Andrzej Sapkowskin Noituri-saaga on yksi kaikkien aikojen parhaimmista fantasiakirjasarjoista, heti Tarun Sormusten Herrasta ja Pottereiden jälkeen. Nyt arvostelen sarjan kuudennen osan, Pääskytornin.
Noituri-kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, koska niillä on jatkuva juoni. Älä siis lue Pääskytornia, ennen kuin sen edelliset osat on luettu. Lisäksi varoitan taas juonipaljastuksia. Niitä löytyy taas tästäkin tekstistä.
Pääskytorni jatkaa tarinaa noituri Geraldin ja hänen kumppaneidensa vaiheista. Ciri on kadonnut. Tyttöä etsii niin Gerald ja hänen varta vasten tehtävään kokoama joukkonsa, hänen ottoäitinsä velhotar Yennefer kuin Cirin entisen kuningaskunnan Nilfgaardin nykyinen hallitsija. Kumpi osapuoli löytää tytön ensimmäiseksi? Se voi ratkaista paljon. Onhan Cirille annettu kohtaloksi pelastaa maailma.
Ciri puolestaan on jo nuori nainen. Hän päätyy haavoittuneena vanhan viisaan tiedemiehen, Vysigoton hoiviin, jossa hän kertoo monivaiheisesta pakomatkastaan. Siitä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Onneksi ne eivät ole Cirille mikään ongelma, sillä hän pystyy huolehtimaan itsestään. Cirin matka vie muun muassa väärän nimen turvin ”Rottiin”, ryhmään paatuneita rikollisia.
Pääskytorni tarjoaa muiden kirjasarjan kirjojen tavoin pilke silmäkulmassa kirjoitettua laatufantasiaa. Siitä löytyi jokaiselle fantasian ystävälle jotain. Ja miksei muillekin. Siinä oli muun muassa toimintaa, monenlaisia hallitsijoita, hirviöitä, tieteellistä ja filosofista pohdintaa, huumoria, vinkkauksia nykyaikaan, jumalia, muita maailmoja, romantiikkaa, seksiä sekä harvinaisen kiinnostavia hahmoja.
Sapkowskin kirjoitustyyli on muuttunut sarjan edetessä yhdellä tärkeällä tavalla. Nyt tarinaa kerrotaan aika paljon takaumien keinoin ja muutenkin näkökulma vaihtuu suhteellisen monesti. Sillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Se laajentaa kirjojen maailmaa kivasti, mutta myös tekee kirjasta paikka paikoin sekavan. En antanut asian haitata. Kirjailija nimittäin onnistui pitämään paketin erittäin hyvin kasassa.
Noituri-kirjasarjan maailma on fantasiamaailmaksi harvinaisen realistinen ja aikuismainen, mikä onkin yksi kirjojen suurista vahvuuksista. Kaikki hahmot tuntuvat todelliselta, riippumatta heidän rodustaan. Olkoonkin vampyyri, noituri, haltia tai mikä tahansa muu. Minulle tulee niistä toinen erinomainen fantasiakirjasarja, George R.R. Martinin Tulen ja Jään-laulu. Pelkästään positiivisessa mielessä.
Jos maailma kiinnostaa, mutta kirjat eivät, aina voi tutustua The Witcher-pelisarjaan. Se on hyvin suosittu pelaajien kesken. Itselläni ei ole kuitenkaan aavistustakaan, kuinka hyvä tai huono se on. Siten en myöskään suoranaisesti suosittele sitä. Aina voi kuitenkin kokeilla. Kirjasarjan kirjat eivät kuitenkaan kaipaa pelejä täydentämään niitä. Kirjoja voi lukea hyvin, ilman pelien tuntemustakin.
Noituri-kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, koska niillä on jatkuva juoni. Älä siis lue Pääskytornia, ennen kuin sen edelliset osat on luettu. Lisäksi varoitan taas juonipaljastuksia. Niitä löytyy taas tästäkin tekstistä.Pääskytorni jatkaa tarinaa noituri Geraldin ja hänen kumppaneidensa vaiheista. Ciri on kadonnut. Tyttöä etsii niin Gerald ja hänen varta vasten tehtävään kokoama joukkonsa, hänen ottoäitinsä velhotar Yennefer kuin Cirin entisen kuningaskunnan Nilfgaardin nykyinen hallitsija. Kumpi osapuoli löytää tytön ensimmäiseksi? Se voi ratkaista paljon. Onhan Cirille annettu kohtaloksi pelastaa maailma.
Ciri puolestaan on jo nuori nainen. Hän päätyy haavoittuneena vanhan viisaan tiedemiehen, Vysigoton hoiviin, jossa hän kertoo monivaiheisesta pakomatkastaan. Siitä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Onneksi ne eivät ole Cirille mikään ongelma, sillä hän pystyy huolehtimaan itsestään. Cirin matka vie muun muassa väärän nimen turvin ”Rottiin”, ryhmään paatuneita rikollisia.
Pääskytorni tarjoaa muiden kirjasarjan kirjojen tavoin pilke silmäkulmassa kirjoitettua laatufantasiaa. Siitä löytyi jokaiselle fantasian ystävälle jotain. Ja miksei muillekin. Siinä oli muun muassa toimintaa, monenlaisia hallitsijoita, hirviöitä, tieteellistä ja filosofista pohdintaa, huumoria, vinkkauksia nykyaikaan, jumalia, muita maailmoja, romantiikkaa, seksiä sekä harvinaisen kiinnostavia hahmoja.
Sapkowskin kirjoitustyyli on muuttunut sarjan edetessä yhdellä tärkeällä tavalla. Nyt tarinaa kerrotaan aika paljon takaumien keinoin ja muutenkin näkökulma vaihtuu suhteellisen monesti. Sillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Se laajentaa kirjojen maailmaa kivasti, mutta myös tekee kirjasta paikka paikoin sekavan. En antanut asian haitata. Kirjailija nimittäin onnistui pitämään paketin erittäin hyvin kasassa.Noituri-kirjasarjan maailma on fantasiamaailmaksi harvinaisen realistinen ja aikuismainen, mikä onkin yksi kirjojen suurista vahvuuksista. Kaikki hahmot tuntuvat todelliselta, riippumatta heidän rodustaan. Olkoonkin vampyyri, noituri, haltia tai mikä tahansa muu. Minulle tulee niistä toinen erinomainen fantasiakirjasarja, George R.R. Martinin Tulen ja Jään-laulu. Pelkästään positiivisessa mielessä.
Jos maailma kiinnostaa, mutta kirjat eivät, aina voi tutustua The Witcher-pelisarjaan. Se on hyvin suosittu pelaajien kesken. Itselläni ei ole kuitenkaan aavistustakaan, kuinka hyvä tai huono se on. Siten en myöskään suoranaisesti suosittele sitä. Aina voi kuitenkin kokeilla. Kirjasarjan kirjat eivät kuitenkaan kaipaa pelejä täydentämään niitä. Kirjoja voi lukea hyvin, ilman pelien tuntemustakin.
 |
| Pelin Gerald |
Hahmona Gerald on huippuluokkaa. Häntä jaksaisi seurata, vaikka kuinka paljon. Muutkin päähahmot, Pidän erityisesti Ciristä, joka oli melkein yhtä kiinnostava hahmo kuin Geraldkin, mutta vain melkein. Se on hyvä, sillä hän on kirjassa voimakkaasti esillä. Kaikkien makuun Ciri ei kuitenkaan ole. Niin kuin kirja-arvosteluja lukiessani hämmästyneenä huomasin.
Yennefer ei kuulunut suosikkeihini, mutta kyllä hänestäkin jaksoi lukea. Sivuhahmoista suosikkejani oli sivistynyt vampyyri Regis ja sähäkkä jousinainen Milva. Bardi Valvattikin oli hyvä lisä sarjaan. Muissakaan hahmoissa ei ollut valittamasta, vaikka jotkin heistä yksiulotteisesti äityivätkin. Niin käy helposti sivuhahmojen kohdalla, varsinkin jos he eivät ole tarinan kannalta oleellisia.
Roistoja kirjassa riitti. Siitäkin huolimatta, ettei päähenkilötkään ole mitään viattomia kedon kukkia. Edes sellaisena aloittanut Ciri. Heihin kuului muun muassa juonivia velhoja ja velhottaria, diktaattoreita ja muita sadistisia paskiaisia. Heistä vaikuttavin oli kuitenkin brutaali palkkasotilas Bonhart, joka tarjosikin yhden kirjan vaikuttavammista, ja väkivaltaisemmasta, kohtauksesta.
Suosittelen Noituri-kirjasarjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Kannattaa kuitenkin aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta. Pääskytorni ansaitsee täydet viisi tähteä. En ole lukenut vielä yhtään kirjasarjan kirjaa, joka ansaitsisi vähemmän.
Yennefer ei kuulunut suosikkeihini, mutta kyllä hänestäkin jaksoi lukea. Sivuhahmoista suosikkejani oli sivistynyt vampyyri Regis ja sähäkkä jousinainen Milva. Bardi Valvattikin oli hyvä lisä sarjaan. Muissakaan hahmoissa ei ollut valittamasta, vaikka jotkin heistä yksiulotteisesti äityivätkin. Niin käy helposti sivuhahmojen kohdalla, varsinkin jos he eivät ole tarinan kannalta oleellisia.
Roistoja kirjassa riitti. Siitäkin huolimatta, ettei päähenkilötkään ole mitään viattomia kedon kukkia. Edes sellaisena aloittanut Ciri. Heihin kuului muun muassa juonivia velhoja ja velhottaria, diktaattoreita ja muita sadistisia paskiaisia. Heistä vaikuttavin oli kuitenkin brutaali palkkasotilas Bonhart, joka tarjosikin yhden kirjan vaikuttavammista, ja väkivaltaisemmasta, kohtauksesta.
Suosittelen Noituri-kirjasarjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Kannattaa kuitenkin aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta. Pääskytorni ansaitsee täydet viisi tähteä. En ole lukenut vielä yhtään kirjasarjan kirjaa, joka ansaitsisi vähemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti