Historia ovat lähellä sydäntäni, joten jokin aika siten päöätin katsoa ruttoepidemiasta kertovan Black Death-elokuvan, jota tähdittää mm. Boromirina ja Ned Starkkina tunnetti Sean Bean.
Black Death alkaa ruton tehdessä tuhoaan keskiajan Englannissa. Yksi kylä on kuitenkin säilynyt tuholta kuin ihmeen kaupalla. Luonnollisesti Ulricin (Sean Bean) johtamat Jumalan sotilaat uskovat sen johtuvan noituudesta. Kyseessä oleva noita pitää tietysti tuhota. Siitäkin huolimatta, että hän näyttää saaneen pelkästään hyvää aikaan.
Tie on kuitenkin sotilaille tuntematon. Niinpä he hakevat elokuvan päähenkilön, noviisina majailevan Osmundin (Eddie Redmayne) oppaakseen. Osmundilla on menossa oma uskonkriisinsä, sillä hän rakastaa kaunista Averillia (Kimberley Nixon) Tämä ei tietenkään sovi hänen antamalleen selibaattilupaukselle.
En tiedä, kertooko tämä liikaa juonesta, mutta kyseessä on ennen kaikkea historiallinen elokuva, ei niinkään fantasia. Siinä ei käsitellä Jumalan olemassa oloa, vaan hänen sanaansa tottelevia miehiä. Tai ainakin niin luulevia. Aihetta on kyllä käsitelty ennenkin, eikä elokuva löydä siitä mitään uutta. Tuskin kovin monet yllättyvät siitä, että uskonnon puolesta tehdään myös pahoja asioita.
Black Death alkaa hitaasti, jopa turhankin. Loppu oli pettymys, sillä se muutti kohtuullisen sympaattisen Osmundin ihmishirviöksi. Ei näin. Muutenkin tarinapuoli jäi ontoksi. Eikä vähiten siksi, että se pursuaa kliseitä toistensa perään. Puitteet on kuitenkin kunnossa ja näyttelijätkin tekevät osansa kunnialla, kuten heistä tunnetuin Sean Bean.
Black Death on ihan katsottava elokuva. Se ei kuitenkaa tarjoa mitään elämää suurempaa. Elokuva tuskin kahmi Oscareita, mutta sain sen, mitä tulin hakemaankin eli vaihtelua arjen harmauteen. Kaksi ja puoli tähteä.
Black Death alkaa ruton tehdessä tuhoaan keskiajan Englannissa. Yksi kylä on kuitenkin säilynyt tuholta kuin ihmeen kaupalla. Luonnollisesti Ulricin (Sean Bean) johtamat Jumalan sotilaat uskovat sen johtuvan noituudesta. Kyseessä oleva noita pitää tietysti tuhota. Siitäkin huolimatta, että hän näyttää saaneen pelkästään hyvää aikaan.
Tie on kuitenkin sotilaille tuntematon. Niinpä he hakevat elokuvan päähenkilön, noviisina majailevan Osmundin (Eddie Redmayne) oppaakseen. Osmundilla on menossa oma uskonkriisinsä, sillä hän rakastaa kaunista Averillia (Kimberley Nixon) Tämä ei tietenkään sovi hänen antamalleen selibaattilupaukselle.En tiedä, kertooko tämä liikaa juonesta, mutta kyseessä on ennen kaikkea historiallinen elokuva, ei niinkään fantasia. Siinä ei käsitellä Jumalan olemassa oloa, vaan hänen sanaansa tottelevia miehiä. Tai ainakin niin luulevia. Aihetta on kyllä käsitelty ennenkin, eikä elokuva löydä siitä mitään uutta. Tuskin kovin monet yllättyvät siitä, että uskonnon puolesta tehdään myös pahoja asioita.
Black Death alkaa hitaasti, jopa turhankin. Loppu oli pettymys, sillä se muutti kohtuullisen sympaattisen Osmundin ihmishirviöksi. Ei näin. Muutenkin tarinapuoli jäi ontoksi. Eikä vähiten siksi, että se pursuaa kliseitä toistensa perään. Puitteet on kuitenkin kunnossa ja näyttelijätkin tekevät osansa kunnialla, kuten heistä tunnetuin Sean Bean.
Lisäksi Elokuvan pahis henkiä manaava nekromantti (Game of Thronesin Melisandrena tunnettu Carice van Houten) on koko elokuvan kiinnostavin ja omaperäisin hahmo. elokuva ei oikein mennyt mihinkään suuntaan. Muut hahmot jäivät kaksiulotteiseksi, jopa itse päähenkilö. Niinpä elokuva saa sympatisoimaan enemmän kyläläisiä kuin ns. Sankareitamme. Oliko se tarkoituskin?
Black Death on ihan katsottava elokuva. Se ei kuitenkaa tarjoa mitään elämää suurempaa. Elokuva tuskin kahmi Oscareita, mutta sain sen, mitä tulin hakemaankin eli vaihtelua arjen harmauteen. Kaksi ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti