Kuin keijukaisesta tulee paha

Disneyn Pahatar kertoo tutun tarinan Prinsessa Ruususesta Pahattaren näkökulmasta. Siinä selitetään, miten Pahattaresta oikein tuli yksi ikonisimmista Disneyn pahiksista. Pääosaa näyttelee Angelina Jolie.

Minusta Pahatar oli hyvä, mutta ei loistava. Olisinkin luultavasti malttanut odottaa elokuvan tulemista dvd:lle. Odotin elokuvaa mielenkiinnolla, lähinnä sen teeman vuoksi. Pahatar on aikuisten satu. Kohderyhmänä luultavasti olikin Prinsessa ruususen ja muiden Disneyn satujen kanssa kasvaneet aikuiset. En välitä sadun laittamisesta uuteen uskoon, onhan Disney tehnyt sen jo. Alkuperäinen Grimmin veljesten keräämä satu oli hyvin toisenlainen, kuin meidän tuntemamme. Versio oli raikas tuulahdus Disneyn satuihin. Se oli tarpeeksi erilainen ja persoonallinen, mutta siinä tuli esiin myös kaikki legendaarisemmat tapahtumat. Mukana oli tietenkin legendaarinen ristiäiskohtaus, joka oli minusta erittäin onnistunut. Tässä versiosa Pahatar tiesi, missä Aurora oli ja jopa tarkkaili tätä. Valinta olikin onnistunut, sillä pahattaren ensisilmäys Auroraan olikin yksi elokuvan parhaista kohtauksista. Pahatar näytti hyvältä, varsinkin satumaa- ja taikakohtauksissa. Visuaalisuuteen olikin selvästi panostettu. Itse tarina alkoi hyvin tyypillisesti. Siinä viattomasta Pahattaresta tulee kaikkien tuntema paha keiju. Loppu puoli olikin jännittävämpi ja ehkä hieman yllätyksellisempi. Pidin erityisesti siitä, miten elokuvassa käsiteltiin Disneyn prinsessasaduille tyypillistä tosirakkauden suudelmaa. Esimerkiksi Prinssi Phillip epäröi nukkuvan Auroran suutelua, sillä hehän ovat tavanneet vain kerran. Tarinan yksi parhaista anneissa on ehdottomasti harmaan sävyt. Liika mustavalkoisuus sopii ehkä lasten satuihin, mutta enää aikuiselle suunnattuohin tarinoihin. Kaipaan moniulotteisuutta. Elokuvan parasta antia oli itse päänäyttelijä: Angelina Jolie. Ilman häntä elokuva olisi tuskin edes onnistunut, sillä niin vakuuttava hän oli. Muista näyttelijöistä tunsin Harry Potterissa Dolores Pimentoa näytelleen Imelda Stauntonin.

Minua kuitenkin jäi häiritsemään pienet epäloogisuudet sekä äärimmäisyyteen asti viety hyvien haltiattarien kädettömyys. Loogisuudesta mainittakoon mm. se, että hyväntahtoisen lapsikeijun nimeksi on annettu Pahatar, englanniksi Maleficent. Lisäksi Pahatar ryhtyy kostoonsa yksin, vaikka hänellä on kokonainen armeija takanaan. Olisin toivonut Pahattarelle tasavertaisempia vastuksia, tai ainakin sellaisia, joihin voisi samaistua. Kuningas Stefan oli ääliö, eikä Prinsessa Ruusunen ollut minkäänlainen vastustaja, oikein missään vaiheessa. Yksi elokuvan ongelma olikin se, ettei siinä ollut Pahattaren lisäksi muita mielenkiintoisia hahmoja. Poikkeuksena toimii Pahattaren apuri Diaval, jonka versiosta pidin. Hän toi tarinaan parempaa huumoria kuin hyvät haltiattaret ja hänen hahmonsa toimi hyvin Pahattaren kanssa. Annan kolme ja puoli tähteä. Toivon lisää samanlaisia elokuvia.