perjantai 12. kesäkuuta 2015

Zombi-Liv kittää ja kuittaa

iZombien ensimmäinen kausi sai vähän aikaa sitten päätöksensä. Finaalijaksoa kutsutaan nimellä Blaine's World. Jaksossa on kuitenkin kyse paljon isommista asioista.

Aikaisemmin tapahtunutta: Blaine otti Majorin vangikseen. Livin salaisuus paljastui peytonille, joten hän lähti. Olinpaikka tuntematon. Liv sai tietää, että Max Rager-energiajuoma liittyy olennaisesti zombien syntyyn. He liittyvät myös nuorien kuolemaan. Ravi puolestaan yrittää kehitellä parannuskeinoa zombismiin. 

Tämän viikon uhri on viimejaksossa tapaammme Theresa, joka siis kuoli jakson lopussa nähtyyn hotellihuoneeseen. Nuorella naisella ei ole mitään erikoiskykyjä, sarkastisuutta lukuunottamatta. Sen sijaan hänen muistonsa tulevat hyödyksi. Onhan hänellä paljon tietoa Max Ragerista, luultavammin toisen kauden päävastustajasta.

Hänen murhansa selvittäminen johtaakin suoraan Max Rageriin. Theresan murhasi kuitenkin hänen ystävänsä Cameron. Syy: Bändi oli saanut käsiinsä dokumentin Max Ragerin psykoottiseksi tehneistä ominaisuudesta ja he ajattelivat myydää sen takaisin yhtiölle. Cameron tuli kuitenkin ahneeksi ja halusi pitää kaikki rahat itsellään. Loppu onkin sitten historiaa.

Jäljet johtavat heidän tulevaan energiajuomauutuuteen Super Maxiin, jonka ansiosta ihmisten ei tarvitsisi enää nukkua. Melko hyödyllinen tuote siis, kunhan yhtiö onnistuu eliminoimaan yhden pienen sivuvaikutuksen: zombiksi muuttamisen. Mitä kaikkea voisikaan tehdä, jos ei tarvitsisi nukkua?

Cameron myykin muistion itse, mutta tulee samalla kääntäessä yhtiön vihan iseensä. He yrittävätkin tappaa hänet vanhalla kunnon autopommilla. Keino kuitenkin osoittautui tehottomaksi. Yhtiö ei ehtinyt yrittää toista kertaa, sillä eräs poliisi huomaa hänet. Pojan onneksi häntä epäillään syystäkin kaveriensa murhasta. Max Ragerin epäonneksi Theresalla on vielä yllätys hihassaan.

Ne muistiot Max Ragerin vahingollisuudesta löytyvät hänen koneeltaan. Liv lähettääkin ne lehdistölle. Samoin kuolleen toimittajan, Rebekan, artikkelin aiheesta. Yhtiä ei kuitenkaan ole lähelläkään tuhoutumista. Itse asiassa luultavimmin Liv herätti nukkuvan karhun, eikä todellakaan lempeän sellaisen. Kyseinen karhu lieneekin toisen kauden bigbad.

Rikoksen selvittämisen lisäksi jakson alkuosassa tapahtui myös muuta tärkeää. Zombirotta parani, joten zombismiin löytyy nyt parannuskeino. Lääkettä on kuitenkinvain yhdelle, joten Ravin pitää klehittää lisää. Sen pitkäaikaisvaikutuksistakaan ei tiedetä mitään. Saatika sitä, toimiiko se ihmiszombeille. Niinpä Livin parannus eläväksi on vielä pitkän matkan päässä, jos sielläkään.

Finaalin loppuosan tähti on kylmäkaappiin vangittu Major, joka ei suostu kertomaan varastamiensa aivojen sijaintia, edes kylmäkaappiin suljettuna. Mies saa konkreettisesti nähdä, mitä hänen pojilleen on tapahtunut. Yksi niistä roikkui koukuista kuolleena, aivot poistettuina. Blaine jopa tarjaa Majorille keittoa, jossa kyseisen pojan aivot olivat.

Blaine huopmasi Livin ja Majorin yhteyttä. Niinpä hän soitti Liville ja kertoi pitävänsä Majoria vankinaan. Hän vaihtaisi miehen aivoihin. Liv antaakin pakotettuna aivot Blainelle. Blaine ei kuitenkaan pidä omaa osaa sopimuksesta. Zombin harmiksi Major kuitenkin pääsee vapaaksi omin voimin ja menee hakemaan koko asearsenaalinsa. 

Sitä seurasi hieman epäuskottavaa tulitusta. Sosiaalityöntekijä tuskin olisi oikeasti voittanut zombit niin helposti. Eikä hän kyllä voittanutkaan, sillä tulitaistelun jälkeen tullut Blaine ehti puukottaa sankaria. Majorin onneksi Liv saapuu paikalle Blainen pettämisestä suivaantuneena. Hän ampuukin Blainea. Yhtä'äkkiä Major ei ole ainoa aseellinen hyvis.

Blaine kuitenkin huomautta, että häntä ei kannata tappaa, sillä misä hänen kasvattamansa zombiepopulaatio saisi aivoja syödäkseen. Näin ajatellen maailman suurin uhka onkin Major. Hän kun yritti tuhota koko Blainen bisnekssen. Pahimmassa tapauksessa se johtaisi zombimaailmanloppuun.

Liv kuulee Majorin äänen ja menee hänen luokseen. Hän löytääkin Majorin maasta verisenä.
Blaine kertoo Majorille Livin olevan zombi. Pääsääntöisesti siksi, että on kusipää. Blaine yrittää tappaa Livin, joten hänelle ei jää muuta mahdollisuutta, kun parantaa Blaine. Ratkaisu on viisas. Näin Blainesta ei ole enää uhkaa, ainakaan niin paljon kuin aikaisemmin ja zombit saavat aivoja syödäkseen.


Eikä vain itsensä. Liv nimittäin ei halua Majorin kuoleman, joten hän tekee ainoan teon, mitä voi: muuttaa Majorin zombiksi. Major ei ole tästä ymmärettävästi iloinen. Saatika siitä, miten Liv valehteli hänelle. Hyvästä syystä, mutta kuitenkin. Tavallaan Major siis kuoli tässä jaksossa, ei Peyton, niin kuin arvelin. Nainen on edelleen poissa. Häntä ei nähty koko jaksossa.

Major ei pelkästään kuollut. Hän heräsi eloon. Liv ei nimittäin käyttänyt kaikkea vielä nimetöntä zombismin parannuslääkettä Blaineen. Niinpä hän ehti pelastaa Majorin. Valitettavasti sillä on seurauksensa. Jos nyt ajattelette, että jakson henkilökohtaiset vaikutukset jäävät näin vähänsi, olette väärässä.

Livin ensimmäistä työpäiväänsä aloittava veli Evan joutui poliisipäällikkö Suzukin räjäyttämän pommin uhriksi. Sen on tarkoitus peittää MeatCutessa tapahtunut. Evan on teholla ja tarvitsee oman veriryhmänsä verta, Livin verta. Se kuitenkin tuo ongelman. Livin veri tekisi hänestä zombin. Siksi Liv päättikin kieltäytyä antamasta vertaan.

iZombien ensimmäisen kauden finaali oli erilainen kuin alunperin odotin, lukuunottamatta Blainen kohtaloa. Alkujakso oli hyvin tavanomainen sarjalla ja hyvä niin.Tavanomainen iZombien kun on enemmän kuin hyvä sarja. Loppuosa oli vielä alkuosaakin parempi. Kokonaisuudessaan jakson kummatkin osat toivat siihen sitä jotakin.

Jokatapauksessa jakso tarjosi kaikkea, mitä sarjan viimeiseltä jaksolta sopii odottaakin. Yksi valittamisenkin aihe löytyi: Liv jäi hieman sivuosaan. Jakson todellinen sankari oli Major. Annan sille viisi tähteä. Saman verran antaisin myös koko ensimmäiselle kaudelle. En todellakaan kadu sitä, että rupesin katsomaan sarjaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti