Game of Thronesin uusin, entistä järkyttävämpi, luku

Game of Thrones kuuluu ehdottomasti tv-sarjojen parhaimmistoon. Tasoa pitää yllä myös nyt arvostelemani viiden tuotantokausi. JUONIPALJASTUKSIA TAAS LUVASSA!

Game of thronesin viides kausi spoilaa tulevia kirjoja. George Martin ei ole pysynyt sarjan perässä. Ymmärrettävästä syystä. Kirjoittaminen on toki hidasta. Niin siis tämä tekstikin. Sitä ei voi vättää.
Sarja jäi jännään kohtaan melkein kaikkien hahmojen kohdalta, mutta kerron vain tärkeämmät käänteet, sillä muuten en pääsisi arvosteluun olleenkaan.

Game of Thrones:in viides tuotantokausi jatkaa luonnollisesti siitä, mihin neljännen kauden finaali jäi. Joffrein (Jack Gleeson) kuoltua valtaistuin jäi hänen nuoremmalle veljelleen Tommenille (Dean-Charles Chapman), joka sai valtaistuimen lisäksi myös veljensä vaimon Margaery Tyrellin (Natalie Dormer). Kuningatar äiti Cerseyn (Lena Headey) suureksi harmiksi. Hän ei olekaan enää kukkulan kuningatar.

Tyrion (Peter Dinklage) tappoi oman isänsä. Daenerys “Dany” Targaryen (Emilia Clarke) yrittää hallita jo valtaamaasan aluetta Mereeniä, mikä ei ole niin helppoa, varsinkin kuin kunnianhimo vaatisi jo Westerosiin päin. Vaatimuksia esittää myös perinteisiinsä tykästyneet mereenin kansalaiset. Heidän hallitsemisensa ei ole helppoa.

Muurilla Valkoiset kulkijat ovat tulossa, mikä pakottaa Jonin (Kit Harington) johtamat Yövartijat ja heidän vanhat vihamiehensä vapaat ihmiset yhteistyöhön. Myös Kuningas Stannis (Stephen Dillane) vierailee Muurilla ennen pohjoisen valloitustaan. Luonnmollisesti tämä ei ilahduta yövartioita.

Arya (Maisie Williams) matkaa kauas palvelemaan Mustan ja Valkoisen temppeliä. Muuallekaan hän ei voi mennä. Kasvottomaksi mieheksi ei kuitenkaan tulla niin vain. Onko Aryasta siihen? Varsinkin kuin hänen pitää luopua jostain tärkeästä: Minuudestaan. Sen mukana myös tappolista saa mennä. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Aryan sisko Sansa (Sophia Turner) saa apua äitinsä lapsuudenystävältä Pikkusormelta, joka opastaa häntä juonitteluiden saloihin. Miehellä on kuitenkin tapansa mukaan oma lehmä ojassa. Sansa ei tule pitämään miehen suunnitelmista häntä varten. Varsinkin kuin niihin liittyy talvivaaran nykyisen hallitsijan sadistinen poika Ramsay Bolton (Iwan Rheon).

Dormessa prinssi Oberynin kuolema laukaisee hänen rakastajattaressaan ja tyttärissään kostonhalua. Kuitenkin itse Dormen hallitsja ei halua sotaa, joten heidän täytyy toimia salassa. Uhasta tietoisena Cersei lähettää veljensä ja laapsiensa isän Jaimen (Nikolaj Coster-Waldau) pelastamaan tytärtään. Tämä saa avukseen palkkasotilaasta ritariksi kavunneen Bronnin (Jerome Flynn).

Kyseessä ei ole mikään lasten fantasia, vaikka tarinassa mm. lohikäärmeitä onkin. Siis edelleenkään. Sitä sarja ei ole koskaan ollutkaan. Sen sanoo jo sarjan synkkä ja osittain realistinen tyylikin. Siinä ei kuvata hyvän ja pahan välistä taisteluja, vaan se keskittyy lähinnä valtapeleihin, taisteluihin ja monipuolisiin hahmoihin. Juuri hahmot ovatkin sarjan selkeä vahvuus.

Sarjassa on hahmojen lisäksi muutakin loistavaa, nimittäin sen ennalta-arvaamattomuus. Koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan tai kuka tulee kuolemaan. Siis jos kirjat ovat lukematta. Esimerkiksi hahmot, jotka olisivat perusfantasiassa voittanut koko valtaistuinpelin, kuolevat nyt nopeaan tahtiin. Viides kausi ei tee siinä poikkeusta.

Viides kausi menee kauemmaksi lähdemateriaalista, Tulen ja jään laulu-kirjoista. Kirjojen ystävänä vastustan asiaa, ainakin periaatteessa. Toisaalta televisio ja kirjat ovat hyvin erilaisia taiteenmuotoja, joten ei ihme, että vapauksia on otettu. Minusta sarja on hyvä noin, mutta ymmärrän myös toisin ajattelevia.

Storylinista en inhonnut mitään. Parhaimmat kohtaukset tulivat Muurilta ja Braavosilta. Eli Jonin ja Aryan näkökulmasta. Danyn storylinekaan ei jäänyt paljon jälkeen, varsinkin kuin Tyrion saapui hänen hoviinsa. Valitettavasti “kääpiö” on menettämässä särmäänsä. Dany puolestaan ei, vaikka hänen tarinansa on muuttunut. Ennen valloitettiin, nniitä valloitettuja alueita pitä hallita.

Kigs Landissäkin tapahtui opaljon kaikkea mielenkiintoista. Rakastin vihata Cersein lisäksi myös Harmaa varpusta. Inhoan uskonnollista kiihkoa. Oli uskonto mikä tahansa. Tommen on ehkä kuninkaasti epäpätevä, mutta ainakin veljeänsä mukavampi. Valitetavasti myös vietävissä. Niinpä on epäselvää, kuka maata käytännössä hallitsee.

Sen sijaan Sansan tarina ei jaksanut kiinnostaa, tälläkään kaudella. Dorne-kohtaukset olivat loppujaksija lukuunottamatta tylsimpiä. Potentialia olisi olut enempäänkin. Minua kiinnostaa erityisesti Hiekkakäärmeet. Myäs eräs puuttuva hahmo olisi tuonnut osioon eloa. Kaiken kaikkiaan osio kuitenkin sai kohtuulisen vähän ruutuaikaa.

Visuaalisesti sarja pistää parastaan. Ei niin, että muillakaan kaudella olisi ollut moittimista. Erityisesti taistelukohtaukset tehtiin upeasti taitoa tai rahaa säästämättä. Myös uusia paikkoja löytyy jonkin verran, kuten Martellien koti Dorne. Tai Braavos. Ne on kuvattu tavalla, joka antaa kaupungeille oman persoonallisuutensa.

Nyt pureudun vähäksi aikaa kohuttiin raiskaus-kohtaukseen. Raiskaus on aina tuomittavaa, poikkeuksetta. En kuitenkaan ymmärrä kohtauksesta tullutta kohua. Game of Thrones on kuitenkin aina ollut väkivaltainen sarja, niin kuin lähdeteoskin. Seksuaalista väkivaltaakaan ei ole uhohdettu. Esimerkiki myös Dany raiskattiin hääyönään ja Theonkin kuohittiin. Katsojien pitäisi jo tietää se.

Lisäksi kohtaus oli uskollinen kirjalle, jossa kohteeksi joutui sarasta poiketen tuntematon henkilö, vale-Arya eli Jeyne Poole. Miksi siis Jeynen paikan sarjassa saanut Sansa olisi säästynyt hänen kohtaloltaan? Kohtaus ei edes ollut sarjan tai edes kauden järkyttävin. Pidän Shireenin kohtaloa pahempana. Shireen oli kuitenkin vain lapsi.

Kausi oli jälleen kerran yllättävä, järkyttävä, verinen, tunnepitoinen ja mahtava. Älä koskaan muutu, Game Of Thrones. Ketään ei taida yllättää, että annan Game Of Thronesin uusimmalle tuotantokaudelle täydet viisi tähteä. Sarja vaan on nyt niin hyvä. Myönnän kyllä, että arviossani objektiivisuus on jäänyt pahasti faniuden jalkoihin.