Fantasian kliseistä

Joka genressä on kliseensä. Erityisen vahvasti nämä näkyvät fantasiakirjallisuudessa. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään paha asia, sillä kliseitä käytetä yhdestä hyvin yksinkertaisesta syystä: ne toimivat.

Minä olen fantasian ystävä. Tämän sanon heti alkuun. Olen myös valmis myöntämään, että siinä on oma kaavansa, mikä saattaa ärsyttää. Omaan makuuni kliseet ovat silloin, jos ne eivät ole itsetarkoituksellisia, eli kirjasta saa irti jotakin muutakin kuin sen peruskaavan jonka lopputulos on kaukaa nähtävissä. Minä haluan lukea lohikäärmeistä, haltijoista, taikasormuksista yms. Eihän fantasia ole fantasiaa, jos siinä ei ole mitään tuttua. Kliseiden sijaan voisi puhua ominaispiirteistä. Jos jotain on melkein joka fantasiakirjassa, minusta se menee jo ominaispiirteen, ei niinkään kliseen puolelle. Lisäksi termillä on positiivisempi lataus.

Minua itseäni ärsyttää lähinnä yhteen kohtaan käytetyt kliseet, nimittäin päähenkilöön. Ei niinkään se, sattuuko hän olemaan mies vai nainen. Se kuuluu ihan eri aiheeseen. Minusta päähenkilön pitää olla persoonallinen, hieman erilainen kuin muut fantasian päähenkilöt. hahmoissa pitää olla syvyytä, oli kyseessä sitten pää- tai sivuhahmo. Niitä paimenesta kuninkaasti-hahmoja on nähty jo tarpeeksi. Toistaiseksi aika monessa näin ei kuitenkaan ole. Asia haittaa kuitenkin vähemmän, jos kyseessä on ryhmä. Silloin ei tarvitsekaan samaistua juuri yhteen hahmoon.

Toinen minua ärsyttävä asia on fantasian mustavalkoisuus. On pahaa ja on hyvää. Hyvät ovat puhtaasti hyviä, vain hyviä motiiveja omaavia henkilöitä, pahat taas vain pahoja. Onneksi nykyään on aikuistenfantasioita, kuten Tulen ja jään laulut ja Noiturit, joiden maailma on paljon moniulotteisempi paikka. Maininnan ansaitsee vielä yksi ärsyttävä klisee: kuolleista nousseet hahmot. Henkilö kuolee, mutta kuin ihmeen kaupalla se onnistutaan kuitenkin pelastamaan. Yksi tämän kliseen ahkerammista käyttäjistä on R. A. Salvadore.

Fantasiaassa on myös kliseitä, joista pidän, mm. haltiat ja taikamiekat. Haltiat ovat kauniita ja viisaita kuolemattomia ja taikuus, kuten miekatkin ovat aina kiehtoneen minua. Minua kiinnostavat vielä perinteisiä haltioita enemmän mustat haltiat eli drowit.  He ovat mielenkiintoisen katalia.  lohikäärmeet ovat myös mieleeni.

Muissakin kirjallisuuden lajeissa löytyy kliseitä. Miksi fantasia olisi jotenkin poikkeus? Ajatelkaa, romattista hömppää, ilman sitä romanttisuutta tai rikosromaania ilman alkoholisoitunutta poliisia tai alussa tapahtuvaa murhaa. Minäkin pidän kliseiden arvostelusta. Jos kirjaa pitää kirjoittaa ilman kliseitä, mitä siihen laitettaisiin vastikkeeksi? Kliseet ovat hyviä konsteja, joita kaikki käyttävät sen tähden. Kyse ei ole siitä, onko idea käytetty vai ei, vaan siitä, miten sitä osaa käyttää. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei uusikin idea toimisi. Päinvastoin. Vanhaan pitää laittaa jotakin uutta, jotta kirjasta saadaan omanlaisensa.