erittäin mielenkiintoinen, eikä vielä loppuun kulutettu.
Sarja ei ole kovinkaan pelottava, vaikka aiheesta, ja sen
tuloajankohdasta, voikin muuta päätellä. Se ei myöskään nojaa uskontoon
juurikaan. Itse pidin kummastakin ratkaisusta. Minua kuin ei kiinnosta juuri
kauhu tai uskonnot, tai ainakaan kristinusko. Niiden sijaan sarja lähestyi
tarinaa psykologian ja yliluonnollisten voimien kautta. Ja se toimikin omaan
makuuni paremmin.
Lempihahmoni oli, yllätys, yllätys, Anna. Olisin halunnut juonen keskittyvän enemmän häneen ja hänen ongelmiinsa. Ja varsinkin siihen, miltä tuntui kulkea sarjamurhaajan mukana. Nyt sarja jätti sen takaa-alalle, enemmänkin sivujuoneksi. Pidin erityisen paljon myös Daimonin sympaattisestä kasvattajasta, Louise Hastingsista (June Carryl) ja Anan pitkäaikaisesta ystävästä ja liikekumppanista Chris Yenista (Alain Uy).
Sarjan pahikset eivät sitten olleet mitenkään erityisen
muistettavia, edes Äiti (myöskin Elisabeth Marvel) Siitäkin huolimatta, että
Marvel loisti kaksoisroolissaan. Sisarusten Marduk-isästä (Mitch Pileggi) tiedämme
puolestaan vain sen, että hän on paha. Heidän lisäkseen sisaruksia uhkasi myös
kirkon demoneja, jopa puoli, fanaattisesti jahtaava the Blood-organisaatio,
mutta sekin jäi aika geneeriseksi.
Tiivistetysti aika keskinkertainen, joskin ihan katsomisen
arvoinen Helstrom ei suinkaan lähene Iron Fistin huonousluokkaa, mutta mikään
Daredevilkään se ei ole. Kaukana siitä. Kolme ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti