Syrjityn noitapojan kasvutarina

Satuin huomaamaan kirjaston hyllyssä Sally Greenin Puoliksi paha-romaanin. Koska olen kuullut siitä jonkin verran, lähinnä hyvää, päätin itsekin lukea sen. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA! 

Puoliksi pahan maailma on yllättävän väkivaltainen, noitateemastaan ja päähenkilön nuoruudesta huolimatta. En siis suosittele kirjaa heikkohermoisille tai lapsille. Siitäkin huolimatta, että kirjaa on verrattu useaan otteeseen Harry Pottereihin ja ymmärrän kyllä miksi. Onhan jo sen päähenkilö kuin nuori-Kalkaros. Kehotan kuitenkin lukemaan kirjan sen suuremmin vertaamatta. Niin siitä saa enemmän irti.

Puoliksi paha aloittaa Half Bad –trilogian. Siinä noitayhteisö on jaettu kahteen, toisiinsa vihaavaan puoleen: mustaan ja valkoiseen. Mutta mihin kuuluu mustan ja valkoisen noidan jälkeläinen, ja samalla Puoliksi Pahan päähenkilö, Nathan? Valkoisten noitien mielestä ei ainakaan heille, onhan hänen isänsä noitamaailman pahamaineisin rikollinen, Marcus. Niinpä he vangitsevat pojan. Se on kuitenkin vasta alkua.

Pidän kirjan ideasta, vaikkei se olekaan mitenkään uniikki. Yleensä vaan lukija/katsoja on ns. hyvisten, tässä tapauksessa valkoisten noitien puolella. Tässä kirjassa heitä haluaisi lyödä käkättimeen. Niin raivostuttavia he ovat. Siis muutamaa hahmoa lukuun ottamatta. Siksi en suosittelekaan kirjaa hyvin selvän hyvän ja pahan välisen rajan ystäville. Puoliksi pahassa se raja on harvinaisen ohut.

Vaikka varoitin kirjan väkivaltaisuudesta jo etukäteen, se sisältää toki muutakin kuin väkivaltaa, varsinkin sen alkuosa. Siinä selitettiin tilanne ja tutustuttiin hahmoon ja selitettiin taustatilanne. Miksi asiat ovat niin kuin ovat? Kirjan maailma onkin tutustumisen arvoinen. Kirja ei kuitenkaan paljastanut kaikkia. jotain jäi siis trilogian toiseen osaan. Esimerkiksi epäselväksi jäi, minkä kyvyn Nathan saa.

Kirjalla on omanlaisensa tyyli, mikä onkin yksi syy siihen, miksi se jakaa niin paljon mielipiteitä. Kerronta eteni pääsääntöisesti selkeästi ja minäkertojan avulla. Ensimmäinen osio oli ikään kuin napattu keskeltä. Se voi hämmentää joitain lukijoita. ei kuitenkaan minua. Ratkaisu oli yhtä hyvä kuin joku muukin. En kuitenkaan koukuttunut kirjaan erityisen paljon, vaikka toisen osan luenkin.

Kirjan kansi ansaitsee erikoismaininnan. Se on harvinaisen tyylikkäästi tehty. Sen sijaan kannessa lukeva uusi nälkäpeli-mainosta ei kannata uskoa. Näillä kirjoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Muutenkin hypetys voi asettaa odotukset kirjan suhteen liian korkealle, niin on ainakin käynyt joillekin arvostelijoille. Kyllä kirja joillekin uppoaa. Onhan siitä tulossa elokuvakin.

Sitten hahmoihin. Ymmärrän kyllä, miksi osa lukioista ei pidä Nathanista. Hän osaa olla raivostuttava. Kuitenkin häntä kohtaan on helppoa tuntea myös myötätuntoa. Muista hahmoista lemppareita oli kaksi: Nathania auttava Gabriel ja lempeä veli Arran. Vihasin useampaakin hahmoa. Kaikkia neuvoston jäsenten lisäksi niihin kului mm. Nathanin siskopuoli Jessica ja hänen rakkauden kohteensa kusipäiset veljet.

Yksi kirjaan liittyvä asia hämmästyttää minua. Noidista kertovaksi kirjaksi, Puoliksi pahassa oli hämmästyksen vähän taikuutta. Pidän sitä isona miinuksena. Tosin taikuuden periaatteet ovat hyvin erilaisia kuin muissa noitia sisältävissä kertomuksissa. Jokainen noita saa vain yhden kyvyn eli eikö kyseessä oli enemmänkin jonkinlaiset sarjakuvissa ja niistä tehdyistä sovituksista tutut superihmiset.

Kirja oli mieleeni, ainakin joltain osin. Ymmärrän kyllä, miksi kaikki eivät ole samaa mieltä. Ei millään pahalla Sally Greeniä kohtaan. Kyllä kirja julkaisunsa on ansainnut. Annan kirjalle kolme ja puoli tähteä eli kirja oli hyvä, muttei ehkä toisen lukukerran arvoinen. Nyt vuorossa on kirjasarjan toinen osa, Puoliksi villi, jonka arvostelen heti kuin saan sen luettua.