Seitsemänteen kauteensa mentäessä Olipa Kerta oli pistänyt pakkansa täysin uuteen uskoon. Idea ei ollut huono, eikä sitä ollut kauden ensimmäinen, Hyperion Heights -niminen, jaksokaan. Onneksi.
Varoitus: Tämä arvostuksia sisältää paljastuksia Olipa Kerran-sarjan juonesta, niin tämän uuden kauden aloituksen kuin aikaisempien kausien osalta.
Huomautus: Tänä vuonna en arvostele jokaista jaksoa erikseen, aikataulullisista syistä johtuen. Palaankin sarjan pariin seuraavan kerran vasta seitsemännen kauden lopulla. Voi olla, että valitsen jaksoarvostelulle jonkun muun sarjan. Niitä juuri tähän aikaan riittää, niin uusien tuttavuuksien kuin palaavien sarjojen muodossa. Pidän sitä kuitenkin epätodennäköisenä.
Esimerkiksi Henry oli saanut Emman roolin kyynisenä sankarina, optimistinen Lucy oli uusi Henry, kirouksessa erilaista oli vain paikka, Henryn ja Tuhkimon kieltämättä söpö ”Meet-cute” kertasi Snow:n ja Davidin vastaavaa ja Lady Tremainekin muistuttaa hieman turhan paljon ensimmäisen kauden Reginaa, ja Paholainen Pukeutuu Pradan pahaa pomoa, Miranda Priestlyä.
Vanhojen katsojien, myös minun, pelko siitä, että sarja menettäisi otteensa tällä tulevalla kaudella näyttää kuitenkin olevan turhaa. Uudet hahmot, niin pää kuin sivu, olivat jokseenkin karismaattisia, erityisesti uusi Tuhkimo. Tuhkimosta puheenollen, hänen tarinansa tvisti oli harvinaisen piristävä ja vaihteeksi yllättäväkin. Andrew J. West soittautui nappivalinnaksi aikuisen Henryn rooliin.
Sarjan valopilkut Robert Carlyle ja Lana Parilla pääsivät loistamaan hahmojensa kirousidentiteettien kanssa. Pidin myös jaksoon sisälletystä huumorista ja viittauksista aiempiin kausiin, erityisesti Emmaan. Kauden mysteerikin vaikuttaa tarpeeksi kiehtovalta, jotta sitä jaksaisi seurata. Ei ehkä niin kiehtovalta kuin voisi olla, varsinkin kuin sarjan kaava on minulle jo ennestään tuttu, mutta silti.
Minua jopa kiinnostaa, kuinka nykyinen kirous sai alkunsa, mikä on Alicen ja Rumplen yhteys tai miksi Lady Tremaine, anteeksi Victoria Belfrey, haluaa Lucyn huoltajuuden niin pahasti. Tai vastauksen kysymykseen, johon sitä ei koskaan saada eli miten Henryllä riittää bensaa Satumaailmassakin. Kyllä, uusi kausi, uudet loogiset aukot. Ja sama vanha minä nillittämässä niistä kyseisistä loogisista aukoista.
Varoitus: Tämä arvostuksia sisältää paljastuksia Olipa Kerran-sarjan juonesta, niin tämän uuden kauden aloituksen kuin aikaisempien kausien osalta.
Huomautus: Tänä vuonna en arvostele jokaista jaksoa erikseen, aikataulullisista syistä johtuen. Palaankin sarjan pariin seuraavan kerran vasta seitsemännen kauden lopulla. Voi olla, että valitsen jaksoarvostelulle jonkun muun sarjan. Niitä juuri tähän aikaan riittää, niin uusien tuttavuuksien kuin palaavien sarjojen muodossa. Pidän sitä kuitenkin epätodennäköisenä.
Henry Mills (Jared S. Gilmore) on kyllästynyt muiden tarinoista kirjoittamiseen ja haluaisikin aloittaa jo omansa. Niinpä poika matkaa uuteen maailmaan, jossa on eri versioita meidän kaikkien rakastamista satuhahmoista. Reissu ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin piti ja pian kaikki joutuvat uuden kirouksen alaisuuteen, Seattlen Hyperion Heights-nimiseen kaupunginosaan.
Siellä johtoja pitää Tuhkimon/ Jacindan (Dania Ramirez) paha äitipuoli Lady Tremaine/Victoria Belfrey (Gabrielle Anwar). Heidät voi pelastaa vain aikuinen Henry (Andrew J. West), mutta hänellä on yhtä vaikeuksia uskoa kirouksen olemassa oloon kuin äidillään aikoinaan. Pian mies kuitenkin huomaa joutuneensa tapahtumien keskelle, kiitos hänen tyttärekseen esittäytyvän Lucyn (Alison Fernandez).
Siellä johtoja pitää Tuhkimon/ Jacindan (Dania Ramirez) paha äitipuoli Lady Tremaine/Victoria Belfrey (Gabrielle Anwar). Heidät voi pelastaa vain aikuinen Henry (Andrew J. West), mutta hänellä on yhtä vaikeuksia uskoa kirouksen olemassa oloon kuin äidillään aikoinaan. Pian mies kuitenkin huomaa joutuneensa tapahtumien keskelle, kiitos hänen tyttärekseen esittäytyvän Lucyn (Alison Fernandez).
Tv-sarjan uudelleen käynnistys on riskialtista hommaa. Uusi versio voi nimittää menettää kaiken sen, mikä teki sarjasta alunalkaenkaan rakastetun. Toisaalta, joskus, sarjan kiertäessä kehää ja pahasti, pakan sekoittaminen on enemmän kuin tarpeen. Ja onnistuessaan palkitsevaakin. Se saada ihmiset rakastumaan vanhaan, mahdollisesti jo lopetusuhan alla olevaan, sarjaan uudestaan.
Ensimmäisen jakson perusteella Olipa kerran seitsemäs kausi ei kuulu kumpaankaan ääripäähän. Sarjasta voi vielä nauttia, jopa enemmän kuin muutamilla viime kausille. Mutta jos sarjan oli tarkoitus tarjota jotain erilaista, se epäonnistui melkein totaalisesti. Melkein kaikki ainakin ensimmäisessä kaudessa nähtävä oli nimittäin nähty jo sarjan ensimmäisellä kaudella.
Ensimmäisen jakson perusteella Olipa kerran seitsemäs kausi ei kuulu kumpaankaan ääripäähän. Sarjasta voi vielä nauttia, jopa enemmän kuin muutamilla viime kausille. Mutta jos sarjan oli tarkoitus tarjota jotain erilaista, se epäonnistui melkein totaalisesti. Melkein kaikki ainakin ensimmäisessä kaudessa nähtävä oli nimittäin nähty jo sarjan ensimmäisellä kaudella.
Esimerkiksi Henry oli saanut Emman roolin kyynisenä sankarina, optimistinen Lucy oli uusi Henry, kirouksessa erilaista oli vain paikka, Henryn ja Tuhkimon kieltämättä söpö ”Meet-cute” kertasi Snow:n ja Davidin vastaavaa ja Lady Tremainekin muistuttaa hieman turhan paljon ensimmäisen kauden Reginaa, ja Paholainen Pukeutuu Pradan pahaa pomoa, Miranda Priestlyä.Vanhojen katsojien, myös minun, pelko siitä, että sarja menettäisi otteensa tällä tulevalla kaudella näyttää kuitenkin olevan turhaa. Uudet hahmot, niin pää kuin sivu, olivat jokseenkin karismaattisia, erityisesti uusi Tuhkimo. Tuhkimosta puheenollen, hänen tarinansa tvisti oli harvinaisen piristävä ja vaihteeksi yllättäväkin. Andrew J. West soittautui nappivalinnaksi aikuisen Henryn rooliin.
Sarjan valopilkut Robert Carlyle ja Lana Parilla pääsivät loistamaan hahmojensa kirousidentiteettien kanssa. Pidin myös jaksoon sisälletystä huumorista ja viittauksista aiempiin kausiin, erityisesti Emmaan. Kauden mysteerikin vaikuttaa tarpeeksi kiehtovalta, jotta sitä jaksaisi seurata. Ei ehkä niin kiehtovalta kuin voisi olla, varsinkin kuin sarjan kaava on minulle jo ennestään tuttu, mutta silti.Minua jopa kiinnostaa, kuinka nykyinen kirous sai alkunsa, mikä on Alicen ja Rumplen yhteys tai miksi Lady Tremaine, anteeksi Victoria Belfrey, haluaa Lucyn huoltajuuden niin pahasti. Tai vastauksen kysymykseen, johon sitä ei koskaan saada eli miten Henryllä riittää bensaa Satumaailmassakin. Kyllä, uusi kausi, uudet loogiset aukot. Ja sama vanha minä nillittämässä niistä kyseisistä loogisista aukoista.
Moni miettii tälläkin hetkellä, katsoako tätä uutta kautta vai ei. Saihan monien suosikkihahmojen tarina päätöksensä jo aikaa sitten ja puuttuuhan siitä niin monia rakkaita hahmoja, kuten päähenkilö Emma itse. Itse päätin seurata sarjaa, mutta mitä tulee muihin, niin en osaa vasta juuta, enkä jaata, ainakaan tämän ensimmäisen jakson perusteella. Kukin päättäköön omalla kohdalla.
Tiivistetysti pitkästä aikaa parasta Olipa Kertaa esittelevä Hyperion Heights lupaa hyvää sarjan seitsemättä kautta ajatellen, vaikka se ei ole vieläkään päässyt suurimmasta ongelmastaan, taipumuksesta toistaa samaa vanhaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan. En anna sille vielä tähtiä. Kausi on vielä niin alussa.
Tiivistetysti pitkästä aikaa parasta Olipa Kertaa esittelevä Hyperion Heights lupaa hyvää sarjan seitsemättä kautta ajatellen, vaikka se ei ole vieläkään päässyt suurimmasta ongelmastaan, taipumuksesta toistaa samaa vanhaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan. En anna sille vielä tähtiä. Kausi on vielä niin alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti