maanantai 17. maaliskuuta 2014

Viihtyisää nuorten toimintaa tulevaisuuden Amerikassa

Nälkäpeli- Vihan liekit perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirja-sarjan toiseen osaan. Sarjan ensimmäinen elokuva Nälkäpeli osoittautui kassamenestykseksi.. Trilogiasta filmataan viimeinen osa kahtena elokuvana. Matkijanärhen ensimmäinen osa tulee teattereihin vuonna 2014 ja toinen seuraavana vuonna. Ohjaaja: Francis Lawrence ja Pääosissa mm.: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks.



Nälkäpelin tarina sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen maailmaan Panemiin. Panemia johdetaan yltäkylläisyydessä elävästä Capitolista, joka pitää alaisuudessaan toimivia 12 vyöhykettä tiukasti ohjaksissaan.  Voimakkain ohjailun muoto on Nälkäpeliksi kutsuttu tosi-tv-sarja, johon vuosittain valitaan arpomalla jokaiselta vyöhykkeeltä yksi tyttö ja yksi poika. Nämä nuoret sijoitetaan areenalle, jossa heidän pitää tappaa toisiaan, kunnes vain yksi jää jäljelle. Elokuva kertoo tapahtumista edellisen Nälkäpelin jälkeen. Edellisen vuoden voittajat Katniss ja Peeta aloittavat vuotuisen voittajakiertueen. Elokuvassa keskitytään myös Capitolin ponnisteluihin kapinan estämiseksi, kun Katnisista on tullut tahtomattaan kapinan keulakuva.
Nälkäpelin menestyksen jälkeen trilogian toiseen osaan on ladattu paljon odotuksia. Minusta se anasti ne kirkkaasti. Elokuvan sävy oli hyvin synkeähkö alusta loppuun. Sen alku oli hieman hidas, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi pitäen otteessaan lopputeksteihin asti. Elokuvaa voi pitää paikoittain ylisuureellisena, varsinkin Nälkäpelin ympärillä olevaa showta kuvatessa. Elokuvan romantiikkapuoli vaikuttaa tämän vuoksi yhdentekevältä ja kaavamaiselta. Miinuksena sanoisin, että Vihan Liekkien tarina toistaa vähän elokuvasarjan ensimmäisen osan tarinaa, siksi se voi tuntua hieman saman toistolta joissain kohdin. Minusta elokuvan maailma on mielenkiintoinen ja haluaisin tietää siitä lisää, mutta ymmärrän, että elokuva kestäisi silloin liian pitkään. Tarina keskittyy enemmän henkilökohtaiselle tasolle. Minua kiinnostaa tarinan taustat, kuten miten Nälkäpelejä päätettiin järjestää tai miten vyöhyke 13. tuhoutui. Elokuva kärsii tavallisista väliosan ongelmista: ensimmäinen Nälkäpeli-elokuva kannattaa olla katsottuna, jotta juonesta saa enemmän irti, ja tarina katkeaa lopussa kesken. Nuorten elokuvaksi tarina oli hyvin vakava ja siitä saa hyvin tärkeitä nykyaikanakin löydettäviä ulottuvuuksia. Capotolia voidaan verrata länsimaihin ja vyöhykkeitä kehitysmaihin. Vihan liekit kritisoi terävästi vallan väärinkäyttöä ja viihdekulttuurin väkivaltaistumista. Visuaalisesti Vihan liekit hivelee silmää, niin puvustuksen kuin miljoonkin osalta. Elokuva oli pitkähkö, mutta minusta tarinaa ei olisi saatu hirveästi enää tiivistettyä. Jennifer Lawrence teki uskottavan roolityön, vaikka hän ei muistuttanutkaan ulkoisesti kirjan Katnissta, joka oli kuusitoista vuotias ja oliivi-ihoinen. Muutkin näyttelijät suorittivat roolinsa kunnialla. Elokuvassa näkyvä väkivalta oli tehty hyvällä maulla, minkä vuoksi sillä olikin vain K12 ikärajamerkintä. Itse pidin Katnissista hahmona, sillä hän on kiehtova ja moniulotteinen naissankari: älykäs, urhea ja neuvokas, mutta silti kaunis, seksikäs ja empaattinen.


Elokuva seurasi tarkasti kirjan kulkua, mitä pidän aina positiivisena asiana, olihan se Suzanne Collinsin taidolla kirjoitettu. Elokuvassa riittää yllätyksiä, jotka tiesin jo etukäteen luettuani kirjan. Kirja toi ainakin minulle maailman eloon, todella elävästi. Nälkäpeli-sarjasta pitämiseen ei tarvitse olla teini. Se sopii minusta kaiken ikäisille. Suosittelen Suzanne Collinsin kirjojen lukemista, sillä ne ovat laatuviihdettä ja kertovat tapahtumista elokuvia syvemmin. Katson elokuvasarjan viimeisetkin osat ja toivon, että ne ovat yhtä hyviä, jollei parempia kuin edelliset osat. Annan elokuvalle neljä tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti