sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vanha kesäteatteri – Uusi näytelmä

Heinolan kesäteatteri esittää joka vuosi jonkin uuden, tähtinäyttelijöitä täynnä olevan, näytelmän. Tämänvuotinen Ulkomaalainen-niminen näytelmä kertoo rauhaa rakastavasta lomalaisesta. 


Yksi asia on varma kesän merkki. Nimittäin Heinolan kesäteatterin komedia. Tänä vuonna vuorossa on Larry Shuen komedia, erillaisuuden pelolle naurava, Ulkomaalainen, jonka näin sen oikein ennakkonäytöksessä. Lavalla nähdään mm. Anu Sinisalo, Ulla Tapaninen ja Iikka Forss. Ohjaajana jatkaa kolmatta kesää Jaakko Saariluoma.

Charlie rakastaa omaa rauhaa. Hän haluaa olla vain omissa oloissaan. Se ei kuitenkaan onnistu niin helposti, sillä hän joutuu lomailemaan erilaisia persoonallisuuksia täynnäolevassa majatalossa. Charlien ystävä keksii tähän ratkaisun: Hän keksii väittää Charlieta ulkomaalaiseksi. Siitä seuraakin monenlaisia tilanteita, kun Charlie pääsee osaksi muiden ennakkoluuloista.

Ulkomaalainen oli pienoinen pettymys. Yleensä kesäteatterissa saa nauraa itsensä kipeäksi, ei kuitenkaan tällä kertaa. Hauskojakin hetkiä kyllä löytyi, mutta ei niin paljon kuin yleensä. Syy ei ole niinkään näytelmässä, sillä sen tyyli poikkesi edelliskesäisistä. Yleisy, ainakin minä, on kuitenkin tottunut erilaisiin näytelmiin Heinolan kesäteatterilta.

Sitten siihen, mikä on hyvää. Näyttelijät olivat huippuluokkaa, niin kuin tavallista. Teemakin on tärkeä, vaikka sitä käsiteltiinkin vain pintapuolisesti. Hyvät puolet eivät kuitenkaan ylitä pahoa tällä kertaa. Kaksi ja puoli tähteä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti