Dokkareita ja paljon

Joku aika sitten löysin Netflixistä jotakin uutta: Dokumentteja. Periaatteessa tiesin jo aikaisemminkin, että niitä on, mutta en ole tullut katsottua. Viime viikonloppuna kuitenkin korjasin asian.

Ensimmäinen Netflix-dokumenttini oli Discoveryn Emmy-ehdokas Apocalypse How, joka kertoo nimensä mukaisesti maailmanlopusta. Tarkemmin sanottuna siitä, miten ihmiset tuhoutuvat. Vaihtoehtoja oli yllättävänkin paljon, eikä niistä läheskään kaikki sijoittunut hamaan tulevaisuuteen. Näistä eniten mieleen jäi maan alla lymyilevät supertulivuoret, jotka voivat dokumentin mukaan purkautua milloin vain. Aihe oli jännittävä, vaikka esimerkiksi avaruusolentojen hyökkäys oli aika kaukaa haettu. Lisäksi dokumentti on vuodelta 2008 ja näyttää osittain vielä vanhemmalta. Anna kolme ja puoli tähteä.

Toinen dokumenttini kertoi tyystin erilaisesta asiasta. For the Bible Tells Me So kertoo kristillisten ääripään suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja siitä, mitä raamattu asiasta oikeasti sanoo. En tiedä muista, mutta minulle dokumentti ei tarjonnut juuri mitään uutta. Se myös junnasi paikoillaan aika pahasti. Pidin kuitenkin aiheesta, vaikka se saikin minut kiroamaan ihmisten suvaitsemattomuutta. Kaksi tähteä.

Kolmas ja viimeinen dokumentti ei ole pelkästään dokumentti, se on sarja. Monarchy kertoo Englannin kuningashuoneen historiasta. Aihe kiinnostaa minua, varsinkin kuin katsoin sunnuntaina taas kaksi jaksoa Valkoista kuningatarta. Siitä tosin saa helposti kuvan, että kuninkaalliset eivät muuta tehneetkään kuin sotivat joko keskenään tai viikinkien kanssa. Nimiä tulee myös aika paljon, joten kaikkea on mahdotonta muistaa. Pidän sarjasta ja sen toteutuksesta. Yksi dokumentti ei aiheen kattavaan käsittelyyn riitä. Neljä ja puoli tähteä.

Kirja ja vähän mutakin ihmisistä

Joku aika sitten meillä kohuttiin Harvardin yliopiston uudemmasta löydöstä: Kirjasta, jonka kannet ovat tehty ihmisen nahasta. Ihmisruumista on käytetty muutenkin hyväksi mm. tieteen käytössä.

Kirja on peräisin 1800-luvulta. Des destinees de l'ame – nimistä kirjaa tutkittiin tarkoin. Nyt tutkijat ovat varmoja, että kirja on tehty juuri ihmisten nahasta. Tähän viittaa myös ranskaksi kirjoitettu kirjan välistä löytynyt viesti. Siinä lääkäri kertoo, että ihonhuokoiset erottaa helposti. Lisäksi hän valotti juuri ihmisnahan valitsemisen motiivia. Kirja kertoo ihmissieluista, joten tekijät päättivät ihmisnahan olevan juuri sopiva materiaali. Kirjeen kirjoittaja on kirjan kirjoittajan Arsène Houssayen ystävä.

Arsène Houssaye

Kuka on itse kirjailija? Arsène Houssaye oli ranskalainen novellisti ja runoilija. Hän eli 1815-1896 ja aloitti kirjailijan uransa Pariisissa vuonna 1836. Hänen runojaan edustaa kirja mm. Symphonie des vingt ans ja novelleja Les Filles d'Ève.  Arsène myös arvosteli taidetta ja kirjallisuutta. Hänellä on poika, Henry, josta tuli historioitsija ja joka kirjoitti isästään elämänkerran.

Ihmisten ihosta tehty kirja ei kuitenkaan ole niin suuri uutinen kuin voisi kuvitella, sillä 1800-luvulla teloitettujen rikollisten nahat annettiin parkitsijoille sekä kirjastonhoitajille, muun ruumiin mennessä tieteen käyttöön. En vastusta käytäntöä, jos en ole sitä vaatimassakaan. Des destinees de l'amessa käytetty iho oli peräisin mielisairaalta naiselta, joka kuoli sydänkohtaukseen.

Ruumiiden hyväksikäytöllä on tieteessä pitkät perinteet. ihmisruumiin tutkiminen on vuoroin ollut sallittua ja vuoroin lailla kiellettyä. Niitä leikeltiin anatomian opiskelun yhteydessä. Tapa on käytössä vieläkin. Ennen vanhaan ruumiita vain oli vaikea saada. Siitä kehittyi 1800-luvulla kohtuullisen tuottoisa liiketoiminta, jonka seurauksena Englannissa omaiset vartioivat vainajaa päiväkausia. Yritteliäimmät varastivatkin ruumiita haudoistaan ja myivät ne tieteen käyttöön. Myös lääketieteen harjoittajien suorittamat ruumiinryöstöt tuntuivat olleen varsin yleisiä. kiinni ei kannattanut jäädä, sillä se olisi lääkärin uran loppu.

Kuvasa on Heurekan Body Works-näyttelyn ruumiita

Vielä nykyäänkin ihmisruumiilla on suuri merkitys anatomian opetusvälineenä. Lääketieteen lisäksi ruumiiden käyttö tutkimustyössä on saanut yllättäviä sovelluksia esimerkiksi oikeusantropologiassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on toimineet Body farmit Body farm, joissa tutkitaan ihmisruumiin mätänemistä ja hajoamista. Ruumistutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa ihmisten kuolinsyistä tilanteissa, joissa tavallinen ruumiinavaus ei sitä enää kerro. Niitä on Yhdysvalloissa yhteensä kolme. Eurooppaan he eivät ole rantautuneet. Täällä on ruumiiden kohteluun liittyen tiukemmat lait.

Aihe on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Minusta, jos ruumis on kuolemaantuomitun tai vapaaehtoisesti lahjoittaneen, ongelmaa ei ole. Haudanryöstöt ja pelkästään tutkimustarkoituksiin suoritettavat murhat ovat asia erikseen. Kunnioitus vainajia kohtaan istuu ihmisissä syvässä ja siksi ymmärrän ruumiiden käyttöä sen joka muodossa vastustajia, vaikka heillä ei välttämättä järkiperusteita olisikaan.

Ensisilmäyksellä spin off vaikeuksissa

Ensisilmäykselli, eli How I Met your Mother on yjksi tv:n parhaista komediasarjoista. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaa, jopa se. Fanien iloksi sille on ollut suunnittetteilöla spin offia.Ilo saattoi olla ennen aikaista. Sarjan kehittäen ja tv-kanavan välillä on tullut riita. Aihetta en tiedä sen kummemmin. Ilmeisesti jotakin olsisi pitänyt muuttaa, mutta tekijät eivät suostuneet. Toivottavasti se kuitenkin saadan tehtyä, erimielisyyksistä huolimatta.

Kirja-arvostelu: Dan Brownin Inferno

Hulluja tiedemiehiä, Danten helvetti, jännitystä, kaunis Firenze, vanhoja rakennuksia ja esineitä sekä vanha tuttu sankari Robert Langdon mikki-kellonsa kanssa. Tätä kaikkea tarjoaa Dan Brownin uusin: Inferno.

Kirjan alussa Robert Langdon on sairaalassa. Häntä on ammuttu päähän ja hän kärsii muistinmenetyksestä. Hänet yritetään tappaa, mutta häntä auttaa kuvankaunis lääkäri Sienna Brooks. Tästä alkaa hurja ajojahti, kun Langdon yrittää selvittää, mitä hän on tehnyt viimeiset kaksi päivää. Samalla ehkä selviää myös, miksi hänet halutaan tappaa. Ja miten asiaan liittyy Danten klassikkokirjan Jumalaisen näytelmän ensimmäinen osa: Helvetti?

Pidin Infernosta. Asiassa aihe kiinnosti itseäni enemmän, kuin vaikka Enkelissä ja Demoneissa. Lisäksi teemoina oman lisänsä toivat myös liikakansoitus ja ympäristöongelmat. Vanhaa tuttua symboleilla pelailuakin sisältyi, joten vannoutuneen Dan Brown-fanin ei tarvitse pelätä. Muutenkin kirjaili käyttää tuttua kaavaa. Paras lisä juoneen oli harmaat alueet. Kaikki ei ollut niin mustaa ja valkoista, vaan hyvän ja pahan raja häilyi. 

Kuka lopulta sitten onkaan se pahis? Vai eikö kukaan? Siitä voi olla montaa mieltä.

Kirjan takia kiinnostuin Danten Jumalaisesta näytelmästä. Aihe osoittautuikin mielenkiintoisesti. En ollut lukenut kyseisiä runoteoksia, mutta aikeissa on. Kirjassa keskitytään muutenkin italialaiseen taiteeseen ja nippelitietoa aiheesta riittää. Niin kuin muistakin juoneen edes etäisesti liittyvistä aiheista. Huonona puolena mainitsen ns. hullun tiedemiehen videon kertaaminen. Ymmärsin jo ensimmäisellä kerralla.

Drownilla olisi parantamisen varaa henkilöiden kuvaamisessa. Minusta sivuhahmot olivat tällä kertaa päähahmoja mielenkiintoisempia, kuten juuri Sienna Brooks. Toinen vastaavanlainen on salaperäisen organisaation johtaja: Rehtori. Organisaation, joka osoittautui hyvin erilaiseksi, kuin sen alun perin kuvittelin. Muitakin yllätyksiä sisältää. Niistä jotkut voi arvata jo ennalta, mutta kaikkia ei millään.

Tiivistettynä Inferno on viihdyttävä ja tiivistunnelmainen paketti, joka pysyy kohtuullisesti kasassa. Kirja onnistui Dan Brownin leipälajissa: Jännityksen ylläpitämisessä. Juoni jaksoi koukuttaa loppuun asti. Minusta se ei hävinnyt Dan Brownin muullekaan tuotannolle. Aihe kiinnostaa, vaikka maailman ongelmista liikakansoitus ei ole vielä läheskään pahin. Ei mene omiin kirjasuosikkeihini, mutta hyvänä lukemisena menee loistavasti.  Anna neljä tähteä. 

Yö Tallinnassa

Juhannus, tuo keskikesän juhla saapui taas tänäkin vuonna. Minä vietin sen perheeni kanssa Tallinnassa. Voin sanoa, että hauskaa oli. Varsinkin, kun olen käynyt kaupungissa vain kääntymässä.

Lähdimme matkaan aikaisin, seitsemän maissa. Laiva lahti puoli yhdeltätoista ja paikalla piti olla tuntia ennen. saavuimmekin hyvissä ajoin. Tallinnaan matkasimme nopealla yli. Matka kesti pari tuntia. Se sujui kahvitellessa ja kierrellessä kauppoja. Matkan päätyttyä jouduimme odottamaan laivasta pääsyä. Aikaa jäi vielä Tallinnassa kiertelyyn, huoneen kun sai vasta kolmelta. Söin salaattiakin. Jonotimme sielläkin, mutta saimme lopulta huoneet. Pääsimmekin valmistautumaan loppupäivään.

Hetken levon jälkeen matka jatkui, tosin vain vastakkaiseen huoneeseen. Siellä kilistelimme Tallinnan kunniaksi. Kävelimme Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Mi

nä olin ainoa meistä, joka ei ollut ennen käynyt siellä. Tarpeeksi paikkaa tutkittuamme, pysähdyimme katselemaan maailman menoa. Seuraavaksi oli vuorossa ruoka. Olin tyytyväinen tilaamaani lasagneen. Kävimme vielä oudossa keskiaikaa mukailevassa paikassa oluella. Sitten olikin jo vuorossa hotellille meno. huomautan vielä, että kiertämiseen meni aikaa. Meillä ei ollut mitään kiirettä.

Seuraava päivä alkoi runsaalla aamupalalla ja jatkui kaupoissa shoppailemalla, mikä ei kuulu lempipuuhiini. Sain kuitenkin itselleni ostettua käsilaukun. Välipalan jälkeen, jos chiapattaleipää voi sellaiseksi sanoa, kävin kidutusmuseossa. Kukaan muu ei tullut mukaan. Siellä oli keskiaikaisia kidutusvälineitä ja kuvauksia niiden käytöstä. Suosittelen lämpimästi, jos vain aihe kiinnostaa vähänkään. Ei herkkähermoisille. Sitten olikin kotiin lähdön aika. Odottamista riitti, mutta hyviä puoliakin oli. Sain Dan Brownin Infernonkin luettua.

Jäljelle jäi enää kotiin lähtö. Laivamatka sujui samalla lailla kuin viime matkakin. Kotona olimme vasta puolen yön aikaan, mutta onneksi jäljelle jäi vielä yksi vapaapäivä. 

Kaiken kaikkiaan matka sujui hyvin, vaikka se olisikin voinut kestää pitempään. Nyt molemmat päivät olivat matkapäiviä, eikä meille jäänyt yhtä kokonaista päivää.

Hei taas!

Olin vähän aikaa poissa, arkistoimassa papereita Heinolan sosiaalitoimistossa, mutta nyt olen täällä taas.

Game of Thrones - Neljännen kauden jännittävä finaali

Kaikki hyvä loppuu ainakaan. Niin myös Game of Thronesin neljäs kausi. Lisää on tulossa, mutta odottavan aika on pitkä. Odotellessa kerron tunnelmia kaudesta yleensä ja erityisesti finaalista. JUONIPALJASTUKSIA!

Minusta koko neljäs kausi oli loistava. Sitä lopettamaan tuli yli tunnin pituinen The Children- jakso. jakson ovat kirjoittaneet sarjan luojat David Benioff ja  D. B. Weiss. Sen on ohjannut Alex Graves. Jaksoa katsoi 7,10 miljoona amerikkalaista. Finaaliin mentiin jännittävästä tilanteesta. Jon oli lähtenyt tappamaan Mance Ryderiä, Kuninkaansatamassa Vuori voitti Oberyn Martelin, Danyn lohikäärmeet karkasivat käsistä, Arya kulkee edelleen Hurtan kanssa Briennen etsiessä häntä ja Bran on matkalla Sydänpuun luokse. Kaikille näille maailma muuttuu. Jakson aikana käytiin useissa paikoissa. Minusta tiettyyn paikkaan voisi keskittyä kauemminkin, mutta ongelmana on jakson pituus. Kaikkea ei voi näyttää. Ratkaisu: Tehkää pitempiä jaksoja tai kausia. Minusta puolitoista tuntia olisi sopiva jakson pituus tämän tyyppiselle sarjalle.

Finaali alkoi Muurin ympäristöstä. Jon lähti tapaamaan Mancea. Mance kertoi mm. sen, miksi hänen joukkonsa haluavat Muurin toiselle puolelle. Valkoisten kulkijoiden noustessa he ovat kaikki vaarassa jäädessään kotiinsa. Ns. villien motiivit on siis helppo ymmärtää. Jonin salamurha aikeet keskeytyivät, kun paikalle saapui joukko sotilaita. Yllätykseksi he eivät kuuluneet Yövartioon, vaan kruunusta kamppailevalle Stannisille. Tapaamisen lopuksi Mance otettiin vangiksi. Muurilla pidettiinkin sitten taistelussa kuolleiden hautajaisia. Edes Ygritteä ei unohdettu. Ainakaan Jonin osalta. Kohtaus oli liikuttava.

 Kuninkaansatamassa Vuori oli kuolemankielissä. Kaksintaistelu Oberynin kanssa vaati veronsa. Vaikka hänen kuolemansa näytti varmalta, kuningatar Cersei käski lääkäri Qyburnin tekemään kaikkensa. Sen hän tekikin. Verenlaskeminen vain ei tunnu nykyaikaisen lääketieteen silmissä toimivalta. Kuolisi pois vaan. En ainakaan minä jäisi Vuorta kaipaamaan. Pysymme vielä vähän aikaa kuninkaansatamassa. Cersein ja hänen isänsä Lordi Tywinin luona. Cersei ei halua naida sir Loras Tyrelliä, toisin kuin oli suunnitteilla. Sen estääkseen hän uhkasi kertoa hänen ja veljensä suhteesta, mikä tuhoaisi kaiken Tywinin rakentaman. Heh heh! joku voitti Tywinin, edes kerran. Paikka vaihtui sisarusten mennessä lihallisten ilojen ääreen. Teema ei jaksa edes järkyttää enää.

Danyllä oli omat ongelmansa. Hänen lohikäärmeensä eivät pysyneet enää hallinnassa. Traagisena todisteena siitä oli viattoman vauvan kuolema. Pakko sanoa, ettei tullut ihan puskista. Jos näen miehen pitävän nyyttiä, en luullutkaan lapsen olevan vielä elossa. Katson Game of Thronesia sentään. Danyllä ei ollut muuta mahdollista, kuin lukita lohikäärmeensä. Valitettavasti heitä oli vain kaksio, sillä Drogon oli edelleenkin tiellä tietämättömillä. Minua lohikäärmeet kävivät melkein sääliksi, sillä he jäivät huutamaan äitiään. Ei sillä, Danyllä ei ollut muuta mahdollisuutta.

Bran pääsi Sydänpuunsa luokse, vielä suhteellisen helposti. puuta vartioi kuitenkin yhdet sarjan cooleimmista vihollisista, luurankosoturit. Tietenkin jos sanaa cool ajattelee kirjaimellisesti, niin Valkoiset kulkijat vievät voitan. Joo joo, oli huono. Heidät pelastettiin Metsän lapsien toimesta, mutta Jojen ehti saada loppunsa ennen sitä. Sydämen puun alapuolella sijaitsevassa luolassa he tapasivat omituisen hahmon, joka kertoi Branille, ettei hän enää kävelisi koskaan. Sen sijaan Bran lentäisi. Dramaattista, hyvin dramaattista. branin tarina alkaa muistuttaa perinteistä fantasiaa aika paljon. Minusta se on hyvää vaihtelua juonitteluiden lomassa.

Arya kohtasi tutun hahmon, Briennen. Nainen kertoi hänen Aryan äidille tehdystä lupauksesta. Arya ja Hurtta olivat oikeutetun epäluuloisia. Brienne ja Hurtta päätyivät taistelemaan Aryasta. Taistelu oli mielenkiintoinen, vaikka tiesin lopputuloksen. Brienne voitti ja Hurtta putosi kuolemaansa. Aryapa ei alistunut. Hän ei mennyt Briennen mukaan, vaan päätti löytää oman polkunsa. Hän löysi vielä elossa olevan Hurtan, joka aneli tyttöä päästämään hänet kärsimyksistään. Arya ei tähän kuitenkaan suostunut. Aryan matka jatkui kohti satamaa. Tarkoituksena oli mennä Muurille Jonin luokse, mutta sinne hän ei päässyt. Sen sijaan hän käytti Jagenilta saamansa kolikon ja pääsi Braavosin. Olen innoissani, sillä ehdin jo pelätä, ettei tätä storylinea tulekaan.

Viimeisempänä menen ehkä järkyttävämpään käänteeseen. Olen lukenut kirjat, joten itseäni se ei yllättänyt. 

Jaime päästi kuolemaan tuomitun Tyrionin menemään. Hän pääsikin palatsin sisälle ja huomasi entisen rakastajansa Shaen isänsä pedissä. Auts! Taistelun jälkeen Shae menetti henkensä.Siitä järkyttyneenä Tyrion otti varsijousen seinältä ja lähti etsimään Tywiniä. Huonostihan siinä kävi, nimittäin Tywinile. Heidän sananvaihtonsa päättyi Tyrionin ampuessa nuolia isäänsä. Varys auttoi hänet karkuun. vaikken olisikaan lukenut kirjoja, tietäisin, ettei Tyrionille käy mitään. Onhan hän George R.R. Martinin lempihahmo.

Neljäs kausi oli tuttua tasoa. Juonet etenivät hyvin ja paljon tapahtui.  Kaksi ärsyttävintä hahmoa Tywin ja Joffrey kuoli ja kaikilla oli hauskaa. Tarinoista tuli entistä syvällisempiä ja hahmojen kehitystä oli hienoa seurata. En sano, että sarja paranee vanhetessaan, koska taso on ollut alusta asti korkea. Innolta jään odottamaan, mitä viides kausi tuo tullessaan. Tietenkin osin sen tiedänkin, kun luin kirjat. Minua kiinnostaa eniten se, miten he ovat toteuttaneet Aryan koulutuksen Mustan ja valkoisen temppelissä. (Olen pahoillani, jos et ole lukenut kirjoja.) Muutenkin, varmasti kaudessa on paljon tiedossa. Ohimennen, joka jaksosta on tälläkin kaudella inside-video, joka löytyy Youtubesta. En arvostele kautta tähdillä, koska ne eivät riitä. kaiken kaikkiaan kannattaa katsoa.

Meillä kaikilla on tietty kuva Neandertalin ihmisistä. Heitä pidetään usein Homo sapiensseja eli nykyihmisiä, eli meitä, tyhmempinä, romuluisina raakalaisina. Näin ei kuitenkaan ole, vaan todellisuudessa Neandertalin ihmiset ovat nykyihmisten veroisia.

Neandertalinihminen on ihmisten suvun laji, joka kehittyi todennäköisesti eurooppalaisista heidelberginihmisestä. He asuttivat Lähi-itää ja Eurooppaa 200 000 vuoden ajan, aina siihen asti, kun nykyihmiset saapuivat. Neandertalinihminen oli vahva, vanttera ja kesti hyvin jääkausien kovia pakkasia suuremmasta lihasmassasta johtuen. Laji kuoli sukupuuttoon noin 28 000 vuotta sitten.Syytä ei tiedetä. He kuitenkaan tuskin kuolivat sukupuuttoon ainakaan tyhmyyttään. Tästä hyvänä esimerkkinä on Journal of Human Evolution -lehdessä julkaistu tutkimus, jonka mukaan oman lajimme varhaiset kivikautiset työkalut eivät olleet sen parempia kuin neandertalilaisten välineet. Nykyihmisten kunniaksi on sanottava että, vaikka aseemme eivät olleetkaan tehokkaampia, ne olivat hienomman näköisiä. Tästä sitten tehtiin päätelmiä neardertalin ihmisten älykkyydestä. Lisäksi Coloradon Boulderin yliopiston ja hollantilaisen Leidenin yliopiston tutkijat kävivät yhdessä läpi olemassa olevan todistusaineiston, eivätkä löytäneet todisteita älyllisestä alivoimasta. Neandertalilaiset osasivat rakentaa majoja, käsitellä tulta ja työkaluja, puhua ja ommella luuneuloilla vaatteita. He osasivat myös tehdä koruja, ja alkeellisia soittimia, kuten luuhuiluja. He pystyivät siis samaan kuin kivikautiset nykyihmisetkin. Heillä oli myös jonkinlainen uskonto. Miksi Neandertalin ihmisiä sitten pidetään yleisesti nykyihmisiä tyhmempinä? Tutkijat arvelevat väheksynnän juontaneen siitä, että Neandertalin ihmisiä ei ole verrattu aikalaisiinsa vaan myöhemmin eläneisiin nykyihmisiin, joilla teknologia on jo kehittynyt pidemmälle. Vertaus on epäreilu. Se on kuin vertaisi ensimmäisiä tietokonepelejä, nykyisiin.

Minulla on teoria siitä, miksi laji kuitenkin hävisi nykyihmisten selviytyessä. Kyseessä on kuitenkin vain teoria, voin siis olla väärässäkin. Ensinnäkin, nykyihminen on sotaisa otus. He olisivat voineet ajaa neandertalin ihmiset ahtaalle. Tälle teorialle löytyy kuitenkin ainakin yksi hyvä vasta-argumentti. Nimittäin nykyihmiset ja neandertalin ihmiset lisääntyivät keskenään. Sotaisuuteen liittyen hurjimman väitteen on esittänyt fossiiliasiantuntija Fernando Rozz. Hänen mukaansa ihmisten esi-isät ovat syöneet neandertalin ihmisiä suihinsa. Väitteen perustana on neandertalin ihmisen leukaluu, joka on löytynyt Les Roisista Ranskasta. Leukaluussa on samanlaisia merkkejä kuin ihmisen syömissä peuroissa ja muissa eläimissä. Nykyihmisen geeniperimästä noin 1-4 prosenttia on peräisin neandertalin ihmiseltä. Toinen syy voisi löytyä nykyihmisten tehokkaamman lisääntymisen avulla. Nykyihmiset lisääntyivät nopeammin kuin neandertalilaiset. Yhtenä syynä neandertalilaisten häviämiseen ovat voineet olla uudet ja oudot sairaudet. Ehkä nykyihminen toi Afrikasta sairauksia, jotka nujersivat neandertalilaisia samaan tapaan kuin eurooppalaisten Amerikan-valloittajien taudit intiaaneja. En tiedä, saadaanko totuutta koskaan selville. Neandertalin ihmisiä on vaikea tutkia, ovathan he kuolleet sukupuuttoon jo satoja tuhansia vuosia sitten ja lähteenä on vain löydetyt luut. Toivottavasti. Toivon myös, että tutkimukset onnistuvat tuulettamaan vanhoja näkemyksiä ja ehkä jopa näkemään, ettei ihminen olekaan maailman napa.

Valkoinen kuningatar – Historiallisen draaman tähti

Kiitos Ylen, Suomessa voi nyt katsoa Philippa Gregoryn historialliseen romaaniin perustuvaa Valkoista kuningatarta. Sarjasta on tullut jo kolme ensimmäistä jaksoa.

Sarjassa seurataan ns. Ruusujen sodan loppuvaiheita. Aihe onkin kiinnostava, varsinkin kun luin Conn Igguldenin samaan aikaan sijoittuvaa kirjasarjaa. Sen tapahtumat vaan sijoittuvat sodan alkuaikoihin ja näkökulmakin on eri. Kun Conn Igguldenin kirjoissa pääosissa on kuningas Henrik ja hänen vaimonsa Margareta Anjoulainen, ovat he Valkoisessa kuningattaressa maanpaossa. Heidän sijastaan valtaistuimella istuu Yorkin suvusta kuningas Edvard IV, joka rakastuu leskeksi jääneeseen Elizabeth Woodvilleen ja tekee tästä kuningattaren. Siitä lähtee käyntiin sarjan juoni, jonka perustana on valtaistuimen säilyttäminen keinolla millä hyvänsä. Sarja on kymmen osainen.

Valkoinen kuningatar kuuluu romaanisarjaan, joka kertoo ruusujen sodasta. Romaanisarjan muita osia on Riverssin lady, Punainen kuningatar, Kuninkaantekijän tytär ja Valkoinen prinsessa. Romaanien kirjoittaja historiallisten romaanien kuningattareksikin tituleerattu Philippa Gregory on journalisti ja historioitsija. Hän on julkaissut useita Tudorien aikaan sijoittuvia historiallisia romaaneja, kuten elokuvanakin nähtävän Kuningattaren sisaren. Gregory on omistautunut myös hyväntekeväisyydelle. Hän on aloittanut Gambiassa hyväntekeväisyystoiminnan, jonka päämääränä on muun muassa rakentaa maahan kaivoja.

Sarjan päähenkilö, Elisabeth Woodville on todellinen henkilö. Moni sarjassa nähty tapahtumakin on todella tapahtunut. Ei välttämättä juuri kuvatulta tavalla, mutta kuitenkin. Todellinen Elisabeth oli Sir Richard Woodvillen ja Jacquetta Luxemburgilaisen vanhin tytär. Ilmeisesti hän oli päässyt äitinsä suhteiden kautta hoviin ja lopulta avioitunut John Greyn kanssa. Heillä oli kaksi poikaa. John kuoli St. Albansin taistelussa. Yorkien voittaessa perhelle tuli tiukat ajat, sillä Elisabethin puoliso oli taistellut Lancasterien rivissä. Tätä kuitenkin onnisti tavattuaan kuninkaan, joka ihastui tähän ensitapaamisella. He menivätkin naimisiin ja Elisabet kruunattiin Westminsterissä 26. toukokuuta 1465. Kyseessä oli ensimmäinen kerta englannin historiassa, kun kuningas avioitui alamaisensa kanssa. Tästä johtuen Elisabeth ei ollut koskaan suosittu kuningatar. Elisabethillä oli tiettävästi viisi tyttöä ja kaksi poikaa kuninkaan kanssa. Muita todellisia ja tärkeitä hahmoja sarjassa ovat kuningas Edvard IV ja ”kuninkaantekijä” Richard Neville.

Olen nähnyt vain kolme jaksoa, joten en tiedä lopusta. Historia sanoo tapahtumista näin: Neville kuoli jouduttuaan hevosensa tallomaksi. Edvard voitti sisällissodan, mutta kuoli huhtikuussa 1483. Kuninkaan veli, Rikhard III nimettiin sijaishallitsijaksi, sillä Edvardin poika oli vasta kaksitoista. Elisabeth yritti horjuttaa sijaishallitsijan asemaa, mutta ei onnistunut siinä. Lopulta Edvardin poika sai kuninkuuden. Sijaishallitsija kaappasi kuitenkin vallan. Rikhard III kaatui Bosworthin taistelussa, jolloin valtaan tuli Henrik Tudor, myöhemmin Henrik VII. Richardin kuolema päätti ruusujen sodan. Pojat teljettiin Toweriin, josta he katosivat. Mysteeristä saisi toisen tekstin. Richardin epäillään murhanneen heidät, mutta todisteita hänen syyllisyydestään ei ole. Edes heidän kuolemansa ei ole varmaa. Heidät kuitenkin haudattiin, sillä vuonna 1674 työmiehet löysivät pienten lapsien ruumiit, joiden pääteltiin kuuluvan pojille. Luiden alkuperää ei ole kyetty varmistamaan. Elisabeth liittyi kuitenkin vielä kertaalleen kuninkaallisen perheen jäseniksi. Hänen tyttärensä meni naimisiin uuden kuninkaan Henrik VII:n kanssa.

Pidin siitä, ettei sarja turhaan aikaillut. Vaikka tyyli tempo onki rauhallinen, joka jaksossa riittää tapahtumia. Tunnelma vaihtelee alun keveydestä, paljon synkempään. Itse päähenkilö voisi olla persoonallisempikin. Hänestä on helppo pitää, mutta siihen se jäikin. Kuulemani perusteella hän kuitenkin muuttuu moniulotteisemmaksi sarjan edetessä. Pukudraamana sarja toimii. Syvälliseksi sarjaa ei voi haukkua, vaikka toki siinä on omat vakavat kohtauksensa. Olisin toivonut kuitenkin enemmän ajan kuvausta. Ymmärrän kyllä, että juoni on pääosissa ja aika vain tarjoaa sopivan miljöön. Siitäkin huolimatta vähän enemmän ajasta voisi kertoa. Viimeaikoina kun olen kiinnostanut juuri tuosta aikakaudesta. Valkoinen kuningatar on vahvasti naisten tarina. Miehet jäävät auttamattomasti sivuosaan, kuten myös itse sota. Sarjasta näytetään lähinnä sen poliittisia merkityksiä, itse taisteluita ei niinkään. niitä olisin kaivannut tuomaan vastapainoa draamalle. Sarja ei ole ihan Tudorin luokkaa, mutta laadukas siitäkin huolimatta. Sarjan parasta antia visuaalisen tunnelmoinnin lisäksi, olivat viittaus noituuteen. Aihe kiinnostaa itseäni. Ainakin pääosan esittäjä sopi kuvaa, joka minusta hahmosta on. Valkoiselle kuningattarelle pitää antaa aikaa, se ei koukuta heti ensimmäisestä jaksosta. Harva sarja koukuttaa. Luvassa on jatkossa varmasti runsaasti vehkeilyä, hienoja pukuja ja romantiikkaa. Toivottavasti taisteluitakin näytettäisiin enemmän. Nyt minua kiinnostaa lukea Philippa Gregoryn kirjat. Veikkaan, että ne ovat sarjaa parempia. Ei sillä, sarjassakaan ei ole valittamista. Annan alkujaksoille neljä tähteä.

Kauhua ja draamaa mielisairaalassa

Katsoin tässä viime viikolla American Horror Storyn toisen tuotantokauden, joka sijoittuu lähinnä kirkon omistamaan mielisairaala Briarcliffiin. Jos sarja kiinnostaa, tämä on oikea postaus sinulle. Varo kuitenkin juonipaljastuksia.

En tiedä syytä, mutta mielisairaala on minusta kauhun pelottavampia ja ahdistavampia paikkoja. Siksi sijainti sopiikin kauhusarjalle kuin nenä päähän, vanhaa sanontaa lainatakseni. Kun siihen lisätään vielä menneisyyden havinaa, mielenkiintoinen kattaus on valmis. Päätarina sijoittuu 1960-luvun loppuun. Sarjassa näytetään kohtauksia myös nykyajasta ja hahmojen menneisyydestä. Kauhun lisäksi draamaa riittää ja minusta hahmojen kehitys onkin tällä kaudella pääosassa, ainakin jos minulta kysytään.

Päähahmoja tällä kaudella ovat nunnat June ja Mary Eunice, lesbo reportteri Lana Winters, syytetty salamurhaaja Kit Walker ja kirvesmurhaaja  Grace Bertrand. Hahmokaartiin kuuluu myös mielisairaalan johtaja Timothy Howard, sadistinen ja pelottaman menneisyyden omaava tiedemies Arthur Arden sekä vieraileva psykiatri Oliver Thredson.  American Horror storylle tyypillistä on kierrättää vanhoja näyttelijöitä erilaisissa rooleissa. esimerkiksi sisko Junea esittävä Jessica Lange, esitti kauhutalosta kertovalla ensimmäisellä kaudella päähenkilöiden naapuria ja talon entistä asukasta Constance Langdonia. Näyttelijä nähdään myös sarjan seuraavalla kaudella. Kit Walkeria esittävä Evan Peters puolestaa esitti Constancen poikaa Tatea. Ensimmäisellä kaudella, yhtä sarjan päähenkilöistä, esittänyt Dylan McDermott vieraili myös toisessa kaudessa. Hänen roolinsa jäi kuitenkin pieneksi. kierrättämistä on toisissakin osissa luvassa, kun Lana Winterssiä näyttelevä Sarah Paulson esittää myös sarjan kolmannessa ja neljännessä osassa.

Perustarinassa tavallinen huoltoasematyöntekijä Kit Walker joutui muukalaisten hyökkäyksen kohteeksi, ainakin omasta mielestään. Lopputuloksena kuitenkin oli, että tämän vaimo löydetään murhattuna. Lisätään vielä asia, joka ei tänä päivänä enää herättäisi ihmetystä: Kitin vaimo oli tummaihoinen. Hänet viedäänkin mielisairaalaan odottamaan arvota. Siellä oli tarkoitus selvittää, oliko Kit syyntakeinen vai ei. samana päivänä nuori reportteri Lana Winters kyseli sisko Junelta mielisairaalaan liittyviä asioita. Hän uskoi, että paikasa on jotakin mätää. Hän ei ole väärässä, niin kuin moni jo varmaan arvasikin. Enne kuin lana ehti kuitenkaan kirjoittaa riviäkään, hän joutui itsekin mielisairaalaan pienen mutkan kautta. Sinne hänet oli hommannut tämän rakastajatar, jota sisko June oli kiristänyt. Alkukaudesta perusjuonena onkin päästä pois Briarcliffistä keinolla millä hyvänsä. Toinen juoni on toisenlainen. Briarcliffin lääkäri Arthur Ardenin salaisuudet ja niiden seuraukset. varoituksen sanat: Ne ovat todella hyytäviä. Mielenkiintoa pitää yllä myös kysymys: Onko Kit naurettavan niminen sarjamurhaaja BloodyFace? Jos ei, niin kuka sitten on. Itseäni loppuratkaisu ei yllättynyt, mutta joitakin muita se saattaa kyllä. Varsinkin jos ei ole juuri tv-sarjoja katsellut. Kaikkea muutakin kivaa American Horror Storystä löytyy. Itse asiassa kauden ensimmäinen kohtaus sijoittui nykyaikaan. Siinä kaksi vastanainutta kiertelee kauhutaloja ja päätyivätkin Briarcliffiin. Huonostihan siinä käy. Itse sarjan kuvailu loppui tähän, nyt alkaa arvostelu ja samalla JUONIPALJASTUKSET.

Itse en katsoisi yhtään American Horror Storya pelottavampaa sarjaa. Verta, suolenpätkiä ja muita ahdistavia oli juuri tarpeeksi. Minusta kausi oli nerokas, jännittävä ja muutenkin loistava. En päässyt sisään muukalaisista ja muukalaissieppauksista liittyviin kohtiin. Miksi avaruusolentojakin piti tunkea mukaan? Ne eivät sopinut oikein muuhun juoneen. Olin varma, että Lana Winters ei selviä loppuun. Niin huono tuuri reportterilla oli. Nainen osoittautui kuitenkin selviytyjäksi ja vaikka pidin hahmosta melkein koko kauden, viimeisissä jaksoissa tämä alkoi jo ärsyttää minua suunnattomasti. Kit lähinnä säälitti. Hyvä tyyppi joutui kärsimään ilman omaa syytään niin kovin. Sarja ei ollut monin paikoin mitenkään kaunis katsella, vaikka erikoistehosteet ja maskeeraus onnistuivatkin. Kummatkin oli laatutyötä. Syynä tietenkin se, että esimerkiksi mielisairaala on tarkoituksella ruma paikka. Muitakin iljettäviä asioita sarjassa näyttäytyy. Herkkähermoiset älkää siis vaivautuko! Olen tosissani.

 Toinen kausi on hyvin erilainen kuin ensimmäinen, eikä pelkästään eri miljöön takia. Tunnelma oli vaan yksinkertaisesti niin erilainen. En tiedä, kumpi oli parempi. Kummassakin kaudessa tapahtuu paljon. Kaikki kuitenkin saatiin yhdistettyä sujuvasti juoneen. Yllättäviltä käänteiltä ei toki säästytty. Minusta sarja on hyvällä tavalla erilainen, kuin mikään aikaisemmin katsomani. Se kertoo klassisia kauhutarinoita uudella tavalla. Näyttelijät suorittivat roolinsa tutulla tyylillä. Ei ihme, että he ovatkin saaneet Emmyjä sekä muita palkintoja. Erityisesi pidin Sisar Mary Eunicen riivauksesta, joka näytti Lily Raben kyvyt näyttelijänä. Tähän liittyen, mukana olivat myös riivaukset ja manaukset. Uskonto kuin muutenkin tuli esiin tällä kaudella edellistä enemmän. Teemoja oli niin paljon, ettei niitä kaikkia käsitetty ajan kanssa. En valita, hyvin ne mahduteltiin kerrontaan. Joistakin vain olisi voinut saada oman kauden. Esimerkiksi manauksia suorittava pappi voisi osua erityisen pelottavaan tapauksen ja seurata demonin jalanjälkiä. En tiedä toimisiko juoni, mutta voi ollakin. odotan innolla sitä, että Amerivan Horror Story: Coven tulee Netflixiin. Anna sarjalle neljä ja puoli tähteä. Enempi selitys on tarpeeton.

Kaikille, jotka valittavat Game of Thronesissa kuoleista hahmoista JUONIPALJASTUKSIA/SPOILEREITA

Fakta: Game of Thronesissa kuolee ihmisiä. Toinen fakta: Niin muissakin kirjoissa ja sarjoissakin. Miksi Game of Thrones sitten on saanut ihmiset liikkeelle?

Edesmennyt Ned Stark

Internet on täynnä memejä, joiden pääasiallinen sisältä on George R.R. Martinin Yllättävät kuolemat. Niisätä saisi sellaisen käsityksen, että koko sarjassa ei ole enää juurikaan henkilöitä jäljellä. Puhun sarjasta, koska Tulen ja jään laulu - kirjojen tulon aikaan asiasta ei juuri puhuttu tai ainakaan siitä ei ole tullut samanlainen trendi. Minusta kuolemat eivät ole niinkään yllättäviä. Ned Stark esimerkiksi teki saman virheen kuin hyvä osa rikossarjojen uhreista, varoitti pahaa tehnyttä ihmistä etukäteen. Mitä hän odotti? Jos Ned olisi jäänyt eloon, hän olisi paljastanut sen, etteivät kuningas Robertin lapset ole oikeasti hänen. Heillä ei olisi mitään asiaa kruunuun. Tietenkin lasten äiti tekee asialle jotakin. Robb taas petti arvostetun liittolaisensa rakkauden tähden. Oberyn Martell taas teki taistelijalle pahan virheen. Käänsi selkänsä viholliselle. Joffreynkin voin mainita. Hän taas oli itsekäs paskiainen aikana, jolloin hänen valtaistuimelleen on tunkua. Ei sillä, harva hänen kuolemaansa itkivätkään.Ohimennen, kaikki eivät toki kuolleet sarjassa. Muutenhan sitä ei enää tehtäisiin. Reippaasti suurin osa hahmoista elä ja voi edes jotenkin.

Perusfantasiassa kuolleiden tyyppiset henkilöt harvoin kuolevat, mutta jos luulet katsovasi perusfantasiaa, et ole kiinnittänyt huomiota. Minusta se on osa, iso osa, koko maailman viehätystä. Aina ei voi tietää, mitä tapahtuu, eikä hyvä aina voitakaan. Jos se ei kiinnosta, älkää katsoko sarjaa. Väkivaltaa ja seksiä löytyy kyllä muualtakin, jos ne ovat ainoat sarjan katsomisen syyt. George. R.R. Martin ei sitä paitsi ole ainut päähahmojaan tappanut kirjailija. Esimerkiksi William Shakespeare tappoi koko pääparin. Miksi ette jo antaisi asian olla? En tiedä muista, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni.

Kevyttä huumoria kesäteatterissa

Heinolan kesäteatterin Ilmasta rahaa näytelmä sai ensi-iltansa eilen, torstaina. Myös minä olin paikan päällä. Näytelmä kertoo sosiaalietuuksia hyväksikäyttävästä Erkki Joutsenesta, jonka suunnitelma uhkaa paljastua.

Minun ei alun perin pitänyt lähteä katsomaan näytelmää, mutta suunnitelmat muuttuivat. Sää oli huono koko päivän, jopa sateinen. Niinpä vilukissa äitini ei halunnut lähteä kylmään ulkoilmaan, varsinkin kun hän näkee näytelmän vielä myöhemmin kesällä. Säästä huolimatta kokemus oli hyvä. Ilmasta rahaa oli hauska, niin kuin Heinolan kesäteatterilla on tapana. Muutama julkisuuden henkilökin näyttäytyi, siis näyttelijöiden lisäksi tietenkin. Näyttelijät ovat Suomen kermaa. Osissa oli mm. Pertti Sveholm, Jaana Saarinen, Risto Kaskilahti ja Sampo Sarkola. Miljöö oli sama koko näytelmän, päähenkilön koti, jossa asuivat päähenkilön lisäksi hänen vaimonsa ja sekä yksi oikea, että monta mielikuvituksen luomaa alivuokralaista. Hahmoina nähtiin myös, parisuhdeneuvoja, alivuokralaisen kihlattu, hautaus-urakoitsija, Kelan työntekijä pomoineen ja Erkin setä. Väkeä siis riitti. huumori tuli lähinnä siitä, että Erkki yritti peitellä tekosijaan keinolla millä hyvänsä ja keksiä, mitä kummallisimpia selityksiä milloin mihinkin epäkohtaan.

Näytelmä alkoi Erkin soittaessa alivuokralaisen, täysin valheellisesta, kuolemasta. Harvinaisen ärsyttävä alivuokralainen olikin kotona. Ei siinä vielä mitään, mutta sitten Kelan virkailija soitti ovikelloa. Rahaa on tas tulossa. Virkailija tarvitsee vain nimikirjoituksen. Paha vain, että allekirjoitus tarvitaan Erkin Ruotsiin muuttaneelta alivuokralaiselta, jonka sosiaalietuuksista Erkki on nauttinut. Tapahtumia seurasi tietenkin valheiden vyyhti, joka lisääntyi moninkertaisesti näytelmän edetessä. Välissä oli väliaika kesäteatterin käytännön mukaisesti. Se kesti puoli tuntia. En kerro näytelmän lopusta, se kannattaa katsoa itse. Kaiken kaikkiaan kokemus oli onnistunut, enkä kadu näytelmän katsomista.

Ihmiset lisääntyvät ja maailma täyttyy

Tehdään yksi asia selväksi: En usko, että väestön kasvun ehkäiseminen on syy jättää hoitamatta ongelmia, kuten lapsikuolleisuus. Haluan nyt kuitenkin selvittää väestön kasvuun liittyviä asioita, kuten mitä sen ehkäisemiseksi voi tehdä, jos ei oteta lukuun joukkotuhoaseita tai muuta raflaavaa.

Väestönkasvusta huolestuminen on verrattain uutta. Siitä pitivät huolen niin sodat, kulkutaudit kuin korkea imeväiskuolleisuuskin. Onko nykyään elintason parantuessa syytä huolestua? YK:n ennusteen mukaan väki lisääntyy vuoteen 2050 asti, nykyisestä noin 7 miljardista yli yhdeksään miljardiin. Suomeen vaikutukset eivät kuitenkaan näy juurikaan, sillä suurin osa väestönkasvusta tapahtuu kehitysmaissa. Esimerkiksi Afrikan väkiluvun on ennustettu kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Väestönkasvu on kuitenkin heikennyt teollisuuden alkuajoista. pelättyä väestöpommia ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Väestön siis ennustetaan kasvavan, vaikka tietenkin paljon voi vielä tapahtua. Lisäksi ennemmin tai myöhemmin syntyvyys asettuu tasapainoon kuolleisuuden kanssa. Väestötieteessä ilmiötä kutsutaan väestölliseksi muuntumiseksi, ja kaikki maat käyvät sen läpi vuorollaan. Tähän kuitenkin menee aikaa. Yksi kunnon sota tai epidemia, niin maailman ihmiset vähenevät kummasti. Kumpaakaan en toivo, enkä ymmärrä niitä, jotka toivovat. Perustellaan sitä joko väestönkasvulla tai jollain muulla syyllä. Oikeasti. He eivät ole ehkä väärässä, mutta eivät he ole kovin myötätuntoisia ihmisiäkään. Kuinka paljon ihmisiä maailmassa pitäisi olla? Suurin osa arvioista vaihtelee kahden ja 64 miljardin välillä.

Uhkaako väestönkasvu maapalloa? Minä vastaan: kyllä. Varsinkin kuin ilmastonmuutos lisää ihmisten ahdinkoa. Ihmisten lisääntyessä resurssit vähenevät, jolloin kaikille ei riitä ruokaa tai puhdasta vettä. Pula luonnonvaroista voi pahimmillaan aiheuttaa sotia. Täytyy kuitenkin muistaa, että resurssien vähenemiseen vaikuttavat myös muut asiat, kuten ihmisten ylikulutus. Esimerkiksi Australian tai Yhdysvaltain keskivertokansalainen tuottaa hiilidioksidipäästöjä kahdessa päivässä saman verran kuin malawilainen tai ruandalainen vuodessa. Jos yhteiskunnat eivät kuluttaisi, niiden olemassaoloon liittyvät ongelmat kuten ilman ja veden saastuminen sekä ekosysteemien tuhoutuminen olisivat luonnollisesti olennaisesti pienempiä. Nälänhädästä puhuttaessa kannattaa muistaa, että ongelma ei välttämättä ole maailmanlaajuinen ruuan vähyys, vaan se, ettei köyhimmille ole sitä tarjolla. Kaikilla ei ole varaa ostaa ruokaa, vaikka sitä olisin tarjolla. Tilanne ei ole vielä paha, eikä paniikkiin oli syytä. Joidenkin tutkijoiden mielestä ilmastonmuutos on paljon liikakansoitusta pahempi uhka. Asialle kannattaa kuitenkin tehdä jotakin ennen niiden lisääntymistä, jolloin voi olla jo liian myöhäistä. Käytännössä keinoja väestönkasvun hillitsemiseksi on ainakin vielä toistaiseksi kaksi: lapsikiintiöt tai lisääntyvä ehkäisyneuvonta, joka toiminut tehokkaasti Iranissa. Maassa ehkäisykurssit ovat pariskunnille pakollisia, ennen naimisiin menoa. Syntyvyyttä voidaan rajoittaa myös monin epäsuorin keinoin esimerkiksi parantamalla köyhien tuloja, vähentämällä lapsikuolleisuutta ja lisäämällä naisten koulutusta.

Jalkapallon MM-kisojen historiasta

Viimeaikana tuskin kukaan on välttynyt tänään alkavista jalkapallon MM-kisoista, jos ei ole viettänyt tynnyrissä koko vuoden. Mistä kisat saivat alkunsa? On ainakin minulle tuntemattomampi asia. Siksi otan asiasta selvää.

Jalkapallon MM-kisojen synty vie meidät aluksi olympialaisiin. Vuonna 1900 jalkapallo otettiin olympialaisten näytöslajiksi ja jo kaksitoista vuotta myöhemmin laji sai suuren suosion. Välissä oli käynnissä ensimmäinen maailmansota, joten vasta vuonna 1928 tehtiin päätös kisojen järjestämisestä. Päätöstä vauhditti se, että jo aikaisemmin amatööripykälät rajoittivat tätä jo olympialaisten suosituinta lajia. Monissa maissa parhaat jalkapalloilijat olivat jo ammattilaisia, eivätkä ne voineet osallistua olympialaisiin parhailla joukkueillaan. Ensimmäinen kisa pelattiin kahdet olympiakisat voittaneessa Uruguayssa vuonna 1930. MM-kisoihin osallistui vain 13 joukkuetta, mm. Englanti jäi pois. Tuolloin Eurooppalaiset eivät arvostanut kisoja, ainakaan matkatakseen kisapaikalle laivalla. Pitää muistaa, että matkustaminen oli silloin hitaampaa kuin tänä päivänä. Ensimmäiset MM-kisat voitti isäntämaa Uruguay, voitettuaan Argentiinan finaalissa 4-2. Tuolloin otettiin käyttöön Jules Rimet pokaali, joka edusti kisojen voittoa vuoteen 1970 asti. Pokaalin sai nimensä vuonna 1929 kuolleelta FIFA:n johtajalta, jolla oli suuri vaikutus kisojen syntyyn. Pokaali kuitenkin

varastettiin, joten paikan otti FIFA:n oma pokaali, jota käytetään täkin päivänä.

Pelé

Kaksi seuraavaa kisaa pidettiin Italiassa ja Ranskassa. Italia voitti kummatkin. Tämän jälkeen alkoi toinen maailmasota ja MM-kisat peruttiin 12 vuodeksi. Sotien jälkeen, vuonna 1950, pelattiin Brasiliassa. Saksa ei päässyt mukaan sotarikoksien vuoksi. Uruguay voitti kisat jännittävässä finaalissa isäntämaa Brasiliaa vastaan. Eurooppa ja Etelä-Amerikka jyräsivät pitkään jalkapallon MM-kisoissa. Muista maista mm. USA ja Korea pääsivät välieriin. Jalkapallon historiaa ei voi kirjoittaa ilman Pelé. jalkapallon legenda pelasi ensimmäisen MM-kisansa vuonna 1958 Ruotsissa. Brasilia voitti kisat ja Peléstä tuli kaikkien aikojen nuorin maailmanmestaruuden voittanut pelaaja. Hän oli mukana myös Chilessä ja meksikossa pidettävissä kisoissa, joissa Brasilia voitti kultaa. Englannin kisoissa tulos oli kuitenkin synkempi, kun Brasilia jäi alkulohkoon. Naisetkin pelaavat jalkapallon maailman mestaruudesta. Ensimmäiset naisten kisat järjestettiin Kiinassa vuonna 1991. MM-kisat kasvoivat. Vuonna 1982 siinä oli jo 24 joukkuetta ja vuonna 1998 32 joukkuetta.

Lisätietoja voittajista voi katsoa täältä: http://www.topendsports.com/events/worldcupsoccer/winners.htm

Tv-kesä Jenkeissä

TV:llä Jenkeissä alkaa taas uusia ja vanhioja sarjoja. Nyr listaan sarjat ja niiden alkamispäivät.

Valehtelevat viettelijät, 10.6
Pukumiehet, 11.6
True Blood, 22.6 (täällä ootan jo)
Tyrant, 24.6
The Leftover, 29,6 (mielenkiinnolla ootan)
Under the dome, 30.6
Witches of East End, 6.7
Extant, 9.7
Helmock Clove, 11.7
The Strain, 13,7
Outlander, 9.8
Legends, 13.8

Suomen elokuvavuosi 2013

Suomen elokuvasäätiö keräsi yhteen Suomen elokuvavuoden 2013. Kotimaisella elokuvilla ei mene hyvin, sillä vain 1817 000 katsojaa, eli noin 23 prosenttia elokuvankäviöistä katsoivat kotimaisen elokuvan. Buoden suosituin elokuva oli 21 tapaa pilata avioliitto. Festivaaleille suomifilmit puolestaan ryntäsiväy.  Suomen elokuvasäätiö pienensi antamiaan tukisummia 11 prosenttia. Suurimman tuen sai Kätilö.

Suomen elokuva-ala parjaa luvuista huliimatta hyvin maailmalla. Viime vuonna kotimaisella elokuvalla oli 500 festariesitystä, 48 prosenttia viime vuotta enemmän.Ne keräsivät 43 kansainvälistä palkintoa.

Toiminnan naiset – Historian kuuluisimmat naistaistelijat

Historiassa on monia tarinoita tosielämän sankareista. Miehistä, jotka taistelivat maansa, kunniansa tai rakkautensa puolesta. Jokunen paikka sotahistoriassa on onneksi varattu naisillekin.

Jokainen on varmaan kuuluut amatsoneista, legendaarisista naistaistelijoista. Tarinat saattavat olla totta tai sitten ei. Sen sijaan oikeita naisia edustaa mm. Uusimmassa 300-elokuvasta tuttu Artemisia. Luettelen nyt huomattavampia. Jos haluat tietää lisää, käy wikipediassa osoitteessa: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_women_warriors_in_folklore.

Joan of arc

Massegetain kuningas Tomyris, joka taisteli ja voitti maata havitelleen kuningas Curys. Persiassakin nainen toimi komentajana. Arabiaa edusti kuningatar Samsi ja Kiinaa Trungin siskokset. Tomoe Gozen oli taas suurin naissamurai. Tamar oli Georgian kuningas, joka johti maansa joukkoja. Luit oikein, kuningas. Tamar halusi itseään kutsuttavan kuninkaaksi, sillä hänestä kuningattarella oli vähemmän valtaa. Joanne d'Arc on ehkä kuuluisin naiskomentaja. Hänelle oli ns. intialainen versio, Rani Lakshmibai, joka oli tärkeänä osana Intian itsenäisyysliikettä. Hän kuoli nuorena, niin kuin Joanne d'Arckin. Häntä ei kuitenkaan teloitettu, vaan hän kuoli kunniallisesti taistelussa. Tuoreimpana on vielä Yhdysvaltain sisällissodassa taistellut Albert Cashier. What? Kyllä, Albert Cashier, oikealta nimeltään Jennie Irene Hodges pukeutui mieheksi päästäkseen taistelemaan. Hän kuitenkin piti nimensä sodan jälkeen. Miksipäs ei? Siihen aikaan naisilla ja miehillä ei ollut yhtenäisiä oikeuksia. Miehenä hän sai mm. äänestää. Molemmat nimet ovat hänen hautakivessään.

Nykyään maailma on muuttunut. Armeijaan pääsee naisetkin ja naisia taistelee miesten rinnalla ympäri maailmaa erilaisissa konflikteissa. Otin aiheen esiin kunnioittaakseni näitä hieman unohtuneita taistelijoita ja komentajia, joskus jopa hallitsijoitakin. He eivät tietenkään vähennä miesten tekoja. Heidän sankarillisuus tai kunnia ei vähene naisten tullessa mukaan taisteluihin. Maailmalla on myös mieshallitsijoita, joita kukaan ei enää muista. Annetaan kunnia heille, jolle se kuuluu.

Vihapuheilla on seurauksensa

"Poliittinset vihapuheet eivät ole harmittomia." Näin sanoi Yk:n ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay. perusteluiksi hän sanoi sanojen olevan askel kohti tekoja. Olen samaa mieltä. Suvaitsemattomuus on lisääntynyt, mistä kertoo myös Perussuomalaisten kaltaisten ryhmien suosio. Nyt ryhmillä on valtaa EU:ssä, menestyksellisten vaalien jälkeen. Pillay kehottaa kaikkia EU:maita kamppanjoimaan suvaitsevuuden hyväksi. Idea on hyvä, joskin kyseisiä kamppanjoita ainakin meillä Suomesa riittää. Ne eivät siis välttämättä ratkaise ongelmaa. Toivottavasti ainakin lieventävät.

Edgar Allan Poe –Amerikkalaisen romantiikan suuruus

”Murhein istuin puoliyöhön, jääden kirjain ääreen työhön,

muinaisajan unhotettuin salaistietoin harkintaan.

Pääni kun jo painui melkein, kuului takaa oven telkein

nakutus, mi oudoin elkein tikutteli hiljaa vaan.

»Joku vieras siellä», mietin, »nakuttelee sisään vaan.

    – Muuta ei se olekaan».”

Yllä oleva lainaus on Korpista, yhdestä Edgar Allan Poen kuuluisimmasta runosta. Se julkaistiin ensimmäisen kerran 29. tammikuuta 1845 New York Evening Mirror -lehdessä. Korppi kertoo salatieteitä tutkivasta miehestä, joka avaa oven korpille. Mies jopa puhuu korpille, joka vastaa aina huutaen ”ei milloinkaan!”. Korppi kuvastaa rakkaan menettämisen tuskaa. Poen oman vaimon terveys oli runon kirjoitushetkellä heikkenemässä. Millainen on mies runon takana? Sama mies, joka innoitti mm. Pahan jäljillä sarjan tekijöitä. Sarjassa etsitty rikollinen ja hänen lahkonsa käyttävät nimenomaan Poeta rikostensa innoittamana.

Poe syntyi 19. tammikuuta 1809 Bostoniin,  irlantilais-skotlantilaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa ei ollut helppo. Poen isä jätti hänet ja hänen kaksi sisarusta heidän ollessa vasta vauva, ja äiti kuoli tuberkuloosiin tämän ollessa vasta kaksivuotias. Ilman vanhempia Poe lähetettiin tupakkakauppias John Allanin ja hänen vaimonsa luokse Richmondiin. Perhe muuttivat Englantiin, jossa Poe kävi koulunsa. Vuonna 1826 Poe aloitti opinnot Virginian yliopistossa. Hän harrasti kuitenkin myös uhkapelejä, joiden velkoja Allan ei suostunut maksamaan. Opiskelut jäivätkin vain vuoteen. Poe kävi armeijan, jossa hän menestyi hyvin. Hän pääsi jopa Sotilasakatemiaan, josta hänet kuitenkin erotettiin sääntörikkomusten vuoksi. Poen kirjallinen ura alkoi vuonna 1833. Poe saavutti suosiota ensiksi Ranskassa ja Englannissa, ja vasta hänen kuuluisa runonsa Korppi toi hänelle laajempaa huomiota kotimaassaan. Silloin hän voitti erään kirjoituskilpailun tarinallaan MS Found in a Bottle. Aikaisemmin Poe kirjoitti vain omaksi ilokseen, mutta nyt aukesi ura kirjallisuuslehdissä. Tänä aikana Poe kirjoitti paljon, kunnes lopulta kuoli 7. lokakuuta 1849. Kuolinsyyksi on arveltu aivotulehdusta. Elämänkerta ei kuitenkaan selitä sitä, millainen Poe oli ihmisenä. Rufus Wilmot Griswold kirjoitti hänestä elämänkerran, jossa hän kuvasi Poeta synkäksi ja ystävättömäksi ihmiseksi. Lisäksi hän sanoi Poella olleen pahoja ongelmia alkoholin kanssa. Elämänkertaa pidetään kuitenkin kirjoittajan itsensä keksimänä. Millainen hän sitten oli? En tiedä, saadako siihen koskaan vastausta. En kuitenkaan usko, että taritseekaan. 

Näin alkoi House of Cards

Yksi Netflixin suosituimpia sarjoja on kehuttu poliittinen tv-sarja House of Cards. Itse en ole katsonut siitä enempää kuin pilotin. Millainen kuva sarjasta jäi? Vastaan kysymykseen, mutta ensin kerron, mistä sarja sai alkunsa.

House of Cards kertoo demokraattipoliitikko Frank Underwoodista (Kevin Spacey), joka päättää ryhtyä kostamaan puoluetovereilleen, koska häntä ei valittu haluamaansa virkaan. Sarja on uusintaversio BBC:n samannimisestä Michael Dobbsin romaaniin perustuvasta minisarjasta vuodelta 1990. Erikoista sarjassa on ns. neljän seinän rikkominen. Päähenkilö puhuttelee usein suoraan katsojaa. Neljäs seinä on näyttelijöiden ja katsojien välinen seinä, jossa katsojat teeskentelevät tarkkailevansa oikeita tapahtumia ja näyttelijät, ettei katsojia ole olemassa. Idea House of Cardsiin tuli sarjan vastaava tuottaja David Fincherin nähtyä alkuperäisen sarjan. Hän innostui tekemään siitä uutta versiota. Fincher halusi tehdä televisiosarjan, sillä se on pitkäkestoisempaa kuin elokuva, eikä elokuvassa ole yhtä helppoa toteuttaa mutkikasta luonnehdintaa kuin televisiossa. He lähettivät tarjouksen useille yhtiöille, mutta Netflix veti pidemmän korren. Se arvioi, että Fincherille ja Kevin Spaceylle olisi tarjontaa. Spacey valittiin rooliinsa virallisesti 18. maaliskuuta 2011. Hänen kerrotaan pitävän käsikirjoituksesta ja Netflixin tavasta julkaista kaikki jaksot kerrallaan.

Ensimmäinen jakso alkoi vaikuttavasti, Frankin tappaessa haavoittuneen koiran. Hän sanoi katsojille, että sellaiset hetket vaativat henkilön, joka on valmis tekemään epämukavan, joskin tarpeellisen teon. Valitan surkeaa suomennustani. Varsinainen juoni alkoi uuden presidentin kunniaksi järjestetystä uuden vuoden juhlasta. Frank oli auttanut presidenttiä ja odotti siitä ansaittua palkintoa, jota ei kuitenkaan tullut. Presidentti valitsi toisen frankin kovasti haluamaan virkaan. Tästä lähti juonittelu. Frank tavoittelee valtaa, eikä välitä enää kenen kustannuksella. Kostokin tulee kysymykseen. Minua sarja ei vakuuttanut. Jossain vaiheessa tutustun siihen paremmin, sillä eihän yhden jakson perusteella voi vielä sanoa. Minulle sanottiin, että sarja tulee koukuttamaan. Ehkä niin, minulle ei vielä kyseistä kokemusta ole tullut. Päähahmo on kyllä kiinnostava ja Kevin Spacey loistaa roolistaan. Huono sarja ei ole missään tapauksessa. Jos poliittinen draama kiinnostaa, kannattaa tsekata.

Matka taivaaseen, Helvetin ja kiirastulen kautta – Jumalainen näytelmä

Luen juuri Dan Brownin Infernoa. Siinä ratkaisevassa asemassa on italialaisen Dante Alighierin runoelma Jumalainen näytelmä. Siksi haluan tietää enemmän, mitä tämä näytelmä pitää sisällään.

Dante

Kaikki tuntevat Jumalaisen näytelmän edes jotenkin. Harva on kuitenkaan lukenut sitä. Aikakaudellaan Jumalaisella näytelmällä on mitä luultavimmin ollut huomattavasti suurempi yhteiskunnallinen kaiku kuin tänä päivänä. Voisin hyvin kuvitella, että ainakin Helvetti osa pelotteli ihmisiä kirkkoon aika tehokkaasti. Teos kiteyttääkin keskiaikaisen maailman kuvan loistavasti. Dante itsekin oli mielenkiintoinen ihminen. Hän oli poliitikko, joka uskoi ikuisen rauhan ajaksi kutsuttua yhteiskunnallista unelmaan. Kun kaikki kansat saataisiin yhden oikeudenmukaisen hallitsijan alaisuuteen, syntyisi rauha. Dante oli myös runoilija, laulaja ja sonetin kehittäjä. Hänet ajettiin kotikaupungistaan Firenzestä maanpakoon sisällissodan vuoksi. Dante vaelsi ympäri Italiaa päätyen viimein Ravennaan, jossa hän viimeisteli Jumalaisen näytelmän.

Jumalainen näytelmä kertoo Danten matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen. Runoelmaa voi eri tavoin. Sitä voi pitää sielun matkana puhdistumiseen, aikansa yhteiskunnan moraalisesta rappiosta, eräänlaisena fiktiivisenä matkakirjallisuutena tai vain raamatun tulkintana tuonpuoleisesta. Jumalainen näytelmä koostuu kolmesta osasta: Inferno (helvetti), Purgatorio (kiirastuli) ja Paradiso (paratiisi). Ensimmäinen osa, Inferno, on näistä kolmesta tunnetuin. Ei siis ihme, että Dan Brown on antanut kirjalleen juuri tuon nimen. Teos on myös suomennettu, kahdesti. Sen teki Eino Leino vuonna 1912 ja myöhemmin Elina Vaara. Tarina alkaa Danten eksyttyä kiirastorstaina metsään.  ”Elomme keskimatkaan ehtineenä samoilin synkkää metsää, koska olin pois harhautunut tieltä oikealta.” Elon keskimatka tarkoittaa keski-ikää. Hän tapaa kolme eri syntityyppiä edustavaa petoa, suden, pantterin ja leijonan. Hän tapaa esikuvansa runoilijamestari Vergiliuksen, joka kertoo että petojen ohi pääsee vain helvetin ja kiirastulen kautta. Helvetin portin yläpuolella on kirjan tunnetuimmat sanat: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”. Dante kulkee kuitenkin portista ja saapuu Helvettiin. Siellä hän kulkee useiden eri tasojen läpi nähden erilaisia syntisiä. Varsinaisen helvetin piirejä on yhdeksän. Niissä syntiset kärsivät heidän syntinsä mukaiset rangaistukset. Niiden ohi päästessään Dante päätyy Kiirastuleen, helvetin kaivamisesta saadusta maasta tehtyyn vuoreen. Vuoren huipulla on maallinen paratiisi, jossa Dante tapaa nuoruudenrakastettunsa Beatricen. Teoksen lopussa Dante pääsee ihan maankamarallekin. Ahdistavalle matkalle on siis luvassa onnellinen loppu. Jos satut osaamaan italiaa, tässä on alkuperäinen teksti: http://www.mediasoft.it/dante/

Katsaus: Muurin tuolla puolen

Viime jakson kunniaksi ajattelin vähän valottaa tilannetta Muurilla. Tilanteella on omat taustansa ja vapailla ihmisillä, jota Westerosilla sanotaan villeiksi, on syynsä hyökätä Muurille. Ja kyllä, tiedän etteivät tapahtumat ole tosia. Kyseessä on vain kirja.

Yövartijat ovat Westerosin vanhin veljeskunta, noin 8000 vuotta vanha. Se on selvinnyt monista sodista vuosien varrella. Alun perin sen piti suojella maailmaa Toisilta, mutta heidän sijaan sitä uhkasikin villit. Villejä vastaa taistelu osoittautuikin vähä vähältä heidän tärkeämmäksi tehtäväkseen.  Ennen veljeskuntaa kuului jaloja ritareita, mutta nyt se nähdään ainoana keinona välttää rangaistut. Yövartijat vannovat valan: “Night gathers, and now my watch begins. It shall not end until my death. I shall take no wife, hold no lands, father no children. I shall wear no crowns and win no glory. I shall live and die at my post. I am the sword in the darkness. I am the watcher on the walls. I am the fire that burns against the cold, the light that brings the dawn, the horn that wakes the sleepers, the shield that guards the realms of men. I pledge my life and honor to the Night's Watch, for this night and all the nights to come. “ Näihin ihanteisiin he yrittävät nojata parhaansa mukaan.

Vapaat ihmisen, toisin sanoen villit ovatkin sitten erilainen ryhmittymä. Aiemmin keskenään taistelevat kansat ovat löytäneet yhteisen johtajan Mancesta ja sotivatkin nyt yhdessä tavoitteensa saavuttaakseen. Nykyiset vapaat ihmiset polveutuivat niistä, jotka olivat tarpeeksi epäonnisia jäädäkseen maailman Pohjoisosiin. Tähän taustaa vasten ymmärrän heitä. Niin kuin Ygritte sanoi: "They're not your lands! We've been here the whole time! You lot came along and just put up a big Wall and said it was yours!"

Yövartijat vs. villit JUONIPALJASTUKSIA

Tämän viikon Game of Thrones oli poikkeuksellinen. Tässä neljännen kauden yhdeksännessä ja toiseksi viimeisessä jaksossa keskityttiin vain yhteen paikkaa. Jaksossa toisistaan ottivat mittaa Muuria puolustavat Yövartijat ja yhdistyneet Pohjoisen villit.

Jon

Ensimmäisen kauden yhdeksäs jaaso oli ainoa samanlainen jakso. Siinäkin keskityttiin vain yhteen paikkaan ja yhteen taisteluun.Melkein koko jakso oli toimintaa täynnä. Alussa ehdittiin tutustua Muurin vartioiden sielunmaisemaan. Minua kiinnosti erityisesti Samin ja Maester Aemonin tyttökeskustelu. Loppu olikin täyttä sotaa. Yövartioilla oli tiukat paikat, sillä vastapuolella oli mm. mammutteja. Henkilökohtaisia suosikkejani. Taistelu muistutti hieman Tarun Sormusten Herrasta Helmien Syvänteen taistelua. Lukuun ottamatta sitä seikkaa, että Yövartijat taistelivat talvella. Jonin hurjasusi Ghostkin pääsi mukaan toimintaan. Kohtauksesta nautin. Taistelussa oli omat yksityiskohtansa, kuten heijuri, jolla Yövartijat tappoivat Muuria kiipeävät. Yleensä yhdeksäs jakso tarjoaa jymy-yllätyksen, mutta ei tällä kertaa. Taistelu käytiin, eikä vereltä vältytty. Yövartijat vielä voittivat se. Sota on kuitenkin vasta alussa. Toivottavasti Kuninkaansatamakin heräisi nyt toimimaan. Kyseessä ei ole pelkästään Yövartijoiden sota. Mitä voisikään käydä, jos villit pääsevät Muurin paremmalle puolelle? Kaiken kaikkiaan jakso oli laadulla toteutettu. Tunnelma oli hyvin erilainen kuin muualla Westerosissa, niin kuin kuuluukin. Pidän siitä, ettei maailma ole yhtenäinen. Sinne mahtuu monenlaisia kulttuureja ja olentoja. mammutit ja lohikäärmeet tulevat ensimmäisenä mieleen. Nyt eksyin aiheesta. Jakson lopu oli vaikuttava monestakin syystä. Ygritte kuoli ja Jon lähti surmaamaan Mancea.

Vaikka kaipasinkin Danya, Kuninkaansatamaa ja Aryaa, pidän ratkaisua esittää taistelu kokonaan hyvänä. Parempi, etteivät he katkaisseet sitä kesken jakson ja jatkaneet sitten seuraavana. Seuraava jakso onkin jo kymmenes, eli kauden viimeinen jakso. Saa nähdä, mitä tapahtuu kauden viimeisessä jaksosa. minun veikkaukseni on, että siinä keskitytään kuolemantuomion saaneeseen Tyrioniin.

Nuorten kirjoissa ei ole ikärajaa

Joku aikaa sitten luin Ruth Grahamin artikkelin siitä, kuinka aikuisten pitäisi hävetä nuorten aikuisten kirjojen lukemista. Minusta hän on väärässä.

Luen itse jonkin verran nuorten aikuisten kirjoja. Minun kädessäni on kulunut niin Potterit kuin Nälkäpelitkin. Enkä ole ainut. Ymmärtääkseni nuorille aikuisille suunnatut kirjat kelpaavat vähän vanhempaankin makuun. juuri nyt nuorten kirjoihin on tullut jonkinlainen buumikin. Henkilökohtaisesti en näe tässä mitään ongelmaa. Kirjat ovat erittäin hyvää viihdettä. Ne ilahduttavat, liikuttavat ja naurattavat. Huolimatta siitä, minkä ikäisille ne ovat suunnattu. Hyvin tehty nuorten kirja voi olla jopa parempi kuin jotkin aikuisille suunnatut kirjat. Itse en ihan lasten kirjoja lukisi, mutta en tietenkään tuomitse niitäkään, jotka lukevat. Jokainen lukekoon mitä haluavat. Ilmeisesti jotkin kuitenkin ovat eri mieltä. Syynä ovat hyvin usein arvostelijan omat ennakkoluulot. Hyvät ihmiset, lukekaa nuortenkirjoja ennen niiden arvostelemista!

Myönnän suoraan, että nuorten kirjoissa on joskus turhankin mustavalkoinen maailma. Toisaalta esimerkiksi 

Cassandra Claren kirjat tuovat muitakin värejä nuorten kirjoihin. Päähenkilökin on usein teini, 11–19 vuotta vanha. Minusta nuorten kirjojen tapaisia teoksia voitaisiin kirjoittaa aikuisempaa, muuttamalla mainitsemani asiat. Jos nämä asiat eivät lukemista haittaa, miksi nuorten kirjoja ei saisi lukea. En keksi äkkiseltään vastausta. Miksi lukemista ei pitäisi rajoittaa? Tähän on helpompi keksi syitä. Tärkeämpänä on yksilönvapaus, jota ei pitäisi rajoittaa mitenkään, varsinkin jos yksilö ei vahingoita toista millään lailla. Lisäksi minusta on parempi, että luetaan edes jotakin. Jos luettu teos kiinnostaa, sitäkin parempi. Olisiko liikaa vaadittu, ettei arvosteltaisi toisen kirjamakua tai väitettäisi oman olevan niin paljon parempi kuin toisen?

Hahnmoksi Tulen ja jään lauluun

Onko sinulla liikaa rahaa. Tarkaalleen 20 000 dollaria liikaa. Tällä rahalla voi ostaa itselleen nimihahmon Tulen ja jäänlaulu kirjasarjaan. hahmolle on luvassa verinen kuolema. Mukaan valitaan yksi nainen ja yksi mies. Lisäksi liiasta rahasta kärsivä kirjasarja fani voi päästä tapaaman kirjailijaa tämän kaupungissa, ostaa ensimmäisen jakson käsikirjoituksen ja Martinin hatun.
Rahat käytetään hyväntekeväisyyteen.

Paluu vankilaan

Supersuosittu Netflixin alkuperäisarja Orange is new black tuli toisen tuotantokauden voimin. Luvassa oli taas draamaa, valtataistelua ja draamaa naisvankilassa. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Kausi alkaa mielenkiintoisesti. Viime kauden lopulla Piper oli hakkaamassa Taryn Manning esittämää Tiffany "Pennsatuckey" Doggettia. Hän olikin päätynyt paljon karumpaan vankilaan, josta onneksi päästiin jo heti toisessa jaksossa takaisin tuttujen hahmojen pariin. panokset koventuivat tällä kaudella, kun porukkaan liittyi huumekauppias Vee. Veikaan, ettei hahmo ollut ainoastaan minun inhokkini. Toinen uusi tulokas oli idealistinen Soso. Minusta hyvänä lisänä oli syöpään sairastunut ex-pankkiryöstäjä Rosa. Vanhoista hamoista Laura Peronin Alex ja Yael Stonen Morello onnistuivat jälleen. Uusia tietoja paljastui hahmosta vähitellen. Mukana oli myös takautumia, jotka valottivat henkilöiden taustaa ja samalla myös vankilan tapahtumia. Minua kiinnosti eniten se, miten henkilöt oikein päätyivät vankilaan. Vähiten kiinnostavat kohdat kertoivat Piperin perheestä ja ystävistä ja kuinka tilanne vaikuttaa heihin. Minusta vankilanjohtajan tekemien vääryyksien tutkiminen olisi puolestaan voinut olla suuremmassa osassa. Muuta valitettavaa ei kaudessa olekaan. 

Alkutekstit ja tunnussävel ansaitsevat erityismaininnan. Ne sopivat hyvin sarjaan. Muutama yllätyskin ilmeni. Loppu oli loistava. Pelkäsin koko puolitoista tuntisen finaalin ajan, että jotakin pahaa vielä tapahtuisi. Näin ei onneksi käynyt, vaan silloin taistelu vankilan herruudesta sai päätöksensä. Sarjan laadusta kertoo jo sekin, että katsoin sen parissa päivässä. Annan neljä ja puoli tähteä.