Livin todellisuudentaju koetuksella

Palaan taas iZombien jakso kohtaisiin arvosteluihin. Ensimmäisenä vuorossa on Astroburger-niminen jakso, jossa Liv syö olosuhteiden pakosta skitsofrenikon aivot. 

Aikaisemmin tapahtunutta: Major kirjautui mielisairaalaan luultuaan tulleensa hulluksi. Hän oli ampunut Blainen kätyri zombia, joka ei tietenkään vahingoittunut. Siellä hän tapasi potilaan, joka kertoi Majorille zombien olevan todellisia. Toiain kuin Liv, joka päätti ettei paljasta Majorille nykyistä tilaansa. Miehen omaksi parhaaksi. Ravi puolestaan etsii edelleen parannuskeinoa zombismiin.

Jakso sai nimensä loppuenlopuksi aika pieneksi jääneestä juonenkäänteestä. Edellisessä jaksossa eräs Blainen zombeistama rikas on aina halunnut astronautiksi. Hän pyysikin Blainen hpitamaan asian. Niinpä kuuluisan astroneuttin aivot pääsivätkin kassiin. Jaksossa jopa näytettiin uutisia hänen katoamisestaan. Myöhemmin kerron, minne aivot lopulta päätyivät. Nyt kuitenkin muuhun jaksoon.

Tämän viikkoinen uhri on Scott E, se Majorin tapaama mielisairaalan potilas. Liv ei hänen aivojaan haluaisi syödä. Sairastaahan uhri skitsofreniaa, mikä saa paholaisen puhumaan hänelle. Mutta minkäs teet, kun tavoitteena ei ole pelkästään murhaajan selvittäminen, vaan myös kohtalokkaan veneonnettomuuden tallentaneen videon löytäminen ja estäminen päätymässä vääriin käsiin.

Kaikista Livin saamista tämä on ehdottomasti yksi mielenkiintoisemmista. Samalla se, jota vähiten itse haluaisin. Se on paljon, varsinkin kuin Liv on syönnyt mm. alkoholistin aivot. Scott ei puhunut paholaisen kanssa perinteisessä mielessä. Hän kuulee piirrettyjen paholaisten, kuten muropaketissa tai kahvimukissa, puhuvan hänelle. Kumpa vaan paholainen olisi ollut haukempi. Nyt se lähinnä ärsytti.

Toisaalta se toimi hyvänä hämääjänä. Liv näki omiaan myös eritavalla. Tavalla, joka muistuttaa Kaunis mieli-elokuvaa. Näkihän Liv sekä säämies Johnny Frostin, että Majorin. En tiedä miksi, mutta yllätyin siitä, ettei miehet olleetkaan oikeita. Vihjeitä oli kyllä ilmassa. Esimerkiksi kumpikaan ei koskenut mihinkään koko jakson aikana.

Oikea Major kirjautui ulos mielisairaalasta ja ryhtyi etsimään videota itsekin. Hän törmäsikin Blaineen ja kumppaneihin ja seurasi heitä suoraan MeatCuteen. Sen lisäksi mies vieläpä varasti maksavien asiakkaiden tilauksia (aivoja!). Hän on nyt vakuuttunut, etä zombeja on olemassa ja haluaa tappaa ne kaikki.

Lopuksi murhaajaksi paljastui mielisairaalan psykiatri, joka kantoi Scottin lasta. Scott halusi naisen abortoivan lapsensa ja uhkasi kertoa totuuden, jos psykiatri ei tottelisi. Paljon tärkeämpi juonen kannalta on kuitenkin kadonnut video. Scottin muistot paljastavatkin vähitellen tietoja siitä, mistä kohtalokkaan videon voisi löytää. 

Liv ja Blaine kohtasivat jaksossa taas pitkästä aikaa. Kuulihan Blaine poliisialaiseltaan Suzukilta Livin ja Lowellin suhteesta ja tekikin siitä heti omia päätöksiä. Livillä olisi ollut tilaisuus myrkyttää hänet, mutta päätti olla toimimatta. Hyvä niin, sillä Blaine käytti naista testaajanaan. Myrkky olisi laitettu Max Rager juomaan.

Juomasta puheenollen. Jaksossa ei nähty Livin zombiksi tekemää Sebastiania. Miksi näin? Hänen tilanteensa jäi jännään kohtaan. Se tuleekin aiheuttamaan hankaluuksi Liville. Olisihan kummallista, jos tekijät jättäisivät asian siihen. Tosin niin näyttää tapahtuvan Livin veljen MeatCuten työnkin kanssa.

Ravillekin tapahtuu jakson myötä. Tosin lähinnä positiivisiä asioita. Ensin hän käy niillä treffeillä Peytonin kanssa. Minulla ei ole tietoa ovatko ne parin ensimmäiset. Joka tapauksessa treffit vieläpä onnistuivat enemmän kuin hyvin. Sen lisäksi hän onnistui parantamaan zombihiiren. Parannuskeinoon on kuitenkin vielä matkaa. Onhan iZombiesta tulossa toinenkin kausi.

Ravin kannalta tämä voi tarkoittaa myös huonoa. Ainakin, jos Blaine kuulee parannuskeinosta. Blainella on hyvä ja ennenkaikkea bisnes menossa. Bisnes, jokatekee hänestä rikaan ja arvostetun. Miksi muuttaa sitä? Lisäksi oletan, että zombit eivät kuole vanhuuteen, joten sellaisesta kuolemattomuudesta voisi olla hankala luopua.

Sarja on päätynyt siihen pisteeseen, että pääjuoni ja hahmot ovat Livin saamia uusia piirteitä mielenkiintoisempia. Kyllä erilaiset piirteet ovat edelleen kiva, jopa välttämätön lisä sarjaan. Viime jaksoissa ne ovat jopa linkkeytyneet pääjuoneen kivsti, kuten tarkka-ampujan aivot, jotka johtivat Blainen murhayrityksestä Lowellin kuolemaan.

Loppu onnistui harvinaisen hyvin, kun taas muu jakso oli perus-iZombieta, joka sekin on toki hyvää katsottavaa, joten minua tämä ei varsinaisesti haitannut. Tiivistetysti jakso oli hauska, yllättävä ja muutenkin viihdyttävä. Neljä ja puoli tähteä. Ensimmäistä kautta on valitettavasti jäljellä enää kaksi. Sitten pitää aloittaa toisen kauden odottamisen.

Autot vahingoittuvat maailmanlopun jälkeisessä maailmassa

Uusin Mad Max: Fury Road tuli elokuvateattereihin vasta jonkin aikaa sitten. Epäröin sen katsomista, mutta päätin lopulta mennä. Onneksi.

Mad Max: Fory Road on sarjan neljäs osa, mutta aika löyhästi muihin sarjan elokuviin liittyvä sellainen. En ole nähnyt sarjan muita osia, mikä kannattaa pitää muistissa arvostelua lukiessa. Näkökulmani voi poiketa Mad Maxien tosifanien vastaavasta. Arvostelu sisältää juonipaljastuksia elokuvasta ja mahdolisesti myös aikaisemmista osista.

Max Rockatanskyn (Tom Hardy) maailma on kova. Ihmiset ovat jakautuneet tässä kuivassa, aavikkomaisessa, maassa heimoihin, jotka puolustavat asemaansausein verisestikin, joihin kuulumattomat toimivat joko veripusseina tai lapsentekokoneina. Riippuen sukupuolesta. Perheensä menettänyt Max kulkee ympärinsä yrittäen selvitä päivä kerrallaan, kunnes hänet kidnapataan.

Elokuvan juoni kuitenkin alkaa vasta heimon johtajan, Immortan Joen (Hugh Keays-Byrne), luotetuimman sotapäälikön Furiosan (Charlize Theron) pelastaessa diktaattorin “vaimot” karulta kohtaloltaan. Kun vielä veripussissi kidnapattu, mutta onneksi karkuun päässyt Max joutuu olosuhteiden pakosta auttamaan häntä. Siitä alkaakin takaa-ajoa ja väkivaltaa sisältämä matka kohti parempaa ja vihreämpää maailmaa.

Juoni ei ehkä ole omaperäisemmästä, eikä sitä olekaan kuin minimimäärä. Lyhyydestään ja yksinkertaisuudestaan huolimatta se ei ole mitenkään huonommasta päästä. Siis, jos vertaa muihin Hollywoodin toimintaleffoihin. Perusidea kyllä kuulostaa hullulta. Miksi maailma, jossa polttoainetta ei juuri ole, on niin kiinnostanut kaikista moottoriajoneuvoista. He jopa palvovat niitä.

Kuulemma netissä huolestuttiin, että elokuvan ohjaaja George Miller on menettänyt teränsä. Voin sanoa sydämmestäni, että huoli on turhaa. Elokuva silkkaa toimintaa ja autojen sekä ihmisten ruhjomista alusta loppuun. Toiminta on vieläpä viihdyttävää. En itse ole autofanaatikko ja takaa-ajokohtaukset pitkästyttävät minua usein. Ei kuitenkaan tällä kertaa.

Suvantokohtiakaan ei ole unohdettu ja muutama oikeasti koskettavakin kohtaus päätyi toiminnan oheen. Draama jäi kuitenkin eittämättä sivuosaan. Pitkiä dialogeja ei elokuvassa esiinny, varsinkaan itse Maxin kohdalla. Elokuvassa näytetään ennemmän kuin kerrotaan asioita. Romansseja ei elokuvassa nähty. Hyvä niin. Se ei olisi sopinut leffaan alkuunkaan.

En tiedä, millainen Mad Maxin pitäisi olla. Toimintasankariksi hän on aika perus. Macho, murhettä täynnä olevan menneisyyden omaava ja muutenkin kova mies. Pienenä lisänä hahmolla on tiettyä hulluutta. Lisäksi hän on enemmän selviytyjä kuin sankari. Molemmat ominaisuudet tuovat hahmolle oman, harvinaisen mielenkiintoisen, lisänsä.

Maxin hulluudesta olisi voinut olla lisääkin. Näin muita elokuvia katsomattattomien näkökulmasta. asia jäi hieman kesken. Tiedän vain sen, että hänen perheensä on kuollut, mutta asiaan ei paneuduttu juuri muuten kuin hänen kuollutta tytärtään näyttämällä. Sama vika on muidenkin tarinan kohdalla. Oikein mitään ei selitetä.

Lempihahmoni on, yllätys, yllätys, Furiosa. Furiosa on monipuolinen ja poikkeuksellisen onnistunut hahmo. Häneen käytetäänkin elokuvassa runsaasti aikaa. Niin runsaasti, että jotkin miesasiamiehiksi itseään kutsuvat sovinistit ovat ehtineetkin jo haukkua koko elokuvaa feministiseksi propagandaksi. Itse en ole samaa mieltä. 

Minusta Miller vain arvostaa hahmojaan yhtä lailla näiden sukupuoleen katsomatta. En yritä sanoa, että kaikki miesasiamiehet olisivat sovinisteja. Se vain on termi, jota voi käyttää myös sovinistit. Sama maahanmuuttokriittisten kanssa. Kaikki maahanmuuttokriittiset eivät ole rasisteja, ei edes suurin osa, mutta jotkin rasistit käyttävät termiänäkökantansa oikeuttamiseen.

Erikoistehosteet ovat komeita, niin kuin tälläiseltä elokuvalta sopii odottaakin. Niistä tekee vielä vaikuttavamman se, että ns. vihreää kangasta ei ole juuri käytetty, vaan mahdollisimman paljon pyrittiin tehdä itse. Siinä onkin onnistuttu enemmän kuin hyvin. Siitä huolimatta elokuvassa onkin paljon, paremman sanan puutteessa, makeeta. Yksi niistä on monesti markkinoitu kitaramies.

Mad Max: Fury Road ei toki ole virheetön. Elokuva ei onnistunut yllättämään minua mitenkään. Lisäksi suurin osa sivuhahmoista ovat paperinohuita, heihin ehtinyt luoda oikein minkäänlaista sidettä. Vain kahden kluolema merkkasi edes jotain. Sotapoika Nuxin (Nicholas Hoult) ja badass-mummon. Kumankin kuoleman tosin arvasi jo etukäteen.

Mad Max on ehdottomasti vuoden kovin toimintaelokuva, joka sopii myös vähän vähemmän kaahailuelokuvia katsoneelle ja jopa niille, jolle sarja on ennestään tuntematon. Katsojalle voi taata kunnon kyydit. Neljä ja puoli tähteä. Eli mahtava elokuva, mutta jotain olisin vielä muuttanut.

Zombi sotilaana ja toimittajana-iZombien kaksoisarvostelu

Kaksin aina kaunihimpi. Toivottavasti niin on myös arvostelujen kohdalla arvostelen nyt iZombien kaksi edellistä jaksoa, Patriot Brainssin ja Mr. Berserkin.

Niin kuin olettaa saattaa, paneudun vain lyhyesti jakson tapahtumiin. Pääpaino on arvosteluilla. Aloitan kuitenkin kertaamalla jaksoja edeltäviä tapahtumia, jonka jälkeen on pieni kuvaus jaksoista. Juonipaljastuksilta ei kuitenkaan voi välttyä.

Aikasemmin tapahtunutta: Liv näki Blainen menevän Lowellin luo aivot paketissa. Onko mieheen siis luottamista? Ravillakaan ei mene lujaa. Hän joutui zombihiiren puremaksi. Major jatkaa ns. Candymanin, Karkkimiehen tai Namusedän suomeksi, metsästystä. Hän haluaa kostaa kuolleiden nuorien puolesta. Nuorien, joista kukaan ei tunu välittävän.

Patriot Brainssissa, jonka arvostelen ensimmäiseksi, selvitetään rintamalta palanneen tarkka-ampujan murhaa. Tarkka-ampuja kärsii vieläpä omista traumoistaan. Uhri kävi rakkaa huoltajuuskiistaa ex-vaimonsa ja tämän uuden miehen kanssa, joten epäiltyjä ei tarvitse kauaa ehtiä. Lopulta syylliseksi paljastuikin ex-vaimon uusi aviomies.

Jakson todellinen yllätys tapahtui vasta lopussa. Liv oli yrittänyt tappaa Blainenuusien tarkka-ampujan kykyjensä aikana, mutta ei ollut pystynyt. Liv Moore on ehkä zombi, mutta murhaajaa hänestä ei saa tekemälläkään. Lowelista ei voi sanoa samaa, vaan hän yritti tappaa Blainen Livin epäonnistuttua. Turhaan. Lowell kuoli.

Ravi selvisi. Viime viikolla hän joutui zombihiiren puremaksi. Onneksi zombismi ei tartu lajien välillä. Tekijöiltä oli kuitenkin ihan fiksua lisätä jännitystä tähänkin jaksoon, vaikka asian shokkiarvo hävisikin Patriot Brainille. Zombihiiri on edelleen kuvioissa mukana. Ehkäpä se auttaa zombismin parantamisessa.

Juonista jäljelle jää enää Major. Blainen apuzombi hyökkäsi hänen kimppuunsa ja Major saikin ammuttua häntä. Zombi ei tietenkään kuollut siihen. Niinpä Majorin apuun kutsuma Clive ei uskonutkaan häntä. Ei ihme. Olihan zombi jo hävinnyt poliisin tultua paikalle, eikä kukaan normaali ei selviä sellaista, mikä ei tunnu zombeista miltään.

Jakso vei sarjan synkemille vesille. Se pakotti Livin ottamaan osaa Blainen juoniin, motivaation hänen pysäyttämiseksi. Hyvä niin. Juonet ovat pysyneet erillisinä jo pitkään. Toki Majorin kuolema olisi ajanut saman asian ja olisi ollut loogistakin. Major kun ui pimeissä vesissä. Ehkä kirjoittajat suunnittelevat Livin ja majorin yhteenpalaamista, joten siksi juuri Lowell sai lähteä.

Pidin monista asioista jaksossa. Yksi niistä oli Livin tämänviikkoiset ominaisuudet tarkka-ampumiskyvystä traumaan. Muuten murhatutkimus oli perussettiä, vaikka murha-ase olikin erikoinen. Pääjuoni jaksoi kiinnostaa, niin Blainen kuin Lowellin ja Livinkin osalta. Loppu oli traaginen, mutta sitäkin yllättävämpi. Annan jaksolle neljä ja puoli tähteä.

Mr. Bersek vie Livin ja katsojat kauan odotettuun energiajuoma Max Ragerin maailmaan, josta vihjattiin jo aikaisemmassa jaksossa. Taidan kuitenkin mennä edelle asioihin. Uhrina oli kyseisen yhtiön toimintaa tutkinut ja Majoriakin auttanut toimittaja. Paitsi, että uhri on taitava toimittaja, hän on myös alkoholisti. 

Uhrin alkoholismi käy Liville, sureehan hän vasta edellisenä päivänä kuollutta Lowellia ja sitä paitsi, aina se viime viikkoiset aivot voittaa. Sotilaan traumat kuin eivät auta suremisessa yhtään. Uhrin kuolema oli Max Ragerin ja erityisesti yhtiön kusipäisen johtajan vastuulla. Yhtiöllä oli luonnollisesti iapuri, josta tuli yllättäen zombi jakson aikana. Tällä kertaa kiitos siitä kuuluu Liville. Kyseessä oli luonnollisesti vahinko ja asia paljastuikin vasta jakson lopussa. Luoden samalla mielenkiintoisen koukun seuraavan jaksoon.

Minusta tapaus oli harvinaisen milenkiintoinen, jopa paras tähän astisista. Kaikki vain toimi. Eikä vähiten siksi, että juoni liittyi olennaisesti myös itse päätarinaan. En edelleenkään vastusta pieniä murhamysteereitä, kyllä niitä nyt aina sen yhden jakson jaksaa katsoa. Välillä on kuitenkin kiva, etä jaksossa on jotain enemmän.

Tapauksen ohella keskityttiin muuhunkin. Major ampui viimeviikolla zombin, mutta ei voi uskoa sitä. Lopulta hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti mielisairaalaan, luullen tulevansa hulluksi. Niin luulisin minäkin. Lopussa juoneen ilmestyi vielä yksi käänne. Yksi mielisairaalaan potilaista tietää zombeista ja paljastikin sen Majorille, joka vaikutti ymmärrettävän skeptiseltä.

Livin uudet piirteet saivat hänet Max Ragerin lisäksi myös baaritiskille. Ja viinakauppaan. Helppoa ei näytä zombin päihtyminen olevan, mutta ilmeisesti se on mahdollista. Hän sai baaritiskilta erään vihjeenkin, joten täysin turha ei juoni ollut. Ja olihan se hauska, vaikkei kaikkiein viisain tapa käsitellä surua.

Blaine ei esiintynyt tässä jaksossa, niinpä tilaa jäi muillekin pahiksille. Erityisesti Max Ragerin apuri Sebastianille. Hahmoista myös koko Livin perhe ja Peyton eivät esiintyneet jakossa. Edes Livin veljen mahdollista työskentelyä Blainella ei ole vielä käsitelty, vaikka tarinalla olisikin potentiaalia.

Vahvan edellisen jakson jälkeen, tämä ei pienoista takapakkia, vaikka Mr. Berserkissä ei mitään vikaa ollutkaan. Pidin erityisesti lopun jännittävästä venekohtauksesta. Sen sijaan olen sitä mieltä, että Liv teki väärin kieltäytyessään kertomasta Majorille totuutta, sillä mies on suuressa vaarassa. Toki suru Lowellin kuolema ja Livin pelko majorin menettämisistä saattoi vaikuttaa päätökseen.

Kaiken kaikkiaan kohtuullisen hyvä jakso. Juonellisista syistä johtuen siitä puuttui tietty aikaisempien jaksoen huumori, aiheet ovat nyt synkempiä. Neljä tähteä.

Metasatujen metasatu

Viimeistä viedään. Nimittäin Olipa Kerran neljännessä kaudessa. Jäljellä on enää kaksiosainen, Operation Mongoose-nimellä kulkeva päätösjakso.

Arvostelen nyt kaksiosaisen finaalin kokonaisuudessaan. Itseasiassa osat onkin tarkoitus näyttää peräkkäin. Niiden voisi melkeinpä ajatella kyseessä olevan yksi, harvinaisen pitkä, jakso. Juonipaljastuksia on jälleen luvassa

Aikaisemmin tapahtunutta: Rumplen eli toisinsanoen Pimeyden olennon sydän on tullut pikimustaksi hänen tekemiensä pahojen tekojen takia. Niinpä hänen piti tehdä itsestään taas hyvä, kepulikonstein tietenkin. Hän onnistuikin tavoitteessaan ja sarjan hahmot joutuivat Heroes and Villains-nimiseen kirjaan, jossa sankareiden ja roistojen paikat ovat vaihtuneet.

Aloitan tyypilliseen tapaani takaumista, jonka päähenkilönä toimii tällä kertaa Isaac. Vuosi 1966. Isaac työskentelee televisiomyyjänä, sillä hänen unelmansa kirjailijan urasta ei ota tuulta alleen ja jotenkin laskut pitää maksaa. Hän saa kuitenkin kutsun kustanyhtiön haastatteluun. Kutsun on lähettänyt itse Velhon apulainen.

Haastattelu etenee kummallisesti, kun Isacin pitää valita itselleen sopiva kynä. Sellainen, joka kutsuu häntä eniten. Niin hän tekeekin. Vähän niin kuin taikasauvat Harry Potterissa. Valinta osuu nykyisin hänellä olevaan kynään. Isaac valitsee oikein ja saa paikan. Hänestä tulee Kirjailija, maailmojen tapahtumien kirjaaja.

Suoraan sanoen takaumat olivat harvinaisen tylsiä. Minusta takaumissa ei kerrottu oikein mitään olennaista. En oppinut juuri mitään tärkeää Kirjailijasta tai siitä, miksi hänelle annettiin kynä, jolla voi muuttaa tapahtumia, kun tarkoitus on vain kirjata asioita ylös. Onneksi tuleva jakso on paljon takaumia mielenkiintoisempi. 

Nykyaika. Storybrook. Sankarimme tietävät, mitä Rumple juonii ja yrittävät estää sen. Siihen he tarvitsevat kuitenkin Velhon apulaisen apua. Koukku tietää, missä on. Laittoihan hän vanhan miehen sinne itse. He kutsuvat Sinisen keijun paikalle ja hän onnistuukin Apulaisen vapauttamisessa.
He saavatkin tietää keinon Kirjailijan vangitsemiseksi. Tarvitaan vain kuva ovesta ja siihen sopiva avain. Sankarimme ryntäävät Goldin kaupaan pysäyttämään Kirjailija, mutta liian myöhään. Isaac on ehtinyt jo kirjoittaa The End. Kaikki kaupungin asukkaat ovat kadonneet, Henrya lukuunottamatta.

Niinpä heidän etsintä jää Henryn kontolle. Nyt otan esiin yhden asian, mistä pidin jakson aikana: Henry sai suuremman osan kuin koko sarjan aikana. Hän on kasvanut jo liian isoksi tyytyäkseen pelastettavan rooliin. Loogisin paikka aloittaa läheistensä etsintä on läheinen kuppila. Sen tarjoilija ei kuitenkaan tunne Storybrooken asukkaita.

Valitettavasti yksin matkaava poika kuin herätti epätoivottua huomiota, joten Henryn pitää vaihtaa paikkaa. Hän kuitenkin huomaa Isaacin Heroes ja Villains-kirjan myymälässä. Siitä tulee olemaan vielä paljon hyötyä. Hän ottaakin sen ennen poistumistaan. Vastauksia saadakseen Henry päättää etsiä käsiinsä Kirjailijan. 

Isaacilla menee hyvin. Hän on saanut kirjallaan maailmansuosion. Hänellä on nyt kuuluisuutta, rahaa ja uskollisia faneja, joista yksi fanittaa Reginaa jopa enemmän kuin minä. Hänellä on jopa “Long Live Regina”-pinssi. Henry löytäää Kirjailijan helposti. Olihan hän kirjan singeeraustilaisuudessa, varsin näkyvillä siis. Hän vaatii tältä vastauksia ja lopulta kääntää avainta alkuperäisen kirjan ovessa. Niinpä he kummatkin joutuvat kirjan sisään.

He tulevat dramaattisesti erilaiseen maailmaan. Kirjailija jättää Henryn örkin armoille, sillä hän ei halua hänen pilaavan luomaansa maailmaa. Se tapahtuisi, jos hyvikset saisivat onnellisen lopun. Käytännössä siis, Reginan ja Robin Hoodin suudelma murtaa kirouksen. Onneksi Henryllä on pelastaja: pelasti ritarin toimen saanut Rumple. Tehtävä jatkuu. 

Henry löytää kirjansa avulla lainsuojattoman Reginan, jolla on täsmälleen sama puku kuin Snow:lla hänen ollessa maanpaossa. Pidän siitä, sillä se näyttää konkreettisesti kuinka osat ovat vaihtuneet. Henry kertoo Reginalle tarinansa, mutta nainen ei usko häntä. Hän jopa polttaa Henryn ainoan edun, “lainaamansa” Heroes ja Villains-kirjan. Henry saa pelastettua vain yhden sivun.

Toisaalla Kirjailija joutui Pahan Snow:n käsiin, sillä hänen vartijansa huomasivat jo aikaisemmin mainitus Regina-pinssin.. Päästäkseen vapaaksi hän kertoo tasan tarkaan, mistä Reginan löytää. Heroes ja Villains-kirjassa Regina aiheutti, vahingossa tosin, Snow:n tosirakkauden, Davidin kaksoisveljen Jamesin kuoleman.

Pidän tuotteesta: Paha Snow. Hän on paljon kylmempi kuin paha Regina. Suorastaan hyytävän kylmä. Tyyli on samanlainen kuin Reginan vastaava. David pysyi melkein koko jakson ajan syrjässä. Se oli vaihteeksi ihan hyvä. David palveli Snow:ta tavalla, joka muistuttaa ensimmäisen kauden Metsästäjästä.

Minusta olisi ollut parempi, jos roistot olisivat saaneet onnellisen lopun ja saaneet pysyä roistona. Poikkeuksena Rumple, koska hänellähän ole sydänongelma juuri pahuudestaan johtuen. Toisaalta ehkä se ei sopisi sarjan tyyliin. Pahat kuin tekevät pahoja juuri sen onnellisen lopun saadakseen. Jos heillä on jo se, miksi he olisivat pahoja.

Myöhemmin Regina on ryöstämässä ylhäistä vaunua, mutta vaunussa ei ollutkaan kuka tahansa, vaan itse Pahan kuningattaren roolin saanut Snow. Robin kuitenkin pelastaa Reginan pahan Snow:n käsistä. He ihastivat, mutta vastassa on yksi iso ongelma: Robin on menossa naimisiin. Vieläpä Zelenan kanssa. 

Reginaa kertoo uutiset myös Henrylle, joka tajuaa jotain. Kirjailija oli jakson alussa puhunut kelloista. Hän tarkoitti tietenkin hääkelloja. Robinin häät pitää siis estää keinolla, millä hyvänsä. Emman apu olisi tarpeen. Maassa oli kuin olikin eräs Pelastajan-nimellä kulkeva. Hänet on kuitenkin laitettu tymään jo kauan aikaa sitten.

Ensimmäinen osa loppuu Emman ollessa sidottuna tornissa. Naisella ei mene hyvin. Epätoivoisena hän ei voi muuta kuin huutaa. Ensimmäinen osa esitteli uuden maailman ja antoi Henrylle uuden tavoitteen: Pelastaa Emma. Jakso oli tähän asti viihdyttävä metajakso, joka kuitenkin toisti ensimmäistä kautta hieman liikaa.

Toinen osa alkaa Rumplesta. Miehellä on kaiki hyvin: vaimo, poika ja maine maailman suojelijana. Kirjailija tapaa hänet ja kertoo tilanteen. Rumplen on valittava: Tehdäkkö oikein ja menettää akiken vai taisteleeko onnellisen lopunsa puolesta kaikin keinoin, jopa moraalittomin. Entisen Pimeyden olennon ei tarvitsisi kuin tappaa Regina ja kaikki olisi taas hyvin.

Henry tarvitsee kuljetuksen Emman torniin. Tilaisuus tarjoutuu Koukun muodossa. Koukku on kuitenkin vain varjo entisestä itsestään. Hän työskentelee Mustaparalle, eikä ole ikinä käyttänyt miekkaa. Muutenkin Koukku on perin surkea tapaus. Valitettavasti Henryn liittolaiset ovat vähissä. Koukku lupaakin auttaa pienen suostuttelun jälkeen ja he matkaavatkin Mustaparran laivalla pelastamaan Emmaa. 

Vanha kunnon vanki, vangitsija-esitys toimi tälläkin kertaa ja muutamaa pahaa vitsiä myöhemmin Emma on pelastettu. Emma vieläpä tietää kaiken minkä Henrykin. Rangaistukseksi Emma sai pitää muistonsa. Sano tyly vaan. Luvassa on toimintaa, kun lohikäärmeeksi muuttunut Lily ajaa heitä takaa. Kuitenkaan onnistumatta heidän kiinnisaamisessaan. Vaikeudet eivät kuitenkaan lopu siihen.

He saavat vastaansa Snow:n ja hänen kääpiönsä ja Davidin. Emma yrittää puhua heille järkeä, mutta turhaan. Snow komentaa palveliansa Emman, Koukun ja Henryn kimppuun. Koukku suojelee Emmaa ja Henryä urhoollisesti, lihasmuistia apuna käyttäen. Kaksikko pääseekin pakoon, mutta hinta on kova. Koukku menetti henkensä.

Koukun suremiseen ei kuitenkaan ole aikaa, vaan he etsivät Reginan. Emma saakin vakuutettua lainsuojattomalle, että Robinin häät pitää keskeyttää, että hän ja Robin kuuluvat yhteen. Regina päättääkin ryhtyä tuumasta toimeen ja pilata Robinin häät. Kuitenkin Rumple on tehnyt päätöksensä. Väärän sellaisen. Rumple löytääkin Reginan, Emman ja Henryn ja yrittää estää heitä puuttumasta häihin. 

Regina on kuitenkin jo ovella. Hänen aikomuksensa kuitenkin keskiytyvät Henryn ollessa vaarassa. Regina pelastaakin Henryn, mutta hän saa itse miekasta. Robin ja Zelena, Robinin vaimo, näkevät hänet. Pari kuitenkin eroaa melkein heti, sillä Zelena oli enemmän huolissaan häidensä pilaamisesta kuin Reginan selviytymisestä. Maailma kuin maailma, Zelena on aina yhtä itsekäs.

Juuri kuin tilanne näyttää toivottomalta Henrystä paljastuu jotain odottamatonta. Siis, jos sattuu olemaan tynnyrissä kasvanut. Ainakin netin ihmeellisessä maailmassa käänne on odotettu. Henrystä tulee uusi kirjailija. Hän kirjoittaakin Reginan verellä kaikki turvallisesti takaisin kotiin. Regina makaa nyt tiellä, verinen haaja tipotiessään. Emma herää storybrookesta ja huomaa Koukun olevan elossa. Luulitko, että se on nyt ohi?

Henry rikkoo lumotun kynänsä, sillä hänestä kenellekään ei kuulu niin paljon valtaa. Joku muukin on Harry Potterinsa katsonut. Vaikka periaatteessa ymmärrän häntä, toisaalta Henry menetti nyt mahdollisuuden pelastaa läheisensä pulasta kuin pulasta. Kynälle olisikin tarvetta, sillä Rumple on edelleen kuolemassa, mikä synnyttää uuden riskin. Rumplen Pimey ei nimittäin kuole. 

Pimeys pääseekin vapaaksi ja etsii uutta isäntää. Ensimmäinen ehdokas on Regina, mutta Emma pelastaa hänet hyppäämällä suoraan Pimeyden sydämeen. Emmasta tulee Pimeyden olento. En ole yllättynyt käänteestä, onhan pahasta Emmasta vihjattu jo puoli kautta. Se luo joka tapauksessa viidennelle kaudelle mielenkiintoisen asetelman. Kauden alkamispäivää ei ole vielä päätetty, mutta se tulenee jossain syyskuun aikana.

Pahatar esiintyi jaksossa vain vähän. Hän ei tiedä, kuka Lilyn isä on tai ei vaankerro sitä. Huhujunaon taas liikeellä. Isäksi veikataan Merlinia, jonka nimi esiintyi jaksossa. Merlin on se sama velho, jonka apulaiseen ollaankin jo päästy tutustumaan. Saimme selville senkin tässä jaksossa. Ei niin yllättävästä paljastuksesta voisi päätellä, että viides kausi vie Kuningas Artturin maailmaan.

Tämä kausi oli kokonaisuudessaan viihdyttävä. Pidin erityisesti Frozen-teemasta ja Pimeyden kuningattarista. Olen kuitenkin iloinen, että Kirjailija-storyline päättyi. Sitä en jää kaipaamaan.
Kausi ei ollut sarjan paras. Se kunnia on edelleen ensimmäisellle kaudelle. Kuitenkin neljäs kausi oli hivenen parempi kuin kakkonen ja kolmonen. Eli mitenkän huono se ei ollut.

Tarina toisti ensimmäisen kauden kaavaa. Vaikka pidänkin kaudesta, aina on mukava nähdä jotain uuttakin. Ei ihme, ettei Isaacin kirjailijan ura ottanut tuulta alleen, sillä häntä ei ilmeisesti ole liialla mielikuvituksella pilattu. Ei sillä, olihan tarinasa myös jotain tuoreitakin aspekteja, kuten Henryn suurempi rooli, Robin ja Henryn apuna toimiva kirja.

Isaacin hahmoon olisi voinut panostaaa enemmänkin. En vieläkään pysty samaistumaa tai edes ymmärtämään hänen motiiveitaan. Hän halusi Rumplen voittavan koska hänen pomonsa. Siis mitä? Joo, onhan sankarit joskus aika tekopyhiä. Välissä huomauttakoot, että Snow ja Charming suuttavat Kirjailijaa Lilyn kohtalosta edelleenkin. Se ei kuitenkaa oikeuta Isaacin tekoihin millään tavalla.

Viimeinen jakso onnistui minusta kohtuullisen hyvin, vaikka odotinkin siltä enemmän. Finaalina se oli kuitenkin luultavasti sarjan paras. En kuitenkaan pettänyt liiaksi. Jaksolle annan neljä ja puoli, kaudelle viisi, tähteä.

Noitia ja ihmissusia Netflixin seurassa

Ajattelin tehdä jotain uutta ja arvostella kaksi sarjaa samassa tekstissä. Arvostelemani sarjat ovat ihmissusisarja Bitten sekä Salemin noitavainoista oman versionsa kertova Salem.

Aloitan arvostelun Bittenistä, sillä katsoin sen ensin. Ensin kuitenkin kerron lyhyesti, mistä sarjassa on kyse. Sarjan kuvauksen jälkeen on vuorossa lyhyt arvosteluosuus, jonka jälkeen teen saman Salemille. Lopuksi teen jonkinlaisen yhteenvedon ja annan sarjoille jonkinlaisen arvosanan. Varo juonipaljastuksia!

Bitten perustuu Kelley Armstrongin menestys-kirjasarjaan, joka kertoo maailman ainoasta naisihmissudesta Elena Michaelsistä (Laura Vandervoort). Sarjan alkaessa Elena on ollut ihmissusi jo jonkun aikaa, mutta hän on päättänyt yrittää normaalia elämää. Hänen aikomuksensa kuitenkin keskeytyvät, sillä hänen ihmissusiperheensä mailla tapahtuu murha.

Elenan ihmissusi perhe tarvitsee hänen apuaan. Ei niinkään myötätunnosta uhreja kohtaan, vaan estääkseen ihmissusien paljastumisen. Ja pitääkseen yllä jonkinlaista lakia ja järjestystä. Syyllinen rikkoi ihmissusien tärkeintä sääntöä: älä tapa ihmisiä. Tämä ei ole niin harvinaista kuin voi luulla, sillä ihmissudet ovat jakautuneet tiukasti sääntäjä noudattaviin, joihin Elenakin kuuluu, ja säännöistä piittamattomiin kapinallisiin.

Sarja sisältää siis paljon kiinnostavia ihmissusien välisiä taisteluita, mysteereitä ja jopa hahmoja. Jos edellä mainitut ominaisuudet kiinnostavat, sarjaa kannattaa vilkaista. Itsekin yllätyin sarjasta positiivisesti. Liikaa ei kuitenkaan kannata odottaa, vaikka sarja . aksaakin viihdyttää tarpeeksi, jotta kaikki 13 jaksoa saa katsottua. Tuskitta vielä. 

Sarjan ihmmissusikuva sopi hyvin tämän tyyppiseen sarjaan. Ihmissusille on siis tehty sama kuin vamppyyreille. Eli heistä on tehty nuoria ja kauniita olentoja, jotka omaavat jonkinlaisia erityiskykyjä. Ihmissudet esimerkiksi voivat muuttua milloin haluavat, ei vaan täysikuun aikaa. Taktiikka sopii tämänkaltaiseen sarjaan, vaikka yleisesti pidänkin klassisemmasta kuvauksesta enemmän.

Pääosa on typillinen tälle genrelle, jota voisi vaikka sanoa nuorten kauhuksi. Hän on nuori, kaunis, vahva ja itsenäinen nainen. Hän on siten hivenen yksiulotteinen, mutta melko varmasti tämän genren peruskatsojien mieleen. Heille sarjassa on myös erityisen paljon mieskomeutta. Miesten paitakin poistuu tasaiseen tahtiin.

Kaikki oli kuitenkin koottu vauhdikkaaseen, suhteellisen kiinnostavaan, mutta kliseiseen pakettiin. Pakettiin, jossa ei kuitenkaan ole suurempia vikoja. Niin näyttelijätyö, visuaalinen ilme ja vuorosanatkin eivät ole silmiinpistävän huonoja, vaikka kirjaan perustuvalta sarjalta voisikin odottaa enemmän. Bitten on tasoltaan vähän keskitason yläpuolella oleva nuorten sarja. Vapaasti memeä lainatakseni: Still better story than twilight.

Salem puolestaa kertoo Salemin noitavainoista, niin kuin nimestäkin voi päätellä. Näkökulma poikkeaa kuitenkin totutusta. Noitia on oikeasti olemassa, eikä siinä kaikki. Kaiken lisäksi juuri he ovat suurin voima noitavainojen syntymiseen. Syykin selviää sarjan edetessä, eikä se tosiaankaan ole mitenkään viaton.

Taikuus on kuvattu harvinaisen härösti, joten herkemmät älkää vaivautuko. Olen tosissani. Kyseessä ei ole mikään Siskoni on Noita. Tyyli muistuttaakin enemmän American Horror Storya tai Sleepy Hollow:ta. Myös kuvauksen osalta. Juonen ja taikuuden lisäksi myös kuvaus on harvinaisen pimeää.

Sarjan voidaan ajatella vähättelevän Salemin noitavainon uhreja. Ymmärrän kyllä kannan hyvin, mutta olen eri mieltä. Sarjassa on viattomia uhreja riittämiin. Juuri niitä, joita poltetaan tai vedetään hirteen noitina. Se, että noidat ovat sen takana, ei tee tapahtuneesta vähemmän kauheaa tai uhreista vähemmän uhreja. Kaiken lisäksi kyseessä on vain tv-sarja.

Tarinan keskiössä on noidan ja kotiin palanneen sotilaan rakkaustarina, joten odotin jotakin Rometa ja Juliaa tarinaa noituudella maustettuna. Siksi emminkin sarjan katsomisen suhteen. Oneksi päätin kuitenkin vilkaistaa sarjaa. Rakkaustarina on tarinan kannalta olennainen kyllä, mutta enenmmän ruutuaikaa käytetäänkin nimenomaan väitettyjen noitien tuomitsemiseen, syyttömien pelastamiseen sekä noituuden harjoittamiseen.

Salem on yksi parhaista viime aikona katsomistani Netflixistä löytyvistä sarjoista. Heti Orphan Blackin jälkeen. Esimerkiksi nyt katsomani The Returned ei ole läheskään yhtä hyvä, vaikka luultavasti katson ainakin sarjan ensimmäisen kauden. Salemin hyvyyteen on monta syytä, kuten erilainen näkökulma noituuteen, historiallinen ympäristö ja moniulotteiset hahmot. Jännitystäkään ei ole unohdettu.

Sarjassa ei myöskään ole perinteistä “Sankari aina voittaa”- kaavaa, vaikka siinä perinteinen, ajalle epätyypillisen moderdea viljelevä päähenkilö sillä onkin. Sankaria näkee kuitenkin suhteellisen hatvoin, varsinkin loppua, että katsoja voi tuntea yhteyttä enemmänkin juuri Maryyn ja toivoa hänen suunnitelmansa onnistuvan.

Salem on Bittenia aikuismaisempi, hyvällä tavalla pelottavampi ja omalaatuisempi sarja. Ehkäpä vertailu näkyi jo arvostelun aikaisemmassa vaiheessa. Ehkä mielikuvani Bittenissä muuttui negatiivisempaa suuntaan, kun olin katsonut melkein heti perään Salemin. Jokatapauksessa annan Bittenille kolme ja puoli tähteä. Salem puolestaan saa niitä viisi.

Liv tekee Dr. Philit

Parisuhde- ja seksineuvojat ovat pop tämän viikon tämän viikon iZombien Dead Air-nimisessä jaksossa. Arvostelen sarjan tuoreeltaan.

Aikaisemmin tapahtunutta. Major selvitti kadonneiden poikien tapausta ja joutui vankilaan. Ravi tutki zombeja hiirikokeilla. Yhdestä hiirestä tulikin zombi, mutta valitettavasti tämä onnistui karkaamaan. Poliisipäällikko on myös zombi ja hän tekee työtä Blainen tekojen peittelemiseksi. Livin ja Lowellin suhde jatkui.

Viikon uhri on ohjelmansa aikana kuollut radion rakkaus- ja seksiterapeutti Sasha. Liv saa hänen aivoiltaan psykologista silmää, joka saa Livin puuttumaan ystävien rakkauselämään. Samalla se tekee kaiki Livin läheiset tuntemaan olonsa erittäin epämukavaksi. Jakso alkaa kuitenkin juontajan ollessa vielä elossa.

Liv on onnellinen, vakaa parisuhde ja seksi voivat vaikuttaa zombiinkin sillä tavoin. Hyvä aika kuunnella “Good. Morning. Sexiä,”vielä elossa olevan Sashan ohjelmaa. Ehkä zombina oleminen ei olekaan niin kamalaa. Niin kuin tiedämme, päähahmojen positiivinen asenne on aina enneaikaista. Jotain pahaa tapahtuu aina.

Ravi puolestaan viettää aikaa poliisiasemalla. Hän tuli pyytämään tietoja uudesta kämppäkaveristaan Majorista. Majorilla on myös muita puolustajia. Nimittäin Peyton tulee myös paikalle. Hän saakin Majorin vapautettua. Mies on hakattu, mutta muten kunnossa. Major esittelee Ravin ja Peytonin keskenään ja Ravi iskeekin silmänsä Peytoniin.

Ruumishuoneella Liv kuuntelee vieläkin parisuhdeneuvoa, kunnes itse terapeutti kuolee suorassa lähetyksessä. Liv ja Ravi kutsutaan heti paikalle ja Liv saa taas aivoja syödäkseen. Hänen aivosalaatin syöntistä kuitenkin keskeytyy, kun he huomaavat kuolleet hiiret. Yksi on jäljellä, valkoinen ja verinen zombihiiri. He vangitsevat sen uudestaan tutkittavasti. Tällä kertaa parempaan häkkiin.

Zombihiiri ja erityisesti Game Of Thrones liittyvä “The Lannisters send their regards.”-viittaus olivat päivän paras. Olenhan Game Of Thronesin fani. Viittauksen lisäksi myös Livin lepertely hiirelle oli haukaa katsottavaa. Eikä vähintään siksi, että albiinohiiri oli verenhimoisuudestaan huolimatta syötävän söpö.

Ennen tarkempia tutkimuksia Clive saapuu paikalle. Hänellä on epäily. Kilpailevan ohjelman, “The Morning Hurlin”, juontaja ei pidä edesmesseestä radioterapeutista. Toinen näky muuttaa epäillyn sashan apulaiseen. Näyssä apulainen heittää muffineja Sashan päälle. Mitä tuhlausta! Kuulusteluissa apulainen kuitenkin kieltää teon ja pääsee vapaaksi.

Lopulta hän kuitenkin paljastuu syylliseksi, vaikka aluksi epäillään myös erittäin uhkaavaa soittaja. Motiivikin on selvä. Juontaja ei kuitenkaan ole syyllinen, vaan hyvin arvattavasti juontajan myös alalla oleva ystävä, joka halusi myös päästä radioääneksi. Uhri kuitenkin murskasi tuon suunnitelman heti.

Voisin toki kertoa tapauksesta tarkemmin, mutta niin kuin aina, murha ei ollut jakson kiinnostavin tai edes tärkein asia. En kuitenkaan inhoa viikon murha-kaavaa, sillä se antaa Livin kyvyille käyttöä. Toki Blainen juonia voisi lisätä ja murhaosuutta vähentää. Tai sitten tehdä murhista kiinnostavampia. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada.

Jos joku olisi sanonut sarjan ensimmäisten kohdalla, että Majorin storylinesta tulee kiinnostavin, olisin nauranut. Niin vain pääsi käymään. Raukka sai potkut ja tyttöystäväkin lemppasi hänet. Lisäksi hän sai kuulla heidän kuolleen. Siitäkin huolimatta hän jatkaa poikien tapauksen selvittämistä.Virallisesti pojat kuolivat osana viime viikkoista kulttia. Major ei kuitenkaan usko asiaa. Saatika sitä, että niin sanotulla Namusedällä oli mukanaan apinan aivot. Hän jopa tutki aivoja monta tuntia. Liv ja Major keskustelivat myös ja Liv yritti suitsia Majorin intoa. Turhaan. Jakson lopussa Major oli laittoman aseen ostossa.

Ensimmäistä kertaa satjan lyhyen historian aikana Ravi ja Liv eivät ole samalla sivulla. Ravi yritti kysyä Liviltä Peytonista, mutta Livin mielestä heidän suhteensa ei voisi toimia. Kiitos terapeutin aivojen, se tuli hänen suustaan väärin. Liv pelkää, että miehiä kuin paitaa vaihteleva Peyton rikkoisi Ravin sydämen. Ravi kuuli sen niin, ettei hän Livin mielestä ole tarpeeksi hyvä Peytonille.

Blainen storyline ei ollut kummoinen. Poliisipäällikkö vain ilmaisi kyllästyneensä peittelyyn. Keskustelussa selvisi myös, että Blainella on suunnitelmia Livin varalle. Kuuluuko Lowell niihin? Ainakin Liv näki hänet jakson lopussa tuomassa aivoja miehelle. Samalla hän myös näki selittämättömästi näyn Majorin kadonneista pojista Blainen autosta.

Lopussa tapahtui vielä jotakin järkyttävämpää. Zombihiiri puri Ravia. Vaikutusta ei tiedetä vielä, sillä jakso loppui siihen. Nyt voi vain spekuloida. Tuleeko Ravista zombi? Toivottavasti ei. Ehkä zombius ei tartu lajien välillä. Sopii toivoa. En kylläkään edes tiedä, miksi olen niin paljon asiaa vastaan. Kunhan olen vaan. Sen enempää en rupea itseäni tutkimaan.

“Dead Air” onnistui pitämään iZombien tasoa yllä. Edes murhamysteeri ei ollut niin kovin huono, vaikka ei sitä jaksoa enempää jaksaisi. Lopussa löytyi jopa pari yllätystä, vaikka olenkin epäillyt Lowellin ja Blainen yhteistyötä jo jonkin aikaa. Toisaalat tässä jaksossa sitä ei ole vielä varmistettu, joten en ole luopunut toivota Lowelin suhteen.

Pääjuonella on potentiaalia muuttua ties vaikka kuinka kiinnostavaan suuntaan nyt, kun Lowell voi olla Blainen vakooja ja Raviakin on purtu. Varsinkin kuin tähän lisää Blainen suuret suunnitelmat Livin varalle ja Majorin tilanteen. Toisaalta pääjuoni voi tuottaa myöskin pettymyksen, joten yritän olla toivomatta liikoja.

Kuka olisi uskonut zombien olevan näin haukoja ja viihdyttäviä, ehkäpä samojen tekijoiden toisen sarjan, Veronica Marssin, katsojat. Taas yksi enemmän kuin hyvä jakso. Neljä tähteä. Kiinnostavammalla murhamysteerillä olisin voinut antaa enemmänkin.

Sokean supersankarin televisiosovitus

Daredevil on yksi odotetuimpia Netflix-tuotantoja. Niinpä päätin tutustua tapaukseen itsekin. Nyt on ensimmäinen kausi katottu ja jäljelle jää enää arvosteluosuus. Juonipaljastuksia!

Matt Murdock (Charlie Cox) on asianajaja päivisin ja supersankari öisin. Vielä vaikuttavammaksi asian tekee se, että Matt on sokea. Marvelin Daredevilin alussa Matt ja hänen ystävänsä Foggy (Elden Henson) perustavat oman lakifirmansa ja Daredevil aloittaa kotinsa, rikoksia täynnä olevan Hell's Kitchenin, siistimisen.

En ole lukenut sarjan lähdemateriaaleja, Daredevil-sarjakuvia, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin se seuraa lähdemateriaan. Sen kuitenkin tiedän, että kyllä se samasta supersankarista tehdyn elokuvan voittaa. Nyt arvostelen sarjan ensisijaisesti tv:n, myös supersankari sellaisen, katsojana. En niinkään sarjakuvien lukijana. Genre kuin on minulle tuttu lähinnä vain televisisiosta ja elokuvista.

Marvel's Daredevil ei myöskään ole tyypillinen supersankarisarja. Se on synkkä, niin teemallisesti kuin kuvauksenkin suhteen. Tyyli tuo mieleen niin juuri amerikassa ensimmäisen kauden lopettaneen Gothamin kuin film noirinkin. Syykin on selvä. Tyylistä vastaa mm. Sin Citystä tuttu Frank Miller. Minuun tyyli puree.

Daredevil ei ole tyypillinen supersankari. Hän ei ole pelkästään sokea, vaan hänellä ei ole edes varsinaisia supervoimia. Vaan epätavallisia kykyjä, jotka hänen sokeutensa laukaisee. Hän ei myöskään kestä iskuja Marvelin muiden supersankareiden tavoin. Periaatteessa hän on siis sopivalla tavalla erilainen supersankari.

Sitä on onkin, ainakin osaksi. Minun silmiini Daredevil on vain taas yksi valkoinen miessankari. Ainakin perusluonteensa osalta. Edes hänen menneisyytensä ei ole mitenkään supersankareille epätyypillinen, vaikka yksityiskohdat, kuten katollilaisuus tai isän nyrkkeilyura, tuo hänelle jotain omaa.Kyvyt puolestaan ovat Marvelin supersankarimättöön tuttuneen silmissä hieman tylsähköt. 

Hahmona Daredevil on kuitenkin epätavallisen inhimillinen, mikä helpottaa samaistumista ja tuo sarjaan oman lisänsä. Niin inhimillinen, että aluksi hänen supersankariksi ryhtymisensä tuntuu harvinaisen huonolta idealta. Myös siksi, että hän näyttää saavan turpaansa jatkuvalla syötöllä. Ihme, että hahmo on vielä elossa.

Rikolliset puolestaan ovat vähän turhan peruskauraa ja menevät turhan usein stereotypioiden puolelle, kuten suurin osa muistakin juonen kannalta epäolennaisista sivuhahmoista. Siitä huolimatta päävastustaja, rikollispomo Wilson Fisk (Vincent D'Onofrio), oli sellaiseksi harvinaisen onnistunut. osittauin tästä saa kiittää hahmosta kertovaa takaumaa.

Marvel's Daredevil on Marvelia parhaimmillaan ja tämän sanon S.H.I.E.L.D:in agentien ja Avengerien ystävänä. Siinä on moniulotteisia hahmoja, tarkoituksenmukaista toimintaa, monimutkainen juoni, moraalisia valintoja ja mielenkiintoinen maailma. Siis supersankarisarja aikuisempaan makuun. Neljä ja puoli tähteä.

Olipa kerran Äitienpäivä

Olipa kerran sopivasti “Mother”-nimeä kantavassa jaksossa teemoina on äidit ja äiteys. Samoin kuin viimeviikkoisessa iZombiessakin. Kumpi käsitteli teemaa paremmin?

Aikaisemmin tapahtunutta: Emma ja Regina löysivät Pahattaren tyttären ja Emman entisen ystävän Lilyn, jolla on kosto mielessään. He vievät hänet nyt tapaamaan äitiään. Zelena paljasti olevansa raskaana Robin Hoodille, Reginan suureksi harmiksi. Rumplella on sydänongelmia, minkä vuoksi hän työskentelee kovasti saadakseen Emman Pimeyden itselleen.

Takaumat liittyvät tällä viikolla Reginaan ja hänen ei ihan vuoden äitiinsä-Coraan. Se Reginan ajaessa vaunuillaan vielä tuntemattomaan päämäärään. Hän kuitenkin pysähtyy nähdessään hääseremonian kuninkaallisella niityllä. Parilla ei ole lupaa seremoniaan, joten luonnollisesti Regina tappaa sulhasen ja kehottaa pappia vuokraamaan seuraavalla kerralla kerralla kirkon.

Sitten meille selviää, miksi Regina on erityisen räjähdyherkkä. On hänen kihlattunsa kuoleman vuosipäivä. Hän käykin Danielin haudalla. Sinne tulee myös kutsumattomia vieraita. Nimittäin kihlatun tappajaja Lumotun metsän kamalin äiti, Cora, joka kertoo katuvansa tekoaan ja haluavansa auttaa tytärtään uuden rakkauden löytämisessä. Regina uskoo sen, kun näkee.

Cora on puhunut Tinkerbellin kanssa, joka kertoi hänelle syyn siipiensä menetykseen eli sen, että keijupöly auttoi Reginaa uuden tosirakkauden löytämisessä, mutta kuningatar ei tarttunut tilaisuuteen. Hän ryhtyikin heti etsimään Robinia, vaan kuullakseen Nottinghamin seriffiltä, että tämä on jo naimisissa.

Onneksi Coralla on suunnitelma. Hän laittaa Nottighamin seriffin näyttelemään Robini. Regina kuitenkin huomaa huijauksen kohtuullisen nopeasti. Hän saa tietää huijauksen syyn. Nottinghamin seriffi hamusi valtaa ja Cora puolestaan haluaa lapsenlapsen. Regina päätelee, että Cora haluaa tappaa hänet ja hallita lapsen kautta. Niinpä hän tekee itsestään hedelmättömän.

Karuinta tässä on se, ettei Coralla ole moisia suunnitelmia, vaan hän halusi Reginasta äidin ihan tämän itsensä vuoksi. Reginan versio sopisi kyllä Coran hahmoon täydelliseksi, vaikka hän ei ole koskaan vihjannut haluavansa tappaa tyttärensä. Mikään Corassa ei kyllä vihjaa, että hänestä lapset tekisivät onnelliseksi.

Takauma toimi muistutuksena, että Regina oli joskus paha. Ihan kuin sellaista tarvittaisiin. Pidin siitä joka tapauksessa, niin kui aina Regina-keskeisistä takaumista. Coraakin oli kiva nähdä, vaikka minua häiritsikin yksi puieni asia. Jos Cota pystyi tulemaan takaisin Lumottuun Metsään, kanin avulla tosin, mihin hän tarvitsi hullua hatuntekijää. Luultavasti ylianalisoin tapahtumia.

Nykyaika, New york. Regina ja Robin juttelevat keskenään baarin puolella, Emma ja Lily Nealin vanhassa asunnossa. Lopulta porukka päättää palata Storybrookeen, jossa Zelena laitettiin vankilaan. Storybrookessa Lily ja Pahatar kohtaavat ensikerran. Kohtaaminen on kieltämättä koskettava, vaikka sitä ennen Emman piti halata puoli kaupunkia (syvää liioittelua) Snow:ta ja Charmingia lukuunottamatta.

Kohtaaminen on Lilylle pettymys, sillä Pahatar ei halua kostaa hänen kohtaloaan Snow:lle ja Charmingille. Minä ainakin haluaisin. Toisaalta Pahatar on oikeassa: He voivat joko juttua menneisyyteen tai tehdä nykyisyydestä paras mahdollinen. Lily ei kuitenkaan kuuntele äitiään, vaan päättää lähteä.

Pahatar kuin ei ole sellaisen kuin hän oli kuvitellut. Regina tavoittaa kuitenkin Lilyn bussipysäkillä. Lily pyytää Reginaa häipymään, mutta turhaan. Regina paljastaa aikeensa heti kuin keskustelu ei mene häntä miellyttävään suuntaan. Hän tekee viilan Lilyn käteen ja laittaa veren purkkiin. Emman synkkyys, avain tarinan uudelleen kirjoittamiseen. 

Katsottuani kohtauksen etukäteen luulin kyseessä olevat Rumple Reginaksi naamioituneena. Olin kuitenkin väärässä. Ehkä en tunnekaan sarjaa niin hyvin kuin ajattelin. Sama kävi jo kerran, Cruellan tarinan kohdalla. Ihan hyvä, että sarja jaksaa vieläkin yllättää edes jotenkin. Sillä on paha tapa, kulkea samoja latua yhä uudestaan ja uudestaan.

Sen seurauksena Pahatar pyytää, jostain tuntemattomasta syystä, Snow:lta ja Charmingilta apua. He eivät osaa auttaa, paitsi yrittäessä estää Lilya kaupungin rajalla. He huomaavatkin Lilyn, helposti. Nainen on muuttunut lohikäärmeeksi, joskin hänellä on pienoisia vaikeuksia hallita kykyään. Onhan hän lohikäärme nyt ensimmäistä kertaa.

Snow juoksee lohikäärmettä kohti, mutta olento hönkii tulta ja saa paiskattua hänet kiviin. Samalla paikalle tullut Emma parantaa Snow:n ja antaa hänelle anteeksi heidän tekonsa. Kohtaus on odotettu. Toinen äiti-tytär kohtaaminen tapahtuu pahattaren ja Lilyn välillä. Lily oppii muuttamaan itsensä takaisin ihmiseksi ja hän lupaa jäädä kaupunkiin vähäksi aikaa.

Toisaalta Regina on saanut Kirjailijan puolelleen, ainakin toistaiseksi. He menevät Zelenan selliin, koska Regina haluaa zelenan todistavan tapausta. Hän ajattelee pytää Kirjailijaa kirjoittamaan siskonsa kokonaan pois tarinasta. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Regina tulee katumapäälle. Osittain siksi, että Zelena sanoo hänen muistuttavan Coraa.

Regina sanoo tajunneensa olevansa itse oman onnensa suurin este. Vihdoin! Siinä ei mennyt kuin melkein neljä kautta. Kirjailija muuttaa maisemaa, Goldin kauppaan. Siellä miehet käynistävät onnelliset loppunsa ja Kirjailija kirjoittaa heille loput Heroes and villains. Alkusanat ovat luonnollisesti: Once upon a time, olipa kerran.

Regina on ollut jo pitkään suosikkihahmoni, mutta en ole koskaan ollut Reginan ja Robinin Suurin ystävä. Reginan onnellisuuden kyllä, joten en vastusta suhdetta. Minusta loppuoivallus tuli liian myöhään, ennen Kirjailija-storylinea. Muuten loppu oli arvattava. Rumplella ei ollut jaksossa paljon tekemistä. Se kuluikin lähinnä rintakivun potemiseen, mikä olikin hänelle ihan oikein.

Jakso oli Regina-keskeisyydestään huolimatta hieman tylsä. Onneksi vain hieman. Selvä väliosa. Niin kuin edellinen jaksokin. On ihan hyvä, että ongelmat ratkaistaan puhumalla, kovin jännitävää se ei kuitenkaan jaksosta tee. Kiinnostavinta oli takaumat sekä pahattaren ja Lilyn kohtaaminen. Vähiten kiinnostavaa Robin, Regina ja Zelena-draama.

Captain Swan eli Emman ja Kapteeni Koukun suhde ei herättänyt tunteitani kumpaankaan suuntaan. Minulle pari on väritön, hajuton ja mauton. Mielipideistäni saataa huomata, että kannata Swanqueenia eli Emmaa ja Reginaa parina. Tiedän kuitenkin, ettei niin tapahdu. Aina voi kuitenkin toivoa ja vähintään lukea aiheesta tehtyä fanfictionia.

Nyt vastaan aluksi esittämääni kysymykseen. Kumpi käsitteli äiteyttä paremmin Olipa kerran vai iZombie? Voiton vei Olipa kerran, sillä siinä aihetta käsiteltiin monipuolisimmen ja vähemmän kliseisesti. Se ei kuitenkaan tee iZombin äiti-jaksosta huonoa. Pidin siitä eri tavalla. Samoin sarjasta itsstään. Kummalakin sarjalla on omat hyvät puolensa.

Finaalista on tulossa mielenkiintoinen. Siinä hyvikset ja pahikset vaihtavat paikkaa. Olen pahoillani, jos pilasin finaalin joltakin. Katson sen suurella mielenkinnolla. Toivottavasti asetelma ei kestä turhan pitkääntai siihenkin kyllästyy. Tälle jaksolle annan kuitenkin neljä ja puoli tähteä.

Äiti-Liv

Äidilliset vaistot ottavat valla tämän viikkoisessa iZombien Maternity Liv – nimisessä jakossa. Arvostelu myöhästyi minusta riippumattomista syistä, mutta tässä se nyt on.

Tällä kertaa yritän pitää jaksokuvauksen lyhyenä ja keskittyä enemmän arvosteluosioon. Jätän aikasemmin tapahtunutta-osionkin käsittelemättä. Toivottavasti se ei haittaa ketään. Minusta arvostelu vaan on se ykkösprioriteetti. Siitäkin huolimatta juonipaljastuksilta on vaikea välttyä.

Viikon uhri on Emily Sparrow, metsästä kuolleena löydetty ja raskaana oleva tyttö. Tyttö vietiinkin sairaalaan ja lapsi saatiin pelastettua. Murhasta epäillään Emilyn renttumaista poikaystävää Dylania. Asian varmistamiseksi tarvitaan kuitenkin Livin apua. Niinpä hän syö Emilyn aivot, jolta hän saa äidillisiä vaistoja.

Murhan syyllinen ei kuitenkaan ollut poikaystävä, eikä edes Emilyn vanhemmat, jotka riitelivät tyttärensä kanssa ennen tämä katoamista. Liv näki miehen, joka ajoi eläinvankkureille kuuluvaa autoa. Kasvot jäivät kuitenkin näkemättä. Kuulusteluiden jälkeen syylliseksi paljastui eläinvankkurin mies.

Eläinvankkuri ja hänen miehensä pitivät tyttöjä vangittuja. Hyvin Unbreakable Kimmy Schmidtin-tyyliin. Emily oli ainut, joka pakeni. Seuraukset tiedämmekin. Lopussa Liv pelasti tytöt ja lapsi pääsi isovanhempiensa rakastavaan hoitoon. Cliven zombipomo päästi puolestaan pimeän puolensa valloilleen tappaessaan kidnappaajat.

Tapaus oli kiinnostava ja sopivasti erilainen. Parasta oli kuitenkin Livin äidilinen suhtautuminen veljeensä. Hän myös ymmärsi äitiään paremmin, mikä oli hieno draamallinen lisäys sarjaan. Varsinkin äidin jäädessä muuten sivuun. Tiesittekö, että hän työskentelee sairaalassa? Samaa voisi sanoa livin veljestä, mutta eiköhän työ MeatCutesssa muta asiaa.

Toinen sarjan piristys oli tällä viikolla Lowell. Mieszombikin oli saanut persoonallisia piirteitä, joihin kuului laaja tieto viruksista ja homous. Muutkin zombit saavat piirteitä syömistään aivoista. Se varmistui vasta nyt lopullisesti. Mitenköhän heidän suhteen käy kummankin piirteiden vaihdellessa jatkuvasti?

Major joutui vankilaan tällä viikolla. Hänen suunnitelmansa alkoi vahvasti. Hän pyysi lehdistön apua poliisin painostamisessa kadonneiden nuorten suhteen. Eikä ihme. Kukaan ei tunnu haluabvan auttaa häntä. Sitten Major seurasi häntä hakannutta zombia ja murtautui hänen autoon. Hän saikin selville zombin nimen ja löysi rasiallisen ihmisten aivoa.

Poliisi kuitenkin näki Majlorin ja pidätti hänet autoon murtautumisesta. Majot yritti kertoa heille löytämistään aivoista ja poliisit uskoivatkin häntä. Hekin tutkivat auton ja löysivät aivot. Zombi pääsi kuitenkin vapaaksi näytettyään työnantajansa, MeatCuten, nimen. Ilmeisesti sillä nimellä on paljon valtaa.

Olen katsonut sarjaa jo kuusi jaksoa, eikä se oli vielä onnistunut pettämään minua. Tämän viikkoinenkin oli hyvä, perusvarma jakso. Pidin lopusta, se oli sopivan erilainen sarjassa aiemmin nähtyyn. Livin kiintymys Emilyn vauvaan oli liikuttavaa katsottavaa ja hauskaakin riitti. Olipa kerran-sarjan katsoja erityisesti viittaus Rumpelstiltskiniin jaksoi naurattaa.

Cliven pomo jäi mietityttämään minua. En ole varma pidänkö hahmosta, vaikka viittaus diettiin aikaisemmassa jaksossa osuikin. Olihan hän badass, mitä tuli kulttijohtajien surmaamiseen, mutta nyt hän alkaa jo aavistaa myös Livin olevan zombi. Siitä voi tulla hankaluuksia. Lisäksi hänen persoonansa on jäänyt hieman etäiseksi.

Olen iloinen, että Major on saanut sarjassa muutakin tehtävää, kun Livin ex-kihlattuna olemisen. Hän muistuttaa Chuckin Captain Awesomea. Ainakin hänellä on yhtä “hyvät” etsivän taidot. Kaveria käy vähän sääliksi. Hänellähän on vastaassaan poliisilaitosta hyppysissän pitämä Blaine ja hänen zombinsa.

Jotkut ajattelevat, että Major ja Liv päätyvät lopulta yhteen. En tiedä siitä. Voi ollakin. Itse kuitenkin kannatan Liviä ja Lowellia. Enkä vähiten siksi, että heidän pari nimensä olisi Livwell. Heidän ei myöskään tarvitse valehdella toisilleen. Lowellin uhrin homous ei suinkaan vahingoittanut suhdetta, vaan antoi heille mahdollisuuden tutustua toisiinsa ystävinä.

Myös Lowellin ja Ravin keskustelu oli hauska. Ravista on yksi lempihahmoistani, enkä ole tässä tapauksessa yksin. En toivo, että hänen ja Livin välillä olisi mitään ystävyyttä syvempää, mutta silti. Hän pitää sarjan hauskana ja tuo uusia näkökulmia zombiasioihin. Livin muista ongelmista puhumattakaan. Lisäksi mies näyttää tulevan toimeen kaikkien kanssa.

Unohdin mainita, että Ravi teki hiirikokeita zombija tutkijakseen. Koe kuitenkin epäonnistui albiinohiiren syödessä kaikki muut. Oletan, että hiiri ei ollut luonnostaan albiino. Siitä vain tuli zombi. Zombihiirtä ei sarjassa ole vielä nähtykään. Toivottavasti eläin ei pääse karkuun, sillä seuraukset voisi olla tuhoisat.

Kaiken kaikkiaan jakso oli hyvää iZombia. En pitänyt Livin saamasta piirteesta niin paljon kuin jostain muista, mutta sekin ilmeni suurimmaksi osaksi viihdyttävällä tavalla. Neljä tähteä. Seuraavaksi menen Olipa Kerran-sarjan maailmaan. Sama teema jatkuu, sillä jakson nimi on “Mother”.