Ollaan ihmisiksi

Being Humanin 2. tuotantokausi loppui jännään kohtaa. Siksi katsoinkin 3. heti perään. Nyt on taas arvioinnin aika. JUONIPALJASTUKSIA!

Being Humanin toinen kausi loppui Aidanin jäädessä vangittuna maan alle. Kiitos vampyrejä jo pitkään hallinneen Äidin. Josh joutui kampppailemaan “luojansa” kanssa. Jos hän onnistuu tappamaan tämän, hän pääsee kirouksestaan. Sally puolestaan lähti pelastamaan aaveystäviänsä limbosta sovittaakseen sen, että hän lähetti heidät sinne itse.

Kolmannen kauden tarina alkaa 15 kuukautta toisen kauden finaalin jälkeen. Josh ja Nora selvisivät edellisen kauden kamppailusta voittajana. Kamppailusta, joka teki Joshista jälleen ihmisen. Aidan makaa edelleen haudassaan tai tarkemmin sanottuna Surenin haudassa. Sally pyrkii vapauttamaan itsensä ja ystävänsä limbosta. Samalla tehtävällä on myös Josh ja Nora. 

Pariskunta löytääkin heitä auttamaan lupautuvan noidan, pimeyden voimia harjoittavan, Donnan. Donnalla on ilmiselvästi oma lehmä ojassa, mutta Joshin ja Noran ei auta muuta kuin ottaa apu vastaan. Donna onnistuukin pelastamaan Sallyn ja hänen ystävänsä. Vieläpä omiin ruumiisiinsa. Sally ei siis ole enää aave. Kuolleista herätetty Sally oli jännä lisä sarjaan, mutta Sally on kiinnostavampi aaveena.

Samaan aikaan Aidan nostetaan takaisin maanpinnalle, jossa hän saa tietää vampyyrien olevan vähissä. Ihmiset sairastavat uuden tyyppistä flunssavirusta, joka tappaa heidän vertaan juovat vampyyrit. Kuolleiden joukossa on myös Äiti joukkoineen. Minuista tämä lopetti Äidin uhan hieman turhan helposti. Hän olisi voinut tuoda kauteen paljon mielenkiintoista.

Vampyyrit etsivätkin kumeisesti parannuskeinoa. Löytyykö sellainen koko viruksen ajan maan alla vangitusta Aidanista? Niin ainakin näyttää uskovan moni oppurtunisti, joille legendan todenperäisyydellä ei ole väliä. Vampyyrit ovat valmiit maksamaan mitä vain pienestäkin toivon kipinästä.

Sarjassa on jälleen kerran Aidanin takaumia, tällä kertää sisällissodan ajalta. Takaumat kertoivat Aidanin perhe-elämästä, vampyyriksi tulosta ja siitä, mitä tapahtui vampyyri-Aidanin palatessa kotiin. Sain myös tutustua Aidanin yllättävän järkevään vaimoon ja poikaan. Takaumien merkitys selviää vasta lopussa. Ne voivatkin siksi tuntua irrallisilta.

Kolmannella kaudella hahmoihin on jo ehtinyt kiintymään, jopa paikoittaan ärsyttävään Joshiin. Norasta on tullut yhä enenemissä määrin vakkarihahmo. Pidän Noran hahmosta, vaikka hänelläkin oli heikot hetkensä viime kaudella. Muutos olikin hyväksi. Sarjan fokus on kuitenkin kolmessa ystävässä, joten en miellä häntä vieläkään päähahmoksi.

Aidanin perheen lisäksi kaudelle tuli muitakin uusia, päähenkilöiden elämää muillistavia , hahmoja. Tapaamme noita Donann lisäksi myös ihmissusi kaksosten isän Liamin, tuoteen teinisuden Erinin, Noran ystävän ja Aidanin ihastuksen kohteen Katin, hippi-ihmissuden Peten Ja Sallyn veljen. Muutamia mainitakseni. Kauden sivuhahmo on kuitenkin jo sarjan alusta asti esiintynyt Joshin sisko Emily.

