Vuonna 2014 Hercules oli pinnalla. Siitä tehtiin jopa kaksi elokuvaa. Katsoin muutama päivä sitten niistä toisen. Sen, joka pääsi oikein teatterilevitykseen saakka.
Perheensä murhasta traumatisoitunut Hercules (Dwayne Johnsson) työskentelee palkkasoturina, joka johtaa viiden taistelijan ryhmää. Ryhmään kuuluu kyyninen Autolycus (Rufus Sewell), juositar Atalanta (Ingrid Bolsø Berdal), näkyjä näkevä Amphiaraus (Ian McShane), muinainen PR-mies Iolaus (Reece Ritchie) ja mykkä Tydeus (Aksel Hennie).
Nyt on vuorossa se kuuluisa viimeinen tehtävä ennen eläkkeelle vetäytymistä. Traakian prinsessa Ergenia (Valkoisen kuningattaren Rebecca Ferguson) pyytää heidän apuaan vaarallisen hyökkääjän torjumisessa. Hän tarjoaa paljon rahaa, joten ryhmä suostuu. He päätyvät kouluttamaan Traakian lordin Cotuksen (John Hurt) komentamaa armeijaa täynnä taistelutaidottomia kyläläisiä.
Hercules perustuu muuhunkin kuin legendaan. Nimittäin sarjakuvaan, tarkemmin sanottuna Steve Mooren Hercules: The Thracian Wars–sarjakuvaan. Se on siis myös sarjakuvaleffa, joita löytyykin nykyään pilvin pimein. Olen kuitenkin kuullut, että vapauksia on otettu. Miten paljon? Sitä en tiedä. Sarjakuva kuin on minulta vielä lukematta.
Fantasien ystäville voi olla luvassa pieni pettymys. Sitä löytyy elokuvasta yllättävän vähän. Lähtökohdat vaan ovat harvinaisen poikkeukselliset. Herculeksen kyllä sanotaan olevan jumalan poika, mutta sitä hän ei ole. Mainetta pidetään yllä puhtaasti rahallisin syin. Palkkasoturin ammatissa maine ratkaisee ja kellä olisi parempi maine kuin jumalan pojalla.
The Rock eli Dwayne Johnsson sipii loitavasti herculeksen rooliin jo onkin ehdottomasti parasta koko elokuvassa. Joitakin hänen afro-amerikkalaisuutensa häiritsi. Ei minua. Kuvataanhan Jeesuskin aina valkoihoiseksi, vaikka hänen juurensa tulevat lähi-idästä. Muut näyttelijät eivät erottuneet niin hyväsä kuin pahassakaan. Samaa voisi sanoa hahmoistakin.
Hercules on hyvin perinteisillä kiskoille kulkeva toimintarymistely. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juoni ei ole mitenkään erikoinen tai yllättäväkään, mutta toimintakohtauksia riittää ja ne näyttävät hyvältä. Herculekulesta katsoo mielellään mättämässä vastustajiaan pataan. Hän onkin siinä jopa epäuskottavan ylivoimainen.
Humoria ei ole unohdettu ja hyvä niin. Elokuva ei ota itseään liian vakavasti, niin kuin tälläisen aika tyypillisen kesäelokuvan ei pidäkään. Ei noin yksipuolisia hahmoja muten jaksa katsoa. Erityisesti pahikset ovat jo niin nähtyjä tuhansissa muissa vastaavissa ja jopa hieman eri tyyppisissä elokuvissa. Herculeksen taistelutovereita ei edes kananta mainita.
Hercules ei ole elokuva huonoimmasta päästä. Edes lajityyppinsä edustajana. Se tarjoaa katsojille juuri sen, mitä he odottavatkin. Siitäkin huolimatta Disneyn Hercules on edelleen paras aiheesta tehty elokuva. Kolme tähteä.
Nyt on vuorossa se kuuluisa viimeinen tehtävä ennen eläkkeelle vetäytymistä. Traakian prinsessa Ergenia (Valkoisen kuningattaren Rebecca Ferguson) pyytää heidän apuaan vaarallisen hyökkääjän torjumisessa. Hän tarjoaa paljon rahaa, joten ryhmä suostuu. He päätyvät kouluttamaan Traakian lordin Cotuksen (John Hurt) komentamaa armeijaa täynnä taistelutaidottomia kyläläisiä.
Hercules perustuu muuhunkin kuin legendaan. Nimittäin sarjakuvaan, tarkemmin sanottuna Steve Mooren Hercules: The Thracian Wars–sarjakuvaan. Se on siis myös sarjakuvaleffa, joita löytyykin nykyään pilvin pimein. Olen kuitenkin kuullut, että vapauksia on otettu. Miten paljon? Sitä en tiedä. Sarjakuva kuin on minulta vielä lukematta.
Fantasien ystäville voi olla luvassa pieni pettymys. Sitä löytyy elokuvasta yllättävän vähän. Lähtökohdat vaan ovat harvinaisen poikkeukselliset. Herculeksen kyllä sanotaan olevan jumalan poika, mutta sitä hän ei ole. Mainetta pidetään yllä puhtaasti rahallisin syin. Palkkasoturin ammatissa maine ratkaisee ja kellä olisi parempi maine kuin jumalan pojalla.The Rock eli Dwayne Johnsson sipii loitavasti herculeksen rooliin jo onkin ehdottomasti parasta koko elokuvassa. Joitakin hänen afro-amerikkalaisuutensa häiritsi. Ei minua. Kuvataanhan Jeesuskin aina valkoihoiseksi, vaikka hänen juurensa tulevat lähi-idästä. Muut näyttelijät eivät erottuneet niin hyväsä kuin pahassakaan. Samaa voisi sanoa hahmoistakin.
Hercules on hyvin perinteisillä kiskoille kulkeva toimintarymistely. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juoni ei ole mitenkään erikoinen tai yllättäväkään, mutta toimintakohtauksia riittää ja ne näyttävät hyvältä. Herculekulesta katsoo mielellään mättämässä vastustajiaan pataan. Hän onkin siinä jopa epäuskottavan ylivoimainen.Humoria ei ole unohdettu ja hyvä niin. Elokuva ei ota itseään liian vakavasti, niin kuin tälläisen aika tyypillisen kesäelokuvan ei pidäkään. Ei noin yksipuolisia hahmoja muten jaksa katsoa. Erityisesti pahikset ovat jo niin nähtyjä tuhansissa muissa vastaavissa ja jopa hieman eri tyyppisissä elokuvissa. Herculeksen taistelutovereita ei edes kananta mainita.
Hercules ei ole elokuva huonoimmasta päästä. Edes lajityyppinsä edustajana. Se tarjoaa katsojille juuri sen, mitä he odottavatkin. Siitäkin huolimatta Disneyn Hercules on edelleen paras aiheesta tehty elokuva. Kolme tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti