Kimmy aikuistuu ja vitsit sen kuin paranevat

Maailma kaipaa komediaa, nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Onneksi sillä on Unbreakable Kimmy Schmidt, jonka omintakeinen huumori piristää taatusti katsojan kuin katsojan kuin päivää.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Unbreakable Kimmy Schmidtin ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta tuotantokaudesta.

Ollessaan vasta teini-ikäinen Kimmy Schmidt (Ellie Kemper) joutui kieron kulttijohtaja, Pastori Richard Wayne Gary Wayne (Jon Hamm), kaappaamaksi. Nainen pelastettiin vasta viidentoista vuoden päästä ja niinpä nyt jo kolmekymppisenä hänellä onkin ollut melkoinen työ sopeutua poissaolonsa aikana radikaalisti muuttumaan maailmaan. Tämä ei ole helppoa teini-ikäisen tasolle jääneelle naiselle.

Siitäkin huolimatta, että hän on saanut avukseen kämppäkaveri, kroonisesti työtön näyttelijä, Tituksen (Tituss Burgess), äreä vuokraemäntä Lillianin (Carol Kane) sekä seurapiirirouva ja ystävä Jacquelinen (Jane Krakowski). Hänen onnistumistaan voi kuitenkin pitää menestyksenä. Jos ei muuten, niin siksi, että sitä on harvinaisen viihdyttävää seurata. Niin viihdyttävää, että kausien toivoisi olevan pitempiä.

Nyt Unbreakable Kimmy Schmidtin on edennyt jo kolmannelle kaudelle, jossa Kimmy yrittää jättää menneisyytensä taakseen ja näyttää olevansa paljon enemmän kuin ”Myyränainen”, uhri. Menneisyys ei kuitenkaan jätä naista rauhaan ihan helposti. Varsinkin kuin hän huomaa olevansa naimisissa itsensä yllättävänkin laillisesti naineen Pastorin kanssa.

Ihan helppoa ei ole myöskään Kimmyn tavoite kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi, sillä kukaan ei ole opettanut hänelle, mitä aikuisuus oikein pitää sisällään. Ainakin ura, joten naisen pitäisi opiskella itselleen joku ammatti. Vaihtoehtoja riittääkin vasta Highs Scoolista valmistuneelle Kimmylle sankoin joukoin. Hän pääsee kokeilemaan niin yliopistoa kuin liikennevalvojan virkaakin.

Tekemistä riittää myös muilla hahmoilla. Titus palaa työstään risteilyaluksen laulajana mukanaan salaisuus ja pelko siitä, että pikaystävä Mike (Mike Carlsen) on siirtynyt eteenpäin. Lillian yrittää estää kotikatuaan muuttumasta ja joutuu miettimään omaa muutosvastaisuuttaa. Jacqueline jatkaa pyrkimyksiään muuttaa American alkuperäiskansoja loukkaavan Washington Redskins-seuran nimi. 

Bunkkeriin moneksi vuodeksi kidnapatusta naisesta, ei luulisi voivan tehdä komediaa. Se on kuitenkin enemmän kuin mahdollista, niin kuin sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta on jo ehtinyt minulle osoittaa. Se onkin yksi television hauskimmista komediasarjoista, eikä vain Netflixistä löytyvistä. Ei olekaan ihme, että sarjaa tulee vielä samaan ainakin neljännen kauden. 

Kolmas kausi luotti, syystäkin, aikaisempien kausien tyyliin. Jopa niin, että se käytti ensimmäiset jaksonsa aika lailla jo tutuksi tulleen asetelman uudelleen asetteluun. Esimerkiksi Titus palasi risteilyltään jo ensimmäisessä jaksossa. Ja mitäs sitä nyt hyvää muuttamaan. Ehkäpä pieni piristysruiske olisi tarpeen, ettei sarja jäisi toistamaan yhtä ja samaa kaavaan, mutta ainakaan ei häirinnyt ainakaan minua.

Yhdessä asiassa kausi kuitenkin poikkesi totutusta. Vieläpä erityisen hyvällä tavalla. Se ei sisältänyt juuri bunkkeriin sijoittuvia takaumia. Ne olivat kyllä tärkeitä sarjan alkukausia ajatellen, selittiväthän he omalta osaltaan sitä, miten Kimmystä oikein tuli sellainen kuin tuli. Tällä kolmannella kaudella ne kuitenkin vain olisivat vieneet ruutuaikaa paljo mielenkiintoisemmalta katsottavalta. 

Koska kyseessä on komediasarja, kaikkein olennaisinta siinä on komedia itse. Vitsejä nähtiinkin nopeaan tahtiin. Niin nopeaan, että katsoja huomaa varmasti toisella katselukerralla paljon sellaista, mihin ei ensimmäisellä ole ehtinyt keskittyä. Huumori oli vieläpä hyvää, ketään loukkaamatonta, ajankohtaista ja, mitä sarjasta nauttimisen kannalta tärkeintä, omalle huumorintajulleni sopivaa

Vakavia aiheita ei pelätä käsitellä, eikä niistä pelätä repiä huumoria, mutta tietty kunnioitus aiheita kohtaan muistetaan pitää. Esimerkiksi käsitellessä Kimmyn historiaa ”Myyränaisena” sarja ei nauranut Kimmylle tai hänen kohtalolleen, vaan hänen naiiviuuteensa sekä totaaliseen ymmärtämättömyyteen bunkkerin ulkoisesta maailmasta. Hyväntahtoisesti tietenkin. 

Ensisilmäyksellä jokainen sarjan hahmoista voi näyttää pelkiltä kaksiulotteisilta komiikan lähteiltä. Kun sarjaan pääsee kuitenkin sisään, hyvin pian huomaa, ettei näin kuitenkaan ole asian laita, vaan jokainen hahmo on erittäin aidosti ihminen omine ongelmineen ja haluineen. Edelleen sarjan paras hahmo oli itse Kimmy, mutta se kertoo enemmän hänen hyvyydestään hahmona kuin muiden huonoudesta.

Pidin jokaisen hahmon omasta storylinestakin paljon. Ne olivatkin tärkeitä tutustuessa jokaiseen hahmoon myös ihmisenä Siitäkin huolimatta, että niihin keskityttiin liikaa. Olisin toivonut, että sarja olisi kuvannut enemmän eri hahmojen välistä vuorovaikutusta. Vaikka sitä nähtiinkin paljon, niin ei läheskään. ainakin jos ottaa huomioon, että se on koko sarjan parasta antia. Ehdottomasti.

Sarja pani kuitenkin parastaan eräässä muussa hahmoihin ja heidän väliseen vuorovaikutukseen liittyvässä asiassa. Aikaisemmin toisistaan erotetut hahmotkin saivat ruutuaikaa keskenään. Esimerkiksi Jacgues pääsi tutustumaan tarkemmin myös Lillianiin ja Titukseen, vaikka edellisissä kausissa hän jakoi kohtauksia muista päähahmoista pelkästään Kimmyn kanssa. Nämä eri hahmot oli vielä saatu yhteen erittäin luontevasti.

Kaiken hyvän lisäksi, ja sitä löytyikin kaudesta paljon, kauteen sisältyi myös jokunen virhe. Yksi niistä on jo aikaisemmilla kausilla katsojia vihastuttaneen, syystäkin, Jacqueline Amerikan alkuperäisasukasjuurista oli korostettu lisää. Vaikka aiheesta olikin saatu melko hauska ja ajankohtainenkin juoni, niin se ei muuta, sitä tosiasiaa, että valkoihoinen Jane Krakowski ei ole uskottava Amerikan alkuperäisasukkaana.

Valitettavasti kaudesta löytyi enemmänkin erilaisia epäuskottavuuksia, jotta haittasivat sen maailmaan menoa. Esimerkiksi Jacqueline bussin alle jäätyään kokema ulkonäönmuutos, joka venytti uskottavuuden rajoja sarjalle jopa tavallista enemmän. Ja nyt puhutaan sarjasta, jossa robotit ovat suhteellisen vapaita yhteiskunnan jäseniä. Tietty epäuskoisuus on tämän kaltaisille sarjoille sallittavaa, mutta liika on likaa.

Tiivistetysti Unbreakable Kimmy Schmidtin kolmas kausi osoittautui yhtä vahvaksi kuin naiset sarjan omassa teemalaulussaan. Se kuuluukin komediasarjojen parhaimmistoon. Täydet viisi tähteä.

Maailman nopein mies muuttaa menneisyyttä-Tuhoisin seurauksin

Olen arvostellut Dc:n supersankarisarjojen loppuneita kausia. Nyt vuorossa on The Flashin kolmas, toistaiseksi huonoin, mutta silti katsomisen arvoinen, kolmas kausi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia The Flash-sarjasta, erityisesti sen kolmannesta kaudesta. Lue siis omalla vastuullasi.

Matkustettuaan menneisyyteen pelastamaan äitinsä pahan Reverse Flashin kynsistä Barry Allen elää unelmiensa elämää Flashpointiksi-kutumassaan maailmassa. Hänellä on hyvä työ, molemmat vanhemmat elossa ja syvästi rakastuneina toisiinsa, eikä vastuuta maailman pelastamisesta. Maailmalla tai ainakin Central Cityllä on nimittäin uusi: Kid Flash, toiselta nimeltään Wally West.

Pian Barry kuitenkin huomaa, että hänen luomansa maailma on vaarallisempi kuin hän oli osannut kuvitellakaan. Että hänen onnellisuutensa hinta osoittautuu liian kovaksi. Hän päättääkin purkaa tekemänsä muutokset ja antaa äitinsä kuolla. Maailmasta tulee entisenlaisensa, ainakin melkein. Historian muuttamisella on nimittäin aina vakavia seuraamuksia.

Kiitos Barryn ja hänen vastuuttoman aikamatkailunsa Caitlyn saa jäänhallitsemisvoimia, jotka uhkaavat otaa hänet hallintaansa pikkuhiljaa, Ciskon veli kuoli, Barry sai työparikseen ylimielisen Julianin (Harry Potter tähti Tom Felton), TeamFlash tuskin puhuu toisilleen, sekä Central City täytyy aivan uusista superroistoista, joilla näyttää olevan yhteys myöskin ongelmia aiheuttamaan Tohtori Alchemyyn.

The Flash on ollut pitkään yksi suosikkisupersankarisarjoistani ja samaa mieltä näyttää olevan myös muu supersankarisarjabuumin hullaannuttava maailma. Syitä siihen, ei ole vaikea hakea. Päähahmo on sympaattinen ja helposti samaistuttava päähahmo, samoin suurin osa sivuhahmoista, tunnelma on kevyt, supervoimat ja niiden vastaiset mittelyt makeita sekä huumori nauruhermoja kutkuttavaa.

Sen vuoksi minulla onkin erityisen surullista sanoa, että sarjan kolmas kausi on lasku suoraan alaspäin. Se ei ole läheskään ensimmäisen ja toisen veroinen. Suurin syy tähän löytyy itse sarjan päähenkilöstä, Barrysta, jonka synkistelyä, salailua ja huonoja valintoja on nykyään vaikea kestää. Tämä on erityisen valitettavaa, sillä aina ennen hän on ollut yksi lempisupersankareistani, ainakin DC:n puolelta.

Vaikka asenneongelmainen Barry on ongelmista suurin, niin se ei suinkaan ole ainut. Sarja on alkanut toistaa itseään ja pahasti. Saamme katsoa samojen asioiden tapahtuvan sankareillemme yhä uudestaan ja uudestaan ja voimmekin päätellä niiden perusteella suhteellisen nopeasti, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Ongelma, johon kieltämättä muutkin sarjat enkä puhu vain supersankarigenrestä, sortuu.

En myöskään pitänyt tavasta jolla kausi käsitteli koko Killer Frost-storylinen, paitsi finaalissa, tai siitä, että sitä paljon mainostettua Flashpoint-maailmaa näytettiin vain yhden vaivaisen jakson ajan, mutta yhden hahmon kuolemasta jaksettiin puolestaan kiusoitella senkin edestä, vaikka kaikki tiesivät, ettei sitä tule tapahtumaan. The Flash ei ole niin rohkea sarja.

Toivoa ei The flashin suhteen kannata kuitenkaan vielä heittää, sillä kolmannesta kaudesta löytyi myös paljon hyvääkin. Pidin erityisesti joka vuotisesta Arrowversen sarjojen crossover-jaksosta, musikaalijaksosta, telepaattisen gorilla Groddin maailmaan sijoittuvasta "Attack on Gorilla Citystä" sekä "Cause and Effectistä", jossa Barry muuttuu taas omaksi iloiseksi itsekseen menetettyään muistinsa. 

Hyvää löytyi myös hahmoistakin. Gypsy oli myös hyvä lisä sarjaan, joskin häntä olisi nähnyt enemmän. Killer Frost oli kieltämättä nautittava roisto, vaikka hänen storylinessaan parantamisen varaa olikin. Samoin Savitar. Niin sanotut viikon roistot olivat ihan jees myös, joskaan ei erityisen muistettavia yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, tiedettä taikuuden tavoin käyttävää Abra Kadabraa.

Voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa, että The Flash on edelleen viihdyttävä sarja, jonka pariin palaa mielellään yhä uudestaan. Ei ehkä ihan niin viihdyttävä kuin parhaimpina päivinään, mutta kuitenkin. Aionkin aivan varmasti katsoa myös jo varmistuneen neljännen kauden. Tietenkin voin sen aina lopettaa kesken, mutta aika paljon saa tapahtua, aika huonoksi sarjan pitäisi mennä, että tosiaan tekisin niin.

The Flashin on kuitenkin parantavan otettaan paljon päästääkseen taas suosikkisarjojeni joukkoon tai edes saadakseni minut taas innostumaan sen katsomisesta toden teolla. Tämä voi vielä onnistua, ainakin hyvät enteet ovat ilmassa. Varsinkin kuin jokin aika sitten varmistui, ettei neljännen kauden pääpahis olekaan edellisten kausien tapaan ”speester”, vaan The Thinker-nimelläkin tunnettu Clifford Devoe.

Lisäksi Barry poistui tämän kauden finaalissa muualle ja niinpä meidän on mahdollista nähdä muun ryhmän toimintaa ilman häntä, mikä puolestaan tarjoaa tilaisuuden heidän kehittämiseensä pois Barryn varjosta. Esimerkiksi Ciscolla on omia, perin vaikuttavia, supervoimia itsekin, mutta hän on saanut tyytyä melkein koko sarjan olemassa olon ajan teknisen tuen rooliin. 

Myös Killer Frost olisi mukava nähdä tiimissä. Vai onko hän nyt Caitlin Frost? Vai kenties Killer Snow? Äänestän ensimmäistä, jos jotain. Tappaja nainen ei enää ole. Hän ole hyvä pahis, mutta hänestä voisi tulla myös hyvä supersankari, niin asenteensa kuin perin vaikuttavien voimiensa takia. Toinen, jonka toivoisin palaavan tiimiin, on alkuperäinen H. G. Wells.

Lisäksi haluaisin nähdä Barryn muuttuvan taas omaksi valoisaksi itsekseen, enemmän Barrya työssään rikospaikkatutkijana, Iriksen saavan roolin muunakin kuin Barryn tyttöystävänä sekä Kid Flashin poistuvan. Pidän kyllä hahmosta, mutta kaupunkiin mahtuu vain yksi ”speester”. Minulle tosin kävisi yhtä hyvin sekin, että se yksi ”speester” olisi Wally. Ehkä hän toisi sarjaan sen tarvitsemaa rentoa sennetta.

Tiivistetysti The Flashin kolmas kausi osoittautui pettymykseksi, joskin se kertoo enemmän sarjan aikaisempien kausien korkeasta tasosta, joiden ansiosta odotukseni olivat niinkin korkealla, kuin mistään muusta. Kolme tähteä.

Hemlock Grove pääsee haudan lepoon-heti kolmannen kauden jälkeen

Netflixin ikioma kauhusarja Hemlock Grove sai jokin aikaa sitten kolmannen ja samalla viimeisen kautensa. Miten Romanin, Peterin ja kumppaneiden kauhuntäyteinen tarina päättyy?

Huomioitavaa. Teksti sisältää juonipaljastuksia Hemlock Groven kaikilta kausilta ja luonnollisesti myös sarjaa edeltäneestä kirjasta.

