Nuori ryhmä X ilmestyskirjan tunnelmissa

Marvelin on päässyt supersankarielokuvien tekemisen makuun. Uusin niistä on X-Menien nuoruuden päiviin sijoittuvan elokuvasarjan lopetus: X-Men: Apocalypse. VARO JUONIPALJASTUKSIA!

Apocalypse (Oscar Isaac) on muinaisen Egyptin kovin kundi, jumaloitu ja pelätty. Egyptiläiset saivat hänestä kuitenkin tarpeekseen ja iskivät voimalla takaisin. Niinpä voimakas mutantti joutui pyramidin alle moneksi tuhanneksi vuodeksi. Hänen herätessä, 1980-luvulla, kaikki on muuttunut. Ihmiset pitävät valtaa mutanttien sijaan. Tämä ei käy, joten ainoana vaihtoehtona on maailman tuhoaminen.

Entinen X-ryhmä on hajaantunut kukin tahoilleen. Raven/Mystique (Jennifer Lawrence) pelastaa syrjittyjä mutantteja valeasun turvin. Erik Lehnsherr/Magneto (Michael Fassbender) yrittää elää tavallista elämää, mutta epäonnistuu traagisesti. Niin kuin vain arvata saattaa. Professori Xavier (James McAvoyn) pyörittää mutanttikouluaan, Hank McCoyn/Beastin (Nicholas Hoult) kanssa. 

Heidän oppilaitaan ovat mm. lasersilmäinen Scott Summers (Tye Sheridan) ja voimakas telekineetikko/telepaatikko Jean Grey (Game Of Thronesin Sophia Turner). Hyvien mutanttien pitää yhdistää voimansa Apocalypsea ja tämän ”neljää ratsumiestä” vastaan, joihin kuuluu Magneton lisäksi enkelisiipinen Angel (Ben Hardy), odotettu Psylocke (Olivia Munn) ja nuori Storm (Alexandra Shipp).

Muitakin tärkeitä hahmoja nähdään. Esimerkiksi show’n varastava salamannopea Quiksilver (Evan Peters). Myös fanien suosikki Wolferinekin (Hugh Jackman) tekee väkivaltaisen cameon elokuvassa, mikä tuskin tulee kenellekään suurena yllätyksenä. Hahmoja siis riittää, jopa liiankin kanssa. Kaikille kun ei riittänyt tasaisesti ruutuaikaa, erityisesti ratsumiehet, Magnetoa lukuun ottamatta, jäivät statistin rooliin.

X-Men Apocalypse:ä on verrattuna muihin alkuvuoden supersankarirainoihin. Jopa teemankin puolesta, mistä rohkenen olla erimieltä. Mutantit eivät tosiaankaan taistele toisiaan vastaan, vaikka vihollisen joukoissa pari tuttua hahmoa onkin, vaan vihollinen on paljon perinteisempi pahis. Jos nyt verrata pitää, niin Captain America oli parempi, Batman v Superman huonompi.

Juoni on nähty jo moneen kertaan, erilaisilla yksityiskohdilla tosin. On argumentoitavissa, onko se elokuvan vahvuus vai heikkous. Oma suhtautuminen asiaan on enemmän tai vähemmän neutraali. Toisaalta kovinkaan moni käänne ei minua onnistunut yllättämään, mutta toisaalta taas elokuva tietää, mikä tekee X-meneistä laadukkaan supersankarielokuvasarjan, eikä pelkkää tietoa hyväkseen.

Elokuvan suurin vahvuus olikin sen toteutuksessa. En ehtinyt pitkästyä sitä katsoessa. Kuvankaunis visuaalinen toteutus, samaistuttavat hahmot, tasaisen hyvät näyttelijät ja hetkittäinen huumori pitivät siitä huolen. Asiaan tosin taisi vaikuttaa vielä enemmän oma makuni. Yliluonnollisia elementtejä, supervoimia tai taikavoimia, sisältävät tarinat nyt vaan vetoavat minuun.

Elokuva ei olekaan missään tapauksessa huono. Sain täsmälleen sen, mitä odotinkin eli viihdyttävän supersankarirymistelyn, jossa on räjähtävän toiminnan lisäksi myös se X-Meneille tyypillinen syvällinen puoli, hienoa supervoimia ja häpeämätöntä fanipoikien, - ja tyttöjen kosiskelua. Vieläpä elokuvasarjasta, erityisesti sen vanhemmista elokuvista, tutuilla hahmoilla höystettynä.

Ajankuvakin on otettu huomioon. Siihen viitataan monessa kohtaa ja se näkyy ja kuuluu muutenkin. Niin lavastuksen, puvustuksen kuin ilmapiirinkin osalta. Kaikki näytti autenttiselta. Ilmapiirissä minun pitää kuitenkin luottaa muihin. Olin 80-luvulla liian nuori muistamaan mitään. Ilahduttavasti pahemmat 80-luvun kliseet on jätetty pois. tai ainakaan niitä ei käsitelty liian näkyvästi.

Suurin yhtenäinen viittaus liittyy Star Wars-leffoihin, tarkemmin sen kolmanteen osaan. Hahmojen mielestä kolmas oli aina huonoin, mikä on Bryan Singerin, elokuvan ohjaajan suora viittaus X-Men: Last Standiin, jonka ohjasi eri ohjaaja. Muinais Egyptissäkin käytiin. Oliko kohtaus uskollinen ajalleen? Siitä kukaan nykyaikana elävä ei osaa sanoa mitään. Ainakaan ilman asiaan perehtymistä.

Elokuvan suurimmaksi miinukseksi osoittautui itse pahis, mutta siitä minulla ei olut alun alkaenkaan hyvää kuvaa. Se on harmi, sillä Oscar Isaac oli erittäin hyvä Star Warssissa. Lisäksi elokuvalla on myös eräs uskottavuus ongelma. Se sijoittuu kymmenen vuotta edellisen elokuvan jälkeen, mutta näyttelijöistä sitä ei huomaa. Tekeekö mutanttivoimat käyttäjänsä ikinuoreksi? Muutenkin kuin Mystiquen kohdalla.

Loppuen lopuksi elokuvan heikkoudet jäävät kuitenkin varsin vähäiseksi ja niinpä sen hyvät puolet voittavat suvereenisti sen huonot. Neljä tähteä. Ei täydellinen, mutta varsin viihdyttävä kuitenki

Viittakostajien sisällissota käy kuumana

Viimeinen arvostelemani elokuva on Batman v Superman. Nyt vuorossa on saman teemainen, mutta muuten paljon parempi, Captain America: Civil War. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Avengerien tehtävä menee pahasti pieleen ja sivullisia kuolee. Tämä on viimeinen pisara. Hallitukset haluavat suitsia supersankareita tekemällä heistä YK:n vallan alaisen iskujoukon. Vaihtoehtoja ei juuri anneta. Supersankareiden pitää allekirjoittaa Sokovia-lakinakin tunnettu sopimus tai jäätävä eläkkeelle. Iron man (Robert Downey Jr.) kannattaa ideaa, Captain America (Chris Evans) ei. Muut ovat kahden vaiheilla.

Tilanne eskaloituu, kun jo ennestään tulenarkaan tilanteeseen lisätään, terroristiteosta lavastettu Captain American, siviilinimeltään Steve Rogersin, vanha kaveri Bucky. Rogers ei usko ystävänsä syyllisyyteen ja haluaakin siksi puolustaa tätä, Stark puolestaan haluaa vangita hänet, mikä pakottaa muiden Avengereiden, miinuksena Thoria ja Hulkkia, valitsemaan puolensa. Se on kuitenkin vasta alkua.

Mukaan joukkoon tummaan tulee myös uusia tai musita elokuvista tuttuja kasvoja. Ant-Man (Paul Rudd) tarjoaa elokuvalle sopivan annoksen huumoria. Samoin Spider-man (Tom Holland). Hänen suoritus on erityisen kiitettävä, vaikka maailma tuskin tarvitsee enää yhtään enemmän kyseistä hahmoa. Loistavalle Black Pantherille (Chadwick Boseman) jäi kuitenkin toisenlainen, paljon vakavampi rooli.

Hahmojen ja näkökulmien monimuotoisuuden vuoksi voisi kysyä, miksi elokuva on nimetty Captain American mukaan. Eikö Avengers olisi nimenä osuvampi? Itse olen toista mieltä, sillä elokuvan päähuomio on suurimmaksi osaksi nimikkosankarissa. Samoin elokuvan käsikirjoitus, joka on enemmän tai vähemmän Kapun puolella. Asiasta löytyy kuitenkin paljon eriäviä mielipiteitä eli älkää nyt pelkästään minuun uskoko.

Captain America: Civil Waria ei voi arvostella ilman, että sitä vertaa aikaisemmin tulleeseen ja vähän turhankin kovin sanoin haukuttuun supersankarien keskinäiseen kamppailuun, Batman v Supermaniin. Captain America voittaa, kevyesti. Tämä ei vielä itsestään ole mikään saavutus. Elokuva voittaa kuitenkin myös suurimman osan muista sarjakuvaelokuvista.

Suurin syy tähän on genrelle epätavallisen syvällinen juoni, vaikka aihe ei olekaan mitenkään omaperäinen. Elokuvan hyvät puolet eivät suinkaan lopu siihen. Se näyttää, kuuluu ja tuntuu hyvältä. Kiitos siitä kuuluu hienoille erikoistehosteille, kauniille visuaalisen ilmeelle, osaaville näyttelijöille ja vakuuttaville taistelukohtauksille, joista lentokentällä tapahtuva ansaitsee erikoismaininnan.

Elokuva jopa onnistuu pitämään kaikki pallonsa ilmassa. Lopputuloksena onkin harvinaisen tasapainoinen elokuva. Tasapainoinen, muttei kovinkaan omaperäinen. Se ei tuo genreen mitään uutta. Elokuvien samanlaisuus voikin tuntua puuduttavalta. Ohjaajat, veljekset Anthony ja Joe Russo ei myöskään ota elokuvan kanssa mitään riskejä. Se näkyy mm. suhteellisen konservatiivisesta lopusta.

Civil Waria ei voi arvostella pelkästään yksittäisenä elokuvana. Kuuluuhan se valtavaan universumiin, mistä on elokuvalle sekä hyötyä, että haittaa. Ryhmän erimielisyydet tekevät suuremman vaikutuksen, kun sen on nähnyt myös tiiviinä. Toisaalta jos elokuvasarjan muut osat, tai ainakin osa siitä, ei ole muistissa, Civil War saattaa vaikuttaa turhan sekavalta. Lisäksi läheskään kaikki hahmot eivät saa ansaitsemaansa huomiota.

Joku voisi pitää elokuvan varsin unohdettavaa pääpahista, Helmut Zemoa (Daniel Brühl), sen heikkoutena. En kuitenkaan minä. Päähuomio on supersankareiden keskeisessä kinastelussa, joten pääpahiksen ei pidäkään olla mitenkään erikoisen vaikuttava. Hänen tehtävänään oli yksinkertaisesti lisätä vettä myllyyn. Mies hoitikin tehtävänsä mallikkaasti, mikä ei olekaan mikään ihme.

Kaiken kaikkiaan Captain America: Civil War on harvinaisen onnistunut supersankarielokuva. Sitä onkin hehkutettu kriitikoiden toimesta, Marvel-faneista puhumattaan. Täydet viisi tähteä.