Ihmiset saavat vastaansa örkit-Eikä Azeroth ole enää entisensä

Katsoin jokin aika sitten suosittuun videopeliin perustuvan Warcraft-elokuvan. Elokuvasta on tehty myös kirjasovitus, jonka sain juuri luettua. Nyt onkin taas arvostelun aika.

Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa yksityiskohtia niin Warcraft peleistä, elokuvasta kuin itsearvostelemastani kirjastakin. Lue siis omalla vastuulla.

Örkkien maailma Draenor on kuolemassa. Niinpä heidän ei auta kuin vaihtaa maisemaa, pahaa Fel-taikuutta harjoittavan johtajansa Gul'dan johdolla. Valitettavasti shamaanin maaginen portti vie örkit jo asutettuun maailmaan, Azerothiin, jonka edelliset asukkaat ovat valmiit puolustamaan omaansa keinolla, millä hyvänsä. Maailmaa uhkaa siis väistämättä sota kummankin puolen taistellessa kansansa puolesta.

Tarinaa kerrottiin sekä ihmisten, että örkkien näkökulmasta. Päähenkilöitä kirjassa oli kaksi, joista toinen, Harmaasusien kunniakas johtaja Durotan, kuului örkkeihin ja toinen, menestyksekkäästi armeijaansa johtanut komentaja Anduin Lothan, ihmisiin. Oman näkemyksensä asioista antoi myös entinen maagioppilas Khadgar, kuningas Lhane ja orjuudestaan karannut puoliörkki Garona.

Kirjan tarina oli minulle tuttu, jopa liiankin. Se nimittäin meni täsmälleen samoja latuja kuin elokuvakin. Kirja kuitenkin syvensi elokuvan maailmaa lisäämällä siihen lukuisia pieniä yksityiskohtia sekä muutamia ennen näkemättömiä kohtauksia. Myös hahmot syvenivät nyt, kun päästiin heidän päänsä sisään. Juuri siinä näkyikin kirjaversion suurin vahvuus elokuvaan verrattuna.

Kirjan kirjoittanut Cristie Golden

Nautin tarinasta paljonkin. Siitäkin huolimatta, että se ei tarjonnutkaan suuria yllätyksiä. Ymmärrettävästä syystä. Suurin syy tähän oli se, että kirja oli kirjoitettu taiten. Se tempaisi minut mukaansa ensimmäisestä sivusta viimeiseen, jonka jälkeen jäin vielä kaipaamaan lisää. Parhaiten kirjan kirjoittaja Christie Golden onnistui taistelukohtausten kohdalla, mutta muissakaan kohtauksissa ei ollut valittamista.

Pidin myös siitä, miten hahmot oli kuvattu. Ilmeisesti kaikki pelien maailmaan tutustuneet eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä. Ilmeisesti elokuva nimittäin oli ottanut joitain vapauksia peliin nähden. En osaa sanoa asiasta sen tarkemmin. Olisin luultavasti nauttinut teoksesta vielä enemmän, jos olisin lukenut sen ennen elokuvan katsomista. Niin mielikuvitukselleni olisi jäänyt enemmän tilaa.

Kirjan voi lukea hyvin myös itsenäisenä teoksena. Sellaisenaankin se toimii hyvänä, joskin hivenen kliseen täyteisenä, fantasiana. Koska fantasia kuuluu suosikkigenreihini, tämä ei ole minusta välttämättä paha asia. Uskon kuitenkin, että olisin arvannut muutaman kohtauksen etukäteen, vaikka en olisi kuullutkaan elokuvasta. Se on kirjoille aina miinusta. Siitä ei pääse mihinkään.

Örkit olivat jonkin verran ihmisiä kiinnostavampia. Koska hahmotyyppi ei ole suosikkini, niin kuin tuskin kovin monen muunkaan, saavutus oli melkoinen. Siksi luulen Durotanista kertovan kirjan olevan lukemisen arvoinen. Ihmiset puolestaan olivatkin sitten paljon kaksiulotteisempia. Luultavasti siksi, että lukija samaistuu heihin muutenkin. Ovathan he ihmisiä itsekin.

Maailmassa riittäisi vielä koluamista. Se asia ei ole muuttunut elokuvan myötä. Toivottavasti tarina saakin jatkoa, edes jossain muodossa. Siis jossain muussa kuin pelimuodossa, jossa se on jo kerrottu. Se nimittäin jäi yhtä kesken kuin elokuvankin tarina. Olen edelleen sitä mieltä, että tarina kääntyisi tv-sarjaksi yhtä hyvin kuin elokuvaksikin. Luulen tosi, että jopa tv-sarjasta jäisi paljon pelien tarinaa kertomatta.

Tiivistetysti Warcraftkin maailma toimii myös kirjamuodossa. Kirjalla oli kuitenkin myös omat pikkuvikansa, ei kuitenkaan mitään lukukokemusta häiritsevää. Viisi tähteä.