keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Muskelimies Kreikasta

Hercules on taas täällä. ensin suomalaisohjaaja Renny Harlin teki Houkutuksesta tutun Kellan Lutzin tähdittämän version mytologiasta. Sitten on vuorossa Brett Ratner ja Dwayne Johnson.

Hercules, toiselta nimeltä Herakles on antiikin taruissa esiintyvä sankari. Hän on ylijumala Zeuksen poika ja on kreikkalaisen mytologian tunnetuimpia hahmoja. Trinan mukaan Herkuleksen syntytarina on jumalatarinoille tyypillinen. Zeus huijasi Herakleen äitiä tämän aviomiehen hahmossa. Tunnetuin Herculekseen liittyvä myytti on hänen urotyönsä. Herakles surmasi vaimonsa ja lapsensa Heran aiheuttaman hulluuskohtauksen vallassa. Tästä suivaantuneena Delfoin oraakkeli langetti Herakleelle rangaistuksen, jonka mukaan tämän täytyi suorittaa urotöitä. Palkinnoksi hänestä tulisi kuolematon. Herkules kuului argonautteihin, kreikkalaisen mytologian sankarijoukko, joka tunnetaan varsinkin Argo-laivalla ennen Troijan sotaa tekemästään argonauttien retkestä.


Kuuluisuutensa vuoksi Herculesta on käytetty materiaalina mm. elokuville. Niistä minulle tutuin on Disneyn version. Minusta Haades onkin yksi kaikkien aikojen Disney-pahiksista, vaikka pahatar ja Ilkeä kuningatarkin on herkullisen pahoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti