Arvostelin viimeksi Uuden Sherlocin ensimmäisen tuotantokauden. Nyt on toinenkin tuotantokausi katsottu ja taas on arvostelun aika. Tässä se tulee. Arvostelu sisältää juonipaljastuksia.
Uuden Sherlocin ensimmäinen tuotantokausi päättyi jännittävään tilanteeseen. Sherlock Holmes (Benedict Cumberbatch) ja Tohtori Watson (Martin Freeman) tapasivat kasvotusten Sherlockin arkkivihollisen, Moriartyn (Andrew Scott). Rikollisneron tarkka-ampujat ottivatkin etsivän ja tämän apurin tähtäimeensä, kirjaimellisesti. Toisen kauden alussa tilanne selvisi nopeasti. Niinpä päästiin muihin asioihin.
Toisella kausi sisälsi, ensimmäisen kauden tapaan, kolme jaksoa. Niistä ensimmäinen, "A Scandal in Belgravia", keskittyy kuuluisaan dominaan Irene Adleriin (Lara Pulver) ja hänen Lontoon hienostoalueella Belgraviassa asuvien asiakkaidensa arkaluontoisia kuviin. Niitä onkin havittelemassa monet tahot. Niin monet, että Sherlock epäilee kyseessä olevan muustakin kuin skandaalia herättävistä kuvista.
Toinen, "The Hounds of Baskerville" keskittyy Baskervillessä armeijan salaperäiseen laitokseen, jonka lähistöllä on tavattuluonnottoman iso, asiakkaan isän tappanut, koira. Liittyykö armeijan salaiset eläinkokeet asiaan? Vai onko kyseessä jotain muuta? Ei pidä unohtaa sitäkään, että koirasta on baskervillelaisillekin hyötyä. Otus tuo turisteja kaupunkiin.
Sherlock ja Moriarty ottivat vihdoin yhteen "The Reichenbach Fall-nimisessä" kauden finaalissa. Rikollisnero päätyykin oikeuden käyntiin asti. Valitettavasti oikeudenkäynti ei mene Sherlockin mielen mukaan. Vai meneekö? Yllätyksiin oli syytä varautua molemmin puolen kahden titaanin taistellessa siitä, kumpi onkaan oikein se älykkäämpi osapuoli. Kamppailussa ei myöskään vältytty sivullisilta uhreilta.
Tapaukset eivät olleet, ainakaan suuremmaksi osaksi, mitenkään mieleenpainuvia. Lukuun ottamatta tietenkin itse kauden pääjuonta. Mutta toisaalta, ne eivät olekaan sarjan tärkeintä antia. Se kunnia kuului hahmoille. Se, miten tapaukset selvitetään, on tärkeämpää kuin tapaukset itse. Malli on tuttu monista poliisisarjoista, joista onkin juuri Sherlock Holmesin innoittamia.
Edellinen kausi esitteli meille hahmot ja kertoi, miten Sherlock ajattelee ja selvittää rikoksia. Toisella kaudella mentiin pitemmälle, Sherlockin sieluun asti. Adler sai mestari etsivän mielenkiinnon syttymään, ehkä jopa romanttisessa mielessä. Baskervillen koira aiheutti hänessä puhdasta pelkoa. Moriarty puolestaan vei mieheltä kaiken ja vähän enemmänkin.
Pidin kaudesta vielä aikaisempaakin enemmän, jos se vain on mahdollista. Lähinnä siksi, että niin sanottu keskijakso oli paljon parempi. Se johtui niin jakson aiheesta, toteutuksesta kuin siitäkin, että olen jopa lukenut kirjan, johon jakso perustuu. Kauden muut jaksot olivatkin sitten vielä parempia. Erityisesti pidin Irene Adlerin ja Sherlockin kilvasta. Hahmo oli sen verran kiinnostava.
Kaudesta löytyi kaikki, mikä teki edellisestä niin hyvän. Yllättävänkin hyvin toistensa kanssa pelaava pääkaksikko, mielenkiintoisia tapauksia, älykästä dialogia, sopivaan kohtaan laitettua huumoria, arvoituksellisia hahmoja, harvinaisen hyvän arkkivihollisen sekä selvää rakkautta alkuperäisteoksia kohtaan. Nykyaikaa ja sen tuomia mahdollisuuksiakaan ei oltu unohdettu.
Jo jotain pahaa pitää hakea, niin jaksoja on liian vähän ja kaudet tulivat liian harvoin. Onneksi se ei vaikuta minua, siltä katson sarjaa Netflixistä käsin. Sarjalle paras katsomistapa onkin juuri ns. binge-watching, älyvapaasti suomennettuna sarjakatsominen. En yritä mainostan Netflixiä millään tavoin. Sarjaa voi katsoa myös muillakin tavoilla, joissa jotkut ovat laillisia ja toiset eivät.
Kausi loppui edellisen tapaan cliffhangeriin. Jos et halua tietää, mitä siinä tapahtuu, skippaa tämä kappale. Moriarty sai erävoiton, sillä maineensa menettänyt Sherlock teki itsemurhan. Muuten itsekin itsemurhaa tehneen Moriartyn miehet tappaisivat hänen läheisensä. Tai siltä ainakin näytti. Todellisuudessa koko tapahtuma oli lavastettu. Asia, jonka tietävät Sherlockin lisäksi vain katsojat.
Toinen kausi ei onneksi jäänyt sarjan viimeiseksi. Siitä on tehty jo kolmas kausi, johon vieläpä liittyy yksi spesiaalijakso. Sarjaa nähtiinkin jopa neljän jakson verran. Siitä on tulossa ainakin vielä neljäskin kausi, jonka suunniteltu aika on 1.1.2017 eli ensi vuoden alussa. Mutta niin kuin sarjaa tavallista tahtia katsovat voivat todistaa, se on ehdottomasti odottamisen arvoinen.
Erinomainen kausi, erinomaiselta sarjalta. En kyllä muuta odottanutkaan. Viisi tähteä. Tuliko se kenellekään yllätyksenä? On kuitenkin sanottava, että sarja on tähtensä ansainnut.
Uuden Sherlocin ensimmäinen tuotantokausi päättyi jännittävään tilanteeseen. Sherlock Holmes (Benedict Cumberbatch) ja Tohtori Watson (Martin Freeman) tapasivat kasvotusten Sherlockin arkkivihollisen, Moriartyn (Andrew Scott). Rikollisneron tarkka-ampujat ottivatkin etsivän ja tämän apurin tähtäimeensä, kirjaimellisesti. Toisen kauden alussa tilanne selvisi nopeasti. Niinpä päästiin muihin asioihin.
Toisella kausi sisälsi, ensimmäisen kauden tapaan, kolme jaksoa. Niistä ensimmäinen, "A Scandal in Belgravia", keskittyy kuuluisaan dominaan Irene Adleriin (Lara Pulver) ja hänen Lontoon hienostoalueella Belgraviassa asuvien asiakkaidensa arkaluontoisia kuviin. Niitä onkin havittelemassa monet tahot. Niin monet, että Sherlock epäilee kyseessä olevan muustakin kuin skandaalia herättävistä kuvista. Toinen, "The Hounds of Baskerville" keskittyy Baskervillessä armeijan salaperäiseen laitokseen, jonka lähistöllä on tavattuluonnottoman iso, asiakkaan isän tappanut, koira. Liittyykö armeijan salaiset eläinkokeet asiaan? Vai onko kyseessä jotain muuta? Ei pidä unohtaa sitäkään, että koirasta on baskervillelaisillekin hyötyä. Otus tuo turisteja kaupunkiin.
