Amerikkalainen pikkukaupunki kohtaa periamerikkalaisen ongelman-Ihmisiä valtaavat demonit

Vaikka yliluonnollinen genre kuuluukin suosikkeihini, demonien manaamiseen keskittyneet elokuva ja tv-sarjat eivät. Siihen on kuitenkin tullut se kuuluisa yksi säännön vahvistava poikkeus, Outcast.

Outcast perustuu samannimiseen, Robert Kirkmanin (The Walking Dead) ja Paul Azacetan, sarjakuvaan. Omalta kohdaltani sarjakuvaversio ovat kuitenkin lukematta. Niinpä en käsittele sitä tässä arvostelussa. Tämä arvostelu sisältää taas juonipaljastuksia. Lue siis omalla vastuulla.

Rome, West Virginia. Kyle Barnes (Patrick Fugit) asuu vanhassa kotitalossaan, joka on täynnä traumaattisia muistoja. Demonit eivät jätä häntä rauhaan. Niin henkiset kuin fyysisetkään. Kylen äiti (Julia Crockett) pahoinpiteli Kyleä. Kunnes jotain omitusta tapahtui ja nyt hän makaa kuitenkin koomassa. Se, ja lähimenneisyydessä tapahtunut vaimon pahoinpitely, tekivät Kylesta ulkopuolisen, Outcastin.

Hänestä välittää vain muutama ihmistä, joihin kuuluu muun muassa hänen kasvattisiskonsa Megan (Wrenn Schmidt). Kukaan ei tiedä, että tapahtumille on yliluonnollinen selitys. Demonit valtasivat sekä Kylen äidin, että vaimon. Demonit vaikuttavatkin ottaneen miehen läheiset kohteekseen tarkoituksella. Syyllä on jotain tekemistä hänen ”erikoiskykynsä” kanssa. Hän osaa manata demoneita verensä avulla.

Kylen läheiset eivät kuitenkaan ole ainoita manaamisen kohteeksi joutuneita, vaan muutkaan Romen asukkaat eivät ole turvassa. Asiaa yrittää parantaa pastori Andersson (Philip Glenister), manaamisia suorittava, uhkapeliä ja juomista harrastava, pappi. Koska pappi onnistuu tehtävässään vaihtelevalla menestyksellä, hän tarvitsee Kylen apua. Niin vaikea kuin sitä onkin myöntää.

Juoni ehkä kuulostaa kliseisemmältä ja ennalta-arvattomammalta kuin se on. Onhan manaamisia nähty ennenkin. Vakuutan kuitenkin, että sarja ei kulje jo moneen kertaan kuljettuja polkuja. Vaikka alussa voikin vaikuttaa siltä. Tietenkin genreä vähemmän katsoneena, minulla ei ole selkeää käsitystä siitä, minkälaisia ne polut oikein ovat. Joten minuun ei kannata luottaa täysin tässä asiassa. 

Minun on pakko myöntää, etten innostunut Outcastista etukäteen. Näin mainokset ja ajattelin voivani katsoa siitä jakson tai pari, mutta muuten tuskin ajattelin koko sarjaa. Suurin syy tähän oli yksinkertaisesti se, ettei ns. maanaamis-genre ole koskaan houkutellut minua. Uskonnolliset aiheet kun eivät yleensä kiinnosta minua. Ainakin, jos niitä kuvataan turhan ”raamatullisessa muodossa”.

Katsoin kuitenkin sarjan ensimmäisen jakson. Pidin siitä, paljonkin. Koukkuun en kuitenkaan jäänyt. Enkä ole siellä nytkään. Katson kyllä jo varmistuneen toisen tuotantokauden. En kuitenkaan odota sarjan paluuta kuin kuuta nousevaa. Ilokseni voin myös sanoa, että uskonnolliset elementit eivät olleet liikaa esillä sarjassa, vaan muun muassa demonien kuvauskin poikkeaa mukavalla tavalla perinteisestä.

Outcast oli siten harvinainen yliluonnollinen sarja, että se oli paikoittain jopa oikeasti pelottava. Syy on yksinkertainen. Se jättää paljon ihmisen oman mielikuvituksen varaan, mikä puolestaan onnistuu luomaan kauhukuvia paljon televisiota tehokkaammin. Muutenkin se tarjosi ehdottomasti katsomisen arvoista viihdettä. Varsinkin toteutuksen ollessa juuri niin hyvää, kuin voisi olettaakin. 

Hyvä esimerkki ongelmasta.

Sarjassa oli vain yksi suuri vika: Joskus kuvaus oli liian pimeää, enkä nähnyt kaikkea ruudulla tapahtunutta. Tämä näkyi erityisesti kauden viimeisissä jaksoissa. Jos haluan käyttää vain kuuloaistiani, niin ostan äänikirjan. Onneksi vika ilmeni vain muutamassa kohdassa. Toki sarjasta löytyi myös pienempiä vikoja, mutta ne eivät haitanneet minua läheskään yhtä paljon. 

Päähenkilö Kyle ei ollut yhtään hullumpi hahmo. Häneen olikin helppo samaistua, vaikka tuskin kovinkaan moni on kokenut saman kuin hän. Hän sai lisäksi ainakin minun sympatiat puolelleen. Päähahmona hän ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta auringon alla, mutta toisaalta olen nähnyt häntä paljon stereotyyppisempiäkin sankareita.

Toinen pitämäni hahmo oli Megan. Hänellä oli onneksi oma, vatsa loppua kohden pääjuoneen liittyvä, juonensa. Juoneen liittyi myös Meganin poliisiaviomies Mark (David Denman), josta en pitänyt ensimmäisissä jaksoissa. Loppua kohden hänkin onnistui voittamaan minut puolelleen. Kylen vaimo Alison (Kate Lyn Shell) jäi vähälle huomiolle, mutta hänellekin tapahtui mielenkiintoista kehitystä sarjan edetessä.

Inhosin pastori Anderssonia. En usko, että kovinkaan monen sarjaa seuranneen pitää kysyä, että miksi. Niille jotka eivät sarjaa seuraa tiedoksi, että hän piti kiinni turhan itsepäiseksi omasta, vääräksi osoittautuneesta näkökannasta ja vihasi Kylea vain siksi, että hän osasi demonien manaamisen häntä paremmin ja se otti liikaa ylpeyden päälle.

Pääpahiksena toimi demoni Sidney (Brent Spiner). Hän olikin sarjan arvoinen vastustaja. Maailman parhaan roiston tittelistä hän ei kuitenkaan kisaa. Hänellä on apunaan paikallisen lesken poika Aaron (C.J. Hof), joka nousi heti eniten vihaamakseni hahmoksi. Lähinnä siksi, että hän kohteli äitiänsä, Patriciaa (Melinda McGraw), erittäin huonosti.

Outcastin finaali oli huippuluokkaa. Voisin jopa sanoa sen olevan sarjan paras jakso, ainakin tähän asti. Erään henkilön mahdollinen kuolema ilahdutti minua erityisen paljon. Se tarjosi myös mielenkiintoisen cliffhangerin, joka kyseenalaistaa monta asiaa liittyen sarjan maailmaan. Se ei solminut ihan kaikkia langanpäitä yhteen, muta onneksi sarjalla on vielä aikaa. Tuleehan siitä ainakin vielä toinen kausi.

Kokonaisuudessaan Outcast oli laadukas sarja. harvinaisen hyvä genrensä tuote. Pidin kyllä sarjasta, mutta en suorastaan rakastanut sitä. Neljä tähteä.