Villin lännen Buffyn seikkailut jatkuvat

 Huomasin, etten ole arvostelut enemmän kuin erinomaista yliluonnollista sarjaa, Wynonna Earppia sitten sen ensimmäisen kauden arvostelua. Nyt korjaan tilanteen. Arvostelu vuoron saa kaudet 2 ja 3.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää hieman juonipaljastuksia!

Kun viimeksi näimme Wynonnan (Melanie Scrofano), Waverlyn (Dominique Provost-Chalkley) ja muut Purgatoryn sankarit he voittivat Bobon (Michael Eklund), Willan (Natalie Krill) ja heidän reverant-armeijansa. Kaupunkiin tulee kuitenkin uusi uhka: miehensä, 1800-luvulla toimineen korruptoituneen ja kanssaihmisiä terrorisoivan miehensä Bulshar Clootien (Jean Marchand), henkiinherättämistä yrittävät Lesket. Wynonnalle huolia aiheuttaa myös se, että hän huomaa olevansa raskaana.

Valitettavasti kolmannelle kaudelle mentäessä Lesket onnistuvat tavoitteessaan ja henkiin herätetystä Bulsharista tulee uhka Purgatorylle ja ehkä koko maailmalle. Muunkinlaiset pahikset pitävät Wynonnan ja kumppanit kiireisenä. Henkilökohtaisia panoksia kaudelle tarjoaa Waverlyn isän henkilöllisyys. Siskolli apua tarjoavat vanhat tutut eli Nicole (Kat Barrell), Doc (Tom Rozon) ja agentti Dolls (Shamier Anderson).

Wynonna Earp kuuluu niihin harvoihin sarjoihin, jotka pystyvät edes jotenkin täyttämään Buffy Vampyyrintappajan jättämän aukon. Eikä sarja vieläpä jää esikuvastaan jälkeen, ainakaan paljon. Niinpä ei olekaan ihme, että sarja on saanut itselleen faneja, että he ovat valmiita taistelemaan sarjan säilymisen puolesta. Niin vannoutuneita, että he onnistuivat jo kerran pelastamaan sarjan lopetusuhalta.

En edes tiedä, mistä pidän eniten. Sarjan huumorista, pääryhmästä ja heidän kemiastaan, oikeasti pelottavista pahiksista, jännittävistä taistelukohtauksista vai niin kameran takaa kuin edestäkin löytyvä ammattitaito, erityisestikiitosta ansaitsee pääroolissa loistava Melanie Scrofano, ei yhtään häntä huonommaksi jäävä Dominique Provost-Chalkley, sekä sarjan käsikirjoitustiimi.

Sarjassa ei myöskään puuttunut yllätyksiä, joista en tietenkään paljasta mitään yksityiskohtia. Niihin kuului muun muassa yhden päähahmon kuolema, ratkaisu mysteeriin Waverlynin biologisen isän henkilöllisyydestä, sekä yllätysraskaus. Niistä mikään ei kuitenkaan ollut niin yllättävä kuin se, että tällä kertaa en vihannut raskaus-storylinea.

Kaikkein paras sarja oli kuitenkin hahmojen, erityisesti hyviksien, välisissä suhteissa. Ryhmädynamiikka oli rautaa kummallakin kaudella, jopa uutena tullut Black Badge-osaston (BBD) tiedemiehenä toimiva rakastettava nörtti Jeremy (Varun Saranga) pelasi hyvin yhteen muun tiimin kanssa. Ryhmädynamiikasta kuitenkin parhaiten kuvattu oli se tärkein, Wynonnan ja Waverlyn välinen.

Itse olisin kaivannut vähemmän Wynonnan, Dollsin ja Docin välistä kolmiodraamaa tai pärjännyt jopa kokonaan ilman. Minulla ei ole mitään kumpaakaan miestä, tai heidän suhdetta Wynonnaa, vastaan, mutta kolmiodraamat eivät vain ole se minun juttuni. Waverlyn ja Nicolen suhde puolestaan ansaitsee kiitosta, sillä olen nähnyt harvoin yhtä tervettä realistista naisparia.

Kaudet esittivät tietenkin myös uusia hahmoa. Heihin kuului jo mainitsemani Jeremyn lisäksi Wynonnan ja Waverlyn vankilassa oleva Michelle -äiti (Reignin Megan Follows) sekä Wynonnan ystävä, yksi niistä harvoista, iloluontoinen Mercedes (Dani Kind). Kaikki luetelluista, ja osa niistä luetteloimattomastakin, olivat hyvä lisä sarjaan. Oli heidän roolinsa, kuinka iso tai pieni tahansa.

Toisen ja kolmannen kauden pääroistot eivät ihan voittaneet ensimmäisen kauden vastaavia noin persoonassaan. Tällaisten sarjojen roistoilta vähän karismaa ja siinä Bobo, ja jossain määrin Willakin, pääsivät voitolle. Bulshar ja hänen vaimonsa taisivat kuitenkin pelottamisen taidon. Jopa niin hyvin, että he saivat pelottavuudessaan jopa Bobonkin vaikuttamaan hieman nössöltä.

Wynonna Earpin neljäs kausi on jo menossa, joskin tällä hetkellä pienellä tauolla. Se ei ole yhtään ensimmäisiä kausia huonompi, melkeinpä päinvastoin, mihin menen enemmän kuitenkin vasta kauden aikanaan saamassa omassa arvostelussa. Valitettavasti se jää kuulemani mukaan myös sarjan viimeiseksi. Nyt yritän kuitenkin keskittyä nauttimaan sarjan jäljelle jääneistä jaksoista, vaikka menetys onkin kieltämättä iso.

Tiivistetysti Wynonna Earpin toinen ja kolmas kausi osoittivat ensimmäisen kauden tapaan, että sarja on suorastaan pakkokatsottava. näin keveyden yliluonnollisten sarjojen faneille. Täydet viisi tähteä!

Buffyn ja Supernaturalin villin lännen serkku hirviöitä tappamassa

Sarjakuvista tehdyt tv-sarjat ovat tulleet jäädäkseen Näin ainakin ajattelee yliluonnollisia ja villin lännen elementtejä sekoittavan Wynonna Earpin tekijät. Varo juonipaljastuksia!

Wynnona Earp (Melanie Scrofano), legendaarisen Villin lännen seriffin Wyatt Earpin lapsenlapsenlapsi, on kirottu. Hänen tehtävänään on Helvetistä joka sukupolvi karanneitten ”Reveranttien” eli eräänlaisten demonien tai rauhattomien sielujen tappaminen. Siihen pystyy Rauhantekijä-pistooli, jota vain Earppien vanhin sisko voi käyttää. Yksin Wynonnan ei kuitenkaan tarvitse demoneja kohdata.

Siskoja on vielä toinenkin, Waverly (Dominique Provost-Chalkley), jolla on varsin kattavat tiedot yliluonnollisista asioista. Apuaan tarjoaa myös vakavailmeinen agentti Dolls (Shamier Anderson) sekä salapeäinen Doc Holiday (Tim Rozon), joka on ehkä itsekin demoni tai ehkä ei. Hyvikseksi miestä ei kuitenkaan voi sanoa. Ei, et ole ainoa, jolle tuli Spike ensimmäiseksi mieleen.

Wynonna Earp perustuu Beau Smithin samannimiseen sarjakuvaan. En ole lukenut sarjakuvaa, joten en taaskaan voi verrata sitä ja sarjaa keskenään. Sen voin kuitenkin sanoa, että sarjakuvan tunteminen ei ole tarpeen nauttiakseen sarjasta tai ymmärtääkseen, mitä siinä tapahtuu. Niinpä uskon vahvasti, että Sellaisten sarjojen kuin Buffyn ja Lost Girlin ystävät pitävät luultavasti Wynonna Earpistakin.

Wynonna Earpissa ja Lots Girlissä on vieläpä sama kehittäjä, Emily Andras. Sarjoissa olikin paljon samaa: kaunis ja vahva naispäähenkilö, yliluonnollisia otuksia, suuri kohtalo, tiettyä kevytmielisyyttä ja jopa huumoria yms. Mikään Buffy tai Lost Girl-kopio sarja ei kuitenkaan ollut, vaan sillä oli omakin persoonansa. Ja charminsa, josta pääosa tuli kiinnostavasta päähenkilöstä ja Melanie Scrofanon taidosta näytellä häntä.

Wynonna Earpin samankaltaisuus muihin sarjoihin sai minut pelkäämään, sen juonesta tulevan paljon nähtyä perushuttua. Aluksi näyttikin siltä., että sarjan juonesta tulisi perushuttua. Hyvää perushuttua,mutta kuitenkin. En kuitenkaan missään vaiheessa miettinyt sarjan keskeyttämistä. Sen verran hyvä se oli alusta alkaen. Kauden lopussa asia kuitenkin muuttui. Sarjasta löytyikin isoin yllätys vähään aikaan. 