Loppu oli melkein yhtä koukuttava kuin viime kaudenkin. Ei kuitenkaan ihan. En tietenkään paljasta, mitä se sisälsi. Mistään sateenkaarista ja koiranpennuista ei kuitenkaan ollut kyse. Sankarit eivät ajaneet auringon laskuun. Sorry, Guys. Luvassa on vielä yksi tuotantokausi. Neljäs jää sarjan viimeiseksi. Saa nähdä, miten tarina loppuu.

Tiivistetyksi sarja jaksoi viihdyttää vielä ainakin kauden. Se on vieläkin sama hauska, paikoittain synkkä ja yliluonnollisesta teemastaan huolimatta jokseenkin uskottava sarja, kuten aina ennenkin. Neljä tähteä.

Hirviöitä Bostonissa

Katsoin jo jonkin aikaa sitten brittiläisen Being Human- sarjan. Pidin siitä, joten päätin katsoa myös siitä tehdyn amerikkalaisen version.

Being Human UK:ssa on neljä tuotatokautta, joista olen nyt katsonut ensimmäisen ja toisen kauden. Tässä arvostelen ensimmäistä ja kerron muutenkin sarjasta vähän yleisemmin. Seuraavaksi kirjoitan toisesta. Kolmas- ja neljäs tulee sitä mukaa kuin ehdin ne katsottua. Teksti voi sisältää juonipaljastuksia.

Being Human kertoo Yhdysvaltain sisällissodassa taistelleesta vampyyri Aidanista, Joshista, joka menetti niin mahdollisuutensa haluamaansa lääkärin työhän kuin ihanaan kihlattunsa Juliaankin jouduttuaan ihmissuden puremaksi sekä entisessä kodissaan kummittelevasta Sallystä. He elävät kämppäkavereina Bostonissa, ja yrittävät elää tavallista elämää. Pojat jopa työskentelevät sairaalassa.

Tavallinen elämä uhkaa kuitenkin jäädä pelkäski unelmaksi, sillä heitä kun uhkaa niin toiset lajitoverit kuin omat poikkeavuutensakin. On vaikea olla normaali, jos tarvitsee verta eläkseen, muuttuu sudeksi kerran kuussa tai on kuollut. Kyseessä ei ole mikään tyypillinen teinivampyyrisarja, kuten Vampyyrin päiväkirjat. Toisin kuin juonesta voisi luulla. 

Alkuperäinen

Rehellisesti sanottuna pelkäsin, että amerikkalaiset onnistuisivat pilaamaan hyvän sarja. Onneksi pelko ei ollut aiheellinen, vaikka alkuperäinen olikin parempi. Lukuunottamatta erikoistehosteita. Ne on ehdottomasti amerikkalaisten vahvuus. Ihmettelen silti jenkkiversion tarpeellisuutta. Eikö amerikkalaiset muka voi katsoa brittisarjoja.

Sarjassa, niin yhdysvaltalaisessa kuin brittiversiossakin, parasta on uskottavuus. Se ei esittele päähenkilöitään minkäänlaisina yli-ihimisinä, vaikka he ovatkin yliluonnollisia olentoja. Hahmot eivät tee läheskään aina oikeita ratkaisuja ja menevät joskus turhankin pitkälle. Traagisin seurauksin. Yliluonnollisen sijaan pääosa siirtyykin draamallisemmalle puolelle.

Toimintaa haluavat eivät silti joudu pettymään. Sarjassa riittää myös verta ja suolenpätkiä riittämiin.
Sarjaan on käytetty muutenkin rahaa, mikä näkyy. Raha ei kuitenkaan tee sarjasta automaattisesti parempaa. Yksi Being humanin ongelmista onkin hahmonkehityksen korvaaminen erikoistehosteilla. Sarja kyllä näyttää hyvältä, niin erikoistehosteiden kuin muidenkin kuvallisten tekijöiden ansiosta.

Kaiken kaikkiaan sarja on tarpeeksi kiinnostava, jotta jaksan katsoa sen loppuun asti. Se kuitenkin kärsii vertailusta alkuperäisen kanssa. Neljä tähteä.