Kolmas kausi alkaa jokin aika toisen kauden tapahtumien jälkeen. Roman ja Peter etsivät kuumeisesti kadonneita Nadia ja Mirandaa. Lisäksi Roman taistelee vieläkin upirin luontoaan vastaan ja yrittää johtaa Godfreiden järjestöä. Peter puolestaan on liittynyt mustalaisten rikollijärjestöön. Hänen serkkunsa poikaystävällä on kuitenkin vaarallisia suunnitelmia.

Hyvin ei mene Oliviallakaan, ei niin että kovin moni välittäisi. Roman on viennyt naiselta hänen koko omaisuuteensa ja nyt hän taistelee uutta, entistä salaperäisempää sairautta vastaan. Hän haluaa myös päästä itsekin Nadiaan käsiksi. Tohtori Pryce popsii lääkkeitä kui viimeistä päivää ja yrittää samalla tehdä uutta ruumista Shelleylle.

Shelleystä puheenollen. Hänen mielensä järkkyi Prycillan kuoltua ja nyt hän on mielialalääkkeillä. Kiltti jätti sentään todettiin syyttömäksi ensimmäisen kauden murhiin, mutta Hemlock Groven asukkaat eivät päästä häntä niin helpolla. Kaudella nähdään myös liuta uusia hahmoja, kuten yksityisetsivä Isaac Ochoa, upir Annie sekä Shelleyn potentiaalinen poikaystävä Aitor.

Hemlock Grove oli ehdottomasti parhaimmillaan ensimmäisellä kaudella, sillä nyt sarja meni monellakin osalta liian pitkälle. Kuin kaikki on shokeraavaa, mikään ei ole. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. En minä kautta vihannutkaan. Siinä olikin paljon potentiaaliajoista osa käytettiin, mutta osa ei. Niinpä kaudesta olisi saanut paremmankin.

Ensin sarjan hyviin puoliin. Pidin erityisesti upir-kommuunista, varsinkin verityyppikohtaus oli onnistunut. Itse päätarinakaan ei ollut huono. Se esimerkiksi lisäsi tarinaan paljon kiinnostavaa, kuten zombieupirit, upirseurapiirit ja ihmissusilauma. Toimintaakin riitti, joten tylsää hetkeä ei sarjasta juuri löytynyt. Kaikella toiminnalla oli ainakin jokin näennäinen tarkoituskin.

Sarja onnistui myös visuaalisesti, jälleen kerran. Sillä on oma tyylinsä, mistä pidän todella paljon. Erikoistehosteet olivat laatutyötä ja maisemat paikoittain kuvankauniita. Ne eivät kuitenkaan muuttunut sarjan aikana juurikaan, pysyttiinhän samassa kaupungissa. Toki verta ja suolenpätkiä sisältävät kohtaukset olivat cooleja myös, siitä ei pääse mihinkään. 

Huonoja puolista näkyvin oli hahmot. Heistä vain Shelley ja Destiny olivat millään tavalla sympaattisia. Esimerkiksi Roman ei ole koskaan ollut pidettävämpiä mahdollisia hahmoja, mutta nyt häntä alkaa jopa vihata. Spivak jäi puolestaan pahiksena etäisesti, vaikka häntä kuvattiin upirien painajaisten kohteeksi. Oliviaan taas käytettiin liikaa aikaa.

Hahmoistakin löytyim pari iloista yllätystä. Peter pysyi suht koht pidettävä loppuun asti.. Mikään pyhimys hänkään ei ole, mutta ei mikään hirviökään. Shelley itsenäistyi vihdoin ja Prycekin yllätti positiivisesti. Hyvis hän ei ole, mutta aloin jo melkein pitää hänestä. Hän sai jopa miesystävän, mutta tätä ei juuri sarjassa näkynyt.

En jotenkin syttynyt lopulle, vaikka se oli kai ainoa mahdollinen. Kovin yllättävä se ei ainakaan ollut, vaikken sitä sarjan alussa olisi veikannutkaan. Se nimittäin sai koko sarjan näyttämään turhalta. En tietenkään paljasta loppusta enempää. Nytkin voi olla, että sanoin liian paljon. Jos näin on, niin pahoittelen syvästi. Sentään varoitin juonipaljastuksita jo etukäteen.

Kaiken kaikkiaan Hemlock Groven kolmas kausi alkoi hyvin, mutta huononi loppua kohti. Tylsää ei ollut vielä silloinkaan. Kolme tähteä.

Menneisyyden ja tulevaisuuden muuttamisen varjopuolet - Continuum 3. kausi

Tieteissarja Continuumista on kolmaskin kausi, joka löytyy vieläpä Netflixistä. Onneksi. Sain kauden päätökseensä vähän aikaa sitten ja siksi arvostelu on taas paikallaan.

Toinen kausi loppuui Alecin aikamatkaan kolme viikkoa taaksepäin. Hänen tarkoituksenaan oli tyttöystävänsä, Emilyn pelastaminen. Aikamatka muodosti tietenkin toisen aikajanan, jossa on jo Alecinsa. Kun myös Kiera tekee saman aikamatkan, korjatakseen tilanteen entiselleen, niin soppa on valmis. Kolmas kausi alkoi siis jännittävästä tilanteesta. Sen kantavana teemana on Kieran silmien avautuminen. Kausi sekoittaa pakkaa muutenkin, esimerkiksi Kieran suhde Liber8:tiin muuttuu. 

Kaksi Kieraa ja Alecia toivat sarjaan omat, harvinaisen mielenkiintoiset ja omaperäiset, juonikuvionsa. Toisen aikajanan Kiera kuoli ja ns. meidän Kiera pitää selvittää kuka hänet tappoi ja miksi. Kieran kuolemalla on myös vaikuttaa myös muihin hahmoihin. Aleceja on nyt kaksi. He eivät todellakaan tule toimeen keskenään. Joykut sanovat, että toinen Alec olisi paha. En allekirjoita tätä. Hänestä löytyy kyllä kusipäisen yritysjohtajan piirteitä ja hän teki muutamia moraalisesti arveluttavia ratkaisuja, mutta ne eivät vielä tee hänestä pahaa. Vain erittäin inhimillisen.

Toinen Alec 

 Kolmas kausi loppui jännittävään kohtaan. Ihme olisi, jos sarja ei jatkuisikaan. Kuitenkaan googletettuani asiaa kauden loputtua, en saanut varmaa vastausta. Tulokset kuitenkin viittasivat neljännen kauden suuntaan. Tulevien kausien, jos niitä tulee, riskinä on kuitenkin jo liika monimutkaisuus. Aikajanoja voi tehdä vain tietyn verran, ennen kuin sarja menettää uskottavuutensa.  

Continuumin taso ei ole laskenut, päinvastoin. Sarjasta tulee sitä mielenkiintoisempi, mitä pidemmälle siinä mennään. Se on edellisiä synkempi ja monimutkaisempi. Arvostan kumpaakin ominaisuutta. Kausi ansaitsee viisi tähteä.

Varasto 13:ssa tapahtuu, jo kolmantena vuonna peräkkäin

Aarteenmetsästys jatkui koneella, kun katsoin Warehouse 13 kolmannen tuotantokauden. Sain kauden katsottua, melkein liian nopeasti, niinpä nyt on taas arvion aika.

Toinen kausi loppui dramaattisesti ryhmän pelastaessa maailman uudelta jääkaudelta ja Mykan lähtiessä tiimissä, kiitos petturiksi osoittautuneen H. G. Wellsin. Kolmannen kauden alussa muu ryhmä jatkaa töitään. Artefaktit kuin eivät keräämällä lopu. 

Ryhmään tulee uusi agentti, valheita tunnistava Steve Jinks, joka on sarjan ensimmäinen avoimesti homohahmo. Onneksi sitä ei kuitenkaan korosteta liiaksi ja hahmolla on myös muita mielenkiintoisia ominaisuuksia. Itse en ole hahmon puolesta, enkä vastaan. Omaa sarjaa hänestä ei saisi, mutta ei tarvitsekaan.

Pidin sarjan toisesta kaudesta enemmän noin kokonaisuutena, vaikka löytyi tästäkin omat helmensä. Yksi tällainen on kauden, ehkä koko sarjan, lempijaksoni, 3… 2… 1…, jossa mm. käydään 1890-luvulla H. G:n seurassa ja metsästetään Joosuan trumpettia. Muuten jaksot, loppua lukuun ottamatta, olivat hyvää keskitasoa. Tosin minusta Warehousen 13:n keskitaso on parempi, kuin suurimpien muiden tv-sarjojen..

Fanien iloksi, Myka tulee kuin tuleekin takaisin tiimiin. Tästä johtuen Steve työskentelee kohtuullisen vähän kenttäkokemusta omaavan Claudian kanssa. Tiimi toimii minusta erinomaisesti. kaksi tiimiä tarkoittaa sitä, että osa tehtävistä on lyhyempiä. Käytetäänhän yhteen tehtävään vähemmän ruutuaikaa. Tehtävät pysyivät muuten tututunlaisina, joskin pääjuoneen käytettiin enemmän aikaa. En pidä kaavaa kuluneena, vaikka kliseiltä ei vältytty ja joskus katsoja tietää jo hyvissä ajoin, mihin juoni on menossa.

Sarjan tunnelma muuttui kaudella synkempään suuntaan, jopa liiankin synkkään. Huumoria löytyy vieläkin kohtuullisesti, mutta sei edellisten kausien lailla. Sen sekaan on laitettu suuria tunteita ja traagisia tapahtumia.  Huumorijaksojakin löytyi, kuten Don't Hate the Player. Siinä ryhmä pääsevät videopeliin sisään. Toinenkin asia on muuttunut. Ryhmä ei pelkää enää artefaktien käyttöä, vaikka sankarimme tietävät hyvin, niillä olevan aina sivuvaikutuksia. Aina. Muutosta ei edes selitetty kunnolla. Toisaalta, kauden pahiskin käyttää niitä surutta, joten ryhmällä ei taida olla paljon mahdollisuuksia.

Kauden aikana Claudiasta on tullut lempihahmoni, ainakin lempi vakkarihahmo. H. G. Wells on ykkönen. Se asia ei muuttunut. Valitettavasti naista nähdään vain muutamassa jaksossa. Vaikka ryhmästä saadaankin lisätietoa, hahmokehitys junnasi paikallaan. Poikkeuksena toimi Claudia, josta näimme uusia puolia. Kaudella saadaan lisätietoa myös agenttien pomoista, salaperäisistä sijaishallitsijoista, jotka saavat ainakin minun mielikuvissani lisää inhimillisyyttä. En siltikään aina ole varma heidän toimiensa oikeudesta, saatikka motiivista. Hämäriä hemmoja, en muuta sano.

Hämäriin hemmoihin kuuluu myös kaudenentisiä kausia vaarallisempi pahis, jonka motiivit olivat kuitenkin minusta riittämättömiä. Olisinkin lisännyt siihen vielä jonkin pahiksen tarinaa selventävän yksityiskohdan, jotakin joka tekisi hänestä vähän inhimillisemmän. Hänen apurinsa jäivät etäiseksi. Ketä he ovat? Miksi he auttavat pahista? Kysymyskiin saadaan vastaus vain osittain.

Kausi loppui taas jouluspesiaaliin, joka oli hauska, mutta sopisi paremmin välijaksosi. Olen miettinyt, onko se tarkoitettu bonukseksi vai oikeasti viimeiseksi jaksoksi. Veikkaan ensimmäistä. Juonen kannalta loppu oli sitäkin järkyttävämpi, vaikka neljännen kauden alku siitä terän viekin. Loppu oli ylivoimaisesti sarjan paras, mikä on jo paljon sanottu. Tosin minulla on vielä kaksi loppua katsomatta. Saa nähdä, ylittävätkö ne tuon, ja jos ylittävät niin miten.

Kausi oli erittäin hyvä, muttei täydellinen. Jotakin jäi uupumaan edellisiin kausiin verrattuna. Siinä oli kuitenkin myös paljon hyvää ja tuttua. Seuraavaksi tarkoitukseni on jatkaa sarjan neljänteen kauteen, joka alkaa jännittävissä merkeissä. Annan neljä tähteä.