Kauden ensimmäiset jaksot keskittyivät niin sanottuun viikon hirviö-formaattiin. Pääjuontakin kulki siinä sivussa. Ratkaisu toimi, sillä se auttoikin pääsemään maailmaan sisään. Loppua kohden pääjuonta näytettiin aina enemmän ja enemmän ja viimeiset pari jaksoa käsittelivätkin pelkästään sitä, niin muin luonnollista olikin. Tylsää ei tullut kummankaan formaatin kohdalla.

Jos et ole vielä päätellyt, niin sarja oli mieleeni. Siinä oli kaikkea juuri sopivasti, niin toimintaa, suuria tunteita, terävää dialogia ja huumoriakin. Sarjasta ei myöskään puutu sydäntä, mikä on äärimmäisen tärkeää tämänkaltaisessa sarjassa. Suorastaan sen edellytys. Sen tekijät selvästi rakastavat sarjaa ja uskovat siihen. Sarjan vahvuuksiin voisi vielä luetella sen, ettei se ottanut itseään liian vakavasti.

Ainut valituksen aiheeni oli halvannäköiset erikoistehosteet, mutta nekin olivat enemmän huvittavia kuin kamalia katsella. Toki sarjalla oli aika pieni budjetti, joten uskon heidän kuitenkin tehneen parhaansa. Sitä paitsi vika oli loppuen lopuksi aika pieni, eikä todellakaan estänyt sarjan nauttimisesta. Muuten toteutus onnistui. Tunnussävel ansaitsee erikoiskiitoksen. Se sopi sarjaan, kun nenä päähän.

Muuten sarjasta välttyi juuri oikea tunnelma, vaikka villi länsi ei olekaan erityisen lähellä sydäntäni. En tiedä, miksi. Näköjään aika moni on toista mieltä, sillä sen tunnelmaisia sarjoja tulee televisioon kaiken aikaan, esimerkiksi myös sarjakuvaan perustuva Preacher. Tai ehkä minusta vain tuntuu siltä. Jonkun mielestä kyseisenlaisia sarjoja on vieläkin tv:ssä liian vähän.

Sarjan ensimmäisissä jaksoissa keskityttiin lähinnä Earpin siskoksiin. Heidän dynamiikkansa olikin sarjan parasta antia. Kuvattiinhan heidät melkeinpä toistensa vastakohtana. miehetkään eivät jääneet huonommaksi. Itseasiassa erityisesti Dollsin ja Docin yhteistyötä oli viihdyttävä seurata. Heidän tehtävänsä ei tosiaankaan jäänyt vain Wynonnan rakkauden kohteena olemiseen.

Kauden pääpahista kutsuttiin Boboksi (Michael Eklund). En pilaile. Onneksi hänen ulkomuotonsa ja käytöksensä olivatkin sitten vaikuttavampia. Ihan täysin paha ei Bobo missään tapauksessa ollut. Itseasiassa loppua kohden hänestä tehtiin jopa hieman sympaattinenkin. Muut reverantit jäivät sitten hänen taakseen ja sopivatkin lähinnä viikon hirviö-jaksoihin.

Kauden toinen pahis oli ns. Kivinoita Constance Clootie (Rayisa Kondracki, jossa oli potentiaalia, mutta sitä ei koskaan käytetty kunnolla. Muitakin yksitäisiä pahiksia vieraili sarjassa, mutta vain yhden jakson verran. Vierailevista hahmoista, ei tosin pahiksista, suosikkini oli ”Seppä”(Rachael Ancheril). Valitettavasti hahmo tapettiin melko pian. Toisaalta mielenkiintoisista hahmoista ei ollut pulaa.

Sarja tulee saamaan ainakin vielä toisen tuotantokauden, mistä olen iloinen. en pelkästään siksi, että pidän sarjasta oikein paljon. Vaan myös siksi, että ensimmäinen tuotantokausi loppui koukkuun. Tulen todennäköisesti katsomaan kauden, kunhan se tulee. Siihen on kuitenkin vielä aikaa. Toivottavasti se on edes puoliksi yhtä hyvä, kuin ensimmäinen kausikin.

Tiivistettynä Wynonna Earp vaikuttaa kuin minulle tehdyltä, vaikka sarja lainaisikin vähän turhankin paljon muilta. Onneksi sentään vain ne parhaat puolet. Viisi tähteä. Suosittelen tämän tyyppisten sarjojen, kuten Supernaturalin, Lost Girlin ja Buffyn, ystäville