maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tervetuloa Dinomaailmaan!

Legendaarinen Jurassic Parkin tarina jatkuu Jurassic World-nimisen leffan muodossa. Koska alkuperäiset on tullut katsottua ja pidettyäkin vielä, päätin katsoa myös jatko-osan.Varo juonipaljastuksia!

Jurassic Parkin tapahtumista on kulunut jo kauan. Uusi, entistä ehompi, Jurassic Worldkin on toiminut jo yli 20 vuotta. Puistolla on kuitenkin ongelmansa, sillä vaikka vielä toistaiseksi kävijöitä rittääkin, yleisön mielenkiinto on lopahtamassa. Ninpä puiston ylläpito- ja tutkimuskulut hipovat taivaita. Puiston johtajalla Clairella (Bryce Dallas Howard) on ratkaisu ongelmaan.

Hän päättää kehitellä epäilemättä puistoa vakuuttavan vakuutusyhtiön harmiksi kaikkein hurjimmista dinosauruksista kootun, Indominus rex-hydridin, josta tulee tietenkin täysi psykopaatti. Henkilökohtaista ulottuvuutta lisää se, että myös Clairen sisarenpojat, Zach (Nick Robinson) ja Gray (Ty Simpkins), vierailevat puistossa samaan aikaan. Lienee sanomattakin selvää, ettei se pääty hyvin.

Luvassa on siis sisältöpuhdas katastrofileffa, Jurassic Parkkien henkeen. Elokuva muistuttaa mutenkin edelltäjiensä, paikoittain liikaakin. Jurassic Parkin faneille ei löydy juuri mitään uutta, mutta he eivät kyllä joudu pettymäänkään. Opetuskin on sama: Ihmisten ei kannata puuttua luonnon aikaansaannoksiin. Opetuksesta huolimatta elokuva pysyy pelkkänä viihteenä.

Blue
Elokuvan tekijät ovat sanoneet tekevänsä dinosauruksista eläimiä hirviöiden sijaan. Ratkaisu toimiikin erinomaisesti, varsinkin kuin erikoistehosteet ovat huippuluokkaa. Jopa niin hyviä, että dinosaurukset, kuten raptori Blue, varastavat show ihmisiltä ihan kymmenen-nolla ihmisten ollessa käveleviä kliseekimppuja.

Siitäkin huolimatta heistäkin välitti. Ainakin järjen äänenä kiinnostavasta, rakkauden kohteena ei niinkään, Owenista. Toisaalta ei ihme, sillä romanssin toinen osapuoli on tiukka työholisti, joka viettää elokuvan ensimmäisen osan elokuvasta yrittäen pelastaa lähinnä oman nahkansa. Pojat ovat sitä pahinta tyyppiä: yli-innokas pikkupoika ja ärtyisä teini. Siksi en oikein samaistunutn heihin.

Hahmoista viis. Elokuvan parasta antia on toiminta. Jurassic World loistaakin erinomaisesti toiminta- tai seikkailuelokuvana. Varsinkin loppukohtaus oli huippuhyvä. Siinä mm. Edellisistä elokuvissa pahiksen roolin saanut T. Rex teki comebacin. Tällä kertää se jäi kuitenkin pienemmäksi pahaksi. Tietyllä tavalla olento toimikin ihmisten puolella.

Jurassic World yhdistelee onnistuneesti uutta, vanhaa ja lainattua. Jos pidit edellisista osista, pidät melko varmasti myös tästäkin. Huomaa sana “melko”. Takuita en tässä anna. Neljä ja puoli tähteä. Puoli tuli pelkästä franchisenestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti