Särkynyt meri sisällissodan ikeessä

Luettuani Joe Abercrombien Särkynyt meri-trilogian kaksi ensimmäistä osaa, tartuin luonnollisesti myös siihen kolmanteen, Puolikas Sotaa, joka oli odotetusti laadukkaiden edeltäjiensä veroinen.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Vain Puoliksi Kuningas, Halki puolen maailman kuin tästä Puolikas sotaa-romaanista eli jokaisesta kolmesta Särkynyt meri-trilogian kirjasta. Tämän kolmannen osan kohdalla ne ovat kuitenkin varsin pieniä, joten jos vain kaksi ensimmäistä osaa on luettua, tätä arvostelua voi ihan hyvin lukea.

Sisällissota on vallannut Särkyneen meren. Sen on saanut huomata erittäin omakohtaisesti Throvenlannin teräväpäinen prinsessa Skara suurkuninkaan surmattua hänen perheensä. Skaran itsensä onnistuu kuitenkin paeta serkkunsa, Gettlantin kuningatar Laithlinin, hoiviin, mistä käsin hän suunnitteleekin suurkuninkaan ja hänen Kuolemaa pelkäämättömän komentajansa Bright Yillingin kaatoa.

Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä suurkuninkaalla on komennuksessaan suuri sotajoukko ja Skaran liittolaisilla Gettlannin rautakuningas Uthiilla ja miekkojenmurtaja Grom-gil-Gormilla olisi kana kynittävänä myös toistensa kanssa. Onneksi vain puolet sodasta käydään miekoin ja se toinen puoli sanoilla, joidenka käytössä Skara huomaa pian olevansa melkein yhtä hyvä kuin Uthirin neuvonantaja isä Yarvikin.

Särkynyt meri-trilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat mallikelpoisia fantasiakirjallisuuden edustaja, niin nuorten kuin aikuistenkin. Samaa voisi sanoa myös tästä kolmannesta osasta, Puolikkaasta sotaasta. Ja vieläpä samasta syystä. Senkin maailma oli moniulotteinen, hahmot samaistuttavia, juoni kiinnostava, taistelukohtaukset jännittäviä ja kirjoitustyyli mukaansatempaavaa.

Kirjasarjan teemakin, aikuiseksi kasvaminen, oli pysynyt samana. Tämä ei ole mikään ihme. Puolikas sotaa, niin kuin koko Särkynyt meri-trilogiakin on suunnattu ensisijaisesti nuorille lukijoille. Nuoret päähenkilöt olivat kuitenkin ainut asia, joka teki siitä nuorten kirjan. Niinpä mikään ei estä aikuisia lukemasta kirjaa ja jopa nauttimasta siitä, niin kuin minäkin tein.

Jotain sentään oli muutettukin. Edellisten osien päähenkilöt olivat joutuneet vaihtopenkille ja heidän paikalleen tulivat nokkela, mutta epävarma, Skara, taisteluita rakastava Grom-gil-Gormilin kilvenkantaja Raith ja edellisestä tuttu, nyt isä Yarvin pappisoppilaaksi päätynyt, Koll. En vastusta muutosta. Jos nyt sitä muutokseksi voi sanoa, sillä kaikissa kolmessa sarjan kirjassa on kuitenkin ollut eri päähahmot. 

Uudet päähahmot ovat tarpeeksi pidettäviä, erityisesti suurimman osan saanut Skara. He jäivät kuitenkin vähän turhan etäiseksi, minkä vuoksi Puolikas sota ei ollutkaan aivan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, varsikin Halki puolen maailman. Vaikka lähelle pääsikin. Olisinkin toivonut, että ainakin osa vanhoista päähahmoistakin olisi saanut äänensä kuuluviin. Mieluiten suosikkini eli isä Yarvi ja Throrn.

Sen sijaan päähahmojen lisääminen alkuperäisestä yhdestä kolmeen palveli kirjaa hyvin, sillä se mahdollisti hyvin monipuolisen kuvan tapahtumista. Pidän muutenkin siitä, että kirjassa on enemmän kuin yksi päähenkilö. Olettaen tietenkin, että heillä on toistensa kanssa tarpeeksi erilainen ääni, kuten Puolikkaassa sotaassa oli käynyt, eikä he ole käytännössä vain sama hahmo eri nimellä.

Kirjan maailma oli erittäin kompleksinen. Pidin siitä, suorastaan rakastin, että siinä oli myös harmaata väriä ja perinteiseltä sankari-roisto-jaottelulta vältyttiin ainakin suurimmaksi osaksi. Erityisesti Yarvi oli sekä sankari, että roisto. Se tekikin maailmasta ja erityisesti sen hahmoista paitsi kiinnostavan, niin myös tutumman. Tosielämässäkään ihmiset eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja, vaan jotain siltä väliltä.

Itse juoni oli melko suoraviivainen. Sisällissota on käynnissä. Suurkuninkaan joukot hyökkäsivät voimalla sankareitamme vastaan ja he puolustivat omaansa parhaansa mukaan. Välissä juoniteltiin, käytiin yllättävänkin tutun oloisessa haltiakaupungissa, podettiin rakkaushuolia ja surtiin jo menetettyä. Ei yhtään hullumpi fantasiakirjan juoni, mutta ei omaperäisinkään.

Se, missä kirja sitten esiintyi edukseen, oli tapa, jolla tarina kerrottiin. Joe Abercrombiella on tapana keskittyvä enemmän siihen, kuinka tapahtumat vaikuttavat hahmoihin kuin niihin tapahtumiin itseensä. Mikä sai kirjan todella elämään tapahtumien mukana ja ymmärtämään kirjan muutenkin samaistuttavia päähenkilöitä. Siitäkin huolimatta, että heidän maailmansa on hyvin erilainen kuin omamme.

Juoneen liittyen pidin myös siitä, ettei tarina ollut koskaan turhan ennalta-arvattava. Yllätyin kirjaa lukiessani enemmän kuin kerran. Erityisesti loppupuolella. Tämä ei ole ilmiselvää, varsinkin fantasiakirjallisuuden parissa ja varsinkin kuin olen lukenut genren kirjoja niin paljon, että tunnistan sen kliseet melko helposti.

Kirjasta löytyi tietenkin myös paljon toimintaa, jopa edellisiä osia enemmän ja se on jo paljon sanottu se. Niinpä se sodan toinen, verisempi, puoli tuli myös hyvin esille. Minun kaltainen fantasiataisteluiden ystävä ei siis todellakaan joutunut pettymään. Taistelukohtaukset olivat paitsi taiten kirjoitettuja, niin ne myös veivät niin juonta kuin hahmokehitystäkin merkittävällä tavalla eteenpäin.

Valitettavasti minulta löytyy kirjasta jotain valitettavaakin. Loppu vaikutti turhan kiireellä tehdyltä, ihan kuin kirjailija olisi kyllästynyt teokseensa ja päättänyt saada sen nopeasti pois alta. Eikä vähiten sen vuoksi, että loppuratkaisu oli vähän turhankin kätevä. Sitä voitaisiinkin sanoa jo Deux Ex Machinaksi. Tämä on iso miinus muuten niin hyvälle kirjalle.

Tiivistetysti Puolikas Sotaa, niin kuin koko Särkynyt meri-trilogia kuuluu fantasiakirjojen parhaimmistoon, heti sellaisten klassikoiden kuin Taru Sormusten Herrasta ja Tulen ja Jään laulu jälkeen. Pienet virheet kuitenkin tiputtavat sen pisteitä omasta mielestäni, joten se ansaitsee vain neljä tähteä. Koko kirjasarjalle antaisin niitä kuitenkin täydet viisi.

Seksuaalivähemmistöt Varjojen kaupungissa

Fktiossa näkyy nykyään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä enemmän kuin koskaan ennen. Homoseksuaalisuus on kuitenkin vielä tietyllä tavalla tabu, siitä ei välttämättä puhuta muuten kuin huumorin ja fiktiivisten esitysten varjolla. Vaikka suunta on positiivinen, heitä on fiktiossa silti liian vähän, varsinkin nuortenkirjoista. Asia on tärkeä, koska mitä enemmän eri vähemmistöt saavat näkyvyyttä ja vielä ns. normaalista poikkeamattomana hahmona, sitä paremmin ihmisten suuntautumiset vähemmistöihin muuttuu positiivisempaa suuntaa. Tämä taas parantaisi eri vähemmistöjen asemaa ja sillä tavalla vähentää heidän syrjintäänsä. Jos taas et tiedä, miksi tämä on hyvä asia, sinun ei kannata lukea tätä blogia enää pidemmälle. Nyt haluan nostaa esille nuortenkirjan, joka erottuu seksuaalivähemmistöjen kuvaamisessa edukseen: Cassandra Claren Varjojen kaupungit- sarjan. Siinä on muitakin hahmoja seksuaalivähemmistöistä, mutta niistä näkyvämpiä ovat mm. Alec Lightwood ja Mangus Bane, joilla on kirjoitettu rakkaussuhde. Mangus on itse asiassa bi eli hän tuntee vetoa sekä naisiin, että miehiin.  Hän on kirjoittanut myös suomentamattomia kirjasarjoja. Keskityn Varjojen kaupungit - trilogiaan, koska tunnen sen parhaiten. Muita en ole ainakaan vielä lukenut. Kuitenkin Cassandran kirjissa esiintyy ainakin myös yksi naispari.Hän suunnittelee myös transhahmoa.Kirjailija tuntee henkilökohtaisesti LBGT- ihmisiä, mikä on varmasti yksi tärkeä syy niiden esiintymiseen kirjassa.

Ensimmäiseksi haluan sano, että kunnioitan Cassandra Claren suoraselkäisyyttä. Myös muissa, kuin seksuaalivähemmistöihin liittyvissä asioissa, esimerkiksi Mangus Banen näyttelijän piti olla aasialainen, niin kuin kirjassakin. En tiedä pystyisinkö samaan, varsinkaan jos minulle tarjottaisiin elokuvasopimusta, mutta jotakin hahmojen ominaisuuksia, kuten sukupuolta, rotua tai seksuaalista suuntautumista, pitäisi sen takia muuttaa. Toiseksi, pidän hahmojen esittelystä. ne eivät ole pelkkiä homohahmoja, vaan hahmoja, jotka vaan sattuvat tuntevan seksuaalista vetoa miehiin. Kyseinen ominaisuus ei siis ole kovinkaan silmiinpistävä, eikä hahmoja esitetä stereotyyppisesti. Minusta kirjoja voidaan pitää jonkinlaisena mallina, mitä tulee eri vähemmistöjä edustavien hahmojen kirjoittamiseen. Cassandra Claren kirjoja voi toki suositella muutenkin, mm. Nälkäpelien tapaisten nuortenkirjojen ystäville. Se ei kuitenkaan poista sen arvoa myös tasa-arvoisuuden edistämisessä.Esi sii ole mikää ihme, että Cassandra on saanut hahmoistaan paljon hyvää palautetta, joita voi käydä lukemassa hänen blogissaan http://cassandraclare.tumblr.com/. Toki hän on saanut paljon myös negatiivista palautetta, mutta niihin hän kirjoitti suoraan, että jos joku ei lue kirjaa homoseksuaalisten hahmojen takia, hän ei jää heitä kaipaamaan.

Kirja-arvostelu: Outolintu – Toimintaa dystopisessa tulevaisuudessa

Outolintu sijoittuu yhteiskuntaan, jossa ihmiset on jaettu viiteen ryhmään: Vaatimattomat, Uskaliaat, Sopuisat, Rehdit ja Terävät. Kirjan päähenkilön Beatrice Priorin pitää päättää, mihin ryhmään hän haluaa kuulua. kaikki ei tietenkään suju ongelmitta ja jokaiselle nuorelle tehtävässä testissä selviää, että hänessä olisi ainesta useammankin ryhmän jäseneksi. Tämä on tietenkin äärimmäisen vaarallista. Kirja on trilogian ensimmäinen osa.

Pidin kirjan päähenkilöstä, jossa on jotain samaa Nälkäpelien Katniss Everdeenin kanssa. Kirjan maailma oli myös kiinnostava, vaikka siitä kerrottiinkin liian vähän. Minusta olisi ollut kiva tietää enemmän siitä, miten kirjan tilanteeseen päästiin ja mitä on kaupungin porttien ulkopuolella, mutta eiköhän kysymyksiini vastata seuraavissa kirjoissa. Kirjan teemaan, oman paikkansa etsimiseen on helppo samaistua. varmasti vielä enemmän nuorille, joille kirja on suunnattu. Se onkin astetta syvällisempi nuorten kirja. Kirja oli osittain hyvin ennalta arvattava, mikä vähän latisti lukukokemusta. Se oli kuitenkin kirjoitettu hyvin ja luinkin sen kahdelta istumalta. Olisin lukenut yhdellä, jos ei olisi pitänyt nukkua välissä. Kirja oli hyvin nopeatempoinen ja jännittävä. Siinä mentiin jännittävästä tilanteesta toiseen, eikä kirjaa siksi olisi malttanut laskea käsistään. Suosittelen kirjaa lämpimästi. Outolinnusta on tulossa myös elokuva, jonka ensi-ilta on 21.03.2014.