Ruusujen sotaa ja valtapelejä

Jokin aika sitten Yleltä tuli Valkoinen kuningatar -sarja. Sattumalta löysin kirjan, johon kyseinen sarja perustuu ja vieläpä hotellini muuten niin vaatimattomasta kirjahyllystä.

Valkoinen kuningatar alkaa Elisabethin, nuoren lesken ja kahden pienen pojan äidin, hurmatessa nuoren ja komean Yorkin kuninkaan. Hänestä tulee tietenkin kuningatar. Kirja keskittyykin hovin juonitteluun ja erityisesti vallan säilyttämiseen keinolla millä hyvänsä. Välillä kirjassa käytiin jopa taistelutantereen puolella, Edvardin näkökulmasta tosin. Kirja perustuu historialliseen faktaan, vaikka taiteellisiakin vapauksia on otettu. 

Myös taikuus on otettu myös esiin, sillä onhan Elisabeth itsensä jumalatar Melusinan jälkeläinen.Tämä on puhdasta fiktiota, vaikka kuulemani mukaan Elisabethin huhuttiin olevan noita myös oikeasti. Valitettavasti aihe jäi etäiseksi. Melusinan tarinaa tuntemattomalle, se on vähän samanlainen kuin Pieni merenneito, mutta paljon synkempi. 

Melusina

Valkoinen kuningatar on viihdyttävä historiallinen romaani, johon naisnäkökulma toi oman ominaispiirteensä. Historialliset romaanit ovat mieleeni. Ei tosin suosikkilajityyppini, mutta ei kaukanakaan. Siksi kirja veti minua puoleensa. Kirja oli parempi kuin tv-sarja, joskin oli sarjassakin oli yksi etu kirjaan nähden. Tv-sarjassa nähtiin myös muita näkökulmia, kohtauksia kun oli muistakin sarjan kirjoista.

Päähahmo oli aluksi mielenkiintoinen, vahva ja määrätietoinen leski, mutta muuttui kirjan myötä vallanhimoiseksi juonittelijaksi, jota ei kiinnostanut mikään muu kuin kruunu, ei edes lapsensa. Sama vika löytyy kylläkin muiltakin romaanin henkilöiltä. Lempihahmoni oli Elisabethin Anthony-veli. Pidin myös Elisabethin äidistä ja vanhemmasta tyttärestä, joka on nimeltäänm myös Elisabeth. Kirjassa oli paljon muitakin samannimisiä eri henkilöitä. Sitä lukiessa täytyi siis olla ajatus mukana ja välillä tosissaan miettiä kenestä on puhe.

Tarina eteni aivan hirvittävällä vauhdilla. Monissa kohtaa tämä on hyvä asia, mutta joskus hyppimistä tapahtui liikaakin. Lukijakin haluaa hengättää välillä. Joskus tarina yltyi tylsäksi, kun se kuvaili lähinnä Elisabethin lapsien saantia. Myös Elisabethin teoreettiset mitä jos- mietinnät puuduttivat.

Valkoinen kuningatar on laadukashistoriallinen romaani, hyvällä mausteella. Siinä on kuitenkin omat heikkoutensa. Neljä tähteä. Voin ajatella lukevani myös sarjan muut osat.