Älä kiusaa Carrie Whitea

Vielä viime viikolla olin kahden viikon Keski-Euroopan matkallani. Siellä tuli luettua jonkun verran. Yksi lukemistani kirjoista on Stephen Kingin klassikko Carrie. JUONIPALJASTUKSIA!!!

Katsoin joku aika sitten Carriesta tehdyn elokuvan, sen uudemman. Kadun sitä, että katsoin elokuvan ennen kirjan lukemista. Luultavasti kirja olisi ollut parempi ilman päässäni pyöriviä elokuvan kohtauksia. Kirja kun osoittautui odotetusti paljon paremmaksi, vaikka en pitänytkään elokuvaa mitenkään kauhean huonona. Virhe on kuitenkin tehty, enkä voi sille enää mitään. Nyt arvosteluun.

Carrie White on kiihkouskovaisen äidin tytär, jota on aina kiusattu. Tilanne eskaloituu hänen saadessa ensimmäiset kuukautiset. Ilman, että itsekään tietää, mitä ne oikein ovat. Carrie huomaa itsestään jotain mutakin. Nimittäin sen, että hän omaa telekineettisia voimia eli pystyvänsä liikuttamaan esineitä ajatuksen voimalla. Miten käy, kun kiusaajat menevät liian pitkälle?

Carrie luetellaan kauhukirjaksi. Sitä se onkin, ainakin jollakin mittarilla. Tyyli kuitenkin on useammista, ainakin minun lukemista, kauhukirjoista poikkeava. Telekinesiaakin kohdellaan tieteellisenä ilmiönä ja tapahtumia ruoditaan monesta näkökulmasta. Mitenkään pelottava se ei ollut. Joku voi toki kokea kirjan toisin. Voin kuitenkin sanoa, että vähän heikkohermoisemmatkin voi sitä lukea. Toki omalla vastuulla.

Juoni ei ollut yllätyksellisin, saatikka mitenkään ennenäkemättömin. Tai ehkä oli omana aikanaan. Pitää muistaa, että kirja on jo vuosikymmeniä vanha. Liian kuluneelta se ei kuitenkaan tuntunut. Ainakin osittain siksi, että en lue yleensä juuri tämän tyyppisiä kirjoja. Kauhu genrenäkin on minulle aika vieras, joskin sitäkin on tullut luettua. Lähinnä erilaisten novellikokoelmien muodossa.

Kirja pitää miettimään. Koulukiusaaminen on vielä nykyäänkin joka puolella maailmaa vakava ongelma, joten kirjan voisi laittaa pakolliseksi koululukemiseksi. Muina teemoina toimivat aikuiseksi kasvamisen ongelmat, joten teinit saattavat sada siitä muutenkin paljon irti. Toisaalta voin sanoa, että kyllä siitä vanhempikin nauttii. Itselläni ne vuodet ovat jo takanapäin, onneksi.

Carriesta puhuttaessa ei voi sivuuttaa sen kliimaksia ja samalla tärkeintä kohtausta, tanssiaiskohtausta. Onhan se koko tarinan ikonisin. Kerrottiin tarina sitten missä muodossa tahansa. Se olikin brutaali kuvaus yliluonnollisesta kouluampumisesta. Se ei kuitenkaan ollut yhtä vaikuttava kuin olisi voinut, varsinkin hehkutuksen huomioiden. Kohtaus kuvasi tapahtumia liian katkonaisesti.

Kirjan kerronta erottaa hyvän kirjan huonosta, jyvät akanoista niin sanoakseni. Sen Stephen King taitaa. Hänellä on oma tyylinsä, jonka ylin ystävä en yleensä ole. Carrie kuitenkin oli mukava poikkeus sääntöön. Kirjasta tekee erikoisen se, että siinä on välissä tekaistuja raportteja ja pätkiä tekaistuista kirjoista, mikä tuo siihen mukavasti särmää. Joidenkin mielestä se tosin tekee kirjasta sekavan. Minä en kuulu niihin.

Hahmot olivat enemmän tai vähemmän stereotyyppisiä, mutta ei ärsyttävällä tavalla. Tietty hahmojen tuttuus vain lisäsi kirjan uskottavuutta. Hahmoista suosikkini oli Carrie, mutta parilla muullakin hahmolla oli hetkensä. Ehdoton inhokkini oli Carrien äiti, Margaret. Hän oli jopa Christinaa ja tämän kovispoikaystävää inhottavampi ja se on jo paljon sanottu. Muista hahmoista minulla ei ollut vahvoja mielipiteitä.

Kaiken kaikkiaan Carrie on erittäin hyvä kirja, jolla on syystäkin paikka pop-kulttuurin historiassa. Ihan täysin minun makuuni se ei kuitenkaan ollut. Neljä tähteä.