Apulanta on kotikaupunkini Heinolan suurin menestystarina. Niinpä kun työpaikkani tarjosi mahdollisuuden mennä katsomaan yhtyeen synnystä kertovan Teit meistä kauniin-elokuvan, otin tarjouksen vastaan.
Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, jos siis niin voi sanoa tositapahtumiin pohjautuvasta elokuvasta. Lue kuitenkin omalla vastuulla.
90-luvun lama, Heinola. Isänsä menettänyt Toni Wirtanen (Tatu Sinisalo) joutui muuttamaan vasten tahtoaan Salosta Heinola-nimiseen pikkukaupunkiin. Onneksi hänellä on tukenaan uudet kaverinsa Sipe (Teppo Manner) ja (Roope Salminen), joiden kanssa hän päättää perustaa punk-henkisen bändin. Näin alkoi suursuosion saaneen Apulannan menestystarina, jolle ei loppua näy.
Teit Meistä Kauniin on suomalaiseksi elokuvaksi erittäin hyvä. Varsinkin kuin ottaa huomioon, että elokuvan budjetti ei tuskin ole läheskään nykyisten miljardielokuvien luokkaa. Aihe itse ei ollut lähellä sydäntäni, vaikka bändin musiikista pidänkin ja asun vielä heidän syntypaikkakunnassaan, Heinolassa. Uskon kuitenkin, että elokuva tarjoaa paljon viihdettä juuri bändin faneille.
”Mä olen ollut tuolla”-tunne oli elokuvan parasta antia. Siis näin Heinolassa asuvan näkökannassa. Tunne tulikin minulle moneen kertaan elokuvan aikana. Minua pitempään Heinolassa asuvat tietävät sanoa, että ihan täysin 90-luvun alun Heinolaa elokuva ei vastaa. Tuskin asia kuitenkaan haittaa ketään muuta kuin alkuperäisiä asukkaita ja tuskin niitäkään. Saahan tämäkin pikkukaupunki vihdoin huomiota osakseen.
Elokuvan hyvänä puolena mainitsemisen arvoisia olivat myös apulantalaisten näyttelijät, varsinkin ensimmäisen roolinsa saanut Tatu Sinisalo. Hän olikin omaksunut Toni Wirtasen elkeet erinomaisesti, ainakin näin asiaan perehtymättömän näkökulmasta. Aikuiset jäivätkin sitten nuorten varjoon, vaikka he koostuivatkin varsin nimekkäistä näyttelijöistä, ainakin Suomen mittapuulla.
Toki elokuvassa oli myös huonot puolensa. Suurin vika kertoo kuitenkin enemmän minusta kuin elokuvasta itsestään. en ole suomidraaman ystävä, tai edes tuttu. Muutenkin draamaelokuvia on tullut vähemmän katsottua. Niinpä en voi sanoa pitäväni elokuvasta, vaikken sitä inhonnutkaan. Olisin kaivannut enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vähemmän elokuvassa viliseviä teinielokuvien kliseitä.
Lisäksi elokuvasta olisi voinut tehdä jonkin verran lyhyemmän ilman, että mitään oleellista jäisi pois. Esimerkiksi vähentämällä lama-aikaan liittyvää juonta. Se ei juuri vaikuttanut päähenkilöihin, sillä laman vaikeudet ovat enemmänkin aikuisten ongelmia. Niin kuin asia taitaa olla todellisuudessakin. Muutenkin käsikirjoitusta olisi voinut muokata paremmaksi, paljon luontevammaksi.
Tiivistetysti elokuva sopii hyvin Apulanta-faneille ja muuten nostalgian nälkäiselle. Itse tylsistyin sitä katsoessa, vaikka elokuva ei susihuono ollutkaan. Kaksi ja puoli tähteä.
Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, jos siis niin voi sanoa tositapahtumiin pohjautuvasta elokuvasta. Lue kuitenkin omalla vastuulla.
90-luvun lama, Heinola. Isänsä menettänyt Toni Wirtanen (Tatu Sinisalo) joutui muuttamaan vasten tahtoaan Salosta Heinola-nimiseen pikkukaupunkiin. Onneksi hänellä on tukenaan uudet kaverinsa Sipe (Teppo Manner) ja (Roope Salminen), joiden kanssa hän päättää perustaa punk-henkisen bändin. Näin alkoi suursuosion saaneen Apulannan menestystarina, jolle ei loppua näy. Teit Meistä Kauniin on suomalaiseksi elokuvaksi erittäin hyvä. Varsinkin kuin ottaa huomioon, että elokuvan budjetti ei tuskin ole läheskään nykyisten miljardielokuvien luokkaa. Aihe itse ei ollut lähellä sydäntäni, vaikka bändin musiikista pidänkin ja asun vielä heidän syntypaikkakunnassaan, Heinolassa. Uskon kuitenkin, että elokuva tarjoaa paljon viihdettä juuri bändin faneille.
”Mä olen ollut tuolla”-tunne oli elokuvan parasta antia. Siis näin Heinolassa asuvan näkökannassa. Tunne tulikin minulle moneen kertaan elokuvan aikana. Minua pitempään Heinolassa asuvat tietävät sanoa, että ihan täysin 90-luvun alun Heinolaa elokuva ei vastaa. Tuskin asia kuitenkaan haittaa ketään muuta kuin alkuperäisiä asukkaita ja tuskin niitäkään. Saahan tämäkin pikkukaupunki vihdoin huomiota osakseen.
Elokuvan hyvänä puolena mainitsemisen arvoisia olivat myös apulantalaisten näyttelijät, varsinkin ensimmäisen roolinsa saanut Tatu Sinisalo. Hän olikin omaksunut Toni Wirtasen elkeet erinomaisesti, ainakin näin asiaan perehtymättömän näkökulmasta. Aikuiset jäivätkin sitten nuorten varjoon, vaikka he koostuivatkin varsin nimekkäistä näyttelijöistä, ainakin Suomen mittapuulla.Toki elokuvassa oli myös huonot puolensa. Suurin vika kertoo kuitenkin enemmän minusta kuin elokuvasta itsestään. en ole suomidraaman ystävä, tai edes tuttu. Muutenkin draamaelokuvia on tullut vähemmän katsottua. Niinpä en voi sanoa pitäväni elokuvasta, vaikken sitä inhonnutkaan. Olisin kaivannut enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vähemmän elokuvassa viliseviä teinielokuvien kliseitä.
Lisäksi elokuvasta olisi voinut tehdä jonkin verran lyhyemmän ilman, että mitään oleellista jäisi pois. Esimerkiksi vähentämällä lama-aikaan liittyvää juonta. Se ei juuri vaikuttanut päähenkilöihin, sillä laman vaikeudet ovat enemmänkin aikuisten ongelmia. Niin kuin asia taitaa olla todellisuudessakin. Muutenkin käsikirjoitusta olisi voinut muokata paremmaksi, paljon luontevammaksi.Tiivistetysti elokuva sopii hyvin Apulanta-faneille ja muuten nostalgian nälkäiselle. Itse tylsistyin sitä katsoessa, vaikka elokuva ei susihuono ollutkaan. Kaksi ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti