Etsikää Luke Skywalker!

Erinäisistä syistä johtuen tämä Star Wars: Force Awakens-arvostelu antoi odottaa itseään. Olen nähnyt elokuvan jo aikaa sitten, kaksikin kertaa. Nyt se kuitenkin tulee. Juonipaljastuksia luvassa!

Star Wars: Force Awakens hyppää 30 vuotta alkuperäisen sarjan tapahtumista. Nyt maailmankaikkeutta uhkaa imperiumin perillinen, Ritarikunta. Heitä voittamaan tarvitaan legendaarinen Luke Skywalker (Mark Hamill, mutta hän on kadonnut tielle tietämättömille. Etsintäretkelle päätyy erinäisten sattumusten kautta entinen iskusotilas Finn (John Boyega) ja aavikkoplaneetalla asuva nuori romunkerääjä Rey (Daysi Ridley).

Ilokseni voin ilmoittaa, että Disney ei, fanien peloista huolimatta, pilannut sitä, vaan onnistui antamaan katsojille varsin onnistuneen elokuvaelämyksen. He näyttävät tietävän, miksi Star Wars on menestynyt niin hyvin kuin se menestyi. Toisin kuin syystäkin parjatut elokuvasarjan esiosat. Force Awakensillä onkin enemmän yhteistä alkuperäisen trilogian kuin tuoreempien Star Wars tekeleiden kanssa. Hyvä niin.

Siinä onkin elokuvan suurin vahvuus, mutta myös suurin heikkous. Elokuvalla on niin paljon yhteistä edeltäjiensä kanssa, että se tuntuu paikoittain uudelleenfilmatisoinnilta. Erityisesti elokuvan loppupuolella. Elokuva ei ollutkaan läheskään niin yllätyksellinen kuin olisin toivonut. Toisaalta en usko, että mikään muu ratkaisu olisi tyydyttänyt elokuvasarjan hard core-faneja, joten pidän ratkaisua onnistuneena.

Uudet hahmot, Finn ja Rey, astuvat luontevasti vanhojen saappaisiin, mutta tuovat toki saagaan jotain omaansakin. Siis muutakin kuin sukupuolensa ja ihonvärinsä. BB-8 puolestaan lunastaa hyvin RD-D2:n paikan suloisena robottina. Sellaisen kuin saisi. Hahmoista heikoin lenkki on Dart Vader-wannade Kylo Ren, mutta hänkin on hahmona kehittämiskelpoinen

Elokuvassa nähdään toki myös vanhoja hahmoja, kuten Leia (Carrie Fishe) ja Han Solo (Harrison Ford) ja he tekevätkin vakuuttavan paluun sarjaan. Kuitenkin elokuvaa johtavat nuoret, vanhojen jäädessä auttamatta sivurooliin. Tämä ei välttämättä ole paha asia, itseasiassa päinvastoin. Uudet kasvot tuovat elokuvasarjaan kaivattua tuoreutta, vanhojen tarjotessa yleisölle aimon annoksen nostalgiaa.

Sivuhahmoista maininnan ansaitsee vain muutama. Heistä legendaarisin on Han Solon paras kaveri, Chewbacca, jos nyt häntä voi edes sivuhahmoksi sanoa. Joka tapauksesta karvaturri näytti jälleen kerran, miksi hän on niin monen suosikki. Toinen onnistunut sivuhahmo on Lupita Nyong’n Maz Kanata. Valitettavasti Gwendoline Christien Captain Phasma jäi latteaksi. odotuksistani huolimatta.

Tarina ei ole yhtään hullumpi ja sille onkin annettu viisaasti tilaa. Kyseesä ei siis ole tavallinen erikoistehostemättö. Elokuvasarjan maailma on aina ollut harvinaisen uskottava, mikä taitaa olla yksi suurimmista yksittäisistä syistä sen menestykseen. Maailman luominen onnistui nytkin. Tosin Disneyn ei tarvinnut aloittaa sitä tyhjästä, joten asia lienee itsestäänselvyys.

Elokuva myös näytti hyvältä. Mitä muuta voisikin siltä odottaa. Siinä käytettiin suhteellisen vähän tietokoneella tuotettuja erikoistehosteita. Tehosteet tehtiin pääasiassa vanhanaikaisesti, mutta toimivasti, käsin. Tyyli toimi, sillä erikoistehosteet näyttivät megaluokan elokuvalle sopivan tason mukaisilta. Niin kuuluu ollakin. Taistelukohtaukset näyttivät joka tapauksessa hienoilta. Samoin lavasteet.

Kaiken kaikkiaan Star Wars: Force Awakens on juuri sitä, mitä saattoi toivoakin. Kyseessä on tyylipuhdas Star Wars-elokuva, josta ei juuri heikkouksia löydy. Viisi tähteä. Star Wars-fanien on ehdottomasti nähtävä tämä elokuva. Se lienee sanomattakin selvää. Itseasiassa he lienevät sen jo nähnytkin, mahdollisesti moneen kertaan. Niin kuin minäkin.

Matka taivaaseen, Helvetin ja kiirastulen kautta – Jumalainen näytelmä

Luen juuri Dan Brownin Infernoa. Siinä ratkaisevassa asemassa on italialaisen Dante Alighierin runoelma Jumalainen näytelmä. Siksi haluan tietää enemmän, mitä tämä näytelmä pitää sisällään.

Dante

Kaikki tuntevat Jumalaisen näytelmän edes jotenkin. Harva on kuitenkaan lukenut sitä. Aikakaudellaan Jumalaisella näytelmällä on mitä luultavimmin ollut huomattavasti suurempi yhteiskunnallinen kaiku kuin tänä päivänä. Voisin hyvin kuvitella, että ainakin Helvetti osa pelotteli ihmisiä kirkkoon aika tehokkaasti. Teos kiteyttääkin keskiaikaisen maailman kuvan loistavasti. Dante itsekin oli mielenkiintoinen ihminen. Hän oli poliitikko, joka uskoi ikuisen rauhan ajaksi kutsuttua yhteiskunnallista unelmaan. Kun kaikki kansat saataisiin yhden oikeudenmukaisen hallitsijan alaisuuteen, syntyisi rauha. Dante oli myös runoilija, laulaja ja sonetin kehittäjä. Hänet ajettiin kotikaupungistaan Firenzestä maanpakoon sisällissodan vuoksi. Dante vaelsi ympäri Italiaa päätyen viimein Ravennaan, jossa hän viimeisteli Jumalaisen näytelmän.

Jumalainen näytelmä kertoo Danten matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen. Runoelmaa voi eri tavoin. Sitä voi pitää sielun matkana puhdistumiseen, aikansa yhteiskunnan moraalisesta rappiosta, eräänlaisena fiktiivisenä matkakirjallisuutena tai vain raamatun tulkintana tuonpuoleisesta. Jumalainen näytelmä koostuu kolmesta osasta: Inferno (helvetti), Purgatorio (kiirastuli) ja Paradiso (paratiisi). Ensimmäinen osa, Inferno, on näistä kolmesta tunnetuin. Ei siis ihme, että Dan Brown on antanut kirjalleen juuri tuon nimen. Teos on myös suomennettu, kahdesti. Sen teki Eino Leino vuonna 1912 ja myöhemmin Elina Vaara. Tarina alkaa Danten eksyttyä kiirastorstaina metsään.  ”Elomme keskimatkaan ehtineenä samoilin synkkää metsää, koska olin pois harhautunut tieltä oikealta.” Elon keskimatka tarkoittaa keski-ikää. Hän tapaa kolme eri syntityyppiä edustavaa petoa, suden, pantterin ja leijonan. Hän tapaa esikuvansa runoilijamestari Vergiliuksen, joka kertoo että petojen ohi pääsee vain helvetin ja kiirastulen kautta. Helvetin portin yläpuolella on kirjan tunnetuimmat sanat: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”. Dante kulkee kuitenkin portista ja saapuu Helvettiin. Siellä hän kulkee useiden eri tasojen läpi nähden erilaisia syntisiä. Varsinaisen helvetin piirejä on yhdeksän. Niissä syntiset kärsivät heidän syntinsä mukaiset rangaistukset. Niiden ohi päästessään Dante päätyy Kiirastuleen, helvetin kaivamisesta saadusta maasta tehtyyn vuoreen. Vuoren huipulla on maallinen paratiisi, jossa Dante tapaa nuoruudenrakastettunsa Beatricen. Teoksen lopussa Dante pääsee ihan maankamarallekin. Ahdistavalle matkalle on siis luvassa onnellinen loppu. Jos satut osaamaan italiaa, tässä on alkuperäinen teksti: http://www.mediasoft.it/dante/

Alien avaruusaluksessa

Innostuin vähää aikaa sitten lainaamaan Alien –elokuvan kirjastosta.  Ehdin katsoa sen viikonlopun aikana ja nyt kerron, mitä mieltä olen elokuvasta.

Alien on Ridley Scottin ohjaama scifiä ja kauhua yhdistelevä elokuva, joka valmistui vuonna 1979. Se on saanut kolme jatko-osaa. Elokuva kertoo kaupallisesta aluksesta ja sen miehistöstä. He löytävät vieraan elämänmuodon, joka päätyy heidän alukselleen. Tästä alkoi miehistön kamppailu selviytymisensä puolesta.

Alien on lajityyppinsä edelläkävijä. Se oli ensimmäinen, joka yhdisti scifiä ja psykologista trilleriä. Sekoitus toimii. Erikoistehosteita voi arvioida joko nykyajan tai elokuvan tekovuoden mittapuulla. Valitsen tekovuoden, koska silloin ei ollut käytössä läheskään kaikkia keinoja, joita nykyajan ohjaajat käyttävät. Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta ja Hobbitti-elokuvasarjojen ohjaaja Peter Jackson, samoin Avatar-elovastakin tuttu James Cameron, joutuivat odottamaan tekniikan kehitystä ennen elokuviensa tekoa. Alien voitti aikanaan parhaiden erikoistehosteiden Oscarin. Ne siis olivat aikansa huippuja, vaikka minun silmissäni ne hieman köykäisiltä vaikuttavatkin. Itse tarina on hyvä. Henkilöhahmoista oli vain kaksi minua kiinnostavaa. Ensimmäinen on

Sigourney Weaverin taitavasti tulkitsema Ripley, toinen Ian Holmin Ash. Mainitseman arvoinen on myös laivan kissa. Pidin kyseisestä lisästä. Kissaihminen kuin olen. Toimintaa ei tästä elokuvassa liialti ollut, vaan siinä keskityttiin psykologiseen puoleen. Itse muukalainen oli sopivan pelottava. Elokuva ansaitsee asemansa klassikkona. Se on vieläkin varsin vaikuttava elokuva, jota ei ajan hammas ole vielä puraissut. Alien on elokuva, joka jokaisen vähänkin kiinnostuneen kannattaa katsoa, vähintäänkin sen klassikkoarvon takia. Annan täydet viisi tähteä.  

Tähtien sodan uusi tuleminen

Star Wars faneja hemmotellaan. Kun Tähtien sodan oikeudet myytiin Disneylle, oli sanomattakin selvää että uusi elokuva on tulossa. Ja näin käykin. Eikä ilo jää siihen, sillä Disney suunnittelee tekevänsä kaikkiaan kolme uutta Star Warsia. Ohjaajana toimii Lost-sarjasta tunnettu J.J. Abrams. Uusi Tähtien sota -elokuva hyppää ajassa kolmekymmentä vuotta eteenpäin ja näin mahdollistaa vanhojen tuttujen tähtien esiintymisen. Harrison Ford, Mark Hamill ja Carrie Fisher ovat mukana elokuvassa. Elokuvassa on muutakin alkuperäistä, sillä se tullaan kuvaamaan perinteiselle filmille digitaalisen tallennusmuodon sijasta. Uusia nimiä edustavat John Boyega Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac Andy Serkis, Domhnall Gleeson ja Max von Sydow Elokuva julkaistaan näillä näkymin joulukuussa 2015. Toivottavasti siitä tulee vanhojen veroinen.

Tie Taruun Sormusten Herrasta

Nykyään J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta on kaikkien tuntema klassikko, joka muokkasi fantasiaa, sellaiseksi, jona sen tunnemme tänä päivänä. Yritän nyt vastata kahteen yksinkertaiseen kysymykseen. Miten se sai alkunsa ?Entä mistä Tolkien sai siihen inspiraationsa?

Tolkienin kirjailijanura alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin hän ryhtyi kirjoittamaan mytologista Silmarillion - teosta. Hänen tavoitteenaan oli luoda Englannille samanlainen mytologia kuin monella muulla Euroopan maalla, mutta hän ei saanut Silmarillionia koskaan valmiiksi. Tolkien julkaisi vuonna 1937 esikoisteoksensa nimeltä Hobitti eli sinne ja takaisin, joka oli saanut alkunsa hänen omille lapsilleen kirjoittamista tarinoista. Teoksesta tuli suuri menestys, minkä vuoksi kustantaja pyysikin häntä tekemään sille jatko-osan. Tolkien tarjosi Silmarillionia, mutta kustantajat pitivät sitä liian epäkaupallisena, joten Tolkienin piti kirjoittaa jotakin muuta. Taru sormusten herrasta julkaistiin ensimmäisen kerran alkuperäiskielellä vuosina 1954–1955. Teos jakaantuu kuuteen kirjaan sekä liitteisiin, mutta on yleensä julkaistu kolmessa niteessä ja siksi sitä on usein kutsuttu trilogiaksi. Tolkien halusi, että kirja julkaistaisiin heti yhtenä suurena niteenä. Julkaisija ei kuitenkaan suostunut siihen, koska kirja oli yksinkertaisesti liian pitkä. Paperi oli tuohon aikaan kallista, joten yhden suuren niteen julkaiseminen olisi ollut liian suuri riski. Teos myi aluksi keskinkertaisesti, mutta vuosien myötä painoksia jouduttiin ottamaan yhä enemmän. Hyvin merkittävä käännekohta oli 1960-luvun puoliväli, jolloin teos teki läpimurtonsa Yhdysvalloissa. Varsinkin yliopistojen kampuksilla opiskelijat ottivat Sormusten herran innokkaasti vastaan.

Mistä Tolkien sai vaikutteita Taruun Sormusten Herrasta? Hän vastasi kysyttäessä, että kirjallisuudesta, kielestä ja elämästä yleensä. Monet alan tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että teoksessa näkyy myös toisen maailman sodan aikaiset vaikutteet, vaikka Tolkien itse on nämä väitteet kieltänyt täysin tuulesta temmattuina. Tolkien on kuitenkin myöntänyt, että hänen kertomuksensa perustuvat ainakin osittain historiallisiin tapahtumiin ja Euroopan kansojen mytologioihin, kuten Kalevalaan. Hän esimerkiksi paljasti, että hän otti kääpiöihin vaikutteita keskiajan juutalaisvainoista. Tolkien paljasti myös, että Sumuvuorten koettelemukset perustuivat hänen omiin kokemuksiinsa vaeltaessaan alpeilla.