Marvelin voimakkaimman naissupersankarin näytön paikka

Marvelin elokuvauniversumin voittoputki jatkuu myös sen ensimmäisen naissupersankarista kertovan elokuvan, Captain Marvelin myötä. En ehkä sanoisi sitä leffasarjan parhaaksi, mutta melkein.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Muistinsa menettänyt Vers (Brie Larsson) on viettänyt viimeiset kuusi vuotta jahtaamalla isäntiensä toimivan kree-kansan vihollisia, muotoa muuttavia skrulleja, ja opetellut käyttämään hänellä olevia supervoimiaan opettajansa Yon-Roggin (Jude Law) avustuksella. Kaikki meneekin hyvin, kunnes perustehtävä menee pahan kerran pieleen ja hänet otetaan vangiksi.

Vers pääsee pakoon, mutta joutuu tekemään pakkolaskun syrjäiselle Maapalloksi-kutsutulle planeetalle.  Kotiin pitäisi päästä, mutta se ei ole helppoa kun perässä on niin skrullit kuin hänestä kiinnostuneen S.H.I.E.L.D-organisaationkin, käytössä 90-luvun teknologia, eivätkä pään vaivaa tuottavat muistotkaan jätä häntä rauhaan. Captain Marvel on Marvelin elokuvauniversumin 21. elokuva.

Juonitiivistelmästäni huolimatta Captain Marvel ei kuitenkaan kerro kreiden ja krullien sodasta tai Verssin kotiinpaluusta, vaan siitä, kuinka Vers löytää itsensä ja muuttuu ensin takaisin Carol Danverssiksi ja sitten elokuvan nimessäkin mainituksi supersankariksi, Captain Marveliksi. Toisin sanoen elokuva on syntytarina. Sellaiseksi elokuva onkin erinomainen, mutta mitä muuta voisikaan MCU:lta odottaa.

Captain Marvel, yhdessä Wonder Womanin kanssa, auttanee Hollywoodia luopumaan siitä aikaisempien floppielokuvien luomasta luulosta, että naissupersankareista ei vain saa hyviä elokuvia tai ainakaan sellaisia elokuvia, jotka kannattaisivat lippuluukulla. Monet ovatkin vertailleet elokuvia keskenään, mutta itse en näe syytä. Kyllä maailmaan naissupersankareista tehtäviä elokuvia mahtuu enemmän kuin yksi.

Elokuvasta olisi saanut vielä paremman, jos Marvel olisi ottanut sen kanssa edes joitain riskejä eikä kierrättänyt samaa kaavaa. Nyt se ei ollut läheskään yhtä omaperäinen kuin olisi voinut olla, vaan se muistuttaa yhtä, jos toista elokuvasarjansa tuotosta Ymmärrän siis myös niitä, jotka eivät suhtaudu elokuvaan aivan yhtä suurella innolla kuin minä itse.

Ehken suhtautuisi minäkään, mene ja tiedä, jos elokuva ei sisältäisi paljon juuri minuun vetoavaa, kuten karismaattinen naissupersankari, söpö kohtausrohmu Goose-kissa, Carolin ja nuoren Nick Furyn (Samuel. L. Jackson) keskinäiset kanssakäymiset, hänen yhtä badass paras kaverinsa Maria (loistava Lashana Lynch), rento huumori sekä moninaiset viittaukset 90-luvulle.

Pidin myös elokuvan suurimmasta, koko elokuvan päälaelleen laittaneesta, juonenkäänteestä. Skrullit eivät olleetkaan pahoja, vaan kreiden kotikonnuiltaan ajamia pakolaisia, nyt uutta paikka itselleen etsiviä pakolaisia. Skrullien ja laittomien maahanmuuttajien samankaltaisuus lienee selvä. Vakuutan kuitenkin, ettei paljastus ja sen ehkä poliittinen viesti vähennä elokuvan uudelleenkatsottavuutta.

Pidin myös siitä, että paljastuksen jälkeenkin jäi pieni epäilys, entäs jos skrulljohtava Talos (loistava Ben Mendelsohn) yritti vain manipuloida Carolia. Varsinkin kuin Mendelsohn näyttelee yleensä pahista elokuvassa kuin elokuvassa. En olisi vastustanut käännettä, se olisi ollut vielä alkuperäistä paljastusta yllättävämpi, vaikka se olisikin vienyt koko rodun symboliarvolta pohjan.

Hahmoista Carol Danvers oli paras, mutta Goose tuli hyvänä kakkosena. Olen kissaihminen, mitä voin sanoa. Pidin erityisen paljon myös nuoresta Nick Furysta, varsinkin kuin Samuel. L. Jacksonia nuorentavat erikoistehosteet näyttivät luonnollisilta. Elokuvan suurin yllättäjä oli kuitenkin Carolin paras ystävä ja kanssapilotti Maria Rambeau ja hänen hurmaava Monica-tyttärensä (Akira ja Azari Akbar).

Kreista kukaan ei ollut erityisen muistettava, mikä on harmi, sillä erityisesti Carolin ryhmästä löytyi enemmän kuin yksi paperilla kiinnostavalta vaikuttava hahmo. Annette Beningin Ylimmastä Tajunnasta minulla ei ole mielipiteitä suuntaan tai toiseen.  Skrulleista näimme vain muutaman, mutta se eniten näytetty, Talos, onnistuikin vakuuttamaan minut.  

Toteutuksesta ei ole mitään valitettavaa, vaan kaikki tarinasta supersankaritoimintaan olivat oikein studiolleen tyypillisiä. Tarkoitan tätä hyvällä tavalla. Se, että ohjaajaksi valittiin lähinnä indie-elokuvia tehneet, suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomat, Anna Boden ja Ryan K. Fleck saattoi vaikuttaa yllättävältä, mutta valinta osoittautui hyväksi.

Tiivistetyksi Captain Marvel on ehdottomasti katsomisen arvoinen elämys, myös useasta muusta MCU-elokuvasta poiketen satunnaiselle katsojalle. Viisi tähteä.

Valtaistuinpeli ei loppunut voittoon tai kuolemaan, vaan pettymykseen

Game of Thrones sai jokin aikaa sitten viimeiseksi jääneen kahdeksannen tuotantokautensa. Kausi oli kelpo tv:tä, mutta siihen ladatut odotukset se valitettavasti petti, ja pahasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Isojakin. En suosittele sen lukemista, jos koko kahdeksas kausi ei ole katsottuna.

Game of Thronesin kahdeksas kausi alkoi siitä, mihin seitsemäs jäi. Pelätyt Valkoiset kulkijat pääsivät muurin toiselle puolelle ja nyt koko konkkaronkan pitäisi yhdistää voimansa niitä vastaan. Valitettavasti seitsemää valtakuntaa rautaisessa otteessaan pitävä kuningatar Cersei keskittyy mieluummin pitämään paikkansa sillä kuuluisalla rautavaltaistuimella.

Minun mielestä Game of Thrones on yksi kaikkien aikojen parhaimmista tv-sarjoista, jopa paras. Pidän sarjasta niin paljon, että odotin sen loppuratkaisua jopa enemmän kuin MCU:n ensimmäistä tarinakokonaisuutta lopettavaa Avengers: Endgamea. Siksi petyinkin siihen niin pahasti. Kahdeksas kausi oli koko sarjan surkein. Toki pitää muistaa, että näin laadukkaasta sarjasta puhuttaessa rima on korkea.

Tämän ei kyllä pitäisi olla yllätys, sillä valitettavasti Game of Thonesin laatu alkoi kärsiä jo seitsemännellä kaudella. Ei kausi kokonaan huono ollut, tv-sarjojen yleisellä mittapuulla, mutta se kärsi selvästi luojiensa David Benioffin ja D.B Weissin päätöksestä jatkaa muiden projektien pariin ja saattaa lopputarinan loppuun suhteellisen vähien jaksojen voimin.

Toki sarjasta löytyi vielä paljon hyvääkin. Sellaista, joka on tehnyt siitä niin suositun. Erityisesti kauden pari ensimmäistä jaksoa olivat erinomaisia, sillä ne antoivat tilaa hahmoille, heidän juonitteluilleen ja keskinäisille vuorovaikutuksilleen. Tietenkin erikoitebudjetista ei myöskään ollut säästelty ja paljon kaunista katsottavaa riittikin, erityisesti taistelukohtauksissa.

Todisteena kuva Talvivaaran taistelusta.

Toteutus oli muutenkin miltei kaikin puolin niin hyvää kuin pitikin, niin näyttelijöiden kuin muidenkin alan ammattilaisten osalta. Ainut valittamisen aihe on Talvivaaran taistelun pimeys, kirjaimellisesti. Katsoja ei nähnyt kunnolla, mitä jaksossa tapahtui. Lisäksi tuotantoon oli jäänyt muutamia selviä huolimattomuusvirheitä, kuten pöytään jäänyt kahvikuppi.

Koko kauden suurin rikos liittyi kuitenkin hahmoihin, jotka valjastettiin palvelemaan tarinaan, ei, niin kun aikaisimmilla kausilla, tarina hahmoja. He tekivätkin aimo annoksen aikaisemman kehityksen kannalta epätyypillisiä, ratkaisuja vähän väliä. Ongelma näkyi suurimmin Daenerysin liian nopeasti tapahtuneessa muutoksessa vapauttajasta maailman valloitusta suunnittelevaksi diktaattoriksi.

R.I.P Lyanna Mormont

Pelkästään hahmojen ei mistään tulleet päätökset olivat hyvin turhauttavia jo sinällään, mutta kun sen lisäksi myös huonoillakaan päätöksillä ei ollut edes kunnollisia seurauksia. Lopussa paha voitettiin ja hyvikset selvisivät aina, joskus pelkästään niin sanotun juonihaarniskansa ansiosta. Tämä näkyi muun muassa Talvivaaran taistelussa, jossa suureksi pettymykseksi yksikään tärkeimmistä hahmoista ei kuollut ja kuolleistakin välitimme jotenkuten vain kahdesta.

Oli lopussa hyviäkin ratkaisuja, vaikka suuremmat huonot peittivätkin ne alleen. Pidin siitä, että suosikkini Arya pääsi seikkailemaan, katsoisin mielelläni spin offin hänen matkoistaan, ja siitä, että Sansasta tuli Talvivaaran kuningatar. Joskin minusta hän olisi sopinut hallitsemaan koko kuningaskuntaakin. Branin valtaan nousussa ei ollut järjen hiventä sen enempää kuin viimeisimpien jaksojen Danyssä.

Jon:kin sai varsin osuvan, erityisesti jos ajattelee häntä hahmona, lopun, vaikka häneen liittyvä iso paljastus ei johtanutkaan yhtään mihinkään. En kyllä uskonutkaan sen johtavan. Jos jokin kuvittelee, että hän tosissaan olisi ottanut valtaistuimen Danylta, hän ei tunne hahmoa yhtään. Ei sillä, jäljelle olevista hahmoista hän olisi ollut Sansan jälkeen looginen valinta, eikä vain perintöoikeutensa kannalta.

Sen sijaan Cersein kuolema oli harvinaisen antikliimaksinen, hän jäi romahtaneen katon alle. Itse olisin toivonut, että hänet tappaisi joko Jaime, Arya tai mahdollisesti valtaistuimen saanut Dany. Muutenkaan hahmolla ei ollut kaudella muuta tekemistä kuin katsoa ikkunasta ja juoda viiniä. Sen sijaan Hurtan kuolema oli sarjalle sopivan runollinen, saihan hän vihdoin tapettua veljensä, tosin oman henkensä kustannuksella.

Game of Thronesin loppu on siis herättänyt paljon tunteita, suurin osa negatiivisia. Netistä löytyykin adressin, jonka mukaan koko kausi pitäisi kuvata uudestaan. Itse en sitä kannata. Sen sijaan David Benioffin ja D.B Weissin olisi pitänyt antaa lopun tekeminen muille, halukkaita varmasti olisi riittänyt riesaksi asti, myös niitä, jotka osaavat asiansa. Ongelmaa ei olisi myöskään ollut HBO:n päästä. He ovat sanoneet olevansa valmiita rahoittamaan paljon enemmän kausia ja miksei olisi. Sarja on kanavan suosituin.

Tiivistetyksi Game of Thronesin viimeinen kausi oli vuoden suurin pettymys, vaikka sarjalle on vieläkin vaikea löytää vertaistaan kilpailijaa. Kolme tähteä.

Loppupelit se tulee kostajillekin

Avengers: Endgame oli tämän kesän suurin hitti, kuuluuhan se jo legendaksi muodostuneeseen MCU:hun. Elokuva onkin statuksensa ansainnut, ainakin melkein.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

On kulunut viisi vuotta siitä kuin paha Thanos (Josh Brolin) pyyhkäisi puolet maailmankaikkeuden elävistä olennoista. Avengerssit yrittävät toipua tragediasta, kukin omalla tavallaan. Iron Man (Robert Downey Jr) viettää leppoisaa perhe-elämää, Captain America (Chris Evans) pitää suruterapiaa, perheensä menettänyt Hawkeye (Jeremy Renner) koston tielle ja muut tekee kuka mitäkin.

Tilanne näyttää toivottomalta, kunnes omista syistä koko tapahtuneen missannut Ant-Man (Paul Rudd) ottaa yhteyttä Captain Americaan ja kumppaneihin. Hänellä on tilanteen korjaamiseksi suuria suunnitelmia, matkustaa ajassa taaksepäin ja estää koko tragediaa tapahtumasta. Valitettavasti Thanos ei luovuta helpolla. Avengers: Endgame on Marvelin elokuvauniversumin 22. elokuva.

Tuskin kukaan yllättyy siitä, että odotin Avengers: Endgamea kuin kuuta nousevaa. Olenhan katsonut joka ikisen Marvelin elokuvauniversumiin kuuluvan elokuvan ja lisäksi vielä tv-sarjatkin. Jostain olen pitänyt enemmän ja jostain vähemmän, melkein kaikesta olen kuitenkin pitänyt.Syystäkin vain yhteen tuotantokauteen jäänyt Inhumans on valitettava poikkeus sääntöön.

Sainko sitten mitä halusin? Ehdottomasti. Endgame oli juuri niin loistava kuin pitikin. Suureksi syyksi sen takia, että elokuva teki viisaasti keskittymällä taistelujen ja muiden superjuttujen sijaan hahmoihin, erityisesti kahteen isoimpaan. Valitettavasti Thor jäi sivuosaan, tarjoamaan lähinnä nauruja, mutta kun miettii elokuvaa kokonaisuutena ratkaisu käy järkeen.

Kun niitä taisteluita sitten tapahtui, ne olivatkin erityisen näyttäviä. Erikoistehostebudjetti oli tähtitieteellinen ja se näkyi. Erityisesti lopputaistelu oli erityisen onnistunut. Eikä pelkästään massiivisuutensa ansioista, vaan myös siksi, että kohtauksessa keskityttiin yksittäisiin hahmoihin, heidän tekoihinsa ja tunteisiinsa. Kohtaus ei ollut yhtä erikoistehostemättöä.

Elokuva aiheutti myös monenlaisia tunnereaktioita. Katsoja sai nauraa ja itkeä. Nenäliinapaketti siis kannattaa ottaa mukaan. Elokuvan luonteen takia myöskään nostalgiaa ei voinut olla tuntematta. Toki Endgame on silti enemmän tai vähemmän aivot narikkaan-elokuva, vaikka se ei lajityyppinsä pinnallisemmasta päästä olekaan. En sano tätä mitenkään pahalla.

Endgame ei ollut suinkaan täydellinen. Suurin yksittäinen vika oli aikamatkustukseen liittyvät loogiset aukot, joita elokuva oli täynnä. Eivät ne elokuvakokemusta pilaa, mutta liian tarkkaa niitä ei kannata miettiä. Toki on sanottava, ettei elokuva ole ongelmansa kanssa yksin, aikamatkustus on vaikea aihe. En myöskään pitänyt siitä, mihin yksi hahmo päätyi, mutta siitä en voi paljastaa enempää.

Lisäksi naiset ja vähemmistöt jäivät pahasti sivuosaan. Heitä tuskin näkyi koko elokuvassa ja jos näkyikin, niin Nebulaa (Katen Gillian) liukuun ottamatta juuri kukaan ei saa mitään järkevää tekemistä. Toivottavasti asia korjaantuu MCU:n tulevissa tuotoksissa, niin kuin onneksi näyttää käyvän. Comic Conissa esiteltiin nimittäin kyseisen universumin tulevia elokuvia ja he näyttävät paljon edellisiä monimuotoisimmilta.

Endgamessa on vielä yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon. Tämä ei ole kritiikki, kerron vain faktat. Jos elokuvasarjan aikaisemmat osat ovat katsomatta, erityisesti Infinity War, niin tästäkään ei saa juuri mitään irti. Se toimiikin ensisijaisesti eräänlaisena loppuna, ei niinkään itsenäisenä elokuvana, niin kuin tarkoitus olikin, olihan elokuva jo koko sarjansa 22. osa.

Me muut olemmekin sitten menneet katsomaan sitä sankoin joukoin, minkä ansiosta se kuuluukin tuottoisempien elokuvien joukkoon. Joskin osittain siksi, että Marvel päätti tehdä leffasta muutama minuutti lisämateriaalia sisältävän version vain, jotta elokuva voittaisi Avatarin lippuluukulla, mikä pidän hieman pikkumaisena. Jos jotain Marvelin omistavalta Disneyltä ei puutu, niin rahaa.

Nimestään huolimatta Endgame ei jää universumin viimeiseksi elokuvaksi. Ja miksi jäikin, sillä ne ovat osoittautuneet Disneylle oikeaksi rahasammoksi. Elokuvasta löytyi jopa pohjustuksia tulevaisuutta ajatellen. Siitäkin huolimatta, että se monin tavoin juhlikin menneisyyttä, ei tulevaa. Tämä näkyi muun muassa siitä, että varsinaista loppukohtausta, muista MCU-elokuvista poiketen, siinä ei nähdä.

Tiivistetysti Marvelin elokuvauniversumin tähän mennessä tulleet elokuvat eivät olisi voineet saada täydellisempää päätöstä. Tätä on vaikea enää ylittää, joten Marvel on melkoisen haasteen edessä jatkoa ajatellen. Täydet viisi tähteä.