Vallankumousta tulevaisuudesta

Revolution on tulevaisuuteen sijoittuva draama, jossa keskiössä on sähkön häviäminen maailmasta. Sarjassa on omat takaumansa, mutta pääjuoni sitoutuu 15 vuotta sähköjen häviämisen jälkeen. Siinä seurataan Mathesonin perheen seikkailuja. Ensimmäinen kausi alkoi tilanteesta, jossa kahden lapsen isä Ben Matheson tapetaan ja hänen poikansa otetaan vangiksi sotilashallinto Monroen tasavaltaan. Häntä lähtee pelastamaan pojan sisko Charlotte eli Charlie, sisarusten setä Miles, entinen Googlen työntekijä Aaron ja lasten äitipuoli Maggie. Sarjan taustalla ovat Lostista, Fringestä, Kohteesta ja Aliaksesta tuttu J.J. Abrams sekä Supernaturalin Erik Kripke.

Revolutionin alkuasetelma on mielenkiintoinen, vaikka mitään muuta edes vähän omaperäistä ei siinä olekaan. Pidän Charlien ja Milesin hahmoista, mutta muissa saisi olla enemmän sitä jotakin. Lisäisin miinuksiksi sen, että harva nykyajan ihminen menee paniikkiin sähkökatkon jälkeen. Heti katkon jälkeen kukaan tuskin tiesi, että katkos on lopullinen. Suurin osa sitä paitsi ainakin yrittäisi saada sähkön päälle, samalla lailla kuin ennen sähkökatkon sattuessa. Uskottavuuden kannalta voidaankin kysyä, onko sähkö niin korvaamaton, etteivät ihmiset voisi elää ilman sitä. Luulisi ainakin, että menneisyydestä voisi ottaa mallia samoilla välineillä, jotka sähkö aikanaan korvasi. Sen, minkä sarja häviää uskottavuudesta, se kuitenkin voittaa viihteellisyydestään. Maailma on visuaalisesti kaunis ja tarina kantaa pitkälle. Olen itse myös miekkataisteluiden ystävä, joita sarjassa riittää. Revolutionin tunnelma maailma on tyly paikka, mitä tunnelma peilaa hyvin. Minusta sarja on hyvä, muttei loistava, vaikka siinä potentiaalia onkin.

Älä ota kesäkissaa!

Kesäkissa on nimitys kissalle, joka hankitaan kesän mökkikaudelle ja hylätään loman päättyessä. Kissojen lisäksi nykyisin hylätään myös kotieläimiä kuten kanoja, lampaita ja vuohia.

Suurin osa hylätyistä eläimistä on kissoja. Kissoja hylätään Suomessa Suomen eläinyhdistysten liiton mukaan vuosittain jopa 20 000. Kissoja jätetään usein heitteille siinä vaiheessa, kun ne tulevat sukukypsiksi. Kesällä hylättyjä kissoja ja kissanpentuja löytyy niin paljon, ettei kaikille riitä koteja.

Kesäkissoja hankitaan lähinnä lasten ja aikuistenkin väliaikaiseksi iloksi. Kun lomat loppuvat ja työt sekä koulut alkavat, kesälemmikistä halutaan eroon. Mökkiläiset saattavat törmätä myös pihapiirissä pyörivään kulkukissaan, jonka ruokkimisesta voi tulla tapa.

Minusta eläinten omistajien pitäisi ymmärtää se, että heillä on vastuu eläimistä. Se kasvaa isoksi, sille pitää opettaa sääntöjä ja sen kanssa voi tulla ongelmia. silti vastuu ei lopu kesän jälkeen, eikä eläimiä saa jättää oman onnensa nojaan. Kotilemmikit eivät pärjää ilman ihmisiä. Toivon, että ihmiset miettisivät motiivejaan ottaa eläimiä, itsekkyys ei pelkästään riitä syyksi. Pitää miettiä, onko valmis sitoutumaan eläimeen kymmeniksi vuosiksi. Jos olet jo erehtynyt ottamaan kesäkissan, valmistaudu viemään se syksyllä lähimpään löytöeläintaloon tai eläinlääkärille nukutettavaksi. Se on vähintä, mitä olet kissalle velkaa.

En tiedä, päästäänkö tästä ilmiöstä koskaan täysin eroon, mutta toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että tällainen toiminta ei ole hyväksyttävää eikä eläimelle hyväksi.

Kuin sarjamurhaajista tulee fiktiota

Sarjamurhaajat ovat kiehtoneet meitä kautta aikojen, minkä vuoksi niistä on tehty lukuisia kirjoja, elokuvia ja tv-sarjoja. Sarjamurhaajia käsittelevät fiktiiviset teokset voidaan karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: kauhuun ja rikokseen. Syy sarjamurhaajien suosioon on ilmeinen: Kaikki mikä on kammottavaa, on kiinnostavaa. Kaikki kiinnostava puolestaan myy hyvin. Sarjamurhaajatarinat muuttuvat genrestä riippuen. Kauhussa sarjamurhaaja on aivan erilainen hahmo kuin rikollisuutta käsittelevissä teoksissa. Kauhussa sarjamurhaaja on usein varsin anonyymi tappajahahmo, eikä poliisilla ole suurta merkitystä sarjamurhaajajahdissa, mutta rikoksia käsittelevät teokset keskittyvät yleensä poliisin näkökulmaan. Niissä näytetään, kuinka poliisit ratkaisevat kirjassa, sarjassa tai elokuvassa esitetyn rikoksen. Sarjamurhaajat on oikeastikin olemassa, mikä tekee niistä aiheena erittäin pelottavan. Monet kauhutarinat perustuvatkin tositarinaan, kuten Tappajahai, Manaaja ja Psyko. Myös ehkä maailman tunnetuin todellinen sarjamurhaaja, Viiltäjä Jack, esiintyy lukuisissa kirjoissa ja elokuvissa. Toinen käytetty tosielämän sarjamurhaaja on Zodiac - tappaja. Näille yhteistä on se, ettei kumpaakaan koskaan löydetty.

Itse pidän eniten tv-sarja Dexteristä, joka kertoo vain toisia murhaajia tappavasta sarjamurhaajasta. Kuuluisin fiktiivinen sarjamurhaaja lienee kuitenkin Punainen Lohikäärme, Uhrilampaat, Hannibal ja Nuori Hannibal kirjoista sekä niihin perustuvissa elokuvista tuttu Hannibal Lecter. Kyseiselle sarjamurhaajalle on tehty myös oma Hannibal - niminen tv- sarja, joka sijoittuu ajalle, jolloin Hannibal oli vielä poliiseja auttava oikeuspsykiatri. Kauhu sopii genrenä täydellisesti sarjamurhaajille ja siksi niitä esiintyykin kauhuelokuvissa pilvin pimein, kuten Painajainen Elm Streetillä leffojen Freddy Krueger ja Halloween - elokuvien Michael Myers. 

Haitallinen kellojen kääntely

Eilen sunnuntaina siirryttiin taas kesäaikaan eli käännettiin kelloa tunnilla eteenpäin. Minusta tästä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Samaa mieltä ovat myös suomalaiset ja kansainväliset unitutkijat.

Kesäajan selkeimpiä haittoja ovat ihmisen biologisen kellon häiriintyminen ja siihen liittyvät mielenterveyden häiriöt, joilla saattaa olla laajoja ja kauaskantoisia vaikutuksia kansanterveyteen. Se voi lisätä liikenneonnettomuuksien ja kotitapaturmien määrää. Myös joidenkin sähkölaitteiden kellot voivat seota. Kesäaikaan siirtymisen jälkeisenä maanantaina sattuu tavallista enemmän sydänkohtauksia, sanovat Coloradon yliopiston tutkijat, jotka vertasivat neljän viime vuoden terveystilastoja Michiganin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tukholman Karoliinisen instituutin tekemän tutkimuksen mukaan, kellojen siirtoa seuraavien viikkojen aikana 30 ruotsalaista kuolee sydänkohtaukseen. Lisäksi Suomessa kesät ovat niin valoisia, että mahdollisista hyödyistä voidaan nauttia vain vajaan kuukauden ajan.  Asiasta on tehty kansalaisaloite, mutta kesä aikaan siirtyminen ei välttämättä onnistu koska EU:n tasolla on sovittu että kaikki valtiot käyttävät kesäaikaa.

Yllä olevista syistä vastustan siis kesäaikaan siirtymistä. Myönnän kuitenkin, ettei ongelma oli kaikkein tärkeimmistä päästä ja minulle itselleni siitä tulee haittaa vain kellojen siirtelyn ja unirytmin väliaikaisen sekoittumisen muodossa. 

Kirjailija - esittely: George Raymond Richard Martin

Sain eilen Tulen ja jään laulun viimeisimmän osan Dance with Dragon, suomeksi Lohikäärmetanssi. Sen kunniaksi ajattelin esitellä kirjasarjan kirjoittajan, George Martinin, jota myös GRRM:äksi kutsutaan.

George Martin syntyi vuonna 1948 New Jerseyssä irlantilaissukuisille Raymond ja Margaret Martinille. Hänellä on kaksi pikkusiskoa, Darleen ja Janet. Nyt 65- vuotias Martin on tehnyt kunnioitettavan uran kirjallisuuden ja tv:n parissa. Hänen kirjallinen uransa alkoi vuonna 1970, jolloin hän alkoi kirjoittaa novelleja ammattimaisesti. Hänen ensimmäinen myyty tarinansa oli ”The Hero”, jonka Galaxy Magazine osti. The Hero oli ehdolla Hugo- ja Nebula - palkintojen saajaksi. Myöhemmin hän työskenteli muun muassa Hämärän rajamailla -televisiosarjan parissa ja toimitti Wild Cards -antologiaa. Vuonna 1991 hän aloitti itsensä maineeseen niittäneen sarjansa, Tulen ja Jään laulut. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin jo vuonna 1996. Mutta vasta 2002 vuonna julkaistu, Korppien kestit, toi hänelle ansaitsemaansa mainetta, pääsemällä New York Timesin bestselleriksi. Nyt hän työskentelee Tulen ja jään laulun seuraavan kirjan, The Winds of Winter, kanssa ja on mukana kirjoista tehdyn sarjan, Game of thronesin, tekemisessä. Sarjasta on tulossa vielä ainakin yksi kirja, jonka englanninkielinen nimi on A Dream of Spring. 

Noituri

Aina silloin tällöin fantasiasta tulee uusi, harvinaisen hyviä romaaneja. Näistä olen jo maininnut Tarun Sormusten Herrasta ja Tulen ja jään laulut. Nyt onkin aika keskittyä Andrzej Sapkowskin Noituriin.

Noituri on esimerkillinen tapaus hyvästä aikuisten fantasiakirjallisuudesta: maailma on synkkä, hahmot monisyisiä, huumori on nasevaa ja kuivaa, oikea ja väärä riippuvat lukijan omasta ajatusmaailmasta ja kirjan ongelmat peilaavat todellisen maailman ongelmia. Niissä on kuningaskuntia kuninkaineen, kuningattarineen ja prinsessoineen; korruptoituneita ylimyksiä, lapsenraiskaajia ja omaneduntavoittelijoita; julmia sotia, brutaaleja petoksia ja katkeria intohimoja, sekä tietenkin hirviöitä. Hahmona Geralt on kovaksikeitetty yksinäinen kulkija, joka ei turhia tunteile eikä puhu vaan tarkkailee ympärillään levittäytyvää jokseenkin raadollista maailmaa. Hän on noituri, hirviöitä maksua vastaan tappava,  eräänlainen antisankari siis. Hän on huippusoturi, mutta silti inhimillinen, sillä toisinaan hänen loitsunsa eivät tehoa ja hän tekee vaarallisia virheitä. Hän yrittää tehdä työnsä parhaansa mukaan joutumatta suurempiin vaikeuksiin ja sotkematta itseään maailmalla alati vaaniviin poliittisiin kuvioihin.

Kirja kannattaa lukea, jos pidät fantasiasta, aidosti aikuisista teemoista ja nokkelasta mustasta huumorista. En kuitenkaan suosittele sitä nuoremmille lukijoille, sillä tyyli voi olla hyvinkin raaka. 

Tie Taruun Sormusten Herrasta

Nykyään J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta on kaikkien tuntema klassikko, joka muokkasi fantasiaa, sellaiseksi, jona sen tunnemme tänä päivänä. Yritän nyt vastata kahteen yksinkertaiseen kysymykseen. Miten se sai alkunsa ?Entä mistä Tolkien sai siihen inspiraationsa?

Tolkienin kirjailijanura alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin hän ryhtyi kirjoittamaan mytologista Silmarillion - teosta. Hänen tavoitteenaan oli luoda Englannille samanlainen mytologia kuin monella muulla Euroopan maalla, mutta hän ei saanut Silmarillionia koskaan valmiiksi. Tolkien julkaisi vuonna 1937 esikoisteoksensa nimeltä Hobitti eli sinne ja takaisin, joka oli saanut alkunsa hänen omille lapsilleen kirjoittamista tarinoista. Teoksesta tuli suuri menestys, minkä vuoksi kustantaja pyysikin häntä tekemään sille jatko-osan. Tolkien tarjosi Silmarillionia, mutta kustantajat pitivät sitä liian epäkaupallisena, joten Tolkienin piti kirjoittaa jotakin muuta. Taru sormusten herrasta julkaistiin ensimmäisen kerran alkuperäiskielellä vuosina 1954–1955. Teos jakaantuu kuuteen kirjaan sekä liitteisiin, mutta on yleensä julkaistu kolmessa niteessä ja siksi sitä on usein kutsuttu trilogiaksi. Tolkien halusi, että kirja julkaistaisiin heti yhtenä suurena niteenä. Julkaisija ei kuitenkaan suostunut siihen, koska kirja oli yksinkertaisesti liian pitkä. Paperi oli tuohon aikaan kallista, joten yhden suuren niteen julkaiseminen olisi ollut liian suuri riski. Teos myi aluksi keskinkertaisesti, mutta vuosien myötä painoksia jouduttiin ottamaan yhä enemmän. Hyvin merkittävä käännekohta oli 1960-luvun puoliväli, jolloin teos teki läpimurtonsa Yhdysvalloissa. Varsinkin yliopistojen kampuksilla opiskelijat ottivat Sormusten herran innokkaasti vastaan.

Mistä Tolkien sai vaikutteita Taruun Sormusten Herrasta? Hän vastasi kysyttäessä, että kirjallisuudesta, kielestä ja elämästä yleensä. Monet alan tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että teoksessa näkyy myös toisen maailman sodan aikaiset vaikutteet, vaikka Tolkien itse on nämä väitteet kieltänyt täysin tuulesta temmattuina. Tolkien on kuitenkin myöntänyt, että hänen kertomuksensa perustuvat ainakin osittain historiallisiin tapahtumiin ja Euroopan kansojen mytologioihin, kuten Kalevalaan. Hän esimerkiksi paljasti, että hän otti kääpiöihin vaikutteita keskiajan juutalaisvainoista. Tolkien paljasti myös, että Sumuvuorten koettelemukset perustuivat hänen omiin kokemuksiinsa vaeltaessaan alpeilla. 

Lukuvinkkejä dekkareista ja jännityksestä pitäville

Luen fantasia- ja scifikirjallisuuden lisäksi myös dekkareita ja jännitysromaaneja. Haluaisinkin nostaa esiin muutaman suosikkini.

Pohjoismaiset dekkarit

Pohjoismaissa osataan kirjoittaa dekkareita. Niissä käsitellään yleensä murhaajan kiinnisaamisen ohella, yhteiskunnallisia asioita ja hyvinvointivaltion ongelmia. Suosittelen erityisesti Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa ja Jo Nesbø Harry Hole-kirjoja.

Reacher-romaanit

Jännityksen ystäville suosittelen lämpimästi Lee Childin romaaneja Jack Reacheristä, entisestä sotilaspoliisista, joka kiertää nykyään pitkin Amerikkaa. Samalla hän ajautuu selvittää hyvin vaarallisia tilanteita. Kirjat ovat erittäin hyvin kirjoitettua ja päähenkilöstä on helppo pitää.

Clive Cussler

Clive Cussler kirjoittaa jännäreitä Numasta, joka on oikea kirjailijan itsensä perustama hukkuneita laivoja nostava järjestö. Hänen tunnetuin päähenkilönsä on Dirk Pitt, mutta hänen tuoreimmissa kirjoissa seikkailee Kurt Austin. Romaanit sisältävät seikkailuja, huipputeknologiaa, suurroistoja, kadonneita aluksia ja uponneita aarteita.

 Agentti Pendergast - sarja

 Agentti Pendergast on Lincolm Childin ja Douglas Prestonin luoma hahmo, joka seikkailee jännitystä ja kauhua yhdistelevissä romaaneissa. Child on kirjoittanut myös erinomaisia teknotrillereitä, kuten Uusi Atlantis ja Sulamispiste.

Elokuvien uusintaversiot

Uusinta versioissa vanha elokuva tehdään uudestaan. Sitä vain muokataan nykykatsojien mieltymyksen mukaan. Se filmattiin aikaisemmin Ruotsissa. Nykyään uusintaversioiden tekeminen on jonkinlainen trendi. Onhan toki helppoa ottaa vanha idea ja lämmitellä sitä, kuin keksiä uusi.

Yleisesti ottaen olen jyrkästi uusintaversioita vastaan, koska maailma on täynnä hyviä julkaisemattomia tarinoita joita näkisi paljon mieluummin valkokankaalla kuin jo kertaalleen nähtyjen uudelleenlämmittelyjä, joihin syytetään paljon rahaa, eikä jälki ole kuitenkaan sen mukaista. Huono uusintafilmatisointi rahastusmielessä tehty tekele, jossa ei keksitä mitään sen omaperäisempää, kuin lisätä erikoistehosteita. Toki jokainen elokuva on tehty rahastus mielessä, ei niitä pelkästä hyvästä tahdosta tehdä. Eivät kaikki uusintaversiot ole huonoja, saati turhia ja jotkut elokuvat suorastaan huutavat tulla tehdyiksi uudelleen. Hyvä uusintaversio on sellainen, joka päivittää vanhan version, joka ontui tekniikan puuttumisen takia. Kun tekniikka on edistynyt tarpeeksi pitkälle, on täysin hyväksyttyä tehdä uusi versio tarinasta joka itsessään on tehokas. Parhaat uusintaversiot saadaan teoksista, jotka eivät ole onnistuneet ensimmäisellä kerralla. Klassikkoihin ei pitäisi kajota. Hollywood tekee uusintaversiota koska tekstitetyt elokuvat eivät kerta kaikkiaan menesty. Esimerkiksi erinomainen Tyttö joka leikki tulella valtasi elokuvateatterit niin Ruotsissa kuin Lontoossakin Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan siitäkin tehdään piristetty jenkkiversio jossa biseksuaalista Lisbeth Salanderiä esittää Rooney Mara. Vaikka nykyään uusintaversioita riittää, on niitä tehty ennenkin, sillä mm. klassikoiksi muodostuneet Kourallinen dollareita ja Arpinaama ovat uusintaversioita.

Uusintaversioista voidaan olla montaa mieltä, mutta ne näyttävät tulleen jäädäkseen. Ainakin, kunnes jäljellä ei ole enää mitään filmattavaa. Toivon todella, että niistä tulee tarpeeksi hyvätasoisia. Hollywood on aina lainannut asioita muista elokuvista, kirjoita ja ties mistä muusta, minkä vuoksi uusintaversiotkaan eivät ole ihme. Olenkin kuullut sanottavan, että ”Lainaa yhdeltä ja se on varastamista, mutta lainaa monelta ja se on tiedon etsimistä.”. 

Mielipide tasa-arvoisesta avioliittolaista

Tasa-arvoinen avioliittolaki on lakimuutos, jossa myös samaa sukupuolta olevat parit voisivat mennä naimisiin keskenään. Sitä nimitetään myös sukupuolineutraaliksi avioliittolaiksi.

Kannatan itse tasa-arvoista avioliittolakia, koska se antaa homopareille samat oikeudet ja velvollisuudet kuin heteropareille, eikä ole keneltäkään pois. Se toisi pareille adoptio-oikeuden, vähentää byrokratiaa heidän kohdallaan ja turvaa heidän lapsensa. Tasa-arvoinen avioliittolaki on tärkeä siksi, että se asettaa ihmiset lain edessä yhdenvertaiseen asemaan ja tunnustaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt yhtä arvokkaiksi kuin muutkin ihmiset.

Vastakkaiset perustelut ovat historiallisia, kulttuurillisia ja teologisia, mutta juuri noilla samoilla perusteilla voidaan vastustaa mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja. Yksi yleisimmistä syistä sukupuolineutraalin avioliittolain vastustamiseen on lapset. Se sallisi samaa sukupuolta olevien adoptoida lapsen yhdessä, mikä lakia vastustavien mukaan alistaisi lapsen koulukiusaamiselle ja heistä pelätään tulevan ruumiillisesti sekä henkisesti epäterveitä. Todellisuudessa samaa sukupuolta olevilla pareilla on jo lapsia ja kiusaamiseen on otettu väärä näkökulma. Minusta sen kitkemiseksi pitää opettaa lapsille jo kotona että kiusaaminen on kiellettyä.  Lapset ottavat arvonsa kotoa. Samaa sukupuolta olevien parien lapsista on tehty suhteellisen paljon tutkimuksia ja käytännössä kaikki niistä päättyvät siihen lopulta tulokseen, ettei samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsissa ole sen suuremmin vikoja kuin heteronormatiivisten parien lapsissakaan. Kahden ihmisen heteronormatiivisen avioliiton perinteisyys riippuu siitä, kuinka kauas historiassa mennään. Joka kulttuurissa avioliittoa ei ole edes tunnettu ja jos onkin se voi tarkoittaa moniavioisuutta tai hääparin vanhempien sopimaa liiketoimintaan verrattavaa järjestelyä. Avioliittolaki on täysin maallinen asia eikä suinkaan tarkoita, että kirkon pitäisi jatkossa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Sen kirkko saa päättää itse eikä valtio rankaise sitä millään tavalla.

 

Mielipide nettipiratismista

Nettipiratismissa jaetaan luvattomasti mm. musiikkia, elokuvia, pelejä ja tv-sarjoja ja siitä saa taloudellista hyötyä maksuttomien levyjen, elokuvien, tietokonepelien ja muiden tuotteiden muodossa. Vaikka nettipiratismi on laitonta, se on hyvin suosittua. Sen suosion syitä ovat mm. sen helppous ja se, etteivät nuoret koe piratismia varastamiseksi.

Tässä on esimerkki siitä, miksi se ei ole sama asia kuin varastaminen. Pekka 17 vuotta lataa piraattisivulta Kari Rydmanin säveltämän klassikon "Jospas minä kissan saisin" ja kuuntelee sitä jatkuvasti. Kari menettää teoriassa parikymmentä senttiä hänelle kuuluvia tekijänoikeuskorvauksia. Tämä on näkyvää. Käytännössä Pekka olisi tuskin koskaan kuullut aiemmin nuorisoidoli Kari Rydmanista. Vertaisverkko toi hänet siis laajemman yleisön tietoisuuteen. Tämän kautta Pekka löytää verkosta myös Karin varsin mainioita pakinoita ja toteaa, että Kari on oikein hieno mies. Seuraavan kerran, kun The Melbourne Symphony Orchestra esittää Rydmanin teoksia Hartwall -areenalla, Pekka maksaa ilomielin törkeän hintaisen sisäänpääsymaksun kuullakseen lempiteoksensa elävänä. Tämän lisäksi Pekka maksaa itsensä kipeäksi Karin t-paidasta ja nimikoidusta merivahapiipusta. Tämä on näkymätöntä, eikä Kari maksanut markkinoinnista penniäkään.

Ainoat vahingot piratismista tulevat viihdealalle, sillä luonnollisesti tuotteita myydään vähemmän. Piratismi on laitonta ainoastaan siksi, että suuret levy-yhtiöt, Hollywood ja tekijänoikeuksilla rahastavat organisaatiot ovat lobanneet sen laittomaksi, ei siksi, että se olisi todellinen rikos yhteiskuntaa tai taiteilijoita kohtaan. Uusi tutkimus todistaa, että laittomien latauksien kasvu nostaa myös musiikin laillista verkkokauppaa. Tutkijoiden mukaan tekijänoikeusjärjestöjen ei pitäisi olla huolissaan nettipiratismista. Se vähentää kyllä cd-levyjen myyntiä, mutta musiikki on siirtymässä muutenkin verkkoon.

Piratismista tulevat tappiot on laskettu virheellisesti. Taulukoissa on mystinen numero substitution rate, jolla arvataan, paljonko tuotteita olisi käynyt kaupaksi jos piratismia ei olisi. Metodin vika on ilmeinen, sillä se ei ota huomioon mitenkään asiakaskunnan käytettävissä olevia tuloja. Useimmilla ihmisillä on varaa ostaa mikä hyvänsä yksittäinen teos, mutta jos vuodessa ladataan laittomasti sata leffaa ja sata levyä uusimpia rap-taivaan kiintotähtiä, tilanne muuttuu. Sillä läheskään kaikilla lataajilla ei ole rahaa, jolla voisi ostaa niin paljon viihdettä. Jos olet esimerkiksi opiskelija tai työtön, sinulla ei ole varaa ostaa kauheasti viihdettä, kun syödäkin pitäisi.

piratismista saa liian kovia tuomioita. Tästä esimerkkinä on täysin todellinen uutinen, jossa tuomittiin 35-vuotias helsinkiläisnainen ja 21-vuotias helsinkiläismies tekijänoikeusrikoksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Nainen sai neljä kuukautta vankeutta ja mies kolme kuukautta.  Lisäksi heidät tuomittiin maksamaan yhteisvastuullisesti oikeudenhaltijoille tekijänoikeuslain mukaisia hyvityksiä ja korvauksia yhteensä yli 800 000 euroa.

Mielestäni yksityiskäyttöön tulevan digitaalisen materiaalin kopiointi pitäisi laillistaa. Itse asiassa koko tekijänoikeuden käsite kaipaisivat perusteellista rukkausta. Suomessa tätä asiaa ajaa Piraattipuolue. Ratkaisuksi nettipiratismin vähentämiseksi ehdotan edullisimpia hintoja maksullisiin palveluihin. 

Arvostelu: Kapteeni käskee

Captain America: The Return of the First Avenger jatkaa Marvelin sarjakuvista tutun Kapteenin Amerikan (Chris Evans) seikkailuja. Supersankari on pikkuhiljaa alkanut kotiutua nykyaikaan ja työskentelee S.H.I.E.L:D:issä Mustan lesken (Scarlett Johansson) kanssa. Hän saa vastaansa uusia ja vanhoja vihollisia, sekä kohtaa miehen menneisyydestään taistelussa, joka muuttaa maailmaa arvaamattomilla tavoilla. Elokuvan ovat ohjanneet Anthony ja Joe Russo. Pääosissa nähdään mm. Robert Redford ja Samuel L. Jackson.

Toinen Kapteeni Amerikasta oli hyvä elokuva, vaikka siinä liikaa vanhan kertausta olikin. Jos on katsonut muita Marvelin supersankarileffoja niin kuin minä olen, tietää täsmälleen mitä saa. Hahmona päähenkilö ei ole mielenkiintoisin mahdollinen. Ei sillä, ettei tietty partiopoikamaisuus sopisi supersankarille. Minusta hieman moraalisesti arveluttava Musta leski oli hyvä pari vanhalle kunnon Kapteenille ja heidän keskustelujaan oli mielenkiintoista seurata. Musta leski on myös harvinaisen hyvin toteutettu naishahmo, jolla on jopa jotain sanottavaakin, eikä hän todellakaan jää miesten jalkoihin. Pääjuoni oli erittäin peruskauraa, mutta hyvä laatuista sellaista. Jos se olikin ennalta-arvattava, niin toteutus ainakin onnistui loistavasti. Juonta tärkeämpi on kuitenkin lopputilanne, sillä se muuttaa koko Marvelin universumia. Yksi tärkeimmistä teemoista elokuvassa on vapaus ja sen hinta. Aiheeseen olisi voitu tuoda jotain uutta. Visuaalisesti elokuva oli vanhaa tuttua laatua. 3D rämistely toimi hyvin. Kaipaisin vähemmän kliseisiä pahiksia. valitettavasti en muistanut, että Marvelin elokuvissa näytetään lopputekstien jälkeen tulevaa ennakoiva pätkä. Jos et ole vielä katsonut elokuvaa, kannattaa odottaa lopputekstien jälkeenkin. Elokuvassa käsitellään myös S.H.I. E.D:iä pintaa syvemmälle, joten jos pidit samannimisestä sarjasta, voit pitää tästä elokuvastakin. Minusta kapteeni Amerikan kuulumattomuutta olisi voitu vielä korostaa. Se olisi tuonut mielenkiintoisia tilanteita. Minusta kaikki näyttelijät sopivat hahmoihinsa kuin nenä päähän, tosin en ole lukenut sarjakuvia, joten en tiedä miten hahmoja on muutettu, jos mitenkään.

Yhteenvetona voisi sanoa, että elokuva oli viihdyttävä toimintaseikkailu, joka kannattaa katsoa, jos piti Avengerista tai ensimmäisestä kapteeni Amerikan elokuvasta. Ensimmäinen osa kannattaa katsoa ensin, sillä elokuvassa on niin paljon vanhan kertausta. Elokuvaa voi kyllä seurata ilmankin. 

Fanfic

Fanfic on tarina, joka on tehty jo valmiina olemassa olevasta populaarikulttuurin tuotteesta, kuten televisiosarjasta, elokuvasta, kirjasta, sarjakuvasta, pelistä, animesta tai julkisuuden henkilöstöstä.
Fanfic on lyhenne sanasta fanfiction. fanfictionin voi lyhentää myös ficiksi. Harrastus syntyi 1960-luvulla, jolloin Star Trek -fanit alkoivat kirjoittaa jatkokertomuksia sarjaan. Tarinoita jaeltiin aluksi paperimuodossa sekä fanitapaamisissa. Yhdistävä tekijä kaikelle fanifiktiolle on sen epäkaupallinen luonne: tekstiä ei ole kirjoitettu myyntitarkoituksessa. Tyypillinen fanifiktion kirjoittaja on murrosikäinen tyttö tai nuori nainen, mutta niitä kirjoittavat myös muun ikäiset ja miehet. Kirjoituskieli vaihtelee, mutta suurin osa fanficeista kirjoitetaan englanniksi.  Luovasta kirjoittamisesta kiinnostuneelle fanifiktio on helppo ensiaskel, sillä tarina voi olla helpompi keksiä tuttujen hahmojen ja maailman ympärille. Fanficeissä ei ole myöskään väliä, onko tekstissä 500 vai 500 000 sanaa, eikä tarvitse murehtia kustantajia tai mainostamisia. Lukijoita riittää ja palautettakin saa. Niiden lukeminen ja kirjoittaminen voi myös lievittää surua, kun rakastettu sarja tuleekin päätökseensä.

Suosittuja fanifiktion aiheita ovat esimerkiksi televisiosarjat Doctor Who, Buffy vampyyrintappaja ja Star Trek ja kirjallisuudesta esim. Harry Potter -sarja, sekä Taru Sormusten Herrasta-trilogia. Myös bändeistä, politiikasta ja uskonnosta tehdään paljon fanficcejä. Esimerkiksi Obama ja Hitler ovat suosittuja hahmoja. Fanfictioissa voi myös esiintyä henkilöitä, esineitä ja tapahtumia kahdesta tai useammasta eri teoksesta. Näitä tekstejä kutsutaan Crossovereiksi. Kirjoittaja voi myös lisätä itsensä tarinoihinsa. Yhteisön tapoihin kuuluu kirjoittaa tekstin alkuun lyhyt tiivistelmä, josta lukijan on mahdollista tarkistaa, olisiko teksti mahdollisesti häntä kiinnostava. Olennaisena osana fanifiktioon kuuluu myös nykyajalle ominainen interaktiivisuus. Kirjoittajat luovat omia yhteisöjään, joissa jaetaan ja kommentoidaan tekstejä.
Fanficit ovat hyvin monipuolisia varsinkin suosituimpien fanituksen kohteiden ollessa kyseessä, jolloin myös fanficcien kirjoittajia on paljon. Niiden genre voi vaihdella toiminnallisesta jännäristä romanttiseen tai eroottiseen tarinaan. Tyylilaji ilmoitetaan yleensä otsikon ja ikärajan yhteydessä, mutta joskus se on syystä tai toisesta jätetty pois. Yhdellä tarinalla voi olla useita tyylilajeja. Aiheiden kestosuosikki on rakkaus, usein kirjoittajat tekevät alkuperäiseen teokseen nähden epätavallisia rakkaustarinoita ja pareja. Myös suhde alkuperäislähteeseen voi olla hyvin erilainen. Toisia ei erottaisi alkuperäisestä, jos ne upotettaisiin kirjaan tai kuvattaisiin tv-sarjan osaksi. Toiset taas ovat jyrkästi erilaisia ja teksteinä kritisoivat tai parodioivat alkuperäistä teosta. Fanficcieissä on sama ongelma kuin missä tahansa harrastelijakirjallisuudessa: laadulle ei ole mitään takeita, ja herkullisen syvälliset, huolella pohditut teokset ovat harva ja vaikeasti löydettävä joukko.

Suuri osa fanficeistä rikkoo tekijänoikeuslainsäädäntöä, koska se perustuu tekstinä olemassa oleviin populaarikulttuurin teoksiin. Tekstien julkaiseminen on sinänsä jo tekijänoikeusrikkomus, vaikka kirjoittajat eivät yleensä hyödy tarinoistaan rahallisesti. Yhdysvaltojen lainsäädäntö kuitenkin sallii tekijänoikeuden suojaaman materiaalin luvattoman käytön silloin, kun kyseessä on parodia tai kritiikki. Tätä oikeutta kuvataan termillä “fair use”.  Suurin osa fanficejen kirjoittajista on Yhdysvalloista, joten niiden kirjoittajat usein katsovat tekstiensä kuuluvan sen piiriin. Fanficeistä on käyty tuotantoyhtiöiden kanssa keskustelua koko sen olemassaolon ajan. Materiaalin tuottamista on kuitenkin hankala hallita, ja käytännössä tuotantoyhtiöt ovat päätyneet sallimaan sen. Monet kirjailijat, kuten esimerkiksi Terry Pratchett ja J. K. Rowling hyväksyvät fanficit, vaikka eivät itse välttämättä haluakaan lukea sitä laillisista tai henkilökohtaisista syistä. Osa taas on kieltänyt niiden kirjoittamisen teoksistaan erinäisistä syistä: Jotkut eivät siedä ajatustakaan siitä, että joku koskee hänen rakkaisiin hahmoihiinsa ja liittää samalla epäsuorasti kirjailijan nimen epäilyttävään tuotantoon, toiset taas pitävät fanfictionia huonona harrastuksena ja laillisesti epäilyttävänä.

Esimerkkejä fanficcien sivustoista:
► www.finfanfun.fi, suomenkielistä Harry Potter –fanfictiota
► http://archiveofourown.org/, englanninkielisiä fanfictioita monipuolisesti eri teoksista
► www.fanfiction.net, englanninkielinen sivusto, jossa valtava valikoima fanfictiota kirjoista, elokuvista, TV-sarjoista jne.

Seksuaalivähemmistöt Varjojen kaupungissa

Fktiossa näkyy nykyään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä enemmän kuin koskaan ennen. Homoseksuaalisuus on kuitenkin vielä tietyllä tavalla tabu, siitä ei välttämättä puhuta muuten kuin huumorin ja fiktiivisten esitysten varjolla. Vaikka suunta on positiivinen, heitä on fiktiossa silti liian vähän, varsinkin nuortenkirjoista. Asia on tärkeä, koska mitä enemmän eri vähemmistöt saavat näkyvyyttä ja vielä ns. normaalista poikkeamattomana hahmona, sitä paremmin ihmisten suuntautumiset vähemmistöihin muuttuu positiivisempaa suuntaa. Tämä taas parantaisi eri vähemmistöjen asemaa ja sillä tavalla vähentää heidän syrjintäänsä. Jos taas et tiedä, miksi tämä on hyvä asia, sinun ei kannata lukea tätä blogia enää pidemmälle. Nyt haluan nostaa esille nuortenkirjan, joka erottuu seksuaalivähemmistöjen kuvaamisessa edukseen: Cassandra Claren Varjojen kaupungit- sarjan. Siinä on muitakin hahmoja seksuaalivähemmistöistä, mutta niistä näkyvämpiä ovat mm. Alec Lightwood ja Mangus Bane, joilla on kirjoitettu rakkaussuhde. Mangus on itse asiassa bi eli hän tuntee vetoa sekä naisiin, että miehiin.  Hän on kirjoittanut myös suomentamattomia kirjasarjoja. Keskityn Varjojen kaupungit - trilogiaan, koska tunnen sen parhaiten. Muita en ole ainakaan vielä lukenut. Kuitenkin Cassandran kirjissa esiintyy ainakin myös yksi naispari.Hän suunnittelee myös transhahmoa.Kirjailija tuntee henkilökohtaisesti LBGT- ihmisiä, mikä on varmasti yksi tärkeä syy niiden esiintymiseen kirjassa.

Ensimmäiseksi haluan sano, että kunnioitan Cassandra Claren suoraselkäisyyttä. Myös muissa, kuin seksuaalivähemmistöihin liittyvissä asioissa, esimerkiksi Mangus Banen näyttelijän piti olla aasialainen, niin kuin kirjassakin. En tiedä pystyisinkö samaan, varsinkaan jos minulle tarjottaisiin elokuvasopimusta, mutta jotakin hahmojen ominaisuuksia, kuten sukupuolta, rotua tai seksuaalista suuntautumista, pitäisi sen takia muuttaa. Toiseksi, pidän hahmojen esittelystä. ne eivät ole pelkkiä homohahmoja, vaan hahmoja, jotka vaan sattuvat tuntevan seksuaalista vetoa miehiin. Kyseinen ominaisuus ei siis ole kovinkaan silmiinpistävä, eikä hahmoja esitetä stereotyyppisesti. Minusta kirjoja voidaan pitää jonkinlaisena mallina, mitä tulee eri vähemmistöjä edustavien hahmojen kirjoittamiseen. Cassandra Claren kirjoja voi toki suositella muutenkin, mm. Nälkäpelien tapaisten nuortenkirjojen ystäville. Se ei kuitenkaan poista sen arvoa myös tasa-arvoisuuden edistämisessä.Esi sii ole mikää ihme, että Cassandra on saanut hahmoistaan paljon hyvää palautetta, joita voi käydä lukemassa hänen blogissaan http://cassandraclare.tumblr.com/. Toki hän on saanut paljon myös negatiivista palautetta, mutta niihin hän kirjoitti suoraan, että jos joku ei lue kirjaa homoseksuaalisten hahmojen takia, hän ei jää heitä kaipaamaan.

Supersankarielokuvat

Supersankareita on kutsuttu eräänlaiseksi ”moderniksi mytologiaksi”, ja voidaan ajatella, että supersankarit kertovat myyttien tarinoita hyvän ja pahan taistelusta, ja näin vetoavat jonkinlaiseen perushaluumme kokea näitä myyttejä, jotka omalla tavallaan järjestävät maailmaamme ja arvojamme. Useissa tutkimuksissa supersankarielokuvien suosio on yhdistetty Bushin ajan poliittiseen ilmapiiriin, joka korosti voimakkaasti militarisoitumista, ennaltaehkäisevää toimintaa sekä yleisesti tietynlaista maskuliinista ihannetta, jota supersankari selkeästi vastaa. Tärkein syy niiden suosioon on kuitenkin ihmisten tarve paeta todellisuutta. Selitys supersankarielokuvien loppumattomaan virtaan on raha. Supersankarielokuvissa on kaikille jotain: toimintaa, romantiikkaa, draamaa ja huumoria. Lisäksi elokuvateknologia pystyy tänä päivänä tuottamaan kohtauksia, joista vain unelmoitiin 10 vuotta sitten.

Supersankarielokuvat ovat tuottaneet tänäkin kesänä huikeita summia elokuvateattereissa ympäri maailmaa. Hollywoodissa suunnitellaan jo seuraavia ideoita tahkota lisää rahaa hyväksi havaitulla konseptilla. Jo aiemmin suositut supersankarielokuvat saavat lisää jatko-osia. Supersankari-tarinoilla on paikkansa elokuvissa. Uusiakin ideoita tarvitaan vanhojen rinnalle. Esimerkiksi Spider-Manin vastustajasta Venomista suunnitellaan oman elokuvan tekemistä.

Monilla kriitikoilla tuntuu olevan mielessään täydellisen elokuvan utopia, mihin kaikkia elokuvakokemuksia verrataan. Mutta eihän supersankarielokuvaa voi suoraan verrata mihinkään niin sanottuun taide-elokuvaan, kuten vaikkapa Gaspar Noén Enter the Voidiin. Suomessa yleensä katsojat pitävät niistä, mutta kriitikot lyttäävät ne.

Tällä hetkellä tiedossa ovat Marvel Studiosin elokuvista seuraavat:

Captain America - The Winter Soldier (huhtikuu 2014)

Guardians of the Galaxy (elokuu 2014)

The Avengers 2 (toukokuu 2015)

Ant-Man (marraskuu 2015)

Kiistanalainen tekoäly

Tekoäly saattaa vaikuttaa mielikuvituksen tuotteelta, kuitenkin ne saattavat vielä jonakin päivänä nykypäivää. Hurjimmissa arvioissa tekoäly ohittaa ihmisen viidenkymmenen vuoden aikana. Jo nyt kone on voittanut ihmisen sakissa ja tietokilpailussa. Tietokone tekee myös suurimmat osat pörssikaupoista. Asiaa onkin pyritty tutkimaan. Jopa Stephen Hawking on todennut keinoälyn peittoavan lopulta ihmismielen. Miten tekoälyn sitten tunnistaa? Nykyään paras väline siihen on ns. Turingin testi, joka pyrkii mittaamaan tietokoneen ajattelua. Tiettävästi yksikään tiekone ei ole läpäissyt testiä. Kannattaako sitä edes toivoa? Aihe on herättänyt ihan ansaitusti huolta. Tieteen kannalta suurinta pelkoa aiheuttaa huoli siitä, että tekoäly nopeuttaa teknologista ja sosiaalista muutosta niin paljon, etteivät ihmiset ehdi sopeutua siihen. Älykkäät koneet voisivat myös ohjata luonnonvarat omiin tarkoituksiinsa. entäs työt sitten? Jo nyt koneiden pelätään vievän 20 vuoden aikana jopa 47 prosenttia amerikkalaisten työpaikoista. Vastaava laskelma Suomessa antaa noin 36 prosenttia. Jos koneet taas osaisivat ajatella itse, mihin ihmisiä tarvitaan. Tähän on kaksi vaihtoehtoa: Jos hyvin käy, tekoälyn viemien työntekijöiden tilalle tulee uusia. Huonossa tapauksessa työttömyys lisääntyy radikaalisti. Tekoälyyn liittyy myös moraalisia ja eettisiä ongelmia, kuten pitääkö sitä kohdella ihmisenä? Tieteistarinoissa tekoäly yleensä yrittää orjuuttaa ihmisen. Vaikka se onkin yksi mahdollinen skenaario, vaihtoehtoja on monia. Paljon riippuu siitä, onko koneilla omia tarpeita. Jos on, koneet ottavat vallan tai ihmiset orjuuttavat ne. Jos ei, koneet yksinkertaisesti palvelevat ihmisiä, niin kuin tähänkin asti. Smithin yliopiston taloustieteen apulaisprofessori James Millerin mukaan on 50–50 mahdollisuus siihen, elämme tulevaisuudessa melkeinpä utopisessa yhteiskunnassa, vai pyyhkiikö koneet meidät maan päältä. Tekoälyssä olisi toki monia hyviä puolia, minkä vuoksi sen keittämistä ei kannata lopettaa. Se voisi esimerkiksi ratkaista suuria lääketieteellisiä – ja muitakin ongelmia, pidentää ihmiselämää ja helpottaa monin muin tavoin inhimillistä kärsimystä.

Tietenkin helpoin vastaus olisi vain se, ettei niitä koskaan suunniteltaisikaan, mutta minusta tekoälyjen mahdolliset hyödyt ovat liian houkuttelevat. Stephen Hawkingsin mielestä ihmisten pitäisi kehittyä koneiden mukana. Tällöin vaaraa koneiden valtaannoususta ei olisi. En osaa arvioida kuinka tekoälyjen kanssa käy tai tuleeko niitä koskaan olemaankaan. Asiaa on kuitenkin alettu tutkimaan ja keksimään mahdollisia ratkaisuja tekoälyjen kontrollointiin.

Muumiot Suomessa

Vastoin yleistä olettamusta, muumiot eivät kuulu vain Muinaiseen Egyptiin. Suomessakin on muumioita, joista tunnetuin on Kemin kirkkoherra Nikolaus Rungius. Hän kuoli vuonna 1629 ja hänet haudattiin Keminmaan vanhaan kirkkoon. Nikolaus on innoittanut myös useimpia legendoja. Hänen kerrotaan saarnanneen kansalle, "Jos minun sanani ovat tosia, ei ruumiini koskaan mätäne". Muumiolla on lisäksi vain yksi käsi, joka legendan mukaan irtosi humalaisen tanssittaessa muumiota liian rajusti. Rungius ei ole ainoa, eikä edes parhaiten säilynyt kirkon vankkojen lattialankkujen alla olevista muumioista. Kirkon lattian alle oli tapana haudata vainajia keskiajalta aina 1800-luvulle saakka. Hajuhaitoista ja hygieniasyistä johtuen sitä alettiin kuitenkin hiljalleen rajoittaa, kunnes se 1822 kiellettiin keisarillisella julistuksella. Suomessa on tavattu myös lapsimuumioita. Yksi sellainen löytyi Keminjärven kirkon vanhasta kellotapulista peruskorjauksen yhteydessä. Lapsen mysteeri ei ole selvinnyt vielä tänäkään päivänä. Huhuja kuitenkin liikkuu. Jotkin arvelevat lapsen kuuluneen kirkon työntekijälle, toiset jollekin varakkaalle naiselle. Hän ei ole ainoa lajissaan, sillä muumioituneita vainajia on löydetty useasta Suomen kirkosta. 

Tuoreempia muumioita Suomessa edustaa ns. Maunulan muumio eli vuonna 2000 Helsingin Maunulasta löytynyt mies. Muumioituminen on selitetty muun muassa kuivalla huoneilmalla ja hyvällä ilmanvaihdolla. Kymmenen vuotta myöhemmin Helsingistä löydettiin toinen muumio, 79-vuotias nainen, joka ehti virua asunnossaan kuolleena yli kaksi ja puoli vuotta ennen löytymistään. Nämä nykyajan muumiot ovat kirvoittaneet keskustelua syrjäytymisen vaikutuksia, sillä molemmat olivat kuolleena jo jonkin aikaa enne löytymistään.

Kirja-arvostelu: Outolintu – Toimintaa dystopisessa tulevaisuudessa

Outolintu sijoittuu yhteiskuntaan, jossa ihmiset on jaettu viiteen ryhmään: Vaatimattomat, Uskaliaat, Sopuisat, Rehdit ja Terävät. Kirjan päähenkilön Beatrice Priorin pitää päättää, mihin ryhmään hän haluaa kuulua. kaikki ei tietenkään suju ongelmitta ja jokaiselle nuorelle tehtävässä testissä selviää, että hänessä olisi ainesta useammankin ryhmän jäseneksi. Tämä on tietenkin äärimmäisen vaarallista. Kirja on trilogian ensimmäinen osa.

Pidin kirjan päähenkilöstä, jossa on jotain samaa Nälkäpelien Katniss Everdeenin kanssa. Kirjan maailma oli myös kiinnostava, vaikka siitä kerrottiinkin liian vähän. Minusta olisi ollut kiva tietää enemmän siitä, miten kirjan tilanteeseen päästiin ja mitä on kaupungin porttien ulkopuolella, mutta eiköhän kysymyksiini vastata seuraavissa kirjoissa. Kirjan teemaan, oman paikkansa etsimiseen on helppo samaistua. varmasti vielä enemmän nuorille, joille kirja on suunnattu. Se onkin astetta syvällisempi nuorten kirja. Kirja oli osittain hyvin ennalta arvattava, mikä vähän latisti lukukokemusta. Se oli kuitenkin kirjoitettu hyvin ja luinkin sen kahdelta istumalta. Olisin lukenut yhdellä, jos ei olisi pitänyt nukkua välissä. Kirja oli hyvin nopeatempoinen ja jännittävä. Siinä mentiin jännittävästä tilanteesta toiseen, eikä kirjaa siksi olisi malttanut laskea käsistään. Suosittelen kirjaa lämpimästi. Outolinnusta on tulossa myös elokuva, jonka ensi-ilta on 21.03.2014. 

Enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia kirjallisuuden tulevaisuudesta

Väistyvätkö paperikirjat sähkökirjojen tieltä? Mitä uutta kirjailijat keksivät omaan genreensä? Tuleeko genrejä lisää? Tulevaisuuden kirjallisuutta on vaikea ennustaa, mutta siitä voidaan tehdä ns. valistuneita arvauksia. Kokoan muutamia tämänkaltaisia arvauksia. Nähtäväksi jää, toteutuvatko ne vai ei.

Ensin nykypäivästä. Ihmisten lukutottumukset ovat muuttuneet viime vuosina: osa ihmisistä lukee paljon kirjallisuutta, toiset taas eivät lue juuri mitään. Suuren suosion nykykirjallisuudessa ovat saavuttaneet myös tieteis- ja fantasiakirjallisuus. Sähkökirjoista on tullut entistä yleisempiä. Kirjallisuus on myös monipuolisempaa ja suvaitsevampaa kuin aiemmin. Kirjoissa käsitelläänkin ennen kiellettyjä aiheita, kuten uskonnon kyseenalaistaminen ja seksuaalisuus. Lisäksi kirjallisuus ei ole enää vain miehinen harrastus, vaan naiset ovat tulleet entistä enemmän mukaan, minkä vuoksi naiskirjailijoiden asema on parantunut merkittävästi. Nykypäivän kirjallisuutta on kritisoitu pinnallisuudesta ja viihteellisyydestä.

Kirjallisuus tulee säilymään, muodossa ja toisessa. Se on minusta melko varmaa. Henkilökohtaisesti en usko, että edes fyysiset kirjat tulisivat ainakaan lähiaikoina katoamaan.  Kustannusala on kuitenkin suurten muutosten edessä, esimerkiksi viime aikoina kuitenkin erilaiset jäsentilausmallit ovat alkaneet saada tuulta alleen ja useat alalla toimivat ovatkin jo julistaneet, että ne tulevat olemaan alan tulevaisuus. Esimerkiksi Dragon Lance – sarjasta tuttu Tracy Hickmann aloitti kesällä 2010 uuden sarjan, joka toimii vain tilauspohjaisesti; tilaajat saavat kuukausimaksua vastaan luvun kerrallaan sitä mukaa kun ne valmistuvat ja koko kirjan valmistuttua fyysisen kopion siitä. Myös yhteisörahoituspalvelu Kickstarter ja Amazon on käynnistänyt samanlaisia projekteja. Yksi asia ei kuitenkaan tule muuttumaan. Kirjailijat eivät elä pelkästä ilmasta, joten se tulee ottaa huomioon myös kirjallisuuden tulevaisuutta huomioidessa. kirjailijathan ovat merkittävässä asemassa kirjallisuuden tulevaisuuden kannalta. Maailmalla on kaavailtu uudesta kirjallisuuden muodosta, joka monesta menee itse jo tieteisfiktion puolelle: neurofiktiosta. Tiivistetysti siinä tutkitaan lukijan aivosähkökäyrää reaaliajassa, kirja reagoi sitten siihen. Lukukokemuksesta tulisi siis jokaiselle lukijalle räätälöity. 

Hyviä uutisia fantasia ystäville!

Sain juuri tietää, että George Martinin uusin kirja Lohikäärmetanssi julkaistaan suomeksi vihdoin, tosin se jaettiin kahteen osaan, joten jälkimmäistä saa vielä odottaa. Sen ilmestymispäivä on 1.4. (aprillipäivä). 2 osa tulee jossain vaiheessa, kirjasarjan fanisivun mukaan tämän vuoden toukokuussa. Ehdin jo tilata sen englanniksi Suomalaisesta. Englanniksi kirja tuli jo vuonna 2011. Tällä hetkellä Martin kirjoittaa sarjaan uutta osaa, englanninkieliseltä nimeltään The Winds of Winter. Toivottavasti se saadaan suomeksi nopeammin. 

Suosikkini tänä vuonna tulevista elokuvasta

Keräsin tänä vuonna tulevista leffoista itseäni kiinnostavat, sekä selitin miksi ne kiinnostavat minua.

Divergent – luin kirjan ja pidin siitä, joten katson myös leffan.

Guardians of the Galaxy, Captain America ja X-Men: Days of Future Past – koska pidän supersankari elokuvista.

Maleficent – katson Olipa kerran- sarjaa, joka sai minut kiinnostamaan satuhahmojen syventämisestä.

Hobitti : Sinne ja takaisin – olen katsonut Taru Sormusten Herrasta – trilogian ja muut Hobitit, joten lienee ilmiselvää, että katson tämänkin.

Nälkäpeli : Matkijanärhi, osa 1 – Pidän sekä kirjoista, että leffoista, joten katson tämän, niin kuin luultavasti sarjan viimeisenkin osan.

Netflix

Netflix on netissä toimiva elokuvia ja tv-sarjoja lähettävä palvelu. Sen etusivu on toimiva ja sen käyttöönotto on helppoa. Siinä suositellaan käyttäjälle katsottavaa. Suositukset perustuvat sisään kirjautuksen jälkeen tehtyihin valintoihin, joista palvelu suositteli samankaltaisia tuotteita ja aikaisemmin katsottuihin sisältöihin. Pääsääntöisesti suositukset onnistuivat. Niissä ilmenee kuitenkin heittoa, jos samoja tunnuksia käyttää enemmän kuin yksi katsoja. Esimerkiksi pikkusiskoni katsoi lasten sarjaa poneista, joten nyt Netflix ehdottaa samanlaisia sarjoja minullekin. Netflixin suurin etu on sen vaivattomuus. Yksi klikkaus ja leffa tai sarja näkyy heti. Videoiden laatu on pääsääntöisesti hyvä. Palvelun etuna on myös sen edullinen hinta, sillä se maksaa vähemmän kuin esimerkiksi tv-sarjojen kausiboksit, vain kahdeksan euroa kuukaudessa.  Hintaan kuuluu monia tv-sarjoja ja elokuvia. Uusi käyttäjä saa katsoa Palvelun tarjonta on hyvin jenkkikeskeistä. Tämä on Netflixiltä tietoinen valinta, sillä se ei halua kilpailla suomalaisten kotimaisia materiaaleja esittävien kanavien kanssa. Kaikki sisältö on tekstitetty suomeksi, joten en pidä Netfliksin valintaa pahana asiana. Palvelun ehdottomasti huonoin puoli on sisällön vähyys. Elokuvia ja sarjoja on siellä vielä suhteellisen vähän. Tarjonta saisi olla lisäksi tuoreempaa. Todellisia uutuuksia on vähän ja meneillään olevat sarjat tapaavat laahata kauden tai pari perässä. Uusimpia elokuvia sieltä ei edes löydy.

Netfliksiä voi katsoa kuukauden ilmaiseksi. Suosittelen kaikkia vähänkään Netflixista kiinnostuneita, kokeilemaan sitä. Kuukauden päätyttyä voi päättää, haluaa maksaa palvelusta vai ei. Netflix on varsin onnistunut palvelu, vaikka siitä kuitenkin löytyy vielä parannettavaa. Palvelun mukaan niin tuoreusongelma kuin paikallisen sisällön vähäisyys korjaantuvat hiljalleen sitä mukaa, kun se saa haalittua itselleen lisää käyttäjiä. Todennäköistä onkin että Netflix tulee yleistymään, sillä sieltä käyttäjä saa katsoa hyvää viihdettä milloin haluaa, miltä laitteelta haluaa. Antaisin Netflixille 3 ja puoli tähteä.

Doctor Who

Vuonna 1960 alkunsa saanut Doctor Who on vaikuttanut paljon televisioviihteeseen ja populaarikulttuuriin, varsinkin brittien mielestä. Vuonna 2005 siitä alkoi nykyaikainen versio, jolloin Tohtoria näytteli Christopher Eccleston.

Doctor Who on brittiläinen BBC:n tuottama science fiction -televisiosarja. Tuotannosta vastaa pääasiallisesti käsikirjoittaja Russell T. Davies ja BBC Walesin Julie Gardner. Doctor Who on ansainnut tunnustusta monilta kriitikoilta ja yleisöltä, joten se on saavuttanut maineen yhtenä Britannian parhaana televisiosarjana. Doctor Who on voittanut BAFTA Awardissa Parhaan Draamasarjan pystin vuonna 2006. Doctor Who on ansainnut kulttisarjan maineen.

Doctor Whon idea ei ole lopulta kovin erikoinen. Se kertoo Tohtori tunnetun aikamatkaajan seikkailuista, joissa hän matkustaa eri aikoihin ja maailmoihin sekä taistelee erilaisia maapalloa ja universumeja uhkaavia vihollisia vastaan, kuten dalekeja, kybermiehiä ja Mestaria. Tohtori on lähes viimeinen lajissaan oleva avaruusolento. Hän on kotoisin Gallifreystä, jossa hänen lajinsa Time Lordit hallitsivat ja taistelivat pahinta vihollistaan, Dalekkeja vastaan kunnes tuhoutuivat.  Syvällisesti ajatellen Doctor Who kertoo taistelusta, rakkaudesta, menetyksestä, vihasta, voitosta, yksinäisyydestä, oikeudenmukaisuudesta, jaloudesta, voimakkuudesta ihmisenä ja ei-ihmisenä olosta sekä itsensä ymmärtämisestä. 

Ohjelmasta on kehitetty myös kaksi spin-off-sarjaa: Torchwood ja The Sarah Jane Adventures. Sarjan suosio perustuu nokkelaan ja hauskaan käsikirjoitukseen, omituisiin tapahtumiin jotka kantavat läpi vuosien juonikaarien ja itse Tohtoriin. Suomessa Doctor Who:ta esitti Yle joka arkipäivä klo 18.00 ja jaksot voi nähdä netistä Yle-areenasta. Suosittelen, jos tykkäät: Ajassa matkustamisesta, Englannista, nokkelista tv-sarjoista, karismaattisista näyttelijöistä.

Tv-sarjat ovat elokuvia kiinnostavampia

Televisiosarjat ovat nykyään kiinnostavampia kuin elokuvat. Ne koukuttavat pidempään ja hahmoihin ehtii tutustua kunnolla ja syvällisesti. Televisio elääkin ehdottomasti kultakauttaan, kun parhaat käsikirjoittajat ja näyttelijät ovat alkaneet kiinnostua televisiosarjojen tekemisestä. Tv-sarjat ovatkin nykypäivän monipuolisempia, laadukkaampia kuin monet elokuvat. Hyvä tv-sarja imaisee sisäänsä kuin yhdeltä istumalta luettava kirja.

Elokuvabisnes on kovan muutospaineen alla ja todella hyviä elokuvia tehdään yhä vähemmän. Samaan aikaan television elokuvatarjonta koostuu nykyisin vähän vanhemmista elokuvaklassikoista. Kokoillan elokuvien tuotannoissa on tärkeimmäksi asiaksi tullut tuoton maksimoiminen, mutta tv-sarjoja on alettu tehdä kunnianhimoisemmilla tavoitteilla. Niitä tehdään intohimolla, taidolla ja lahjakkuudella, ja niitä odotetaan sekä katsotaan innolla. Teknisesti ja taiteellisesti monet sarjat ovat huippuluokkaa.  Tv-sarjoissa panostetaan monen muun asian ohella myös musiikkiin. Jokainen löytää varmasti itseään kiinnostavan televisiosarja, johon voi pitkän työpäivän jälkeen helppo uppoutua.

Televisiosarjojen taustalla kulkee useasti suurempi tarinakuvio, joka voi olla hyvin yllätyksellinen. Tv-sarjat tarjoavat myös moraalisesti monimutkaisia juonenkulkuja. Esimerkiksi hyvän ja pahan vastakkainasettelu voi pitkässä sarjassa saada uudenlaisia muotoja, kun hyvässäkin saattaa ilmetä huonoja puolia ja päinvastoin. Pitkässä sarjassa ei tarvitse tyytyä yksinkertaisiin ratkaisuihin, koska elävässä elämässäkin ratkaisut eivät läheskään aina perustu yksinkertaisuuteen.

Lisäksi tv-sarjan hahmot tulevat ajan mittaan niin tutuiksi, ettei niihin tutustumiseen tarvitse enää käyttää aikaa kuten uuden elokuvan tapauksessa. Henkilöiden psyykessä tapahtuvat muutokset pystytään myös kuvaamaan paremmin. Tv-sarjan hahmoista tulee tietyllä tavalla ystäviä, joiden seuraan on nautinnollista sukeltaa omasta todellisuudestaan. Televisiosarjojen käsikirjoittajat antavat päähenkilön olla täynnä virheitä, mikä lisää merkittävästi sekä tv-sarjan että sen hahmojen uskottavuutta. Muutenkin tv-sarjan hahmoissa on elokuvien hahmoja enemmän syvyyttä.

Televisiosarja kärsii pitkästä olemasta olossa, jos henkilöhahmoja vaihdetaan liikaa ja juonesta voi tulla jopa erittäin epäuskottava, jopa älytön. Pitkään jatkuvat sarjat alkavat usein toistaa itseään, vaikka monilla sarjoilla on mielenkiintoinen tapa kertoa auki taustalla suurempaa kokonaisuutta, jota koristellaan jaksokohtaisilla herkuilla. Pidän elokuvienkin katselemisesta ja minusta laadukkaita elokuvia tehdään joka vuosi. Lisäksi minusta elokuvateatterit tuovat maustetta katseluelämykseen.

Itselläni elokuvien katselu on kotioloissa vähentynyt ja tv-sarjojen lisääntynyt. Omia suosikkisarjojani ovat Once upon a time, True blood, Game of Thrones ja Supernatural.

Aarrejahtia komeissa fantasiamaisemassa

Hobitti – Smaugin autioittama maa perustuu nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä pidetyn J.R.R. Tolkienin klassikkoteokseen Hobitti eli sinne ja takaisin. Se on elokuvatrilogian toinen osa. Viimeinen osa Hobitti – Sinne ja takaisin saa ensi-iltansa vuonna 2014. Ohjaaja: Peter Jackson Käsikirjoittaja: Guillermo del Toro, Peter Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Benedict Cumberbatch, Cate Blanchett, Evangeline Lilly, Orlando Bloom, Luke Evans, Hugo Weaving, Lee Pace

Tarinan juoni on yksinkertainen: Hobitti Bilbo matkustaa velho Gandalfin ja 13 kääpiön kanssa läpi Keski-maan kohdatakseen kääpiöiden aarteet varastaneen lohikäärme Smaugin. He kohtaavat matkallaan monia vaaroja ja tutustuvat uusiin mielenkiintoisiin persooniin.

Elokuva oli taattua Peter Jackson laatua. En ole varma, että kukaan toinen ohjaaja olisi onnistunut J.R. R Tolkienin tarinan kertomisessa yhtä hyvin kuin Peter Jackson. Tiesin, mitä elokuvalta voi odottaa, enkä joutunut pettymään.  Kuulun fantasian faneihin, joten olen juuri elokuvan kohderyhmää. Juoni oli erinomainen. Alkukohtaus oli mielenkiintoinen lisä. Se kertoi matkan taustoista. Sitä kohtausta ei ole kirjassa, mutta elokuvaan oli muutenkin lisätty paljon omaa. Aluksi mietin mitä siitä tulee, että yhdestä kirjasta tehdään kolme elokuvaa. Epäilyni oli kuitenkin aiheetonta, sillä ainakaan kahdessa edellisessä elokuvassa ei ollut pitkittämisen makua. Vaikka elokuva oli toimintapainotteinen, siinä oli myös juonta monipuolistavia kohtauksia. Pidin Taru Sormusten Herrasta - trilogiasta. Minusta se oli vielä Hobittejakin parempi.  Se oli paljon kirjaa synkempi ja aikuismaisempi, mikä sopi minulle hyvin, vaikka olisinkin halunnut nähdä enemmän kevyempiä kohtia. Tunnelma piipahti hetken myös kevyen puolella, mutta loppua kohti mentäessä, se kääntyi taas synkäksi. Musiikki sopi tunnelmaan hyvin, joskin se olisi voinut olla vähemmän huomiota herättävää.

Uusia hahmoja nähtiin taas runsaasti, kuten Stephen Fryn humoristinen Järvikaupungin herra. Uusi hahmo oli myös Luke Evanssin esittämä Bardi, joka auttoi Bilboa ja kääpiöitä heidän matkallaan. Nahanvaihtaja Beorn oli onnistuttu luomaan valkokankaalle uskottavasti. Elokuvaan oli lisätty kirjoissa esiintymättömät Legolas (Orlando Bloom) ja Tauriel (Evangeline Lilly). Legolas - haltia oli minusta fanina hyvä lisäys. Tauriel taas toi varsin miesvoittoiseen kaartiin naiskauneutta. Hän toi myös romanttisia jännitteitä kääpiö Kilin kanssa, mutta minusta se väkisin lisätyn oloinen. Minusta hahmot toivat lisäväriä tarinaan, mutta he eivät ole tarpeellisia juonen kannalta. Tauriel oli kuitenkin Lee Pacen esittämän metsähaltijoiden kylmän hallitsijan Thranduilin kanssa elokuvan kiinnostavampia hahmoja. Haltioiden taistelua oli nautinto katsella. Elokuvan paras toimintakohtaus oli koomiseksikin hervahtanut tynnyrikohtaus. Minusta se olikin elokuvan parhaita kohtauksia, vaikkei ollutkaan uskollinen kirjalle. Gandalfin seikkailut olivat jännää katsottavaa.  Niissä jännite säilyi loppuun asti. Örkit olivat sopivan rumia ja persoonallisia. valitettavasti Klonkku ei mahtunut tarinaan, minkä ymmärrän hyvin. Lohikäärme Smaug oli taidolla tehty. Kuitenkaan hänen ja Bilbon kissa-hiiri leikki ei ollut läheskään yhtä vakuuttava kuin olisi voinut olla. Kohtauksissa ei käynyt ilmi Smaugille kuvattu oveluus.

Elokuvaa oli mielenkiintoista seurata, sillä se tarjosi kirjan lukeneillekin yllätyksiä. Elokuva oli toinen osa, joten se alkoi keskeltä ja loppui cliffhangeriin. Minulle ei kuitenkaan tullut väliosan tuntua, vaikka elokuva loikin asetelman viimeiseen osaan. Tämäkin osa oli taidolla ja huolella tehty. Erikoistehosteet olivat laadulla tehty. En odottanutkaan mitään muuta. Visualisesti elokuva oli ilo silmälle. Uusi-Seelanti sopii loistavasti fantasian kuvauspaikaksi kauniine maisemineen. Elokuva oli pitkä. Sitä saisi helposti lyhyemmäksi karsimalla tunnelmointia ja lyhentämällä toimintakohtauksia, mutta minusta pituus oli vain hyvä. Sain katsoa loistavaa elokuvaa kauemmin. Martin Freeman tekee erinomaista työtä Bilbona. Muuten näyttelijät tekivät työnsä vahvasti. Kaiken kaikkiaan Hobitti – Smaugin autioittama maa onnistui herättämään Tolkienin klassikkofantasian eloon loistavasti. vaikka yleensä katson elokuvat vain kerran, tämän voisin katsoa toistekin. Odotan viimeistä osaa innolla. Toivottavasti se pääsee samalle tasolle muiden sarjan osien kanssa. Annan viisi tähteä. Jos voisi, antaisin jopa kuusi tai enemmän.

Viihtyisää nuorten toimintaa tulevaisuuden Amerikassa

Nälkäpeli- Vihan liekit perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirja-sarjan toiseen osaan. Sarjan ensimmäinen elokuva Nälkäpeli osoittautui kassamenestykseksi.. Trilogiasta filmataan viimeinen osa kahtena elokuvana. Matkijanärhen ensimmäinen osa tulee teattereihin vuonna 2014 ja toinen seuraavana vuonna. Ohjaaja: Francis Lawrence ja Pääosissa mm.: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks.

Nälkäpelin tarina sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen maailmaan Panemiin. Panemia johdetaan yltäkylläisyydessä elävästä Capitolista, joka pitää alaisuudessaan toimivia 12 vyöhykettä tiukasti ohjaksissaan.  Voimakkain ohjailun muoto on Nälkäpeliksi kutsuttu tosi-tv-sarja, johon vuosittain valitaan arpomalla jokaiselta vyöhykkeeltä yksi tyttö ja yksi poika. Nämä nuoret sijoitetaan areenalle, jossa heidän pitää tappaa toisiaan, kunnes vain yksi jää jäljelle. Elokuva kertoo tapahtumista edellisen Nälkäpelin jälkeen. Edellisen vuoden voittajat Katniss ja Peeta aloittavat vuotuisen voittajakiertueen. Elokuvassa keskitytään myös Capitolin ponnisteluihin kapinan estämiseksi, kun Katnisista on tullut tahtomattaan kapinan keulakuva.

Nälkäpelin menestyksen jälkeen trilogian toiseen osaan on ladattu paljon odotuksia. Minusta se anasti ne kirkkaasti. Elokuvan sävy oli hyvin synkeähkö alusta loppuun. Sen alku oli hieman hidas, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi pitäen otteessaan lopputeksteihin asti. Elokuvaa voi pitää paikoittain ylisuureellisena, varsinkin Nälkäpelin ympärillä olevaa showta kuvatessa. Elokuvan romantiikkapuoli vaikuttaa tämän vuoksi yhdentekevältä ja kaavamaiselta. Miinuksena sanoisin, että Vihan Liekkien tarina toistaa vähän elokuvasarjan ensimmäisen osan tarinaa, siksi se voi tuntua hieman saman toistolta joissain kohdin. Minusta elokuvan maailma on mielenkiintoinen ja haluaisin tietää siitä lisää, mutta ymmärrän, että elokuva kestäisi silloin liian pitkään. Tarina keskittyy enemmän henkilökohtaiselle tasolle. Minua kiinnostaa tarinan taustat, kuten miten Nälkäpelejä päätettiin järjestää tai miten vyöhyke 13. tuhoutui. Elokuva kärsii tavallisista väliosan ongelmista: ensimmäinen Nälkäpeli-elokuva kannattaa olla katsottuna, jotta juonesta saa enemmän irti, ja tarina katkeaa lopussa kesken. Nuorten elokuvaksi tarina oli hyvin vakava ja siitä saa hyvin tärkeitä nykyaikanakin löydettäviä ulottuvuuksia. Capotolia voidaan verrata länsimaihin ja vyöhykkeitä kehitysmaihin. Vihan liekit kritisoi terävästi vallan väärinkäyttöä ja viihdekulttuurin väkivaltaistumista. Visuaalisesti Vihan liekit hivelee silmää, niin puvustuksen kuin miljoonkin osalta. Elokuva oli pitkähkö, mutta minusta tarinaa ei olisi saatu hirveästi enää tiivistettyä. Jennifer Lawrence teki uskottavan roolityön, vaikka hän ei muistuttanutkaan ulkoisesti kirjan Katnissta, joka oli kuusitoista vuotias ja oliivi-ihoinen. Muutkin näyttelijät suorittivat roolinsa kunnialla. Elokuvassa näkyvä väkivalta oli tehty hyvällä maulla, minkä vuoksi sillä olikin vain K12 ikärajamerkintä. Itse pidin Katnissista hahmona, sillä hän on kiehtova ja moniulotteinen naissankari: älykäs, urhea ja neuvokas, mutta silti kaunis, seksikäs ja empaattinen.

Elokuva seurasi tarkasti kirjan kulkua, mitä pidän aina positiivisena asiana, olihan se Suzanne Collinsin taidolla kirjoitettu. Elokuvassa riittää yllätyksiä, jotka tiesin jo etukäteen luettuani kirjan. Kirja toi ainakin minulle maailman eloon, todella elävästi. Nälkäpeli-sarjasta pitämiseen ei tarvitse olla teini. Se sopii minusta kaiken ikäisille. Suosittelen Suzanne Collinsin kirjojen lukemista, sillä ne ovat laatuviihdettä ja kertovat tapahtumista elokuvia syvemmin. Katson elokuvasarjan viimeisetkin osat ja toivon, että ne ovat yhtä hyviä, jollei parempia kuin edelliset osat. Annan elokuvalle neljä tähteä.

Nuorten dystopiat

Dystopia- nuortenkirjoja pukkaa painokoneista tällä hetkellä aika kiihkeällä tahdilla. Genre voi kiittää suosiostaan Suzanne Collinsin Nälkäpelejä, joka toi sen nuorten kirjahyllyihin. Itse pidän suuntausta positiivisena, sillä minusta on hyvä, että nuorille kirjoitetaan myös älykkäitä teemoja sisältäviä romaaneja. Sellaisia, jotka panevat lukijan ajattelemaan.

Ihmiskunnan tulevaisuus on kiehtonut kautta aikojen myös kirjallisuudessa. Dystopia voidaan määritellä eräänlaiseksi tulevaisuuden yhteiskunnaksi, jossa asiat ovat paljon nykyisyyttä huonommin. Tyypillisesti tuloksena on ihmisarvoa loukkaava sortoyhteiskunta tai nykyisin myös ekologisen katastrofin kokenut maailma. Dystopia kuvaukset ovat niin elokuvissa kuin kirjallisuudessakin jotain todella kiehtovaa. Ydintuhon, luonnonkatastrofin tai maailmansodan jälkeiseen maailmaan sijoittuvat dystopiat vievät usein ääriolosuhteisiin, joissa taistellaan vedestä tai ravinnosta. Silloin inhimillisistä ratkaisuista tulee rankkoja, paljaita. Äärimmäiset peruskokemukset kiinnostavat aina, etenkin turvallisesta sohvannurkasta.  Dystopian kautta voi päästä ihmisluonteen perimmäisten kysymysten äärelle, joita on helpompi lähestyä tulevaisuuteen siirretyissä dystopiossa kuin tosielämässä. Pysäyttävintä kirjoissa on kuitenkin se, että muutokset, jotka näiden dystopioiden suuntaan ovat tapahtuneet, on järjestetty ihan itse. Ne mahdollistavat yhteiskunnan tai maailman tietyn piirteen erikoistarkastelun. Pidän niissä mm. allegorioista sekä "silmien avaamisesta", kun huomaa nykymaailman olevan menossa samaan suuntaan. Ne eivät välttämättä kerro tulevaisuudesta vaan omasta ajastamme, esimerkiksi Nälkäpeli kritisoi tosi-tv-todellisuutta, jossa mistä tahansa voi tehdä viihdettä, myös toisiaan tappavista nuorista.

Nälkäpeli on saanut varteenotettavan seuraajan itselleen, sillä uudesta Veronica Rothin suositusta nuorille tarkoitetusta dystopia-trilogiasta Divergent toivotaan seuraavaa menestystä. Divergent sijoittuu maailmaan, jossa jokaisen nuoren on päätettävä 16-vuotiaana heille tehtävän testin avulla, mihin viidestä maailmaa vallitsevasta ryhmästä he kuuluvat. Tarinanpäähenkilölle Trisille paljastuu testissä, että hän on henkilö, jota ei voi luokitella mihinkään ryhmään, eli hän on niin sanottu divergent, eli eriävä. Suomalaisetkin kirjoittavat nuorten dystopiaa, siitä hyvänä esimerkkinä on Laura Lähteenmäen North end -dystopia.

Varjojen kaupunki: Luukaupunki

Luukaupunki on toiminta, seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa yhdistelevä samannimiseen kirjaan perustuva nuorten elokuva. Elokuvan maailmassa on vampyyreja ja ihmissusia, noitia, demoneja niitä metsästäviä varjometsastäjiä. Siinä näyttelee mm. Lily Collins, Jamie Campbell Bower, Robert Sheehan, Lena Headey, Jemima West, Kevin Zegers ja Aidan Turner.

Elokuvan alussa sen päähenkilö Clarissa Fray on tavallinen nuori newyorkilainen tyttö. Hänen elämänsä kuitenkin muuttuu, kun hän todistaa murhan Pandemonium - nimisessä yökerhossa. Seuraavana päivänä Clarissan äiti katoaa mystisesti. jahtaavaan seuraan. Etsiessään äitiään Clarissa tutustuu varjometsästäjiin, tappavat demoneja ja pitävät huolta yliluonnollisen maailman järjestyksestä.

Luukaupunki on taitavasti tehty elokuva. Siinä oli vaikuttavia erikoisefektejä ja taitavia näyttelijöitä. Erityisesti päähenkilöä näyttelevä Lily Collins onnistui roolissaan. Elokuvassa esiintyikin nuorten, tuntemattomampien näyttelijän lisäksi myös tunnettua, pitkään näytelleitä näyttelijöitä. Se sisältää sopivasti romantiikkaa ja niiden vastapainoksi todella toimivia toimintakohtauksia, joista moni toimintaelokuvakin voisi ottaa mallia. Luukaupunki on synkkä ja kaunis elokuva. Pidin elokuvan huumorista, joka kevensi elokuvaa huomattavasti.

Vähän yli kaksi tuntinen ei kuitenkaan onnistunut tavoittamaan kirjan syvintä olemusta. Hahmot jäivät harmittavan pintapuolisiksi ja kliseisiksi. Minusta elokuva olikin turhan laskelmoivasti tehty Hollywoodin yrittäessä löydä rahoiksi vähän Twilight-saagaa ja Nälkäpelia muistuttamalla teinielokuvalla. Twilightin vaikutus näkyykin elokuvassa vahvasti, mutta asetelmassa on myös Buffy, vampyyrintappajaa, True Bloodia ja Harry Potteria.

Suosittelen Varjojen kaupunkeja fantasiasta pitäville nuorille aikuisille. Varsinkin nuoret naiset innostuvat tällaisesta hieman romanttisesta kauhuiluista ja heidän poikaystävänsä puolestaan elokuvan toiminnallisesta puolesta. Se onkin teinien treffielokuva parhaimmillaan. Sarjan toinen osa Tuhkakaupunki on saatavilla kirjastoista. Tuhkakaupunki muutetaan myös elokuvaksi. 

Game of thrones

Game of thrones on yhdysvaltalainen sarja, joka perustuu George. W. Martinin kirjoittamaan kirjasarjaan Tulen ja jään laulu. Sarjan ovat luoneet David Benioff ja D. B. Weiss. Sarjasta on tehty kolme tuotantokautta, joita Suomessa näyttää Yle.

Sarjassa seurataan valtapeliä Westeros-nimisessä maailmassa. Kirjan tapahtuma aikaan Westerosissa on käynnissä sisällissota monen eri kuningaskunnan välillä. Sillä kuninkaan kuollessa, kaikki joilla siihen vähäänkään on oikeutta, havittelevat valtaistuinta. Valtakamppailun lisäksi kylmässä pohjoisessa valtavan jäämuurin takana vanhat taruolennot, The Others tulevat uudestaan esiin uhaten koko Westerosin turvallisuutta. Sinne heidät ajoivat Ensimmäiset miehet ja Metsän lapset Päivänkoiton taistelussa. Tämä tapahtui vuosituhansia ennen sarjan tapahtumia, maailman alkuaikoina. Maailman toisella laidalla, maanpakoon ajetut Targaryen sisarukset juonittelevat valtaistuimen takaisin saamiseksi.

Sarjassa parasta on tietty hahmojen realistisuus, vaikka kyseessä on fantasia-genre. Suosikkihahmojani on Arya Stark, aatelissyntyinen poikatyttö ja Daenerys Targaryen, lohikäärmeinensä Westerosta valloittava prinsessa. Mutta pidän myös Jon Nietoksesta, joka on Starkin suvun äpärä. Jon joutui Pohjoiseen ns. Yövartioon niin kuin useimmat Westerosin aviottomat lapset. He ovat Tyrion Lannesterin ohella sarjan suosituimmat hahmot. Suosion ovat osoittaneet aiheesta tehdyt äänestykset sekä keskustelut. Tyrion on Westeroksen rikkaimman suvin nuorin poika, joka syntyi ns. kääpiönä. Hahmona Tyrion on älykäs, mutta fyysisesti vajavainen. Hahmo on erittäin tarkkasilmäinen ja teräväkielinen. Hahmot ovat inhimillisiä esim. Arya kostonjanonsa vuoksi ja useimmat aikuiset hahmot erinäisten himojensa takia.

Maailma on erittäin huolella tehty ja se todella näkyy. Kuvausryhmä valitsi kuvauspaikat huolella ja he käyttivät suhteellisen vähän kuvankäsittelyä. Erikoisefektit ovat hienoja, laadukkaita ja varsin uskottavia verattuna siihen mitä olen useimmissa elokuvissa tai sarjoissa joutunut näkemään. Yllättäviä kuolemia on sarjassa muutamia, joista en kerro enempää. Näin juoni ei spoilaannu liikaa. Taustamaailma on erittäin yksityiskohtainen. Se sävähdytti allekirjoittanutta synkkyydellään ja arvaamattomuudellaan, tällaista menoa en ihan heti osannut odottaa. Sarjassa on mukana muun muassa insestiä, raiskauksia, kunniattomia murhia ja hyvin epäkorrektia käytöstä. Sarjassa hyvä ei välttämättä voita, paha saa palkkansa ja kunnian miehet jäävät tyhjin käsin. Tämä on realistista, eihän oikeassa elämässäkään hyvä aina voita. Sarjan ihmissuhteista on onnistuttu rakentamaan kiinnostava kudelma, jossa oma suosikkihahmo saattaa muuttua jakso jaksolta. Kaikilla hahmoilla ja tapahtumilla on taustaa ja netistä löytyy Westerosin historiasta kattavasti.

Näyttelijät ovat myös aivan uskomattoman hyviä, enkä ole nähnyt huonoja näyttelijäsuorituksia. Monista näyttelijöistä en ole ennen kuullutkaan, koska osa on päässyt vasta aloittamaan uraansa ja osa on vähän tuntemattomampia. Sean Bean on minullekin tuttu. Sarjassa näyttelevä Peter Dinklage voittikin roolistaan Emmy-patsaan vuonna 2011. Hänen lisäkseen Maisie Williams, Jack Gleeson ja Nikolaj Coster-Waldau onnistuivat rooleissaan.

Aloin seurata sarjaa, koska pidin kirjoista joihin sarja perustuu. Joitakin asioita on muutettu sarjaksi muutettaessa. Esimerkiksi joidenkin hahmojen tarinaa on lyhennetty ja joitakin kohtauksia poistettu. Kirjoissa on myös vähemmän verellä ja seksillä mässäilyä. Suosittelen lukemaan myös kirjat joihin sarja perustuu, sillä ne ovat vielä parempia ja yksityiskohtaisempia. Plussaa siitä että luvuissa oli vaihtuvan henkilön näkökulma. Näin lukija pystyy seuraamaan tapahtumia useasta näkökulmasta. Yleisesti suosittelen sarjaa kaikille fantasiasta kiinnostuneille aikuisille. Sarja on lapsille liian raaka minkä vuoksi siinä on K15 merkintä.

Olipa kerran

Olipa kerran-sarja kertoo meille tutuista Disneyn satuhahmoista, jotka on kirottu meidän aikaamme sekä Pahan Kuningattaren toimesta. He eivät muista olleensa joskus satuhahmoja, vaan heillä on uudet nimet ja identiteetit.

Sarjan päähenkilö on Emma Swan, jonka elämä muuttuu, kun hänen adoptioon antamansa poika, kymmenvuotias Henry koputtaa hänen ovellensa. Emma vie Henryn tämän kotiin, Storybrookiin, jonne satuhahmot on kirottuja jota Paha Kuningatar, oikealta nimeltään Regina hallitsee pormestarina tyrannin ottein. Emmalle selviää, että pormestari on Henryn adoptio äiti ja että Henry uskoo kaupungin olevan täynnä satuhahmoja. Emma jää kaupunkiin varmistamaan Henryn hyvinvointia, mistä Regina ei pidä. Henry yrittää saada Emman uskomaan satuhahmoihin ja siihen, että Emma on Pelastaja, joka ennustuksen mukaan murtaa kirouksen. Sarjan muiden hahmojen aikaisemmasta elämästä satumaailmassa kerrotaan takaumilla, jotka kulkevat meidän maailman tapahtumien ohella.

Minua sarjassa ärsyttää jatkuva adoptiovanhemman ja biologisen vanhemman vastakkainasettelu. Mikä tekee Emmasta Henryn oikean äidin kun Regina kasvatti pojan vauvasta asti? Muutenkin hyvisten ns. paremmuus askarruttaa välillä. Hekin ovat tehneet virheitä sarjan varrella, mutta silti heidät ikään kuin nostetaan jalustalle. Positiivista sarjassa on siinä kuultava pahisten puoli tarinasta. Katsojan kannattaa pitää silmällä erityisesti Reginaa ja Mr. Goldia, joka tunnetaan satumaailmassa Tittelintuurena. Mielestäni he ovat sarjan kiinnostavimmat henkilöt, ja heidän hahmonsa tuntuvat olevan kaikkein moniulotteisimpia. Varsinkin Reginaa esittävä Lana Parilla on aivan uskomaton.

 Suosittelen vilkaisemaan sarjaa telkkarista ennakkoluulottomalla asenteella. Sen juonenkäänteet ovat olleet sopivan dramaattisia ja yllättäviäkin ja päähahmoihin on jo ehtinyt kiintyä. Sarjassa on esitelty paljon mielenkiintoisia hahmoja, paikkoja ja esineitä.