Sherlock ja Moriarty ottivat vihdoin yhteen "The Reichenbach Fall-nimisessä" kauden finaalissa. Rikollisnero päätyykin oikeuden käyntiin asti. Valitettavasti oikeudenkäynti ei mene Sherlockin mielen mukaan. Vai meneekö? Yllätyksiin oli syytä varautua molemmin puolen kahden titaanin taistellessa siitä, kumpi onkaan oikein se älykkäämpi osapuoli. Kamppailussa ei myöskään vältytty sivullisilta uhreilta. Tapaukset eivät olleet, ainakaan suuremmaksi osaksi, mitenkään mieleenpainuvia. Lukuun ottamatta tietenkin itse kauden pääjuonta. Mutta toisaalta, ne eivät olekaan sarjan tärkeintä antia. Se kunnia kuului hahmoille. Se, miten tapaukset selvitetään, on tärkeämpää kuin tapaukset itse. Malli on tuttu monista poliisisarjoista, joista onkin juuri Sherlock Holmesin innoittamia.
Edellinen kausi esitteli meille hahmot ja kertoi, miten Sherlock ajattelee ja selvittää rikoksia. Toisella kaudella mentiin pitemmälle, Sherlockin sieluun asti. Adler sai mestari etsivän mielenkiinnon syttymään, ehkä jopa romanttisessa mielessä. Baskervillen koira aiheutti hänessä puhdasta pelkoa. Moriarty puolestaan vei mieheltä kaiken ja vähän enemmänkin.Pidin kaudesta vielä aikaisempaakin enemmän, jos se vain on mahdollista. Lähinnä siksi, että niin sanottu keskijakso oli paljon parempi. Se johtui niin jakson aiheesta, toteutuksesta kuin siitäkin, että olen jopa lukenut kirjan, johon jakso perustuu. Kauden muut jaksot olivatkin sitten vielä parempia. Erityisesti pidin Irene Adlerin ja Sherlockin kilvasta. Hahmo oli sen verran kiinnostava.
Kaudesta löytyi kaikki, mikä teki edellisestä niin hyvän. Yllättävänkin hyvin toistensa kanssa pelaava pääkaksikko, mielenkiintoisia tapauksia, älykästä dialogia, sopivaan kohtaan laitettua huumoria, arvoituksellisia hahmoja, harvinaisen hyvän arkkivihollisen sekä selvää rakkautta alkuperäisteoksia kohtaan. Nykyaikaa ja sen tuomia mahdollisuuksiakaan ei oltu unohdettu.Jo jotain pahaa pitää hakea, niin jaksoja on liian vähän ja kaudet tulivat liian harvoin. Onneksi se ei vaikuta minua, siltä katson sarjaa Netflixistä käsin. Sarjalle paras katsomistapa onkin juuri ns. binge-watching, älyvapaasti suomennettuna sarjakatsominen. En yritä mainostan Netflixiä millään tavoin. Sarjaa voi katsoa myös muillakin tavoilla, joissa jotkut ovat laillisia ja toiset eivät.
Kausi loppui edellisen tapaan cliffhangeriin. Jos et halua tietää, mitä siinä tapahtuu, skippaa tämä kappale. Moriarty sai erävoiton, sillä maineensa menettänyt Sherlock teki itsemurhan. Muuten itsekin itsemurhaa tehneen Moriartyn miehet tappaisivat hänen läheisensä. Tai siltä ainakin näytti. Todellisuudessa koko tapahtuma oli lavastettu. Asia, jonka tietävät Sherlockin lisäksi vain katsojat. Toinen kausi ei onneksi jäänyt sarjan viimeiseksi. Siitä on tehty jo kolmas kausi, johon vieläpä liittyy yksi spesiaalijakso. Sarjaa nähtiinkin jopa neljän jakson verran. Siitä on tulossa ainakin vielä neljäskin kausi, jonka suunniteltu aika on 1.1.2017 eli ensi vuoden alussa. Mutta niin kuin sarjaa tavallista tahtia katsovat voivat todistaa, se on ehdottomasti odottamisen arvoinen.
Erinomainen kausi, erinomaiselta sarjalta. En kyllä muuta odottanutkaan. Viisi tähteä. Tuliko se kenellekään yllätyksenä? On kuitenkin sanottava, että sarja on tähtensä ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti