Kuolema ei ole lopullinen, ei ainakaan Foxin kohtuullisen uudessa scifidraama Second Chancessä. Sarjassa mies nimittäin herätetään henkiin Frankensteinin hirviön tyyliin. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!
70-kymppinenentinen seriffi Jimmy Pritchard (Philip Baker Hall) ei ole erityisen hyvä ihminen. Päinvastoin. Hän on korruptoitunut ja moraaliton. Hän on myös kuollut. Seriffin onneksi epäsosiaalinen, mutta sitäkin nerokkaampi parantamaan Googlea Lookinglass-yhtiön toisen johtaja Otto Goodwin Otto Goodwinin (Adhir Kalyan) herättää hänet nuoren miehen kehoon (Robert Kazinsky).
Päähenkilö ansaitsee myös pitkän miinuksen. Jimmy ehkä tarkoitettiin alun perin renttuimaisen karismaattiseksi, mutta siinä ei onnistuttu kovinkaan hyvin. Oli hänellä hyvätkin hetkensä, mutta niitä ei kuitenkaan ollut läheskään tarpeeksi. Vaikka Goodwinin kaksosissa ei ollutkaan mitään vikaa, he eivät pystyneet pelastamaan tilannetta. Asiaa ei auttanut se, että he jäivät sivuosaa.
Jimmyssä vai vaivaamaan yksi toinenkin asia. Hänen vanha ja uusi versionsa ei muistuttanut toisiaan läheskään tarpeeksi. Totta kai minä ulkonäölliset seikat ymmärrän, ovathan versioilla eroa monta kymmentä vuotta. Mutta vielä käytöskin. Toki joitakin samankaltaisuuksia löytyi. Niitä olisi kuitenkin pitänyt löytyä enemmänkin, olihan kyseessä sama hahmo.
En ole tainnut vielä mainita asiaa, mutta Jimmylla on tytärkin, alkoholistisia taipumuksia omaava Helen (Amanda Detmer). Hän jäi kuitenkin pelkäksi kevennykseksi. Kevennyksissä ei ole mitään vikaa, varsinkin tämänkaltaisissa sarjoissa. Minua jäi kuitenkin mietityttämään se, miksi Jimmy ei näyttänyt haluavan minkäänlaista yhteyttä hänen kanssaan. Olihan hän yhtä lailla Jimmyn lapsi kuin Duvalkin.
Jimmyn yliluonnollisista voimista eli supervahvuudesta, superkestävyydestä ja supernopeudesta riippuen sarjan roistoissakin on jotain ihmeellistä. Ainakin isossa osassa. Ja sarja on parempi sen takia. Pitäähän sankarille antaa jotain haastettakin. Muuten ei hekään olleet ihmeellisemmästä, tai edes muistettavimmasta päästä. Valitettavasti.
Toki sarjasta löytyi päävastustajakin, Goodwinien liittolainen/kilpailija Connor Graff (Adan Canto). Hän ei varsinaisesti tarjonnut genreen mitään uutta, eikä oikein päässyt yllättämään muutenkaan. Sen sijaan pidin siitä, että hänen motiivinsa pysyi inhimillisenä. Hän halusi voittaa kuoleman. Kukapa ei? Muuten hän pysyi hyvin tiukasti superroistoille suunnitellun rajan sisällä.
Sarjan loppu vaikutti hieman hätiköidyltä, mikä ei ole mikään ihme. Pitihän kauden jatkua vielä pidempäänkin, joten sarjan tekijöillä ei ollut aikaa hukattavaksi loppua suunnitellessa. Siitäkin huolimatta pidin siitä. Loppu ei nimittäin ollut turhan imelä, mutta kuitenkin tarpeeksi. Ja roistokin sai ansaitsemansa lopun, joka ei ollut kuitenkaan turhan ilmeinen.
Kaiken kaikkiaan minulle jäi sarjasta hyvä maku suuhun, vaikka sitä onkin haukuttu kriitikoiden toimesta enemmän, jos vähemmän. Sillä olikin myös omat selkeät heikkoutensa. Siksi se ei voi saada kahta ja puolta tähteä enempää.
70-kymppinenentinen seriffi Jimmy Pritchard (Philip Baker Hall) ei ole erityisen hyvä ihminen. Päinvastoin. Hän on korruptoitunut ja moraaliton. Hän on myös kuollut. Seriffin onneksi epäsosiaalinen, mutta sitäkin nerokkaampi parantamaan Googlea Lookinglass-yhtiön toisen johtaja Otto Goodwin Otto Goodwinin (Adhir Kalyan) herättää hänet nuoren miehen kehoon (Robert Kazinsky).
Hän nimittäin uskoo Jimmyn DNA:n auttavan parantamaan siskonsa Maryn Goodwin (Dilshad Vadsaria), muuten parantumattoman syövän. Jimmy ei tietenkään muuttunut yhtään paremmaksi ihmiseksi uuden kehon myötä, joten häntä kiinnostaa Maryn parantamisen sijaan oman tapauksensa selvittäminen ja lähentyminen poikansa Duvalin (Tim DeKay) kanssa.
Kuulostaako mielenkiintoiselta? Ainakin minusta kuulosti, vaikka luinkin jo etukäteen sarjan saaneen leikkurin vain 11 jakson jälkeen. Second Chancen tekijät päättivät kuitenkin tehdä jostain kumman syystä hyvin tavanomaisen rikossarjan. Luultavammin tarina olisikin sopinut paremmin elokuvamuotoon, sillä pari tuntia riittäisi hyvin sen kertomiseen hyvin.
Second Chance sopi kuitenkin harmittomaksi huviksi hyvin. Mitään syvällistä, sarja ei tarjoa. Mutta, pitääkö kaiken tarjotakaan. jäikin positiivinen kuva sarjasta, vaikka televisiossa tulee tätä nykyä paljon parempiakin sarjoja. Varsinkin näin television toisella kultakaudella. Kun jättää aivot narikkaa, niin voi keskittyä nauttimaan sarjan monista hyvistä puolista.
Kuulostaako mielenkiintoiselta? Ainakin minusta kuulosti, vaikka luinkin jo etukäteen sarjan saaneen leikkurin vain 11 jakson jälkeen. Second Chancen tekijät päättivät kuitenkin tehdä jostain kumman syystä hyvin tavanomaisen rikossarjan. Luultavammin tarina olisikin sopinut paremmin elokuvamuotoon, sillä pari tuntia riittäisi hyvin sen kertomiseen hyvin.
Second Chance sopi kuitenkin harmittomaksi huviksi hyvin. Mitään syvällistä, sarja ei tarjoa. Mutta, pitääkö kaiken tarjotakaan. jäikin positiivinen kuva sarjasta, vaikka televisiossa tulee tätä nykyä paljon parempiakin sarjoja. Varsinkin näin television toisella kultakaudella. Kun jättää aivot narikkaa, niin voi keskittyä nauttimaan sarjan monista hyvistä puolista.
Niihin kuului muun muassa hauskuus, tappelukohtaukset, hienot autot ja muu tekniikka, tappelukohtaukset ja kauniit ihmiset, niin miehet kuin naisetkin. Second Chance ei kuitenkaan ollut kummoinen rikossarja. Hyvän rikossarjan a ja o ovat rikoksia ratkoja pari tai mahdollisesti tiimi. Siksi sellaiset rikollissarjat kuin Bones ja Castle toimivat niin hyvin. Jimmyssa ja Duvalissa ei ollut läheskään tarpeeksi kemiaa.
Päähenkilö ansaitsee myös pitkän miinuksen. Jimmy ehkä tarkoitettiin alun perin renttuimaisen karismaattiseksi, mutta siinä ei onnistuttu kovinkaan hyvin. Oli hänellä hyvätkin hetkensä, mutta niitä ei kuitenkaan ollut läheskään tarpeeksi. Vaikka Goodwinin kaksosissa ei ollutkaan mitään vikaa, he eivät pystyneet pelastamaan tilannetta. Asiaa ei auttanut se, että he jäivät sivuosaa.
Jimmyssä vai vaivaamaan yksi toinenkin asia. Hänen vanha ja uusi versionsa ei muistuttanut toisiaan läheskään tarpeeksi. Totta kai minä ulkonäölliset seikat ymmärrän, ovathan versioilla eroa monta kymmentä vuotta. Mutta vielä käytöskin. Toki joitakin samankaltaisuuksia löytyi. Niitä olisi kuitenkin pitänyt löytyä enemmänkin, olihan kyseessä sama hahmo.
Aika usein teinit kuvataan sarjassa erittäin rasittavaksi, millä tietysti on todellisuuspintansa. Näin ei kuitenkaan käynyt Jimmyn pojantytär Gracien (Ciara Bravo) tapauksessa. Hän olikin sarjan hahmoista parhaimmistoa. Myös Maryn ystävä/sihteeri Alexassa (Vanessa Lengies) löytyi potentiaalia. Hänestä kuin paljastui yllättäviä puolia. Muut hahmot olivat ihan kelvollisia, mutta ei mitenkään muistettavia.
En ole tainnut vielä mainita asiaa, mutta Jimmylla on tytärkin, alkoholistisia taipumuksia omaava Helen (Amanda Detmer). Hän jäi kuitenkin pelkäksi kevennykseksi. Kevennyksissä ei ole mitään vikaa, varsinkin tämänkaltaisissa sarjoissa. Minua jäi kuitenkin mietityttämään se, miksi Jimmy ei näyttänyt haluavan minkäänlaista yhteyttä hänen kanssaan. Olihan hän yhtä lailla Jimmyn lapsi kuin Duvalkin.
Jimmyn yliluonnollisista voimista eli supervahvuudesta, superkestävyydestä ja supernopeudesta riippuen sarjan roistoissakin on jotain ihmeellistä. Ainakin isossa osassa. Ja sarja on parempi sen takia. Pitäähän sankarille antaa jotain haastettakin. Muuten ei hekään olleet ihmeellisemmästä, tai edes muistettavimmasta päästä. Valitettavasti.
Toki sarjasta löytyi päävastustajakin, Goodwinien liittolainen/kilpailija Connor Graff (Adan Canto). Hän ei varsinaisesti tarjonnut genreen mitään uutta, eikä oikein päässyt yllättämään muutenkaan. Sen sijaan pidin siitä, että hänen motiivinsa pysyi inhimillisenä. Hän halusi voittaa kuoleman. Kukapa ei? Muuten hän pysyi hyvin tiukasti superroistoille suunnitellun rajan sisällä.Sarjan loppu vaikutti hieman hätiköidyltä, mikä ei ole mikään ihme. Pitihän kauden jatkua vielä pidempäänkin, joten sarjan tekijöillä ei ollut aikaa hukattavaksi loppua suunnitellessa. Siitäkin huolimatta pidin siitä. Loppu ei nimittäin ollut turhan imelä, mutta kuitenkin tarpeeksi. Ja roistokin sai ansaitsemansa lopun, joka ei ollut kuitenkaan turhan ilmeinen.
Kaiken kaikkiaan minulle jäi sarjasta hyvä maku suuhun, vaikka sitä onkin haukuttu kriitikoiden toimesta enemmän, jos vähemmän. Sillä olikin myös omat selkeät heikkoutensa. Siksi se ei voi saada kahta ja puolta tähteä enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti