Bones kadonneen tytön jäljillä

Murhamysteeri, erittäin vanhoillinen kirkko, kadonneita nuoria, kuollut amatööriyksityisetsivä. Kaikkea sitä löytyy matkalla lukemastani Kathy Reischin Speaking In Bonesista, jonka nyt arvostelen.

Jos olet seurannut sarjaa, mutta kirjat ovat vielä lukematta, sinun on hyvä tietää kirjan ja tv-sarjan maailmojen olevan täysin erillisiä. Tarkoituksella. Hahmotkaan eivät muistuta toisiaan muuten kuin nimensä ja ammattinsa puolesta. Niin ikä, luonne kuin taustajoukot ovat erilaisia. Kumpi sitten on parempi? Minusta kumpikin on hyviä omalla tavallaan, vaikka pidänkin enemmän kirjan Tempestä.

Speaking in Bonesista ei ole suomenkielistä versiota, joten sitä on turha etsiä. Se kannattaa pitää mielessä, jos kirjan mielii lukea. Englanniksi se löytyy hyvin varustetuista kirjakaupoista. Itse ostin kirjan Italiasta, josta en olisi suomenkielisiä kirjoja saanut muutenkaan. Vielä yksi asia ennen arvosteluun menoa. Tästäkin arvostelusta löytyy juonipaljastuksia, joten lue omalla vastuulla.

Amatöörietsivä Hazel “Lucky” Strike tuo Tohtori Temperance Brennanille kasetin kidutetusta tytöstä. Hän on varma kyseessä olevan kadonnut Cora Teague. Vaikka Brennan suhtautuukin etsivän väitteisiin vähintäänkin epäluuloisesti ja Coran vanhemmat uskovat tytön karanneen poikaystävänsä kanssa, hän alkaa selvittää tapausta. Tapaus osoittautuukin järkyttävämmäksi, kun hän osasi edes kuvitellakaan.

Olen aina pitänyt Kathy Reichin kirjoista, jopa enemmän kuin niihin löyhästi perustuvasta, itsessäänkin harvinaisen hyvässä, rikossarjassa. Suurin syy tähän on kirjailijan mestarillinen kirjoitustyyli. Speaking in Bones ei tee siinä poikkeusta. Erityisen paljon pidän hänen tavastaan laittaa melkein jokaisien luvun loppuun jonkinlainen cliffhanger. Tyyli toimii, niinpä kirjoja on vaikea päästää käsistään.

Kirjan tapaus on erittäin mielenkiintoinen. Siitä ei jännittäviä käänteitä puutu. Tarina alkaakin mielenkiintoisesti. Ensimmäinen kappale kertoo Brennanin saaman, erittäin epämiellyttävän, nauhan sisällön. Ensimmäisen luvun jälkeen kirja sitten hidasti menoaan. Tahti nopeutui loppua kohti. Lopputuloskaan ei ole niin ennalta-arvattava kuin luulin. Se on kirjalle ehdotonta plussaa.

Kuva on Bones tv-sarjasta.

Kirjasta löytyy paljon tiedepuhetta, tutkiihan sen päähenkilö työkseen ihmisen luita. Itselleni ala ei ole tuttu, joten ne menevät yli ymmärrykseni. Siitäkin huolimatta ne ovat lukemisen arvoisia. Kuitenkin se tuo kirjaan sille tyypillistä realismia. Millainen oikeuspatologi Brennan olisi, jos hän vain tekisi murhatutkimusta päivät pitkät? Tuskin kovinkaan hyvä.

Tarinasta löytyy jonkin verran ns. ”täyte” materiaalia. Monia kohtauksia, varsinkin alussa, olisi voitu poistaa hävittämättä tarinasta mitään oleellista. Toisaalta nekin kohdat kertoivat jotain hahmoista ja olivat muutenkin hyvin kirjoitettu, joten niitä ei ollut puuduttava lukea. Varsinkin kuin nopeasti eteen tuli myös niitä tarinan kannalta tärkeämpiäkin osia.

Kirjassa minua eniten ärsyttää Tempen jahkaaminen siitä, miten vastaisi Andrew Ryanin kosintaan. Kaikki tietävät, miten siinä loppuen lopuksi tulee käymään, joten se vei vain aikaa kirjan muulta sisällöltä. En myöskään välitä hänen taipumuksestaan mennä suin päin vaarallisiin tilanteisiin ilman apujoukkoja. Eikö hän ikinä opi? Ja Tempen pitäisi olla älykäs. Onneksi joku aina pelastaa hänet.

Kathy Reich

Pidän Temperance Brennanin hahmosta, paljonkin. Hän kuuluukin rikoskirjallisuuden parhaiden päähahmojen joukkoon. Hän on älykäs, itsenäinen, huumorintajuinen, tarvittaessa kovakin, mutta myös erittäin inhimillinen ja siten samaistuttava. Hänestä on helppo löytää joko itselleen tai jollekin tutulle ominaisia piirteitä. Lisäksi hänellä on kissa, mikä on aina plussaa.

Sivuhahmoista Temperancen äiti teki suurimman vaikutuksen. Rikostutkija Slidel ei kuulusuosikkihahmoihini, mutta hänen ja Temperancen yhteistyötä kyllä toimii. Se on yksi kirjan ehdottomista vahvuuksista. Melkein kaikki seurakuntaan liittyvät ovat epämiellyttäviä ihmisiä, yhtä tyttöä lukuun ottamatta. Erityisesti pastori ja Coran perhe.

Zeb Ramsey, North Carolinen apulaisseriffi, on mukava uusi tuttavuus. Toivottavasti häntä ja hänen koiraansa nähdään muissakin kirjoissa. Lucky vaikuttaa jo vähään turhankin värikkäältä hahmolta. Onneksi häntä nähdään vain kirjan alussa. Muista hahmoista, kuten Tempen siskosta, minulla ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voisin muodostaa heistä jonkinlaisen mielipiteen. Eipä niitä paljon ollutkaan.

Novellin yhteydestä löytyy myös toinen tarina, Bones in Ice. Se on päätarinaa huomattavasti lyhyempi. En ole varma, mihin se sijoittuu Kathy Reichin kirjauniversumissa. Joka tapauksessa sekin on lukemisen arvoinen, joskin paljon Speakin in Bonesia ennalta-arvattavampi. Lyhyt muoto sopi tarinalle hyvin. Annan sille arvosanan samalla kuin Speaking in Bonesillekin eli loppukaneetin yhteydessä.

En menisi niin pitkälle, että sanoisin olevani Temperance Brennan-sarjan fani, mutta ainakin toistaiseksi olen pitänyt jokaisesta lukemastani. Niin myös Speaking in Bonesista. Annan sille neljä tähteä. Bones in ice ansaitsee niitä kolme ja puoli, vähän päätarinaa huonomman.